Mitä haet uusperheestä

Anonyymi-ap

Uusperhe kertoo jo, että on toinen tai jo useampi perheyritys takana.
Olen järkyttyneenä katsellut tätä etsimistä . Eli olisiko oikein kysyä jokaisen itseltään mitä hakee uusperheeltä ja ovatko unelmat edes mahdollisia.

Uusperhe on aina suurempi haaste kuin ydinperhe. On jo jonkinlainen oma tapa ollut elää ja sitten lapset ja talouden kesto.
Niin lapset ovat edelleen omia lapsia äidilleen ja isälleen ja nyt siten on ristiin näitä äitejä ja isiä, soviteltavaa riittää.

Lasten tulisi saada elää mahdollisimman tasapainoista elämää, ilman järkyttäviä uusia sääntöjä joka paikassa. Ja heidät tulisi hyväksyä lapsina myös näissä uusperheissä, kuunnella heitä, samoin kuin toisen uusperheen vanhemman lapsia ja suoda heille aikaa eritoten oman vanhemman tulee antaa aikaa lapsille ja aikuisten pitää se hyväksyä.

On sitten toinen hyvin selvitettävä asia, miten uusperheen elämän rahoitus hoidetaan, miten asumisen kulut hoidetaan, miten ruokakulut hoidetaan ja kaikki muutkin elämisen kulut.
Jos näitä ei puhuta selviksi, saattaa uusperheen elämä muodostua vaikeaksi.

Seksi on varmaan alkuun sujunut ja sen perusteella liian usein ajateltu, että kaikki onnistuu sen turvin, vaan kuinkahan monelle on selvinnyt, että se todellakaan riitä. Tarvitaan kaikkein eniten noita lasten ja talouden sujumista, jotta se keskinäinen rakkaus pysyisi.
Ja sitten aikuiset eivät voi olla kateellisia sille, että vanhemmat viettävät myös lastensa kanssa aikaa ja näin yrittävät saada lastensa kasvun ja koulutuksen sujumaan ja taata näin heille turvallinen aikuistuminen.

Monesti ajatellaan että lasten tulisi sopeutua olemaan yhdessä, se kuitenkaan ei aina onnistu, lapsilla on ihan erilaiset harrastukset, heillä on eri kaverit, joten ei pakoteta heitä mihinkään. Jo sekin, että toisen lapselle tämä uusperhe on lähiperhe ja toisen lapsille etäperhe aiheuttaa paljon asioita.

Teidän aikuisten pitää tämäkin asia huomioida.
Kysyisin, onko edes oikein uusperheen aikuisten vaatia sitä yhteistä aikaa ilman lapsia, sillä eihän se ydinperheessä ole mahdollista, joten uusperhe jatkaa ydinperhettä huomioon ottaen myös lapset.

Eli mitä haet uusperheeltä, onko se karkuun juoksu velvollisuuksista esim. lapset. Etsitkö "rikasta puolisoa elättämään".

Jos sitten löytyy uusi ihminen älä vaadi mahdottomia, kunnioita ja rakasta häntä. Sopikaa asioiden niin kotityöt, lapset , rahat ym asiat ennen kuin riitelette niistä jatkuvasti ja taas juoksette karkuun. Sillä ei ole olemassa kaikkien unelmien täyttäjää.

Jo ensimmäisen eronne myötä jää monta muuta rikkoontunutta ja jokaisesta seuraavasta suhteesta lisää. Lisäksi teillä monilla on vanhemmat ja sisarukset, kyllä he ovat valtavan huolissaan siitä että koskaan ei löydy rauhaa omalle lapselle ja sisarukselle elämässä.
Jokainen ero myös vie talouden alamäkeen ja on entistä vaikeampaa tulla toimeen

Eron jälkeen tai oikeastaan ennen ero, jokaisen olisi syytä käydä terapeutin kanssa käsittelemässä asiat, jotka ova tilaan vieneet ja edes tätä kautta hakea itselleen tasapainoa.
Erossa ihminen tulee tallatuksi, jokainen kai ajattelee, en kelvannut, olen ruma ja huono. Uskokaa ei se sitä ole, asiat ovat riidelleet ja saaneet myös teidät riitelemään.
Kuinka moni syyttää vanhempiaan eroistaan eli ette ole yhtään huonompia, vaan asiat ovat olleet rankkoja. Erilaiset kullakin, mutta haavat tarvitsevat hoitoa ja terapeutin kautta niitä saadaan parannettu, että näette itsenne yhtä kauniina kuin nuorena ja sen että kelpaatte, se oma mieli vaan menee maahan tilanteessa.
Ei ole häpeä hakea apua. Se auttaa tulevassa ja lasten kanssa. Rahaa se ei lisää, mutta oppii ymmärtämään, että vaikka kaupat on täynnä hienouksi, niitä voi ostaa vain siten, mihin nimenomaan ne omat tulot riittävät. Valkarahalla saa itsensä täysin nollaan, kun vouti ottaa osan, silloin varmasti oppii virheistään. Koen kuitenkin, että on liian kova koulu monelle. Lapset kärsii siinä sivussa, pienetkin.

Jos olet itse saanut tällaisen lapsuuden, mieti mitä olet saanut, haluatko lapsillesi saman. Viina pois ja selvin päin eteenpäin.

39

923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu, lasten tulisi sopeutua tuntemattoman ihmisen kasvatettavaksi.
      Lasten tulisi sopeutua vieraiden sisarusten kanssa elämään.
      Lasten tulisi osoittaa kunnioitusta, tottelevaisuutta, rakkautta
      näitä vieraitakin kohtaan, jotka hänen elämäänsä vedettiin.

      Aikuisten ei tarvinnut osoittaa mitään näistä partneriaan kohtaan.
      Aikuiset ottivat ja lähtivät ja jättivät kuin nallit kallioille,
      sen mikä heille ei sopinut.
      Lapset kasvavat samanlaisiksi aikuisiksi noilla esimerkeillä.

    • Anonyymi

      Ihan totta , minun äitini meni naimisiin uuden miehen kanssa kun olin kahdeksan vuotias ja tämä mies oli ollut armeijan leivissä koko elämänsä kersanttina, joten oli kamalaa kaikki kummalliset säännöt mitä tämä mies toi tullessaan , tunsin itseni alokkaaksi ja ne kellon ajat sitten, tasan kymmenen sammutettiin valot eikä armoa tullut jos luetusta kirjasta oli enää pulosivua lukemata , niin se jätettii seuraavaan aamuun
      Erosivat muutaman vuoden jälkeen , olin oikein onnellinen sinä päivänä kun tämä mies lähti, enkä ole koskaan kaivannut mitenkään ”tätä kessua” hän ei ollut kiltti lapsia kohtaan milloinkaan.

    • Anonyymi

      Mulle ainakin riitti se yksi suhde ja se oli mun ainoo ja siitä on kaksi muksua. Nyt kasvatellaan noita, eikä tässä oikeestaan energiat muuhun riitäkään. Lapset on jo itsessään elämän tarkotus, ei tarvi hakee enää mitään. Oon loppujen lopuksi aika onnellisessa asemassa, kun elämällä on suunta, verrattuna moniin muihin, kun on kaikenlaisia incel ym. asioita.

    • Anonyymi

      Minä haen vapaaa elämää, rikkaan miehen jottei tarvi mennä föihin, miehen kuuluu elättää juusi vaimo lapsineen. Haluan olla iti isolle kakaralaumalle, miehelläni on 5 penskaa ja mulla on 3 lasta joten 8 lasta on hyvä lauma kun voi pomottaa. Jos kakarat ei usko, niin on kiva olla äitinä kun saa komentaa. Omat lapset kyllä osaavat käyttäytyä muttei miehen kakarat. Onneksi ovat täällä harvoin.
      Hen sitä et saan olla pomo lapsille. On ihanaa olla päättäjä, komentaja ja kasvattaja. tuntee itsensä tärkeeksi kun saa komentaa.
      Apua ei miehen lapset koskaan pyydä, ovat sen verran vajavaisia ja häiriköitä, ettei halua onnistua.
      Ruoka ei kelpaa eikä mitään mitä sanon uskota, jos käsken meihen lapsia siivoon, niin ei varmaan siivoo, kyllä mun lapset on ne jotka hoitaa myös kotittöitä. Miehen lapset ovat täällä kuin hotellissa, laiskoja, sottaavia ja ärsyttäviä.
      Mutta on kiva olla pomo, kun saa määrätä ja olla vaan, kun toiset tekee, jos tekee. Miehen eksä ei ole onnistunut kaxvatuksessa, siksi hänen lapset ovat mitä ovat.

      Pomo olen kuintenkin minä, jos ei sovi, meillä on ovi. Haen pomoutta ja käskyttämistä ja kasvattamista, ja luulen et vielä ne tajuu että alkaa kunnioittamaan mua ja tekemään kotitöitä. Hyvä ettei syöttää tarvi. Pomo olen kjuitenkin minä ja päätän myös heidän asiat kaikki.

    • Anonyymi

      Miksi rikoit perheen? Sen siitä saat että elämäsi on kaaoksessa, kun omatuntosi soi siitä että hajoitit lasten perheen ja veit heidän äidiltä miehen. Häpeet nyt oikein, se on sulle oikein.
      O n kummallista ettei perheenrikkojat tajuu sitä ennakkoon, vasta sitten alkaa miettiin mitä tuli thtyä kun perhe on hajotettu ja isä hylännyt lpset ja vaimon.

      Kauheeta että on tuollasia naikkosia, jotka hajottaa vaan hajottamisen vuoksi. Kyllä voi sanoo että lapset ja koko suku vihaa tuollasta naikkosta, heiltä veit kaiken... ja nyt pyydät itkien apua kun et päjrää ja häopeet.

      • Anonyymi

        Häntäheikki miekkoset ovat pahan alku ja juuri.


    • Anonyymi

      Hauska kysymys. Mitä haet uusiperheestä? Enssinnkin mikä on uusi perhe? Nuoripari jolla on ensimmäinen yhteinen lapsi. Se on uusi perhe.

      Se kun rikkooo osten perheen ja vie miehen, hänen talon, ja kuvittelee että nyt löyty se mies, niin se ei ole perhe, se on kaappaus perheessä.

      Olet rikkonut toiste perheen joten sinä et ole uusi perhe.

      Häpee sanojasi, ja mieti mitä olet tehnyt??? On kummallista, ettei tähän asiaan ole sanktioita! Perheitä saa rikkoa mielin määrin, eikä mitään rangaistusta saa. Siksi niitä rikotaan jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Haista sinä suttura pitkä pa...a


      • Anonyymi

        Älä syyttele ketään muuta erostaan kun itseäsi ja miestäsi, ei ketään viedä hyvästä avioliitosta.
        Se että vierittää syyt jonkun vieraan niskoille on se ettei pysty tarkkailemaan omaa itseään ja millainen suhde on ollut, ja että se toinen ei ole ollut onnellinen sinun kanssasi ja hakee seuraa muualta.
        Sinä sanot sitä viemiseksi, kuka haluaa sellaisen miehen oikeastaan joka on vietävissä, ei kukaan itseään kunnioittava nainen.

        Mies otti ja jätti sinut , mutta jos olisi ollut onnellinen sinun kanssasi niin ei olisi edes tullut mieleenkään katsella seuraa muualta. Siis mies rikkoi perheen, ei se tuntematon jonka valitsi


    • Anonyymi

      Voi hellanlettas.... onpä säälittävää sun elämä.

      Kuule sin et kulu niiden lasten elämään, kenen perheen olet hajottanut ja rikkonut.. ja vienyt lapsilta isän.
      Sinä et ole kenenkään silmissä muuta kun perheenrikkoja. Hävettääkö siksikö yrität keksiä asioita jotta ITSE tuntisit itsesi hyväksytyksi?
      Sinunlaisten vuoksi monet lapset ovat isättömiä ja voivat huonosti, kun hajotat perheitä. Mieti mitä voisit itseäsi auttaa, älä mieti miten kurjistaisit entisestään lasten ja heidän äidin elämää.
      Kurjaa on ettei tuohon tapaa ole rangaistusta. 10 000 per lapsi ja vaimo, olisi hyvä korvaus näin alkuun ja jatkossa kuukausittainen summa.
      Minä ainakin säälin ja kauhistelen näitä rikkojia, ja toivon etteivät eksy meidän lähelle. Onneksi on mies joka kahuistelee millasia voi naiset olla toisten lapsille.

      • Anonyymi

        Olen mies ja ex vaimoni sai puolet omaisuudesta , talo myytiin ja rahat puoliksi ja minä pidin mökin itselläni ja maksoin exälle siitä puolet, ei hän tyhjän päälle jäänyt , lapsemme jo aikuinen , joskin opiskelija , jota tuemme kumpikin.


    • Anonyymi

      Minun teki mieli naista, pillua ja naimista teki mieli. Olisiko pitänyt runkata loppuikä? Olinko onnellinen edellisessä liitossa? Oliko pihtaaminen aiheuttanut muuta kismaa parisuhteessa? Tuntuiko hyvältä kun sai uudelta vaimolta pillua? Tuntuuko naiminen hyvältä edelleen? Tunnetko että teit jotain väärin? Olisiko pitänyt uhriutua loppuiäksi? Saatko nauttia elämästä? Jos minulla on yksi elämä niin miten haluat sitä viettää?
      Oletko vastuuton hunsvotti vai ahdasmielinen vanha konservatiivinen äijän käpy?
      Panettaako nyt? Onko työkaverisi kateellisia uudesta naisestasi? Pidätkö huolta jälkikasvustasi? Olisiko pitänyt uhriutua jälkikasvun vuoksi?

      Lyhyt yhteenveto: Pillu on asia mikä pitää perheitä kasassa. Vitut rahasta tai rakkaudesta. Joka muuta väittää puhuu melko pitkälti paskaa.
      Ja aloittajalle: hanki itsellesi vaikka elämä.

      • Anonyymi

        Vain miehen näkökulma asiaan.
        Kun tuolla mainitsemallasi tavalla et elä itse, eikä perhe.
        Mahdatko edes työtä tehdä.

        Muuten tuokin asia monesti hoituu, mutta ensin täytyy olla se koti ja hoitaa perheelle katto pään päälle ja ruokaa pöytään ja olisi heistä hyvä välittääkin eli rakastaa lapsiaan ja puolisoaan ja tehdä osansa kotiin töitäkin, silloin siellä makuukamarin puolellakin luistaa paremmin.
        Kyllä se uusikin nainen pian huomaa, mikä olet miehiään.

        Naimisella ei todellakaan elä eikä saavuta yhtään mitään.


      • Anonyymi

        Pillua saa ilmankin , ei tarvitse sitoa itseään yhteen naiseen ja avioliittoon, avioliitossa on muutakin, kun pillu ja kulli, on vastuu taloudesta , jälkikasvusta ja pitää tehdä töitä kaikkien puolesta, myös rakastaa , kunnioittaa, ja arvostaa toista ihmistä ja myös kasvattaa lapsista aikuisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pillua saa ilmankin , ei tarvitse sitoa itseään yhteen naiseen ja avioliittoon, avioliitossa on muutakin, kun pillu ja kulli, on vastuu taloudesta , jälkikasvusta ja pitää tehdä töitä kaikkien puolesta, myös rakastaa , kunnioittaa, ja arvostaa toista ihmistä ja myös kasvattaa lapsista aikuisia.

        Mene sinä hönö siitä kunnioituksinesi vaikka huussin alle. Siellä sun on hyvä ottaa lääkkeesi ja olet poissa täältä outoja lässyttämstä.
        Rakkaus....tsih, voi että olet naivi puupää.
        Menisit töihin tai tekemään jotain hyödyllistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain miehen näkökulma asiaan.
        Kun tuolla mainitsemallasi tavalla et elä itse, eikä perhe.
        Mahdatko edes työtä tehdä.

        Muuten tuokin asia monesti hoituu, mutta ensin täytyy olla se koti ja hoitaa perheelle katto pään päälle ja ruokaa pöytään ja olisi heistä hyvä välittääkin eli rakastaa lapsiaan ja puolisoaan ja tehdä osansa kotiin töitäkin, silloin siellä makuukamarin puolellakin luistaa paremmin.
        Kyllä se uusikin nainen pian huomaa, mikä olet miehiään.

        Naimisella ei todellakaan elä eikä saavuta yhtään mitään.

        Kyllä muuten elää ja leviästi elääkin. Terveisin Härmän Härkä


      • Anonyymi

        Sinun ihan ikiomaa näkemys toisen ihmisen elämästä , ei vahvoilla ollut sekään liitto kun jäit yksin seksiasioitasi pohtimaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene sinä hönö siitä kunnioituksinesi vaikka huussin alle. Siellä sun on hyvä ottaa lääkkeesi ja olet poissa täältä outoja lässyttämstä.
        Rakkaus....tsih, voi että olet naivi puupää.
        Menisit töihin tai tekemään jotain hyödyllistä.

        Siinä taas joku vajaa juntti kirjoittelee, joka ei tiedä elämästä yhtään mitään.


    • Anonyymi

      No rahaa haen uusiperheestä. On kiva elää miehen rahoilla ja komentaa sen kakaroita. Ilmaista asumista, ja ruokaa, se on parasta. Miksi mennä töihin kun mies maksaa kaiken, mä oon sellainen edustusrouvva, edustan hyvin aina kun shoppaillaan.

      Edustan myös ravintolassa kun mies rtarjoo ruokaa.

      Kiva konsti rikkooo perhe ja asuu miehen talossa ilmatteeks. Je.

      • Anonyymi

        Sinä elät edelleen jossain viime vuostuhannella -50 luvulla, oletko huomannut , että nykyajan naiset tekee uraa, ja töitä, lapset viedään päiväkotiin jo vuoden vanhoina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä elät edelleen jossain viime vuostuhannella -50 luvulla, oletko huomannut , että nykyajan naiset tekee uraa, ja töitä, lapset viedään päiväkotiin jo vuoden vanhoina.

        En ole. onta latu uraa olet tehnyt? Mä en hiihdä koskaan, se on läskien hommaa, jota ne laihtuu. Hoida sinä vaan laihdutuskuurisi hiihtämällä, minä olen musikaalinen ja konsertoin usein, joten hiki hiihdolle ei jää akikaa eikä halua. Läskit hiihtää ja nerot konsertoi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole. onta latu uraa olet tehnyt? Mä en hiihdä koskaan, se on läskien hommaa, jota ne laihtuu. Hoida sinä vaan laihdutuskuurisi hiihtämällä, minä olen musikaalinen ja konsertoin usein, joten hiki hiihdolle ei jää akikaa eikä halua. Läskit hiihtää ja nerot konsertoi.

        No, sen huomaa, ettet ole kouluja käynyt, kirjoittamaankaan et ole oppinut, ja taitaa kuntosikin olla ihan nollissa, taidat olla avohoidossa.


    • Anonyymi

      Mä etsin juuri perheellistä miestä et pääsisin äitipuoleksi. Omia kun ei ole niin olisi kiva olla jo isoille kakaroille komentaja ja pomo. On mukavaa kun saa päättää heidän asioista tai ainakin yrittää.
      Sit voi elää miehen omistamassa talossa ilmaseksi eikä tarvi tehdä töitä. Komentaa ja olla vaan. Äitinä olo on kivaa.
      Yhdessä sit shoppaillaan ja mies maksaa, mulla kun ei ole rahaa paljoo. Me maksamme elareita kyllä mutta mun duuni on kasvattaa miehen lapsia, kun ovat vähän ding dong.

      • Anonyymi

        Sinä et saa ketään koskaan , sinä se olet ding dong , jo edellinen äijä heitti sinut pihalle , kun ei jaksanut sun terrorisointiasi ja laiskuuttasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et saa ketään koskaan , sinä se olet ding dong , jo edellinen äijä heitti sinut pihalle , kun ei jaksanut sun terrorisointiasi ja laiskuuttasi.

        Ai jaa, no kysyin tuolta komistukselta, että millon sä heität mut pihalle, sanoi ettei koskaan, moiset kärpäset lihavat naiset ei kiinosta, joten siinä sulle teveiset. Heheeee...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa, no kysyin tuolta komistukselta, että millon sä heität mut pihalle, sanoi ettei koskaan, moiset kärpäset lihavat naiset ei kiinosta, joten siinä sulle teveiset. Heheeee...

        Älä selitä ,sulla ei ole mitään komistuksia, ei tuollaista ahdasmielistä terroristia kukaan huoli, olet sitte lihava, tai laiha.


    • Anonyymi

      Rakkautta, kunnioitusta ja arvostusta , ja kaikki huolehtisivat toisistaan, ollaan tiimi.

      • Anonyymi

        Hohhhooooo.... kuka kunnioittaa tai rakastaa perheenrikojaa???? Täällä ei kukaan arvosta eikä pidä heistä, he ovat roskasakkia. Sinäkin etisit miehen joka sut elättää ja hylkää omat lapset ja vamonsa jotta sinä voi nauttia ja kuvitella olevasi parempi... hehheeeee..... halveksutaan heitä jotka hajottaa, en halusi olla sunlainen, onneksi ei tarvi. Oma perhe on paras, ei vieraita kakaroita eikä muutakaan ylimääräistä. Ne joilla on omat perheet, on kultaa, ne jotka hajottaa on romua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhhooooo.... kuka kunnioittaa tai rakastaa perheenrikojaa???? Täällä ei kukaan arvosta eikä pidä heistä, he ovat roskasakkia. Sinäkin etisit miehen joka sut elättää ja hylkää omat lapset ja vamonsa jotta sinä voi nauttia ja kuvitella olevasi parempi... hehheeeee..... halveksutaan heitä jotka hajottaa, en halusi olla sunlainen, onneksi ei tarvi. Oma perhe on paras, ei vieraita kakaroita eikä muutakaan ylimääräistä. Ne joilla on omat perheet, on kultaa, ne jotka hajottaa on romua.

        Heh, en ole miehen kanssa avioliitossa , vaan naisen kanssa , ja hän oli leski kun mentiin avioliittoon , eikä vaimoni minua elätä.
        Täällä olet vain sinä , joka et hyväksy sitä ,että ihmiset voi mennä toisenkin kerran avioliittoon , ei muut.


      • Anonyymi

        Hah päivän paras vitsi.
        Tässä on tullut seurattua eukon kiittämättömiä, ilkeitä ja patalaiskoja äitiään manipuloivia penikoita, täysi-ikäisiä mokomat.
        Kohta on lähtö ja varmasti viimeisen kerran. Pyh ollaan tiimi, hah salli mun nauraa!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah päivän paras vitsi.
        Tässä on tullut seurattua eukon kiittämättömiä, ilkeitä ja patalaiskoja äitiään manipuloivia penikoita, täysi-ikäisiä mokomat.
        Kohta on lähtö ja varmasti viimeisen kerran. Pyh ollaan tiimi, hah salli mun nauraa!!

        Sama juttu, nyt vähän rauhottui, kun muijan poika joutui vankilaan puoleksi vuodeksi.


    • Anonyymi

      Ehkä naisilla on enemmän tarvetta muiden naisten kanssa vertailla niitä miehiä ja sitten jos jollain ei oo, niin se jää vähän sivuun. Äijäporukoissa tolla ei niinkään oo väliä, vaan kun lapset on tehty, niin sillon on tervetullut porukoihin. Toisaalta sekin väärin, kun se riittää pelkästään se tekeminen. Mä oon kyllä hoitannu vastuuden ja lapset oli ensin viikonloppusin mulla ja nyt kun ne on isoja rontteja, niin jo täyspäiväsesti. Exällä tosiaan uus mies ja uus lapsi, niin hän elää omaa elämää ja mä keskityn näihin, enkä enää hae mitään suhteita, kun ei niihin oo ees aikaa.

    • Anonyymi

      Näitä eroasioita on monenlaisia ja kaikissa on aina lapsi joka joutuu tanssimaan vanhempiensa pillin mukaan, kuunnellaanko lasten mielipiteitä yleensä ollenkaan , kun on kiire uuteen suhteeseen viemällä lapset mukanaan , tai jättämällä heidät kokonaan sille toisella vanhemmalle. Perhe hajoaa.

      Itse olen avioerolapsi ja minulta vietiin se toinen vanhempi pois kokonaan sen uuden ihmisen tahdosta hänen elämässään.

      Kaipasin kaikki lapsuusvuodet sitä toista vanhempaa , enkä voinut puhua siitä kellekään, kaikista vähiten sille vanhemmalle joka oli huoltaja.

      Toivoin sydämmessäni että se toinen vanhempi vaan tulee takaisin yhtä äkkiä ja yritin kirjoitella hänelle kirjeitä, saamatta koskaan vastausta , ei edes syntymäpäivä korttia koskaan lähettänyt.

      Joten lapsi kehittää turvattomuuden tunteen sisälleen kun toinen vanhemmista häipyy ja ei edes kerrota miksi, pelko että jos se toinenkin lähtee ja jättää .

      Niin että hävetkää te vanhemmat jotka ette osaa erota ilman riitelyä vaan aiheutatte lapsillenne ikuisen tuskan epäkypsillä päätöksillä joissa lapsen ääni ei ole kuuluvilla.

      Moni sanoo että , tunnen lapseni ja tiedän mitä hän tarvitsee, joo jestas, ei pahemmin väärin ei voi olla.
      Lapsikin ajattelee omilla aivoillaan ja tulee hiljaiseksi kun ei voi muuttaa tilannetta, äidin uusi mies sitten, isän uusi nainen kaikki nämä on lapsen läpikäytävä ilman että edes tiedetään mitä lapsi tuntee sisällään.

      Ja nämä eroittaja äidit sitten, niitä on nähnyt tuttavapiirissä miten he pala palalta saavat lapsen uskomaan että se toinen vanhempi on huono ihminen , koska ei ole tanssinut juuri tämän äidin pillin mukaan.
      Niin että eikö olisi parempi olla hankkimatta lapsia ennenkö tietää että suhde on kestävä.
      Se kun hommataan muksuja kärsimään asioista joita ei kenenkään lapsen pitäisi läpikäydä. Sitten on niitäkin eroja joissa kypsät vanhemmat hoitavat eronsa niin hyvin että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, ja saavat vapaasti olla kummankin vanhempansa luona silloin kun kaipaavat läheisyyttä . Pitää muistaa että lapsi rakastaa molempia vanhempiaan, ja ettei se uusi ihminen voi koskaan tunnepohjalla korvata sitä omaa vanhempaa.
      Monet uudet ihmiset ostelevat lapselle tavaroita että he muka ovat näin hyviä isiä ja äitejä toisen lapselle , mutta tavaroilla ei ole mitään merkitystä miten lapsi tuntee omia vanhempiaan kohtaa,
      Annetaan lapsen rakastaa omia vanhempiaan , ja ne uudet eivät korvaa kuitenkaan kenenkään isää tai äitiä, vaikka moni luulee niin olevan , mutta voivat rakentaa ystävyys suhteen lapseen se pitäisi riittää.

      • Anonyymi

        Voisitko sanoa mielummin hävetkää valehtelevat lapsia vieraannuttavat, aivopesevät "lastensuojelun" viranomaiset jotka eivät kuuntele lasta ja valehtelevat lasten olosuhteet ja lasten omat lausumat vierasnnuttaja äidin hyväksi "tuomioistuimessa"


    • Anonyymi

      Perheenrikkoja on kuin epidemia, sitä vaan on eikä kukaan pysäytä. Kun ei kukaan pysäytä, se vaan jatkuu ja monet naikkoset rikkoo useita perheitä, se kun on heistä kivaa. Mikäs on eläessä miehen rahoilla, miehn talossa tai asunnossa ja shoppaila hänen rahoillaan, ja kun miehen rahat loppuu, uusi tyyppi on jo katotuna, kenenn perheen voisi hajottaa.

      Naikkoset on vaan niin sairaita että kännissä on kiva koheltaa,

    • Anonyymi

      Aikuiset naikkoset täällä riitelee. Lapset unohtuu, ja ne on pääasiassa AINA. Lapsen hyvinvointi ei ole kai tärkeää kun kehdataan riidellä yhdestä miehestä, lapsen isästä.

      Mies kuuluu omalle lapselle, ei kai ole vaikeeta ymmärtää.
      Naikkoset yrittää erottaa miehen omasta lapsestaan ja riitaannuttaa miehen ja hänen eksänsä keskenään.

      SUTTUROIDEN EI PIDÄ MENNÄ MISSÄÄN TILANTEESSSA MINKÄÄN PERHEEN VÄLIIN.
      On halveksittavaa, ettei sitä naikkoset tajuu. Lpasi tarvii isää, mutta ei tarvi jos naikkoset erkaannuttaa sen omista lapsistaan.
      Mikä siinä on että perhe pitää hajottaa??? Ei men jakeluun moinen.

      Lapsi kuuluu isälle ja äidille, ei sutturoilla ole mitääna rpaa lapsen elämässä. lapsi ei tarvi perheenrikkojia, eikä vieraita ihmisiä elämänsä, hänellä on ne kaikki mitä hän tarvii. Mutta on vaikee ymmärtää jos elämäntyö on perheiden rikkominen.

      • Anonyymi

        Hakeudu lääkäriin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeudu lääkäriin.

        Se ammatti ei kiinnosta, kiitos vaan. Vihdyn opetusalalla vallan mainioisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ammatti ei kiinnosta, kiitos vaan. Vihdyn opetusalalla vallan mainioisti.

        Opetusala hahaa, älä naurattaa, ethän sinä osaa edes kunnolla lukea ja kirjoittaa.😂


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe