Hypätkäähän Componentan kelkaan, heinäkuussa Compun osake maksaa vähintään 7,5e
Hypätkäähän Componentan
kelkkaan
6758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Comonenta nousi vajaassa viikossa 5.90 -> 6.90 euroon. Nyt alkaa olla jo jarrutuksen aika. Hätäsimmät jo kotiuttaa voittojaan sillä osariin on vielä melkein 2kk aikaa. Kesälomia kohti markkinat hiljenee ja jos on tarkkana voi Compua saada vielä 6.70 eurolla.
Kun nyt Componenta teki nousun oikeaan arvoonsa oli tarkoitus antaa seuraava vinkki, joka olisi ollut Kesla, mutta sitäkään ei enää tällähetkellä saa alle 12 euron. Kesälomien aikaan voi onnistua pilkkimään Keslaa alle 12 euron ja sillä tekis voittoa euron per osake. Elokuussa Kesla maksaa yli 13 euroa.
Perjantaina oli pörssin päätteeksi huutokaupassa myyntilaidassa viiden sentin sisällä kolminkertainen määrä myytävää kuin ostolaidassa kymmenen sentin sisällä ostotarjouksia, tästä vois vetää sen johtopäätöksen, että nousu on taittunut ja paineita pieneen dippiin on olemassa kun sijoittajat kotiuttavat voittojaan ennen kesälomia.
Jos nuo myyntilaidassa olleet osakkeet tulevat myös päiväkauppaan myyntiin voi osakkeen hinta painua Juhannukseen mennessä noin 6.50-6.80 tasolle.
Jos mitään ikäviä uutisia ei Componentan suhteen ilmene mennään heinäkuussa osarin jälkeen yli 7.50:n ja jos osari on tosi hyvä ja ohjeistus kolmannelle neljännekselle on hyvä niin 8 euroakaan ei ole mahdoton.
Kesäkuussa siis kauppa taitaa hiljentyä ja hinta vähän dippaa, joten pilkit päivystämään tuonne 6,60 tasolle tai jopa vähän alle ja taas on tiliä tiedossa heinäkuussa.
Keslan kohdalla on kauppa kutakuinkin pysähtynyt. Perjantaina tehtiin vaivaiset kaksi kauppaa. Myyntilaita oli päivällä kokoajan yli 13 euron, mutta huutokaupassa tais alin olla 12,99. Ostotarjoukset tais yltivät päivällä sinne 12,80 tasolle tai vähän yli, mutta kaupat tehtiin myyntilaitaan, joten tämän mukaan olis vielä mahdollista päästä yli 13 euron ennen lomille lompsimista.
Kesä hiljentää Keslalla käytävän kaupan, mutta kun myyntilaita on hiljaa ei Keslaan kohdalla taideta pahemmin dipata. Maanantai kertoo jo paremmin jatkuuko Keslan nousu vai jämähdetäänkö sinne vähän päälle 13 tason.
Heinäkuussa kuitenkin alkaa kesla nousta sillä odotuksia on jopa yli 14 euron.
Viikon päästä taas lisää aiheesta.
Ainakin Juhannukseen asti kannattaa tarkkailla tilannetta.
6.90 tasolla on paljon myytävää ja siitä seinämästä ei helpolla läpi mennä.
Myyntipaine saattaa siirtyä kursseihin alentavasti. Jos myynnissä olevien osakkeiden määrä ei rajusti lisäänny niin osta jos lipuu alle 6.60:n euron. Saattaa olla, että myyntiin tulee iso osakepartti jolloin kurssi lipuu alle 6.60:n.
Silmät pörssissä.
Sinnehän se iso erä rysähti, mutta ostaja tais olla jo valmiiksi katsottu eikä vaikutusta kurssiin.
Nyt voi compo alottaa nousun sinne yli 7 euron.
Componenta kertoi tänään tiedoteessaan, että toisen neljänneksen tulos on 2-3 miljoonaa juroa, joten tuo ennustamani kurssi 7,5 euroa heinäkuun puolessa välissä saattaa jäädä toteutumatta.
Karkkilan valimon ylösajo ei ole mennyt suunnitellulla tavalla.
Siispä Componenta saa nyt jäädä. Heinäkuussa osarin jälkeen voi taas tutkailla tilannetta.
Suositus tänään on MYY, vaikka pieneen nousuun on hyvätkin mahdollisuudet niin tuo isompi voitto jää näillänäkymin saavuttamatta.
Johan meni pieleen tämäkin vinkki. Olkaa varovaisia te jotka luette näitä "ohjeita"