Tyttömarsujen seurallisuus

Hei, olen suunnitellut marsujen hankintaa tämän vuoden aikana, ja nyt haen niistä tietoa mahdollisimman laajasti.
Olen etupäässä harkinnut naarasmarsuja koska olen lukenut että ne tulevat usein toimeen keskenään suht ongelmitta, ja haluaisin ehkä tulevaisuudessa isommankin lauman.
Ihan ensi alkuun kuitenkin tulisi kaksi tyttöä, sitten mahdollisesti myöhemmin laajentaen.
Usein sanotaan että pojat on rohkeampia ja seurallisempia ihmisten suhteen. Ja tytöt viihtyvät paremmin siinä omassa marsutyttöseurueessa.
Itselleni se että marsusta tulisi mulle ihan sylivauva ei ole niin tärkeää, olisi tietysti kuitenkin kiva jos voisi otuksia silitellä ja rapsutella ja että ne pitäisivät siitä.

Kertoisitteko tyttömarsujen omistajat, miten ne käyttäytyvät teidän kanssa?
Kiitti jo etukäteen :)
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä tuo kuvailemasi ero naaraiden ja urosten välillä tuppaa olemaan aika selkeä, kun on harrastanut niin pitkään, että on jo mihin verrata. Mutta jos lähtökohtaisesti haluat lemmikkejä, jotka ihan oikeasti _pitävät_ huomiosta ja kosketuksesta, niin marsuilta on sukupuoleen katsomatta turha mennä sellaista vaatimaan. Naaraatkin kesyyntyvät kyllä niin, että saat käsiteltyä halutessasi, mutta siitä oikein erityisesti nauttiminen on paljon pyydetty keskiverto uroksiltakin.

Äänestä
  • Se että ne pitäisivät silityksestä on lähinnä sellainen "olisi kiva" asia, mutta ei välttämättömyys. Tärkeintä on toki että kesyyntyvät siinä määrin ettei niiden välttämätön käsittely ole niille epämukavaa.
    Ennenkaikkea minusta olisi kivaa seurata sitä laumatoimintaa ja ovathan marsut tosi söpöjä.
    Luonnekohtaisiakin eroja varmasti on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei, olen suunnitellut marsujen hankintaa tämän vuoden aikana, ja nyt haen niistä tietoa mahdollisimman laajasti.
Olen etupäässä harkinnut naarasmarsuja koska olen lukenut että ne tulevat usein toimeen keskenään suht ongelmitta, ja haluaisin ehkä tulevaisuudessa isommankin lauman.
Ihan ensi alkuun kuitenkin tulisi kaksi tyttöä, sitten mahdollisesti myöhemmin laajentaen.
Usein sanotaan että pojat on rohkeampia ja seurallisempia ihmisten suhteen. Ja tytöt viihtyvät paremmin siinä omassa marsutyttöseurueessa.
Itselleni se että marsusta tulisi mulle ihan sylivauva ei ole niin tärkeää, olisi tietysti kuitenkin kiva jos voisi otuksia silitellä ja rapsutella ja että ne pitäisivät siitä.

Kertoisitteko tyttömarsujen omistajat, miten ne käyttäytyvät teidän kanssa?
Kiitti jo etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu