Hallitus ja puheenjohtaja taloyhtiön menestyksen esteenä

Anonyymi-ap

Liian usein on niin, että taloyhtiön hallitus tai puheenjohtaja ovat taloyhtiön menestyksen esteenä. Jarruna sille, että asioita tehdään ammattimaisesit. Tällä tarkoitan sitä, että useimmiten mallikoista koostuva hallitus ohjailee ammatti-isännöitsijää. Maallikot ison laivan ruorissa johtaa harvoin hyvään lopputulokseen. Tilanne tuntuu usein aivan järjettömältä.

Asunto-osakeyhtiömaailmassa pitäisi ottaa mallia liike-elämästä. Toimitusjohtajalla pitää olla kyvykkyyttä luotsata yritys yli karikoiden, luoda visioita ja tarvittaessa vaihtaa valittua suuntaa. Menestyneimmät toimitusjohtajat toteuttavat muutokset aikailematta.

Miten on, kun isännöitsijän visio on vaihtaa taloyhtiössä valittua suuntaa? Hallituksen jäsenet maallikkoina eivät välttämättä ymmärrä ollenkaan, missä mennään tai minne pitäisi mennä. Eli kevyesti provosoiden voisi sanoa, että asioista ei niin hyvin perillä olevat maallikot ohjailevat ammatti-isännöitsijää ja määräävät taloyhtiön suunnan useimmiten vieläpä kysymättä isännöitsijältä, miten kannattaisi toimia. Hallitus sanoo isännäitsijälle mitä tehdään ja miten. Isännöitsijä on renkipojan roolissa ja toteuttaa maallikoiden toiveita, jotka ovat usein täyttä ajanhukkaa.

Hyvin harvassa ammatissa asiakas neuvoo palvelun tarjoajaa. Jos viet autosi katsastukseen tai huoltoon, menetkö neuvomaan katsastushenkilöä, miten auto kuuluu katsastaa tai huoltotoimenpiteet suorittaa? Tuskin. Menetkö ravintolassa käydessäsi keittiöön antamaan kokille ohjeita, miten laitetaan ruokaa? Et tietenkään. Kun lähdet lomamatkalle, käytkö Finnairin lentokoneen ohjaamossa kertomassa lentokapteenille toiveesi lennon yksityiskohdista? Niinpä. Kerrotko hammaslääkärille, miten kolmen pinnan paikka etsataan ja kovetetaan optimaalisesti? Parasta vaan olla hiljaa, mutta suu auki, kun olet hammaslääkärissä. Maksat siitä, että ammattilainen hoitaa hommat kotiin. Jos palvelu ei kelpaa, mene johonkin toiseen firmaan asiakkaaksi.

Tässä mielessä taloyhtiömaailma on ihan järjetön: kovin usein hallituksen puheenjohtaja on neuvomassa ammatti-isännöitsijää, miten taloyhtiön asioita kuuluu hoitaa. Kertoo, että "tämä asia tehdään näin, tästä asiasta tehdään kysely osakkaille ja yhtiökokous järjestetään näin." Tuntuu jotkin hullulta olla ammatti-isännöitsijä, jota hallituksen PJ ohjeistaa jatkuvasti: "Tämä tehdään näin. Soitapa tuonne ja sitten tee tämä asia tällä tavalla."

Ei hyvä Luoja. Jos firman toimitusjohtaja ei selviydy firman pyörittämisestä ilman hallituksen ohjausta, kannattanee vaihtaa toimitusjohtajaa! Yhtä lailla, jos hallitukselle ei kelpaa isännöitsijän luotsaama laiva, niin ehkä on parempi vaihtaa isännöitsijää. Naurettavinta on, kun maallikot ovat koko ajan neuvomassa ammattilaista, että "tämä tehdään näin." Ahaa. Voidaan tehdä, jos hallitus niin haluaa, mutta meno on idioottimaista suurimman osan aikaa. Sitten ihmetellään, kun taloyhtiön pankkitili on tyhjä ja korjaustarpeet kaatuvat "yllättäen" rytinällä niskaan, mutta näin se menee Suomessa. Taloyhtiön hallituksen maallikot puikoissa ajamassa kuvainnollisesti ydinvoimalaa osaamisella, joka riittää hädin tuskin mikroaaltouunin käynnistämiseen.

Aika monessa taloyhtiössä asiat olisivat paremmalla mallilla, jos isännöitsijä olisi ammattilainen, jolla olisi rauha tehdä pitkäjänteistä työtä taloyhtiön hyväksi. Silloin hallituksessa kannattaa olla suu kiinni, vaikka kuvittelisi tietävänsä asiat paremmin kuin alan ammattilainen. Ärsyttää vaan kaivaa kuopasta näitä taloyhtiöitä, jotka sinne suistuvat hallituksen jäsenten roikkuessa ohjauspyörässä ja kaikkien vääntäessä rattia eri suuntaan. Ei autolla niin ajeta!

31

1083

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Isännöitsijän valitsee hallitus ja hänelle täytyy sopia hallituksen strategia. Oikeastaan hänelle on aivan sama, koska helpot rahat siitä saa. Ylihintaisena kirjanpitäjänä on helppoa toimia.

      Isännöitsijä ei oikeastaan tee paljon muuta kuin lakisääteiset asiat ja ne mihin hallitus velvoittaa.

      • Anonyymi

        Tämä on se ongelma. Jos taloyhtiön hallitus koostuu mistään mitään ymmärtämättömistä henkilöistä jotka ovat valittu hallitukseen syistä joita tuossa aloituksessakin mainittiin, hyvä supliikki jne.mutta osaamisen ollessa ihan alkeistasolla, niin kuinka hyvän isännöitsijänkään siinä sitten osaa edes valita? Sellaisen samanlaisen Hupi- Veikon joka jauhaa puuta heinää ja on olevinaan niin kaveria että oksettaa.
        Taloyhtiö tekee niin isoja päätöksiä mm.julkisivurempat, putkirempat jne.että ei ole varaa tehdä virheellisiä päätöksiä ja olla Helppo- Heikkien manipuloinille alttiita.
        Jos kerran tekee yhden virheen, se helposti kertautuu taas seuraavassa urakassa. Vaatii siis todella vahvaa tieto- taitoa, osaamista ja monien asioiden hallintaa jota harvalta löytyy.
        Olen nähnyt mitä mokailuista sitten seuraa ja se ei ole todellakaan ole mitään kaunista katsottavaa.
        Käytännössä huono, osaamaton taloyhtiön hallitus ja typerä, mistään mitään välittämätön isännöitsijä voi ratkaisuillaan ja urakkavalinnoillaan täysin pilata kohtuullisen hyvänkin rakennuksen uskomalla kaikenmaailman Helppo- Heikien myyntipuheita.
        Sitten on ongelmana nämä jotka vastustavat ihan kaikkea, ei tehdä mitään, annetaan rakennuksen rapistua lähes purkukuntoiseksi joloin korjauskustannukset moninkertaistuvat. Siinä ei ongelmana ole yli- innokas isännöitsijä joka haluaa sukulaipojalleen urakoita vaan se, ettei osata pitää huolta mistään, ja vedotaan kulujen hilitsemiseen. Kyse on myös siitä, että rakennuksesta on myös pidettävä huolta eikä annettava sen rapistua.
        Käytännössä todellakin joissain tapauksissa olisi paras ratkaisu jos ammatti- ihmiset luotsaisivat taloyhtiötä, he ovat puolueettomia eikä henkilökohtaiset intressit tai muut tekijät ole vaikuttamassa päätöksiin.
        Liian monissa taloyhtiöissä elää edelleen sellainen kummallinen tunkkainen sisäpiiriläishenki jossa kaikki eriävät mielipiteet edustavat enemmänkin uhkaa.
        Kuten meillä. Samat vanhat naamat elävät ihan omaa elämäänsä, kaikkien asukkaiden hyvinvointi ja heidän tasapuolinen kohtelu ei ole tärkeää vaan kaverit ja kaverin kaverit ovat tärkeitä, eivät muut.
        Kammottavia kokemuksia Hyvä- Veli kerholaisista joihin myös ikävä kyllä, kuului isännöitsijäkin.
        Haiseva mätäpaise koko mies, onneksi tajusi poistua ja tilalle tuli toinen. Loppui ehkä se hallituksen mätien jäsenten hyyssääminenkin., ehkä. Seurataan tilannetta.

        Hyvä aloitus kirjoitajalta . Näistä ei paljoa hiiskuta, mutta uskon että kaikenlaista yrittäjää ja hallinnointia löytyy taloyhtiöistä.
        Pitäisi saada joku lakimuutos jolla ehkäistäisiin taloyhtiöihin pesiytynyt vallankäyttö ja liian pitkien hallitusjaksojen kasautumnen yksille ja samoille ihmisille , estämällä tämän tyyppiset vuosikymmeniä kestävät keskittymät.
        Maksimissaan hallituksen jäsenkausi saisi kestää korkeintaan kolme- neljä peräkkäistä vuotta mutta ei missään tapauksessa kolmea vuosikymmentä, kuten on jossain taloyhtiöissä tapahtunut.
        Se johtaa väistämättä vallan väärinkäytöksiin, mainipulointiin ja korruptoituneisuuteen.
        Eikä siihenkään ei kukaan pääse edes puuttumaan, kaikki vain hyväksyvät tilanteen, kykenemättä tekemään mitään muutoksia.
        Asunto- osakeyhtiölaki on täysin torso tällaiselle ilmiöille. Muutosta kaivataan ja nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeksi tänään hallitus muutti isännöitsijän tekemää talousarvioehdotusta niin, että korotetaan hoitovastiketta vähemmän kuin isännöitsijä oli esittänyt.

        "Hyvät" työvälineet tähän vuoteen, kun korjasmäärärahaa on vuosi vuodelta yhä vähemmän käytössä. Yhtälö on mahdoton. Isännöitsijä pyörittää taloyhtiön arkea rahalla, jonka määrästä ei saa itse päättää. Niin on linja-auton kuljettajankin vaikea ajaa bussia pienemmällä polttoainemäärällä, mitä auto liikkumiseen tarvitsee. Tai lentäjän lentää Finnairin lento Helsingistä Bangkokiin tankeissa vähemmän lentopetroolia, mitä lentomatkalla tarvitaan. Huonosti siinä käy!

        Taloyhtiön hallitus sanoo, että vedämme vuoden läpi puolet pienemmällä korjasubudjetilla, mikä isännöitsijän mielestä on kohtuullinen. Näillä eväillä alkavaan vuoteen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on se ongelma. Jos taloyhtiön hallitus koostuu mistään mitään ymmärtämättömistä henkilöistä jotka ovat valittu hallitukseen syistä joita tuossa aloituksessakin mainittiin, hyvä supliikki jne.mutta osaamisen ollessa ihan alkeistasolla, niin kuinka hyvän isännöitsijänkään siinä sitten osaa edes valita? Sellaisen samanlaisen Hupi- Veikon joka jauhaa puuta heinää ja on olevinaan niin kaveria että oksettaa.
        Taloyhtiö tekee niin isoja päätöksiä mm.julkisivurempat, putkirempat jne.että ei ole varaa tehdä virheellisiä päätöksiä ja olla Helppo- Heikkien manipuloinille alttiita.
        Jos kerran tekee yhden virheen, se helposti kertautuu taas seuraavassa urakassa. Vaatii siis todella vahvaa tieto- taitoa, osaamista ja monien asioiden hallintaa jota harvalta löytyy.
        Olen nähnyt mitä mokailuista sitten seuraa ja se ei ole todellakaan ole mitään kaunista katsottavaa.
        Käytännössä huono, osaamaton taloyhtiön hallitus ja typerä, mistään mitään välittämätön isännöitsijä voi ratkaisuillaan ja urakkavalinnoillaan täysin pilata kohtuullisen hyvänkin rakennuksen uskomalla kaikenmaailman Helppo- Heikien myyntipuheita.
        Sitten on ongelmana nämä jotka vastustavat ihan kaikkea, ei tehdä mitään, annetaan rakennuksen rapistua lähes purkukuntoiseksi joloin korjauskustannukset moninkertaistuvat. Siinä ei ongelmana ole yli- innokas isännöitsijä joka haluaa sukulaipojalleen urakoita vaan se, ettei osata pitää huolta mistään, ja vedotaan kulujen hilitsemiseen. Kyse on myös siitä, että rakennuksesta on myös pidettävä huolta eikä annettava sen rapistua.
        Käytännössä todellakin joissain tapauksissa olisi paras ratkaisu jos ammatti- ihmiset luotsaisivat taloyhtiötä, he ovat puolueettomia eikä henkilökohtaiset intressit tai muut tekijät ole vaikuttamassa päätöksiin.
        Liian monissa taloyhtiöissä elää edelleen sellainen kummallinen tunkkainen sisäpiiriläishenki jossa kaikki eriävät mielipiteet edustavat enemmänkin uhkaa.
        Kuten meillä. Samat vanhat naamat elävät ihan omaa elämäänsä, kaikkien asukkaiden hyvinvointi ja heidän tasapuolinen kohtelu ei ole tärkeää vaan kaverit ja kaverin kaverit ovat tärkeitä, eivät muut.
        Kammottavia kokemuksia Hyvä- Veli kerholaisista joihin myös ikävä kyllä, kuului isännöitsijäkin.
        Haiseva mätäpaise koko mies, onneksi tajusi poistua ja tilalle tuli toinen. Loppui ehkä se hallituksen mätien jäsenten hyyssääminenkin., ehkä. Seurataan tilannetta.

        Hyvä aloitus kirjoitajalta . Näistä ei paljoa hiiskuta, mutta uskon että kaikenlaista yrittäjää ja hallinnointia löytyy taloyhtiöistä.
        Pitäisi saada joku lakimuutos jolla ehkäistäisiin taloyhtiöihin pesiytynyt vallankäyttö ja liian pitkien hallitusjaksojen kasautumnen yksille ja samoille ihmisille , estämällä tämän tyyppiset vuosikymmeniä kestävät keskittymät.
        Maksimissaan hallituksen jäsenkausi saisi kestää korkeintaan kolme- neljä peräkkäistä vuotta mutta ei missään tapauksessa kolmea vuosikymmentä, kuten on jossain taloyhtiöissä tapahtunut.
        Se johtaa väistämättä vallan väärinkäytöksiin, mainipulointiin ja korruptoituneisuuteen.
        Eikä siihenkään ei kukaan pääse edes puuttumaan, kaikki vain hyväksyvät tilanteen, kykenemättä tekemään mitään muutoksia.
        Asunto- osakeyhtiölaki on täysin torso tällaiselle ilmiöille. Muutosta kaivataan ja nopeasti.

        Sinulla on moni hyviä ajatuksia: "Pitäisi saada joku lakimuutos jolla ehkäistäisiin taloyhtiöihin pesiytynyt vallankäyttö ja liian pitkien hallitusjaksojen kasautumnen yksille ja samoille ihmisille , estämällä tämän tyyppiset vuosikymmeniä kestävät keskittymät.
        Maksimissaan hallituksen jäsenkausi saisi kestää korkeintaan kolme- neljä peräkkäistä vuotta mutta ei missään tapauksessa kolmea vuosikymmentä, kuten on jossain taloyhtiöissä tapahtunut. Se johtaa väistämättä vallan väärinkäytöksiin, mainipulointiin ja korruptoituneisuuteen. "

        Se on yleensä huono homma, kun sama henkilö juuttuu puheenjohtajaksi pariksi vuosikymmeneksi ja hallitus on puheenjohtajan "kavereita". Ei taloyhtiön hallinnon mikään kaveriporukka kuulu olla, vaikka ei siitä haittaa ole, että tullaan hyvin toimeen. Silti toimiva dynamiikka hyötyy siitä, että hallituksessa on hallittua vaihtuvuutta.

        Myös puheenjohtajan roolia on hyvä kierrättää. Se ei ole mikään eläkepaikka kolmeksi kymmeneksi vuodeksi. Puheenjohtajuus ei ole mikään kilpailu kuinka monta vuotta peräkkäin joju pysyy puheenjohtajana. On merkki huonosta puheenjohtajasta, jos ei osaa luopua vallasta.

        Sanotaan, että valta nousee päähän. Valta koukuttaa kuin huumeet. Siksi puheenjohtajuuden kesto pitää olla rajattu. Esim. max. 10 vuotta. Sen jälkeen puheenjohtaja vaihtoon. Ei poikkeuksia.

    • Anonyymi

      Eihän isännöitsijä ole kuin ulkopuolinen taho,joka toteuttaa osakkaiden valitseman hallituksen strategiaa. Isännöitsijäksi voi opiskella kirjekurssilla, eikä mitään virallisia vaatimuksia ole.

      Voihan osakkaat olla köyhiä, eivätkä edes ymmärrä miten kallista on laskea talo purkukuntoiseksi. Sekin on bisnestä, koska joillakin yrittäjillä on niin laajat verkostot että näillä voi lyödä rahoiksi tekipä miten vain. Yrittäjä puheenjohtajana on usein katastrofi, kun on nämä omat intressit. Lopulta osakas maksaa kaiken.

      • Anonyymi

        "Eihän isännöitsijä ole kuin ulkopuolinen taho,joka toteuttaa osakkaiden valitseman hallituksen strategiaa."

        Siksi se turhauttaakin, kun osakkat päättävät yhtiökokouksessa pitää vastikkeen niin alhaisena kuin hallitus esittää. Kassa on koko ajan tyhjä. Mitä strategiaa toteutat, kun aika menee paikalliseen kaukolämpöfirmaan soitellessa, saadaanko laskulle maksuaikaa ensi kuun alkuun, kun tulee vastikkeet tilille? Että jos laskuja ei pysty maksamaan eräpäivänä ja hallitus ei silti näe syytä korottaa hoitovastiketta kunnolla? Turhauttavaa.

        Olisi se varmasti yhtä turhauttavaa olla toimitusjohtajana firmassa, jonka kassa on tyhjä ja tuotteita myydään alle valmistuskustannusten eli tappiolla. Mitä strategiaa tappiota jauhavan firman toimari johtaa? Ajaa firmaa hallitus konkurssiin? Välillä tuntuu, että isännöitsijän tehtävä on tasapainoilla kassa tyhjänä olevan taloyhtiön ohjaksissa. Huutia tulee hallitukselta, kun tuli tilattua joku 200 euron korjaus. Kuulemma olisi saanut jäädä tekemättä.

        Tällaista kokonaisvaltaista kiinteistönpitoa tämä on.

    • Anonyymi

      " Isännöitsijä pyörittää taloyhtiön arkea rahalla, jonka määrästä ei saa itse päättää"

      Näinhän se on yrityksen toimitusjohtajallakin johon isännöitsijä haluaa aina itseään verrattavan.
      Yhtiökokous eli omistajat antavat hallitukselle toiminnan kehykset ja sen mukaan hallitus ohjaa isännöitsijää. Näin se menee kaikissa yrityksissäkin.

      Tämä aloittaja lienee se sama isännöitsijä joka kyllästyneenä ammatinvalintaansa käy säännöllisesti täällä valittamassa esimiehestään eli hallituksesta.

      • Anonyymi

        Esimies ei aina vastaa odotuksia, on huono ja osaamaton, siksi isännöitsijän tulee olla monta kertaa parempi.
        Joskus käy niin että taloyhtiön hallitus on hyvä ja isännöitsijä täysi tollo. Yleensä tuolloin isännöitsijä menee nopeasti vaihtoon.
        Joskus on näin että tolloja ovat taloyhtiön hallitus kun taas isännöitsijä on hyvä, mikä asettaa isännöitsijän hankalan ja pulmallisen tilanteen eteen.
        Sitten on tolloja, huonoja isännöitsijöitä yhdistettynä huonoon ja kelvottomaan hallitukseen.
        ja lopulta on sitten se ihannetilanne: hyvä isännöitsijä ja hyvä taloyhtiön hallitus. Epäilemättä harvinaisen hyvällä tuurilla toteutuva tilanne.

        Taloyhtiön hallituksen kokoonpano on suoraan verrannollinen asuinalueiden erilaisuuteen ja alueen keskimääräiseen koulutus- ja tulotasoon. . Mitä kalliimmalla asuinalueella asut, sitä todennäköisemmin taloyhtiössä asuu osaajia ja monen alan asiantuntijaa kuin myös valitettavasti myös niitä päällepäsmäröintiin taipuvia despoottejakin., toisaalta sieltä löytyy myös niitä osaavia , fiksuja, aktiivisia ihmisiäkin jotka viheltävät pelin poikki juuri niiltä samoilta. Siellä ei rikkaruohot pääse jylläämään.

        Mitä köyhempi asuinalue, niin siellä sitten nämä päällemäsmärit pääsevät kunnolla ja täysin vapaasti loistamaan ja pätemään keskinkertaisuuksien, passiivisten ja mistään mitään ymmärtämättömien joukossa.

        No miksi ylipäätään isännöitsijä suostuu toimimaan hallituksen kanssa, joka ei hoida tehtäviään. No helpot rahat tiedossa, kun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään. Voisihan sitä toki ilmoittaa, että isännöinti teidän taloyhtiöllenne päättyy. :-)

        Toisekseen eihän isännöitsijä saa tehdä mitään, johon toimivalta ei riittäisi. Joten heh heh, siinäpä sitten ollaan.

        Alalta lähtee myös porukkaa pois, kun pitäisi olla sosiaalisesti kyvykäs ratkaisemaan kaikki ristiriidat. Eihän sellaiseen kukaan pysty.

        On myös sellainenkin puoli, että sijoittajien taloissa ei ylipäätään mitään as-oy lakia noudateta ja siellä tosiaan osakkaat eivät tule yleensä yhtiökokouksiin ja luottavat papereihin. Usein ovat myös hyvätuloisia ja koulutettuja, vaikka muuta voisi olettaa kun eivät välitä omaisuuden hoidosta.

        "No miksi ylipäätään isännöitsijä suostuu toimimaan hallituksen kanssa, joka ei hoida tehtäviään. No helpot rahat tiedossa, kun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään. Voisihan sitä toki ilmoittaa, että isännöinti teidän taloyhtiöllenne päättyy. :-)"

        Mutta kun ei voi. Moni unohtaa, että suurin osa isännöitsijöistä on tavallisia työntekijöitä. Minä hoidan tasan ne vaikeimmat ja epäkiitollisimmat taloyhtiöt, jotka työantajani määrää vastuulleni. En minä työntekijänä voi alkaa irtisanoa työantajani asiakkaita. Isännöintisopimus on taloyhtiön ja isännöintitoimiston välinen. Minä olen vain nimetty vastuuisännöitsijä.

        Moni ei tajua sitä, että vaikka isännöitsijä on melkin kuin taloyhtiön "toimitusjohtaja", on hän kuitenkin isännöintitoimistossa työntekijä. Ei työntekijä voi sanoa, että "en tee yhteistyötä tämän ja tämän taloyhtiön hallituksen kanssa". Se olisi työnteosta kieltäytymistä. Ei työntekijä voi kieltäytyä työnteosta tai jos siltä tuntuu, on parempi irtisanoutua ja katsella uusia töitä.

        Kyllä meillä aivan mahdottoman taloyhtiön kanssa voidaan sopimus lopettaa, mutta se vaatii keskustelua esimiesten kanssa. Siihen pitää olla painavat syyt.

        Onpas sulla huono työympäristö.

        Työpaikkani ja työkaverini ovat mukavia. Siinä ei ongelmaa. 90 % asiakkaista on mukavia. Loput 10 % taloyhtiöiden hallituksista on sitten sellaisia, että turhauttaahaan se, kun asiat nähdään niin eri tavalla. Hallitus on tyytyväinen, kun taloyhtiön tilillä ei ole euroakaan. Minun mielestäni pitäisi olla vähintään se 2-3 kk:n hoitovastikkeita vastaava summa puskurina.

        No, hallitus esittää ja yhtiökokous päättää hoitovastikkeen suuruuden. Jos jossain taloyhtiössä halutaan pitää pankkitili tyhjänä, niin siitä vaan. Ongelma on se lisätyö, mitä siitä minulle aiheutuu isännöintitoimistossa. Kyttäämistä, riittääkö pankkitilillä raha laskujen maksuun ja mikä lasku milloinkin hylkäytyy pankissa, kun tilin saldo ei riittänyt. Sitten soitellaan sähköyhtiöön ja kaukolämpöyhtiöön, saadaanko lisää maksuaikaa...

        Työaikaa voisi käyttää järkevämminkin.

    • Anonyymi

      Miten taloyhtiö menestyy?
      Paljonko yhtiön on pystyttävä maksamaan vuosittaista osinkoa osakkailleen, että olisi menestyvä?

      • Anonyymi

        Niin, että on kassassa rahaa pitää kiinteistö kunnossa eikä olla heti polvillaan, kun tulee pieniä yllätyksiä.

      • Anonyymi

        Se on hyvä lähtökohta, että kassasta löytyy puolen vuoden hoitovastikkeita vastaava summa rahaa.

        Se on huono lähtökohta, että pankkitilin saldo on pyöreä nolla ja arkea pyöritetään luotollisen pankkitilin voimalla eli pankkitilin saldo on miinuksella ja normaalit laskut kuten kaukolämpö maksetaan pankista lainatulla rahalla. Limiittitili ei ole työkalu taloyhtiön normaalin arjen pyörittämiseen.

        Tilillä kuuluu olla puskuria pahan päivän varalle. Tätä ei kaikissa taloyhtiöissä tajuta. Hallitus kuvittelee, että pankkitili on kuin musta laatikko, jonka saldo pysyy plussalla, vaikka sieltä maksellaan yhtä ja toista. Valitettavasti asia ei ole näin, vaikka se kivaa olisikin, että taloyhtiön tili pysyisi aina ja ikuisesti plussalla menojen suuruudesta riippumatta.

    • Anonyymi

      "Mutta kun ei voi. Moni unohtaa, että suurin osa isännöitsijöistä on tavallisia työntekijöitä. Minä hoidan tasan ne vaikeimmat ja epäkiitollisimmat taloyhtiöt, jotka työantajani määrää vastuulleni. En minä työntekijänä voi alkaa irtisanoa työantajani asiakkaita. Isännöintisopimus on taloyhtiön ja isännöintitoimiston välinen. Minä olen vain nimetty vastuuisännöitsijä."

      Eli sinulla on matriisi organisaatio ja et tiedä kumpaa palvella. Haukut taloyhtiön hallituksia ja toteat, että olet vain työntekijä. Et siis se esittämäsi taloyhtiön toimitusjohtaja.
      Vetäydyt todellisesta vastuusta isännöintisopimuksen taakse ja sanot en voi mitään. Taloyhtiön hallituksia ei kiinnosta isännöintiyrityksen sisäiset ongelmat, ne on selvitettävä siellä eikä Suomi24 palstalla kuten sinä toistuvasti teet.

      • Anonyymi

        Kyllähän se vastuu, jota lainsäädäntö määrää on kovin suhteellista sanahelinää. Hyvät naurut saa, jos tässä aletaan nyt puhua jostain ammatti-isännöitsijän ammattiylpeydestä ja ammattitaidosta. Ei sellaista olekaan.

        Asiakkaille myydään jotain mielikuvaa. Liitot taas auttavat käsien ja kasvojen pesussa tarvittaessa.

        Aloittaja on kyllä oikeassa, että puheenjohtaja on yleensä taloyhtiön isoin ongelma.

      • Anonyymi

        Täällä aiheesta saa hyvät keskustelut ja parhaat kehitysideat. Eikö tämä juuri ole keskustelupalsta? Tämä on paras paikka käsitellä isännöintialaan liittyviä ongelmia ja tuoda niitä julki. Ei ongelmia käsitellä isännöintitoimiston seinien sisällä. Silloinhan kukaan ei saa tietää alan ongelmista.

        Se tässä suomalaisessa asunto-osakeyhtiömallissa on tosiaan idioottimaista, että isännöitsijä ei ole toimitusjohtaja. Jos olisi toimistusjohtajan vastuut ja velvollisuudet, en aukoisi täällä päätäni. Nostan esiin as-oy -maailman ongelmakohtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se vastuu, jota lainsäädäntö määrää on kovin suhteellista sanahelinää. Hyvät naurut saa, jos tässä aletaan nyt puhua jostain ammatti-isännöitsijän ammattiylpeydestä ja ammattitaidosta. Ei sellaista olekaan.

        Asiakkaille myydään jotain mielikuvaa. Liitot taas auttavat käsien ja kasvojen pesussa tarvittaessa.

        Aloittaja on kyllä oikeassa, että puheenjohtaja on yleensä taloyhtiön isoin ongelma.

        "Hyvät naurut saa, jos tässä aletaan nyt puhua jostain ammatti-isännöitsijän ammattiylpeydestä ja ammattitaidosta. Ei sellaista olekaan."

        Erikoinen tilanne alalla kuin alalla, jos muka kenelläkään ei ole ammattiylpeyttä. Väittääkö joku, ettei kenelläkään lähihoitajalla tai sairaanhoitajalla ole ammattiylpeyttä? Eikö ahtaajilla tai autokorjaamon mekaanikoilla ole ammattiylpeyttä? Onko rakennusalalla kenelläkään nykyään ammattiylpeyttä?

        Onko niin, ettei isännäintialalla kenelläkään ole nykyään ammattiylpeyttä? Miksi on näin? Hyvä kysymys ja riittävän suuri syy avata uusi ketju aiheesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se vastuu, jota lainsäädäntö määrää on kovin suhteellista sanahelinää. Hyvät naurut saa, jos tässä aletaan nyt puhua jostain ammatti-isännöitsijän ammattiylpeydestä ja ammattitaidosta. Ei sellaista olekaan.

        Asiakkaille myydään jotain mielikuvaa. Liitot taas auttavat käsien ja kasvojen pesussa tarvittaessa.

        Aloittaja on kyllä oikeassa, että puheenjohtaja on yleensä taloyhtiön isoin ongelma.

        Aina ei ole niin, että puheenjohtaja on isoin ongelma. Kerron noin kaksi vuotta sitten tapahtuneesta. Oli kysymyksessä isännöitsijän vaihto. Isännöitsijä ei hoitanut asioita kuten kuului. Meillä oli sitten kokous kahden muun hallituksen jäsenen kanssa. Selvitin asiat juurta jaksain. Sain osakseni kokouksessa aivan ala-arvoista kohtelua. Sain asian vietyä läpi. Meidän oli pakko vaihtaa isännöitsijää, koska tämä pesi kätensä korjausremonttiasiassa. Nyt meillä on hyvä isännöitsijä. En olisi päivääkään hallituksen puheenjohtajana, mutta jos laittaisin hanskat tiskiin, niin tulisi perin kalliiksi valita ammattihallitus. Eräässäkin taloyhtiössä on ja se maksaa 800€/kk - kallis ratkaisu pienessä taloyhtiössä. Tätä meidän hallitusta ei voi sanoa edes hallitukseksi - hoidan yksin kaikki, kun muita ei kiinnosta vähääkään. Nämä kaksi jäsentä ovat ns. pakkopullajäsenet. Kolme jäsentä pitää olla meillä yhtiöjärjestyksen mukaan.
        On mitta täysi. Yhtiökokouksissakaan ei juuri montaa henkilöä näe. Huutamassa ja arvostelemassa kyllä ollaan vaikkei käydä kokouksissa.

    • Anonyymi

      Kiinteistölehdessä muistaakseni annettiin tuollaisia aloituksen taloyhtiöstrategianeuvoja, suurissa taloyhtiöissä hallitukset ovat leväperäisiä taloudenpidossa ja hankinnat menevät usein ilman kustannusvalvontaa, isännöitsijät tietävät tämän, vaikka normaalijärjellä asian vastikkeissa pitäisi olla pienempien eduksi, niissä vain väärinkäytöksistä narahtaa helposti. Puheenjohtajalla on iso hybridi Audi, urakoitsijan TYÖMIEHE#T ajaa pihaan Porschella, onko tuttua saneerauksesta. Omituisesti isännöitsijä vaihtuu huonomaineiseen lahkolaiseen. Mummot ovat vihaisia, kun vastike nousee, istuvat kuitenkin kokouksessa hiljaa, heidät on peloteltu inflaatiolla ja kunnan tarkastajilla.

      Rakennusliike on nuuka ja tarkkaavainen yritys, mikä on hyvistä tuloksistakin nähtävissä. Kukaan rakennuttajakonsultti (proktinjohtaja tai valvoja, joka soittelee urakoitsijakamuilleen) ei voinut arvioida etukäteen että taloyhtiössä kyetään moiseen rahanhaaskuuseen, mutta taloyhtiön hallituksen tytöt antoivat avoimen piikin valtakirjalla kartelli-isännöitsijälle, joka tietenkin teki oharit yhtiökokouksessa ja nuiji miljoonat pöytään, mutta itki jälkeen päin, kun pankinjiohtaja ei olloutkaan mikään idiootti.

      • Anonyymi

        Tulisikin Porchella, mutta tuleekin vanhalla savuavalla ja käryävällä pakulla ja työntekijät alkoholisteja tai muutoin ammattitaidottomia ResuPekkoja tai Liisoja. Yksi osaa tehdä , ehkä jotain, mutta kun alalle ei löydy yrittäjälle osaavaa, ammattitaitoista porukkaa, otetaan itseoppineita maalareita ja naulan nakuttelijoita tekemään isompiakin remppoja. Jälki on sitten mitä on, huolimattomasti ja sutaisten tehty.

        Kunnollisen työn jäljen kustannus on 10x enemmän kuin hutaisten tehdyn, hutaisijoita välitetään Itä-Euroopasta. Rakennusliikkeen työnjohtajalla on kanavat, venäläisiä on täällä sotaa paossa. Stalinin aikaan rakennettiin ikuisia kivitaloja, vaihtoehto oli saada kyyti Kolymaan kultaa kaivamaan.

    • Anonyymi

      Sinänsä ajattelun suunta on oikea. Tilanne on hassu - ammatti-isännöitsijän kuuluu (ainakin lain mukaan) toimia amatööri epäpätevän (usein tyhmänkin) hallituksen ohjeiden mukaan. Mutta tällainen tapaus on harvinainen. Yleisenä sääntönä on että keskiverto (tyhmähkö ) enemmistö päättää sen mitä hallitus ajaa/ehdottaa. Tämä taas ajaa sitä mitä issari neuvoi/ohjasi. On totta että tilanne kiinteistöalalla on varsin surkea. Nykyinen asunto-osakeyhtiö on paljolti asunto-osakekolhoosi, jossa tyhmä enemmistö päättää mitä epäpätevä hallitus ajaa ja tämä ajaa monia asioita taloyhtiön vahingoksi sillä isännöitsijä ei ota kantaa omaehtoisesti yhtiön asioihin eikä tule sitä ohjaamaan tai neuvomaan omasta aloitteestaan. Ongelman ydin piileskelee kuitenkin "ihmislaadussa". Nykyään ihmiset eivät välitä eivätkä viitsi välittää mistään. Keskivertohallitus ei välitä taloushallinnassa, ei ehdi eikä ole kiinnostunut tekemään hallintotyötä kuin pakosta. Keskivertoisännöitsijä ei välitä monista omista taloyhtiöistään eikä tee muuta kuin sopimus/työantaja määrää. Keskiverto tyhmä osakaslauma ei myöskään välitä asioista eikä viitsi uhrata aikaa ja perehtyä edes oman kiinteistöomaisuuteen, vastikevarojen käyttöön, huoltoon tai muihin asioihin

      • Anonyymi

        Minä näen asiat niin, että isännöintitoimistojen pitäisi alkaa tarjota täyden valtakirjan isännöintiä. Mitä se tarkoittaa? Samaa kuin täyden valtakirjan varainhoito. Annat varallisuutesi eli sijoituksesi esim. yksityispankin varainhoitajien sijoitettavaksi. He tekevät päätökset, miten rahasi sijoitetaan. He ovat ammattilaisia. Heillä on täysi valtakirja tehdä sijoituspäätöksiä puolestasi kysymättä sinulta. Sitä tarkoittaa täysi valtakirja toimia lukuusi.

        Täyden valtakirjan isännöinti tarkoittaa teoriassa sitä, että taloyhtiön hallitus antaa isännöitsijälle täyden valtakirjan toimia ja päättää yksin asioista niissä rajoissa, mitä hallituksella olisi. Isännöitsijä saa päättää yksin asioista, joista hallitus normaalisti päättää. Isännötsijällä olisi täysi päätäntävalta korjaushankkeista taloyhtiön vuosikorjausbudjetin laajuudessa. Nykyisen asunto-osakeyhtiölain puitteissa tämä ei ihan taida olla mahdollista, että hallitus luovuttaa kaiken päätäntävallan isännöitsijälle edes vuosikorjausbudjetin rajoissa.

        Tietenkään isännöitsijä ei voisi täyden valtakirjan mallissakaan tehdä asioita, jotka vaativat yhtiökokouksen päätöksen, kuten pankkilainan nostaminen tai laajoista korjaushankkeista päättäminen. Kaikki se mikä kuuluu yhtiökokoukselle kuuluisi edelleenkin yhtiökokoukselle. Täyden valtakirjan mallissa päästetään hallitus "lomailemaan" ja isännöitsijä pyörittää yksin taloyhtiön arkea ilman tarvetta kysellä asioista hallitukselta.

        Tällainen malli tekisi isännöitsijästä oikeasti "toimitusjohtajan", joka pyörittää taloyhtiön arkea ilman raskasta byrokratiaa järjestää hallituksen kokouksia asioissa, joista hän ammattilaisen osaa päättää ilman hallituksen tukea. Tämä tekisi oikeasti osaavista isännöitsijöistä kysyttyjä johtajia taloyhtiöihin. Toisaalta huono isännöitsijä pystyisi sotkemaan taloyhtiön asiat aivan totaalisesti, jos saisi olla yksin ruorissa.

        On taloyhtiöitä, joissa isännöitsijä käytännössä tekee jo kaiken tuon. Hallituksen tai yhtiökokouksen tarvitsee vain valtuuttaa hänet. On isännöitsijöitä jotka aktiivisesti hakevat näitä oikeuksia, jotta hallituksen suunnitelmat voidaan toteuttaa. Enemmistö taitaa olla kuitenkin passiivisia.

        On taloyhtiöitä joita on hoidettu hyvin, vaikka puheenjohtaja olisi lähes satavuotias ja osakkaat kaikki iäkkäitä. Isännöitsijällä on ollut siinä näppinsä pelissä.

        Valitettavasti isännöitsijä voi toimia myös taloyhtiön vahingoksi ja yhdessä piilottaa osakkailta tärkeitä asioita. Pitäisikö laki muuttaa tiukemmaksi. Tuntuu ettei enemmistö isännöitsijöistä kuitenkaan tunne lakia nykyisinkään.

        "Pitäisikö laki muuttaa tiukemmaksi. Tuntuu ettei enemmistö isännöitsijöistä kuitenkaan tunne lakia nykyisinkään."

        Kyllä pitäisi, jotta hyvät isännöitsijät alkaisivat paremmin erottua huonoista.

        Taloyhtiötä hallinnoivat kuitenkin asukkaat. Taloyhtiön hallituksen tulee kuvata koko taloyhtiötä, ei vain heitä jotka ovat eniten äänessä ja joilla on enemmän vaikutusvalta= osake- enemmistö. . Väittäisin ettei kaikissa taloyhtiöissä asukasdemokratia toimi kuten sen pitäisi toimia. Enemmistän päätös ei aina edusta kaikkien osalta hyvää päätöstä.
        Olen kuullut tapauksista joissa täysin huijarit pääsivät vaikuttamaan julkisivurempan toteuttamiseen. Koko homma meni täysin poskelleen, taloyhtiö teki hunoja valintoja ja huonoja päätöksiä joidn vaikutukset ulottuivat sitten aina siihen seuraavaan remontointikohteeseen hyvin ratkaisevalla tavalla.
        Isännöitsijä ei kuulema myöskään puuttunut millään tavalla koko hommaan, ei joko ymmärtänyt asiasta yhtään mitään tai ei välittänyt.
        Kyseisssä taloyhtiössä päätettiin tehdä julkisivun uusiminen. Urakoisija oli kai jostain sitten valittu pitämään esitelmää asukkailla ja siitä äänestettiin. Kyseinen yritys tarjosi kuulema pelkkiä kivimurskeella pinnoitettuja muovilevyjä kauttaltaan sammaleiden peittämien julkisivubetonin päälle ja väliin muka vuorivillat tuomaan lisäeristystä. Sammaleita ei edes poistettu alta vaan jätettiin urakoitsijan ja isännöisijän toiveesta koko paketin alle sellaisenaan. Väliin piti tulla meristevillaa.
        Myöhemmin paljastui ettei mitään villoja oltu laitettu mihinkään, oli vain senttien ilmarako ja sen alla sammaleiset betoniseinät joita ei oltu hiekkapuhallutettu lainkaan ja sitten ne muovilevyt jotka lopulta päästivät sadevedetkin läpi.
        Koko urakasta päätti mistään mitään ymmärtämätön taloyhtiön hallitus, tyhmät ja ymmärtämättömät asukkaat ja tollo isännöitsijä. Uskoivat täysin ja kyseenalaistamatta millään tavalla Helppo- Heikkien luovia ja kekseliäitä myyntipuheita.
        Tulos oli mitä oli , levyjen reunat lopulta irtoilivat , kiinnitykset repsottivat jo muutaman vuoden jälkeen urakasta , kun takuuaika oli umpeutunut.
        Betonin pinnalle jääneet sammalkerrokset haisevat nenään aina öisin kun huoneisto viilenee , huoneeseen tulee sellainen lähes homeen hajua muistuttava löyhkä joka haihtuu päivän sarastaessa ja lämpötilan noustessa.
        Eli, isännöitsijät ja hallituksen jäsenet ovat täysin v

        Vedätettävissä..jos ei ole asiantuntemusta , ei isännöisijöillä eikä hallituksen jäsenillä eikä osakkailla.. Näin Helppo- Heikit pääsevät niskan päälle hönäyttämään mistään mitään ymmärtämättömiä. Tekininen isännöitsijän ollesa mahdollissti yhtä saamaton ja osaamaton.

    • Anonyymi

      Yhtiökokouksestamme oli kulunut kaksi viikkoa ja isännöitsijältä tuli kiireellinen pyyntö yllimääräisen yhtiövastikkeen keräämiseksi.
      Kokouksessa ei ilmennyt mitään erikoista tilinp ym. suhteen. En luota isännöitsijään enkä hallituksen pj.

      Onhan näillä oikeus yhtiöjärjestyksen mukaan kerätä tuo mutta eikö se olisi pitänyt kertoa kokouksessa?

      • Anonyymi

        Katso yhtiökokous kutsu ja pöytäkirja, että oliko hallitukselle myönnetty tuo oikeus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe