Keski-Suomen asioita ei ainakaan aja Vihreät eikä Sdp. Pitääksemme maakuntamme asuttuna, elinvoimaisena ja että täällä pysyy työpaikat niin Perussuomalaiset, Keskusta ja Kokoomus, taitavat olla ainoita puolueita jotka puolustavat viimeiseen saakka mm. metsäteollisuuden ja sen liitännäiselinkeinojen työpaikkoja.
Nyt kannattaa miettiä kenelle äänensä antaa ettei sahaa huomaamattaan omaa oksaa poikki!
Vaalit lähestyy-kenelle annetaan valtakirja?
6
228
Vastaukset
- Anonyymi
Jos joku on kyllästynyt viher-vasemmistohallituksen "rahaa on"-politiikkaan, kansalaisen tulee äänestää kokoomusta. Näin estetään synnyttämästä mittavaa velkataakkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi. Näin varmistetaan, ettei Marin pääse jatkamaan vasemmistolaista politiikkaa pääministerinä. Marin voisi olla esim. valtiovarainministeri. Onhan hänellä kokemusta mm. marketin kassan tehtävistä. Keskustakin ansaitsee paremman kannatuksen vaaleissa, mitä gallup antaa ymmärtää. Mutta ennen kaikkea tulee välttää, ettei Marinista tulisi seuraavan hallituksen "rahaa on"-pääministeri. Ja kun se raha on pitkälti velkarahaa.
- Anonyymi
Esim. kulttuuriministerin salkku sopisi Marinille parhaiten, mikäli sossut olisivat mukana seuraavassa hallituksessa. Liian hujaton rahan tuhlaaja hän olisi valtiovarainministeriksi. Muttah...tässä vaiheessa on liian aikaista jakaa ministereiden salkkuja. "Rahaa on" ajattelulle taitaa tulla loppu jos meinataan että Suomi on tolpillaan tulevan edeskuntakauden loppuun saakka.
- Anonyymi
Rahaa on, oli kepujen kirjoittama
- Anonyymi
Eipä paljon Kepua tai Kokoomusta kiinnosta suomalaisten työpaikat. Aivan samalla tavalla vihervasemmiston kanssa ovat tänne roudaamassa halpatyövoimaa ulkomailta.
- Anonyymi
Ei ainakaan ketään asioista mitään ymmärtämätöntä kannata äänestää tässä taloustilanteessa. Endolla on jos minkäkinlaista tyttöä ja poikaa jotka eivät ymmärrä elämästä saatikka esim. maan talosasioista yhtäkäs mitään...
- Anonyymi
Viitasaarella on nuori tyttö sdp:n ehdokkaana. Uskon sata varmastai että hän haluais ajaa yksistään Viitasaarelaisten asioita, mutta ko siinä on vaan se että kun kyseisellä ehdokkaalla ei ole ymmärrystä eikä ossaamistakaan maan asioiden hoitamiseen. En minä ainakaan eduskuntaan kuunteluoppilaita halua äänestää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.75938- 59835
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28750Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709