Miten olette valmistelleet omia hautajaisianne ja sen jälkeistä elämäänne?
Olisi varmaan hyvä olla säästössä rahaa hautajaiskulujen verran.
Oletteko kirjoittaneet ohjeet hautajaisianne varten?
Kuoleman jälkeinen elämä
74
225
Vastaukset
- Anonyymi
Rakennan pyramidin kuninkaiden laaksoon
tai jonnekin - Anonyymi
Olen.
Siis kalman hävittämisestä on kyllä ohjeistus, kaitpa sitä noudatetaan. Ei oikeestaan ole mun murhe. Kuoleman jälkeen ei ole mitään elämää, että sellaista turha edes miettiä.
Lähinnä olen huolestunut, miten kuolema tapahtuu ja mitä sitä ennen tapahtuu. Odottelen, seuraava hallitus saa eutanasian käsitellyksi. Jos se takkuaa, pitää kai alkaa säästeleen rahaa ulkomaanmatkaa varten.
=DW=- Anonyymi
Kyllä se varmaankin "takkuaa" vielä monen hallituksen ajan ja siitä tulee hemmetin moinen hulabaloo ja tahtojen taistelu joka kerta, kun sitä ruvetaan esille vääntämään. Olettaisin.
- Anonyymi
Koet että vastassasi on seinä.
- Anonyymi
Sinulle 2023-02-27 19:49:39
Ole huoleti, kyllä vanhukselle annetaan niin vahva lääkitys että kivuitta siihen menehtyy. Olen kahta kuolemaa seurannut, heillä ei edes kipuja ollut. Minusta se näytti eutanaasialta. Hengitys vain lamaantui. Ammatti-ihminen en ole.
- Anonyymi
Sopivan kokoinen kantopommi tulisi edullisemmaksi.
- Anonyymi
Joko taas kuollaan?
Mehän kuolemme täällä aika ajoin.
Beng- Anonyymi
Kylläpä tuo kommentti nauratti. Muistin itsekin että tätä aihettaa käsitelviin aika hiljattain. Tähän ei nyt sovi sananlasku, Siita puhe mistä puute, kuka keksisi mikä sopii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä tuo kommentti nauratti. Muistin itsekin että tätä aihettaa käsitelviin aika hiljattain. Tähän ei nyt sovi sananlasku, Siita puhe mistä puute, kuka keksisi mikä sopii.
Onko Arto Paasilinna tuttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Arto Paasilinna tuttu?
Mitä musaa? Lyhyestä virsi kaunis tai henkevä. Olen kuullut...
Beng
- Anonyymi
"Miten olette valmistelleet omia hautajaisianne ja sen jälkeistä elämäänne?"
Miten hautajaisten jälkeistä elämäänsä voi valmistella ???????- Anonyymi
Ajatustasolla kenties.
Ihmisellä on tapana valmistella tulevaa. Ainakin itse ajattelen aina muutamia askeleita eteenpäin.
Kuten esim. mitä reittiä kävelen.
Eläimetkin, kuten koirat, pyörivät ympyrää ennenkuin asettuvat makuulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatustasolla kenties.
Ihmisellä on tapana valmistella tulevaa. Ainakin itse ajattelen aina muutamia askeleita eteenpäin.
Kuten esim. mitä reittiä kävelen.
Eläimetkin, kuten koirat, pyörivät ympyrää ennenkuin asettuvat makuulle.Toiset turvautuvat raamattuun ja ehtoolliseen. Ja sitä ettei jää kenenkään kanssa huonot välit, asiat selviksi.
Ehtoollista en ole tilannut mutta hautapaikan ja tavan olen kertonut. Jos jaksavat tai haluavat pitää bileet niin oma on asiansa. Sen verran pidän säästössä ettei tarvii kustannuksia omasta pussista laittaa. Eivät odota perintöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toiset turvautuvat raamattuun ja ehtoolliseen. Ja sitä ettei jää kenenkään kanssa huonot välit, asiat selviksi.
Ehtoollista en ole tilannut mutta hautapaikan ja tavan olen kertonut. Jos jaksavat tai haluavat pitää bileet niin oma on asiansa. Sen verran pidän säästössä ettei tarvii kustannuksia omasta pussista laittaa. Eivät odota perintöä.Onkohan joku onnistunut saamaan asiat selviksi ennen kuolemaansa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan joku onnistunut saamaan asiat selviksi ennen kuolemaansa ?
Aina sitä jotain hifisteltävää löytyy.
Elämällä ihmisiksi.
Tuottamatta kärsimystä ja pahaa mieltä kanssaihmisille.
´´Minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää.´´- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan joku onnistunut saamaan asiat selviksi ennen kuolemaansa ?
Minulla ei ole yhtään epäselvää asiaa. Hoidan ne kuntoon heti kun tulevat. En pysty elämään selvittämättömien asioiden kanssa.
- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Elämällä ihmisiksi.
Tuottamatta kärsimystä ja pahaa mieltä kanssaihmisille.
´´Minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää.´´Minä kyllä teen loppuaikana velkaa, niin paljon kuin pystyn.
Ja vittuilen ihmisille kaikin tavoin.
Näin tulen pysymään kaikkien ajatuksissa pitkän aikaa.
Center of time jos se sen piisin nimi edes olikaan. Joku siellä kommenteissa sano, että tämä tulee soimaa hautaisissani. Niin miksei minunkin voisi. Djvi tai joku tekemä. (Voi olla että sekotin tekiän)
- Anonyymi
Olen antanut lähiomaiselle ohjeet.
Lähtöni tästä maailmasta tulee olemaan suht. vaatimaton.- Anonyymi
Kuoleman jälkeiseen elämääni olen kyllä "satsannut" sen minkä olen osannut: pyrkinyt pitämään joka hetki hyvät suhteet Taivaan Isään. Tämä on mielestäni kaikkein tärkeintä.
Se iankaikkisuus kun on melkoisen pitkä aika. - Anonyymi
Sama juttu ja mieluusti sellainen lähtö ettei tarvitse hoivakodissa aikaansa sitä ennen viettää siellä menee loppukin terveys ja rahat jotka mieluummin, ne vähät, säästäsin ainoalle lapselleni.
Siksi myöskään mitään peijaisia ei tarvitse pitää kun ei enää ole juuri ystäviäkään joden kanssa yhteyttä pitää, osaksi kai omaakin syytäni mutta ei vaan nappaa.
- Anonyymi
Soittakoot kun hetki tähtöni lyö !
https://youtu.be/CBzkw6UnIwE
Per-kel- Anonyymi
Itselleni ei tullut mieleenkään musiikki.
Minulla on hautapaikka ja toive läheisille tuhkauksesta. Mahdollisimman halpa asiallinen arkku ja tuhkauurna . Siunaustilaisuus vain kaikkein lähimpien kesken ja ei erityistä muistotilaisuutta. Toki voivat kahvitella jos haluavat.
Hautaustoimistossa oli kirjanen jossa voi omat hautajaisensa tarkkaankin suunnitella.- Anonyymi
Voiko omat hautauskulut maksaa etukäteen?
Anonyymi kirjoitti:
Voiko omat hautauskulut maksaa etukäteen?
En oikein usko että voi. Hautauksen tarveajankohtaa ei etukäteen tiedä ja hinnat muuttuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko omat hautauskulut maksaa etukäteen?
Pankkiin pätäkkää.
Se kai järkevintä ja kätevintäkin. Voihan sitä valmistella muutenkim peijaisijaan, esim. aika monet ekee itelleen arkun. Käteväkin huonekalu, siinä voi säilyttää vaikkapa suksia tms. Jotkut tekee uurnia, voi kai sellaiseenkin jotain kukkia laittaa.
Lisäks tunnen yhden heebon, joka on tehnyt itelleen hautakiven. Vähän suuruudenhullua, ei se mikään merkkimies ole, mutta kivi on melko massiivinen. Sinällään järkevää, kivet aika kalliita. Se oli jostain metästä löytänyt kiven ja roudas sen himaan. Kai se sitä oli veistellyt, Lisäks se oli hommannut sellaisia irtonumeroita päivämääriä varten. Muut se kuulemma ite kiinnittänyt, kuolinpäivän laittaminen perikunnan murhe. Sillä on paikkakin sukuhaudassa, siitä en tiefä, maksaako se jo siitä vuokraa.
Helpottaahan se valmistelu perikunnan hommia, mutta jos pankissa rahaa,, kyllä se hautaustoimisto on helpoin ratkaisu.
Mä en usko hautaustoimistojen innostuvan ennakkomaksuista, Ei ne pankkeja ole, eikä päivän hintaa voi etukäteen ennustella. Toki jos on kuolinpäivä suunnalleen tiedossa ja varma asia, sitten tietenkin voi koittaa sitäkin. Useimiten ihmisillä ei ole sitä tietoa.
=DW= Anonyymi kirjoitti:
Pankkiin pätäkkää.
Se kai järkevintä ja kätevintäkin. Voihan sitä valmistella muutenkim peijaisijaan, esim. aika monet ekee itelleen arkun. Käteväkin huonekalu, siinä voi säilyttää vaikkapa suksia tms. Jotkut tekee uurnia, voi kai sellaiseenkin jotain kukkia laittaa.
Lisäks tunnen yhden heebon, joka on tehnyt itelleen hautakiven. Vähän suuruudenhullua, ei se mikään merkkimies ole, mutta kivi on melko massiivinen. Sinällään järkevää, kivet aika kalliita. Se oli jostain metästä löytänyt kiven ja roudas sen himaan. Kai se sitä oli veistellyt, Lisäks se oli hommannut sellaisia irtonumeroita päivämääriä varten. Muut se kuulemma ite kiinnittänyt, kuolinpäivän laittaminen perikunnan murhe. Sillä on paikkakin sukuhaudassa, siitä en tiefä, maksaako se jo siitä vuokraa.
Helpottaahan se valmistelu perikunnan hommia, mutta jos pankissa rahaa,, kyllä se hautaustoimisto on helpoin ratkaisu.
Mä en usko hautaustoimistojen innostuvan ennakkomaksuista, Ei ne pankkeja ole, eikä päivän hintaa voi etukäteen ennustella. Toki jos on kuolinpäivä suunnalleen tiedossa ja varma asia, sitten tietenkin voi koittaa sitäkin. Useimiten ihmisillä ei ole sitä tietoa.
=DW=Hautakivien koolla käsittääkseni tietyt mittavaatimukset hautausmailla.
- Anonyymi
Kyllä olen valmistautunut.Hautaustestamentti ja hoitotahto tehty jo v.2006.Olen valmis kun aika tulee.........
- Anonyymi
On tässäkin mietittävää jostain parin tonnin hautauksesta
Nokia ei ole lähtenyt lentoon
vaikka tulos oli hyvä
miettikää sitä
kaikki ihmettelevät
siinä on nyt paikka arvata mistä on kysymys
rahaa 100 sisään => viiden vuoden sisällä ulos => rahaa 200 ulos kun osingot otetaan huomioon?
menisikö näin - Anonyymi
"Kuoleman jälkeiseen elämääni olen kyllä "satsannut" sen minkä olen osannut: pyrkinyt pitämään joka hetki hyvät suhteet Taivaan Isään. Tämä on mielestäni kaikkein tärkeintä.
Se iankaikkisuus kun on melkoisen pitkä aika."
Olen samaa mieltä. - Anonyymi
Minua häiritsee vuosikymmenten mittaan kertynyt irtain.
Niiiin tarpeellista ja kivaa aikoinaan.
Perilliselle tulisi aivan älytön puuha punnita, mikä kaikki veks.
Beng
Olen tehnyt ohjekirjan ja hoitanut asiakirjat, kuten on fiksusti neuvottu.
Ihan järkevää ilman sentimentaalisuutta ja ylitunteilua.
Kaikkein kenkuinta olisi, jos lavetilla vietäisiin vikalle reissulle eikä olisi ihan suihkunraikas, eikä olisi kauneimpia pikkupöksyjä ja rintsikoita yllä. Tämä on stressaava ajatus! 🙈🙉🙊 - Anonyymi
Ketään ei jätetä maanpinnalle.
Viimeistäänkin yhteiskunta toimittaa pahvipurkissa mullan alle.- Anonyymi
Minä kuljetutan tuhkauurnani Eduskuntatalon portaille ja uurnan kylkeen nojaamaan iso pahvikyltti:
"Kaiken minulta jo veitte! Tässä on loput, tehkää mitä haluatte!"
- Anonyymi
Kuolema ja elämä sen jälkeen
https://twitter.com/smlmkl/status/1624017418644295680 - Anonyymi
Sittä niin sanottua kuolin siivousat yli vuoden tehnyt.Viennyt kierrätykseen materiaalia ymm.Mitä kahdella kädellä jaksan kantaa kun omaa autoa ei ole.Ei miestä apuna. Joten hitaasti se käy syy likkua 5km matka Itä-Helsingissä.Huvi ja hyöty kävely samalla.Se on niin kun kuolen ,suoraan krematorioon.Tuhkat purkkiin ja tuhkat Harmajan majakalle meri Hautaan! Sinä se sitten oli.Ei muuta,Kuollut mikä kuollut.Turha sitä kukkia kuoleelee tuodaan kun eläessä ne lisi pitänyt antaa tai pipaloita enää pitää kun on kuollut. Nainen 70v.Kirkosta eronnut 1994.
- Anonyymi
Uskomatonta, olet henkinen sisareni. Minulla on omaisuus ongelma, eli tavaraa on kertynyt matkan varrella ja siitä pitäisi päästä eroon. Minullakaan ei ole autoa ja matkaa kierrätykseen parikymmentä kilometriä. Kirkosta olen eronnut joskus 80-luvulla uurna on valmiina kaapissa. Harmajanmajakalle toivon myös päätyväni. Hautajaisia ei tule, krematorioon ja sillä sipuli. Perillisten ei tarvitse muistella kynttilöillä tai kukilla, ovat jo nyt unohtaneet kun eivät enää tarvitse apua.
Toivottavasti siellä rahan takana ei ole mitään. Jossain virressä sanotaan että saisi olla ystävien ja omaisten kanssa, minä en haluaisi tavata yhtäkään.
- Anonyymi
Pääseelö kadulle makaamaan mikäli eivät raaski kuoppaan kaataa?
- Anonyymi
ennen kuoleman jälkeistä
https://twitter.com/villeraisanen/status/1626626985777590273 - Anonyymi
Siis mitä? Kuoleman jälkeinen elämä? Jos olet kuollut niin se oli sitten siinä. Ei sieltä mitään elämää sen jälkeen löydy. Ja omat hautajaiset ei vois vähempää kiinnostaa. Jaettakoon ruhoni tutkimustarkoituksiin jos se jonnekin kelpaa. Olen ymmärtänyt että silloin ei kenenkään tarvi edes hautajaiskuluja maksaa.
- Anonyymi
ei ruumiit ketään kiinnosta
nuoret patologit harjoittelevat ruumiinavausta kyllä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ruumiit ketään kiinnosta
nuoret patologit harjoittelevat ruumiinavausta kylläMinä testamenttaan ruumiini Pohjanmaalla toimivaan minkinrehutehtaan käyttöön.
Tai sitten VR:lle käytettäväksi ratapölkkynä kylmänä talvena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä testamenttaan ruumiini Pohjanmaalla toimivaan minkinrehutehtaan käyttöön.
Tai sitten VR:lle käytettäväksi ratapölkkynä kylmänä talvena.googlaa
HIC LOCVS EST UBI MORS GAUDET SVCCVRRERE VITAE
tässä paikassa kuolema juhlii ja auttaa elämää
patolian laitosten tunnus eli siis klassisesta anatomisten teatterien tunnus Minä haluan tietää mihin maalliset jätteeni kuolemani jälkeen sijoitetaan.
Se tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta kuolevaisuuden käsittelyssä.- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Minä haluan tietää mihin maalliset jätteeni kuolemani jälkeen sijoitetaan.
Se tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta kuolevaisuuden käsittelyssä.Uskon ettei kehoani jätetä maan päälle, mikäli en joudu johonkin ruukkuun kaapin päälle.
pe Anonyymi kirjoitti:
Uskon ettei kehoani jätetä maan päälle, mikäli en joudu johonkin ruukkuun kaapin päälle.
pe"Vainajan tuhka on haudattava tai sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan vuoden kuluessa tuhkauksesta. Ennen tuhkan luovuttamista tuhkauurnansaajan on ilmoitettava kirjallisesti krematorion ylläpitäjälle, minne tuhka sijoitetaan."
En usko että tyttäresi ajattelee lopullisen paikan tuhkallesi kaapin päälle. Johonkin hautaan kai täältä päädytään jos ei maailman meno vallan villiksi heittäydy. Olkoot sevvaikka sitten joku yhteislehto mihin tuhkat sirotellaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
googlaa
HIC LOCVS EST UBI MORS GAUDET SVCCVRRERE VITAE
tässä paikassa kuolema juhlii ja auttaa elämää
patolian laitosten tunnus eli siis klassisesta anatomisten teatterien tunnus"Hic locus est ubi mors gaudet succurrere vitae"
"Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee elämän avusta"
- Anonyymi
Teen ensi kesänä itselleni arkun
- Anonyymi
Siinä on muuten ideaa.
Pidetäänkö palstalla kilpailu siitä, kuka tekee itselleen hienoimman arkun?
Arvostellaan toistemme kirstutekeleitä, vertaillaan verhoilua ja puun pintakäsittelyä, vaihdetaan mielipiteitä arkun kahvoista, värityksestä ja koristeista.
Voittaja saa puoli kiloa pannukarkeata kahvia ja 2 kierrekynttilää.
- Anonyymi
Ainoalle lapselleni olen kertonut tahtoni ja hänellä on myös alkuperäinen kirjallinen maanomistajan lupa paikasta johon tuhkani heitetään tuulien vietäviksi. Ei hautajaisia, ei muistolaattoja mihinkään. Vain tuhkaus ja tuhkat tunturiin.
- Anonyymi
Parikymmentä vuotta sitten teimme hätäpäissämme kaikki mieleen tulleet testamentit ja tahdot. Osassa oli pankin juristi avustamassa.
Vaimoni elinikäennuste oli 3 - 12 vuotta ja kokenut hematologi sani, että 10 vuotta olisi erinomainen saavutua. Olemme saaneet reilusti jatkoaikaa ja häiritsevä oireilu alkoi vasta 3 vuotta sitten.
Olen yrittänyt hiljalleen raivata ullakkokomeroa siinä jopa onnistuen.
26m2 lämmin autotalli on haasteellisempi ja puuha on vasta alullaan.
Meallin sekatyömiehen ja kotivuosien jälkeen marketin osa.aikaiseksi kassaksi halunneen vaimon taloudelliset resurssit ovat rajalliset mutta olemme tehneet tiettyjä järjestelyjä jo reilusti ennen "tuomiopäivää".
Olisi syytä selventää talouspuolen kuvioita mutta taidan jättää sen perikunnalle.
Kahdessa kotimaisessa ja yhdessä saksalaisen pankin fuusioimassa espanjalaisessa tilit joista vaimoni kanssa yhteisiä rva tai hra ehdolla olevia on kolme ja kaksi vai minun nimissäni.
Hautaus. Emme halua rasittaa lapsiamme millään kivitoteemilla vaan minut ja vaimoni tuhkataan ja tuhkat levitetään samaan muistolehtoon joka sattuu olemaan minun lapsuuteni kodin läheistä marjamaata.
Nyt alkaa töllössä Planicaa. - Anonyymi
kauhean pieniä perintöjä ei kannata miettiä
mitä jos tekisitte säätiön matti meikäläisen överiäs säätiö syöpätutkimukseen
ja orankien turvakotiin MÖSSOT- Anonyymi
Syöpä tutkimuksia ei tarvita vain hölmöt lahjoittaa raahojajan huijareille.
Aiheuttajat ja HOITO TIEDETÄÄN MUTTA KUN eivät halunneet antaa lääkkeitä ihmisille ne salattu! On jo lääkkeitä jotka auttavat ja ne tulevat käyttöön lähi tulevaisuudessa.
ÄLKÄÄ TEHKÖ TESTAMENTTEJA HUIJARI JÄRJESTÖILLE ja kumotkaa jo tehdyt heti. SPR,YK järjestöt ovat Rotschild rikollis suvun huijaus rahat pois.
Olisitte tehneet enemmän omaa tutkimusta netistä tietäisitte ettekä menisi huijauksiin. Tutkijat ovat korruptoituja kaikki. Saatte nähdä pian kuinka meitä kusetettu koko elämä. Suuria valheita herätkää jo !
- Anonyymi
Oletan, että päädyn puisessa uurnassa samaan hautaan vanhempieni kanssa.
On kaunis kirkkomaa.
Siellä odottelen ylösnousemustani.
Ajatus hautausmaasta kyllä jotenkin kammottaa. Onkohan siellä rauhallista, vai joutuuko öisin heräilemään, kaikenmaailman hemuleiden raskain askelin tallustellessa yli hautojen?
Siellä on kavereina viinanpolttajia, pappeja, murhattuja ja murhaajia, merimiehiä huutamassa "ohoi!" Sotilashenkilöitä "Oolannin sotaa" hoilaten marssimassa kiväärit olalla ympäri kirkkorakennuksen, räikeästi maalattuja nk. yleisiä naisia, pienten lasten haamuja....
Hu-huuuu... 🌔👻👻👻- Anonyymi
Sielu livahtaa kyllä aika pian odottamaan jatkoa toisessa kropassa kun kuolee ja jää se maatuva keho joka haudataan. Mielenkiinnolla odotta mitenn menee.
- Anonyymi
Älkää huolestuko pois menosta.
Elämä jatkuu mitä tiedän.
Olen ja olen outo mutta näin on..! - Anonyymi
Minun ruumis pakastetaan gyroskeenisesti kokonaisena varaus on 100 vuotta jos sinä sikana keksitään herätys palaan takas juhliin
- Anonyymi
Minä aion elää enkä kuole koskaan. Johan sitä on tehty tuhansia, satoja vuosia ja synnytty vanhan sielun kanssa uuteen hahmoon. Uusia sieluja ei tehdä enää. Tämä on viimeisten reinkarnaatioiden aikaa 3D. Tåstä elämän koulusta valmistuneet siirtyvät 5D ja tulevat terveeksi,nuorentuvat ja jatkavat helpompaa elämää. Ne jolla on vielä oppimista itsenäiseen ajatteluun ym jatkavat ja mahdollista että hekin pääsevät myöhemmin.
Ihmiset luotiin jumalallisiksi olennoiksi mutta pahan tahtoiset alistivat elämään näissä oloissa. 1700 luvulla ne roistot hävitti aikaisemmat hyvät asiat ja että emme tietäisi alkuperäämme. Edistyksen merkit poistettiin. - Anonyymi
Kuolemaa ei ole sanoi Rauni Leena kirjassaan 1980 alussa.
Kirja on netissä ja voi kopioida mutaa ei ole ollut aikaa lukea. Luin kirja aikoinaan. Kirjasta olisi helppo tarkistaa. Ei siinä muuta kovin ihmeellistä kerrottu. Lause jäi mieleen.- Anonyymi
Kyllä siinä kirjassa aika ihmeellisiä asioita kerrottiin. Vai eivätkö yliluonnolliset mielestäsi ole sellaisia. Kaikille ne jutut ja tarinat eivät ole todellisia, mutta kirjan ehkä tärkein anti on se, että siinä puhutaan kuolemasta sillä lailla kuin siitä pitäisikin puhua, jotta se ei olisi ihmisille niiin pelottava ja kammottava juttu.
- Anonyymi
Miten hän nykyisin jakselee...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten hän nykyisin jakselee...
Rauni-Leena Luukanen-Kilde on kuollut vuonna 2015.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauni-Leena Luukanen-Kilde on kuollut vuonna 2015.
Mutta sitähän minä en kysynyt...eikö hänen mottonsa ollut jotenkin niin että kuolemaa ei ole jne. Siis kysynpä uudelleen että miten hän nykyisin jakselee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sitähän minä en kysynyt...eikö hänen mottonsa ollut jotenkin niin että kuolemaa ei ole jne. Siis kysynpä uudelleen että miten hän nykyisin jakselee?
Etkö ymmärtänyt että hän on kuollut. Tai tajuat väärin.
Rauni Leenan kehossa hän on kuollut. KååEmemhån me tiedä muistakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sitähän minä en kysynyt...eikö hänen mottonsa ollut jotenkin niin että kuolemaa ei ole jne. Siis kysynpä uudelleen että miten hän nykyisin jakselee?
Höpsö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ymmärtänyt että hän on kuollut. Tai tajuat väärin.
Rauni Leenan kehossa hän on kuollut. KååEmemhån me tiedä muistakaan.Onko hän siis nyt KååEmemhå?
Mitä hänelle kuuluu?
- Anonyymi
Ei olla puolisoni kanssa tehny mitään hautajaisohjeita . Testamentti ja edunvalvontavaltuutukset tehtynä .
- Anonyymi
Ei ole tehty mitään, kai ne menee omalla painollaan.
- Anonyymi
Kaikki syntisyyteni tahdon uskoa anteeksi annetuiksi . Taivaaseen on halu
- Anonyymi
Elämäni jatkuvuuden näen seuraavissa sukupolvissani.
Vaimoni syövän toteamisen jälkeen 23 vuotta sitten teimme kaikki mieleen tulleet testamentit ja tahdot.
Vaimoni elinikäennuste oli 3v - 12v.
Hautaus. Kuollut tuhkaksi ja tuhka tuhkan levitys muistolehtoon.
Rituaalit. Ammattipuhuja kehunaan vainajaa maksimissaan 5min. Musiikkina panhuilua.
Paikalla omat jälkeläiset perheineen jos haluavat tulla. Ko. porukalle muistoateria paikallisen, tasokkaan ravintolan kabinetissa.
Ennen loppuliukua olisi hyvä karsia jäämistöä mutta se tyrehtyi alkuunsa.
Teimme suuremman saneerauksen muuttaessamme 24:n asumisvuoden jälkeen kookkaasta rinnetalosta kerrostalon kolmioon. Lapsemme tullasivat silloin haluamansa.
Karsimista on vieläkin mutta laiskuus iski. - Anonyymi
*Hautajaisiini en ole valmistautunut mitenkään, sillä enhän tiedä missä ja milloin, missä olosuhteissa kuolen.
- Mieluiten: omassa vuoteessani. Siististi.
- Sairaalassa?
- Suomessa vai ulkomailla?
- Sodassa / terrori-iskussa? Jolloin on epäselvää kerääkö kukaan luitani yhteen purkkiin, vai mennäänkö kaikki kasassa joukkohautaan.
- Poliittisena väärinajattelijana: mahd. ammuttuna ja joukkohautaan?
- Keskitysleirissä?
Kaikki ed. vaihtoehdot ovat taas tänäkin päivänä täysin mahdollisia.
Mikäli kuolen säädyllisen ihmisen tavoin ja minulle järjestetään hautajaiset, no niiden ei tarvitse olla isot. Sukulaisen vähät rahat vain tuhlaantuisi.
- Luultavimmin uurnassa johonkin sukuhautaani. Pieni laatta / kaiverrus hautakiveen?
- Tai sitten sukuni synnyinsijoilla: tuuleen heitettäväksi? Ja laatta suvun hautakiveen?
Hautajaisissa voisivat laulaa pari vanhanajan virttä.
Kovin kauaa minua ei enää kuolemani jälkeen muisteta, joten mitään suureellista ei tarvitse järjestää. Maailmassa miljardit ihmiset vain katoavat Unohduksen mereen.
Elin ja kuolin. Tein sen minkä osasin.
*Kuolemanjälkeinen elämäni sen sijaan.
Tähän olen yrittänyt nk. satsata.
Luulisin, että tässä asiassa pärjäisin melko hyvin.
Tai sitten en ollenkaan.
Olen kylläkin yrittänyt elää nk. parannuksessa, mutta havaitsen kyllä olevani melkoinen syntinen. On monenlaista luonnevikaa ja joista pitäisi parantua.
Luotan kumminkin luterilaiseen kristinoppiin ja Jeesuksen täyteen sovitustyöhön. Mutta nk. "pelastusvarmuus" olisi harhaoppia. Näin kristityn tulee valvoa itseään ja elää jatkuvassa herätyksen tilassa.
Nämä ovat vanhoja, luterilaisten, Länsi-Suomen rukoilevaisten virsiä, HSHL 127,
- Jesuksen veri, se lasinen meri:
https://www.youtube.com/watch?v=zYwejVMqxRI
- Karitsall' kiitos olkohon (Achrenius 58):
https://www.youtube.com/watch?v=saWNxc9SGM4
* - Anonyymi
Antakaa rahanne köyhille vaikeuksissa oleville perheille.
Nythän höperö antaa ne roisto mafialle!
Mikä teitä,vaivaa? Anyakaa rahat oman maan ihmisten auttamiseksi.
ETTE TE TAIVAS PAIKOOJA OSTA ANTAMALLA RAHAA HUIJAREILLE.
Kirkko lahkot huijareita. Joillakin ei ole järkeä enää tajuta.
Silmänpalvojat teeskentelynne näkyy hah hah- Anonyymi
Ei ole onneksi tarvinnut perintöjä kenellekään kerätä. Rahani olen pistänyt kulutukseen ja ne mitä yli jäänyt laittanut lapsenlasten tileille pesämunaksi tulevaisuutta varten.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel102580- 851950
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei381499- 2601398
Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa
Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html2731028- 67913
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47881Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77860- 55854
- 44765