Tekijänoikeuslakia on perinteisesti oikeutettu sillä, että tekijänoikeuslaki on säädetty turvaamaan luovan työn tekijöiden toimeentuloa antamalla luovan työn tekijälle yksinoikeus teoksen kopioimiseen, jolloin tekijällä luonnollisesti on myös oikeus, yleensä maksua vastaan, oikeuttaa yksi tai useampi kolmas osapuoli tekemään teoksesta kopioita.
Yhtä poikkeusta lukuunottamatta tekijänoikeuslaki kuitenkin edellyttää ns. teoskynnyksen ylittymistä ehtona sille, että teos juridisesti saa tekijänoikeuslain mukaista suojaa luvatonta kopiointia vastaan.
Tämä poikkeus tunnetaan nimellä luettelosuoja.
Luettelosuojapykälässä ei edellytetä, että luettelon pitäisi ylittää teoskynnys saadakseen tekijänoikeuslain luettelosuojapykälässä määrätyn kopiointisuojan.
Monet luettelot eivät edes ole teoksia, koska ne eivät perustu (ihmisen tekemään) luovaan työhön, vaan päinvastoin ovat joko kokonaan tai ainakin pääosin tietokoneohjelman automaattisesti tuottamia, joten ne eivät lainkaan ole luovan työn tuloksia.
Sopii siis kysyä:
Miksi lailla on suojattu tällaisia luetteloita, jotka eivät lainkaan ole luovan työn tuloksia ?
Tällaisesta suojaamisesta on paljon haittoja suurelle yleisölle ja pienyrityksille, mutta hyödyt sensijaan valuvat suuryrityksille.
On epäoikeudenmukaista, että eduskunta lakeja säätäessään haluaa turvata lisätuloja suuryrityksille ja samaan aikaan aiheuttaa vaihtoehtoisesti joko lisäkustannuksia tai sitten tiedon saannin estymistä kuluttajille ja pienyrityksille.
Esimerkkejä luettelosuojan sellaisesta käytöstä, joka on myös ristiriidassa kuluttajansuojalain yhteydessä mainittua hintamerkintäasetusta vastaan:
1. Tietokanta siirretytyistä numeroista, ja tieto siitä, mikä on kunkin numeron operaattori (uteliaat voivat käydä katsomassa täällä:
https://www.siirretytnumerot.fi/
).
2. Luettelo, joka julkaistaan joka päivä n. klo 14:00 (jos ei ole häiriöitä, jotka saattavat aiheuttaa julkaisun viivästymisen) ja joka koskee seuraavan vuorokauden pörssisähköhintoja, jotka ovat maaliskuussa 2023 tuntikohtaisia, mutta tulevat kevään 2025 aikana muuttumaan "15 minuuttia" -kohtaiseksi.
Tietoja julkaistaan siis tällä hetkellä (2023 maaliskuu) 24 hintatietoa/vuorokausi, mutta 2025 keväästä alkaeen julkaistaan 96 hintatietoa/vuorokausi.
Tiedot ovat kyllä nähtävissä täällä:
https://www.nordpoolgroup.com/en/Market-data1/Dayahead/Area-Prices/FI/Hourly/?view=table
MUTTA niiden yhteydessä on nimenomainen kielto automaattisesti imuroida ja/tai hyödyntää tietoja (vaikkapa kuumavesivaraajan ohjelmointiin siten, että kuuma käyttövesi lämmitetään vuorokauden halvimman tai halvimpien tuntien aikana).
Hintamerkintäasetuksen idea on juuri se, että asiakkaalla tulee olla hyödykkeen hinta tai hinnoitteluperuste tiedossaan ennen ostopäätöksen tekemistä.
Myös puhelut ja sähkö ovat hyödykkeitä, mutta niiden hieman poikkeuksellisen luonteen takia on perusteltua, että niiden osalta hintatietojen tulee olla myös automaattisen tietokoneohjelman saatavilla.
Koska kuluttajaviranomaiset eivät kovin vakavissaan valvo hintamerkintäasetuksen toteutumista, niin tässä oli esimerkkejä siitä, miten tekijänoikeuslain luettelosuojapykälä käytännössä estää tai ainakin vakavalla tavalla häiritsee asiakkaiden hintamerkintäasetuksen mukaisia oikeuksia.
Joten:
Miksi kansanedustajat sallivat se, että suuryritykset pääsevät lobbaamaan itselleen edullisia (ja kaikille muille tahoille haitallisia) pykäliä lainsäädäntöön ?
Järkevintä ja oikeudenmukaisinta olisi tietysti kumota kokonaan tekijänoikeuslain luettelosuojapykälä tai vähintäänkin rajoittaa pykälän voimassaolo koskemaan vain sellaisia luetteloita, jotka on pääosin tai yksinomaan ihmistyöllä laadittuja, ja rajata pykälän ulkopuolelle sellaiset luettelot, jotka on pääosin tai yksinomaan tuotettu tietokoneohjelman avulla.
Tekijänoikeuslain oikeutus (luettelosuoja) ????
Anonyymi-ap
0
459
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547