TALVIHÄÄT

onko kenelläkään ollut talvi häitä?miten onnistunut ja miten vaikea/helppo oli toteuttaa hää vieraiden suhteen ,koristelut jne jne?itse haluaisin talvella pitää hääni,ja haluaisinkin muiden kokemuksia millaiset sitten loppuen lopuksi olleet=)
51598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valitettavasti joudun heti toteamaan, ettei minulla ole kokemuksia talvihäistä. Itsekin haluan mennä naimisiin ehdottomasti talvella, sillä talvi on lempivuodenaikani. Joten kaipailen myös vinkkejä/kokemuksia talvihäistä. Itse en ole edes ollut vieraana talvihäissä.

Äänestä

Hei!
Ajattelin laittaa mietteitä omista häistämme, joita vietettiin tammikuussa.
Varasimme ravintolan kabinetin, josta oli ihanat näkymät järvelle. Paikan koristelut hoiti henkilökunta, kynttilöitä oli paljon, pöydissä ja ikkunalaudalla, juhla oli vieraiden mielestä erittäin tunnelmallinen...
Itse halusin päästä helpolla ja siksi päädyimme hotelli-ravintolaan, ruokalista suunniteltiin meidän toiveiden mukaisesti (n 25 €/hlö kunnon kattaus, ei alkoholia). Koristeluihinkin saimme vaikuttaa, joten häät olivat meidän näköiset, yksinkertaiset mutta tunnelmalliset.
Talvihäissä ihaninta on kun ei tarvitse välittää siitä millainen sää ulkona on (tosin meille sattui aurinkoinen sää,joka oli vaan iso ). Kesähäät ehkä hieman "lässähtävät" jos ulkona tulee vettä saavista...
Meillä vihkiminen oli samassa paikassa, joten vieraiden siirtymisessä ei ollut ongelmaa ja narikasta huolehti henkilökunta. Kuvauksessa kävimme ennen juhlaa, joten sekään ei ollut ongelma =)
Paljon vinkkejä sain www.naimisiin.info sivustolta!
Vaikka olen kesäihminen, en vaihtaisi talvista hääpäivääni pois!

Äänestä

olin jouluhäissä. ne oli ihanat kauniit häät. pari vihittiin kirkossa ja sitten siirryyttiin juhlapaikalle joka oli 500 m päässä. siellä oli ruokaa ja juomaa ja kivaa tunnelmaa.

minusta oli ihanaa kun morsiamella oli hääpuvun päällä valkea mahtava turkis, totta kai kun ulkona oli pakkasta. niin ja sitten ne lähti hääautolla ja menivät jonnekin hotelliin ja vieraat lähti juhlapaikalta omia aikojaan kkotiiin.

Äänestä

Meillä oli häät tammikuussa. Kaikki sujui ihanasti, ja tuli vielä reilu pakkanenkin. Juhlapaikkana oli seurojen talo, joka oli koko juhlan ajan tosi lämmin. kaikki vieraat mahtuivat hyvin sisäänkin. Koristeina oli ruusuja joka puolella (ns. sankoruusua saa puutarhoilta edullisesti ja ne on tosi hyvän näkösiä vaikka eivät enää kauppoihin kelpaakaan). Lisäksi oli paljon kynttilöitä ja pihatulia sekä havuja. Oli mielestäni tosi tunnelmallista. Mulla oli morsiuspuvun päällä viivinpunainen viitta, jossa oli lämmin vuori, ja ihan hyvin piti lämpimänä 15 asteen pakkasessa.

Vieraatkin tykkäs talvihäistä, kun yleensä kesät on täynnä just häitä ja rippijuhlia. Kannatan ehdottomasti talvihäitä!

Äänestä

kannattaa suojata pakkaselta. Esim. morsiuskimppua kannattaa kuljettaa nätisti koristellussa styroxisessa kylmälaukussa "kuvauksiin-kirkkoon-juhlapaikalle" -rumbassa. Vähän ikävämpi homma, jos sattuvat paleltumaan.

Veljeni häät olivat viime talvena. Kaikki sujui hyvin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuoriparisko kirjoitti:

onko kenelläkään ollut talvi häitä?miten onnistunut ja miten vaikea/helppo oli toteuttaa hää vieraiden suhteen ,koristelut jne jne?itse haluaisin talvella pitää hääni,ja haluaisinkin muiden kokemuksia millaiset sitten loppuen lopuksi olleet=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu