Vaimo halusi

Anonyymi-ap

Vaimoni oli kutsunut luvallani kaksi tuttua miestä harrastamaan kanssaan seksiä. Jari oli jo ennenkin käynyt, Aki oli ensi kertaa mukana. Pojat tulivat sovittuna aikana, istuttiin iltaa ja juteltiin. Vaimoni istui miesten välissä sohvalla, minä nojatuolissa vähän sivummalla. Aki oli hiukan hermostunut, kysyi minulta oliko tämä nyt mulle varmasti ok ja aionko todella vain katsella. Vastasin molempiin myöntävästi ja vinkkasin vaimolle että aloittaisi. Vaimoni suuteli Akia kevyesti ja painoi tämän käden rinnalleen. Jari teki tilaa ja siirtyi toiseen nojatuoliin. Vaimoni riisui Akilta paidan, otti omansakin pois ja laski hameensa. Aki katseli kultaani jolla oli päällä enää liivit ja pikkarit. "Ota housut pois" sanoi vaimoni Akille. Tämä riisui farkut, seisoi vaimoni edessä boksereissaan. Vaimoni otti liivinsä pois ja laski Akin bokserit alas. "Ihana" hän huokasi kun Akin penis heilahti kohti hänen kasvojaan. Hän ujutti pikkarinsa pois ja nojautui taaksepäin, avaten sylinsä Akille. Maista pois, sanoin. Aki polvistui kultani jalkojen väliin ja alkoi nuolla tämän pimppiä. Katselin kuinka kultani nautti uuden miehen suusta. Jari riisui myös vaatteensa, meni sohvalle vaimoni viereen ja suuteli tämän rintoja, vaimoni huokaili nautinnosta. Hän värähteli lupaavasti kun Aki nuoli ja äänestä päätellen Akin kieli kävi välillä peppureiällä. Jari suuteli vaimoani. Hieroi tämän rintoja, Aki nuoli. "Jatka, kulta, nuole" hän voihki Akille, "multa tulee ihan heti". Kultani alkoi inistä, hän tärisi ja painoi Akin suun pimpilleen. Hän laukesi ulisten.
"Olipas se ihanaa, kiitos" vaimo hymyili Akille joka pussaili varovasti pimppiä. Jari nousi, antoi kalunsa vaimolleni joka otti sen suuhunsa. Jatka vaan, sanoin Akille. Tämä asettui vaimon jalkojen väliin ja työntyi sisään. "Onpa märkä" hän mutisi ja alkoi naida. Vaimoni imi Jaria, nautti Akin peniksestä sisällään ja kiemurteli nautinnosta. "Oota, mä käännyn" hän sanoi Akille, kävi kontilleen sohvalle ja antoi tämän tulla takaapäin. Aki yhtyi vaimooni, tämä runkkasi Jarin kalua ja voihki nautinnosta. "Tekee niin hyvää", hän sanoi. Aki työnteli penistään vaimoni vakoon ja kohta alkoi hengitys kiihtyä. "Sisäänkö.. ?" Hän kysyi. Laske vaan vastasin. Aki lykkäsi kerralla pohjaan ja uristen laski satsin rakkaani pilluun. "Pysy sisällä tuntuu niin hyvältä" vaimo sanoi. Aki pysytteli sisällä kunnes kalu pehmeni ja se lupsahti ulos. Aki pyyhki hikeä otsaltaan ja meni kylppäriin, minä käänsin vaimoni istualleen, avasin sylin ja nuolin tuon vastanaidun pimpin puhtaaksi.
Kohta on sun vuorosi, sanoin Jarille, anna rouvan levätä hetki....

4

7860

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaahas spede se taas porskuttaa buaahaa

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🔞 ­­­N­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17763348x

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Jatkoa vaan....

    • Anonyymi

      Vaimo nousi, otti Jaria kädestä ja vei tämäm makkariin. Seurasimme Akin kanssa perästä ja katsoin kun kultani kävi sängylle kontilleen ja painoi poskensa tyynylle. Pylly oli tyrkyllä Jarille, turvonnut emätin loisti pyllynposkien välistä. Jari ei tarvinnut eri kehotusta, hän työnsi kasvonsa vaimoni pakaroiden väliin ja alkoi nuolla. Istahdin tuolille ja aloin hiljakseltaan runkkailla. Jari nuoli, vaimo nautti. Hetken nuoltuaan Jari käänsi vaimoni selälleen, otti kalustaan kiinni ja työntyi tämän sisään. Rakkaani huokaili nautinnosta kun tuo kova, nuori elin työntyi hänen sisäänsä. Jari imi rintaa, suuteli ja rakasteli taidolla. Kultani alkoi vikistä, hengitys tiheni ja kun hän oli hetken hieronut klitoristaan, taipui selkä... "Oioioi... nyt... voihhh..." Ja hän sai ison O:n. Jari veti elimensä ulos vaimostani ja samalla ruiskahti kirkasta nestettä vaimostani, hän ruiskii joskus. Siitä mies tietää onnistuneensa.
      Jari käänsi kultani vatsalleen ja työntyi taas pohjaan asti. Aki oli siirtynyt parin vierelle ja hyväili nyt vaimoni rintoja, runkaten samalla kaluaan. Vaimoni suuteli Akia samalla kun Jari kiihdytti tahtia. Vaimoni rinnat hytkyivät työntöjen tahdissa, Jari paukutti itseään kultani peppua vasten ja pian hän laski uristen siemenensä vaimoni sisään. Jari lysähti rakkaani päälle ja molemmat kääntyivät sängylle kyljelleen. Jari kietoi kätensä vaimoni rinnoille, painoi kasvonsa tämän kaulalle. "Tekipä hyvää" sanoi vaimo ja avasi reitensä, tuulettaen pimppiään. En ole hetkeen nähnyt kultani emätintä niin turvoksissa kuin se oli nyt. Ime Akia, sanoin. Vaimo otti tämän kalun suuhunsa ja alkoi nuolla ja imeä. Jari sormeili hellästi vaimoni pimppiä, minä hyväilin omaa pippeliäni ja Aki kiemurteli nautinnosta kun vaimon kieli kutitteli terskan reunoja. Pian Aki otti kultani päästä kiinni ja alkoi naida tätä suuhun. Minä kiihdytin kättäni, Aki työnteli kaluaan vaimoni suuhun. Aki laukesi ensin, vaimo sai juuri pullautettua tämän elimen suustaan kun hän sai. Spermat lensivät rakkaani kaulalle samalla kun itse laukesin vatsalleni.
      Aika hienoa, kultani makoili kahden miehen välissä, pimppi vuotaen toisen lientä, toisen siemenet valuivat kaulalta rinnoille. Menin hänen luokseen, avasin rakkaani reidet ja painoin hellän pusin noille hyvän työn tehneille häpyhuulille...
      -Pasi-

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1872
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      508
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      495
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      491
    Aihe