Open tarina: Ihan tavallinen Hanna

HANNA NYMAN muistaa jo opettajaksi opiskellessaan iloinneensa monenkirjavasta opiskeluympäristöstä.

– Oli rastapäistä hiphopparipoikaa revittyine farkkuineen, meitä monikulttuurisesta taustasta tulevia opiskelijoita ja kaikkea siltä väliltä, hän kertoo opiskeluvuosistaan Helsingin yliopistossa viime vuosikymmenen lopussa.

Myös koulu on suora peilaus yhteiskunnastamme, ja se on tänä päivänä kaikkea muuta kuin homogeeninen, toteaa Hanna, joka on Riihimäen Harjunrinteen koulun laaja-alainen erityisluokanopettaja.

– Meitä erilaisia kasvattajia tarvitaan kohtaamaan eri taustoista ja lähtökohdista tulevia oppilaita.

Hanna ei käytä työssään romanikulttuuriinsa kuuluvaa näkyvintä osaa eli romaniasua, joten hän ei vaatetuksella erotu muista työntekijöistä.

– Muutoin romanius, mitä se sitten onkaan, on aina minussa läsnä aivan samalla tavalla kuin suomalaisuus, opettajuus ja karjalaisuus. Elementtejä, joista minä olen rakentunut, mihin olen kasvanut ja mitä olen, Lappeenrannasta kotoisin oleva Hanna miettii.

YLÄASTEIKÄISENÄ Hanna halusi nuorisoohjaajaksi.

– En koskaan osannut kuvitella, että minusta tulisi opettaja.

1990-luvun alkupuolella hän työskenteli koulunkäynninohjaajana alakoulussa ja ihastui koulumaailmaan.

– Minussa heräsi salainen haave, jopa utooppinen sellainen, että haluan opettajaksi.


Hanna opiskeli ensin avoimessa yliopistossa kasvatustieteen ja erityispedagogiikan perusopinnot ja tutustui alan kirjallisuuteen itsenäisesti. Samaan aikaan hän teki luokanopettajan ja erityisopettajan sijaisuuksia.

34-vuotiaana hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon luokanopettajaksi ja kasvatustieteiden maisteriksi. Opinnot hän suoritti kahdessa ja puolessa vuodessa. Viisi vuotta myöhemmin hän valmistui vielä erityisluokanopettajaksi.

– Nautin aikuisiällä opiskelusta. Motivaatio oli ihan toista kuin lapsena ja nuorena. Toki perheen ja opiskelun yhteensovittaminen toi mukaan omat haasteensa.

HANNA TÖRMÄÄ ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen lähes aina, kun tekee uutta tuttavuutta vaikkapa työkaveriin tai naapuriin.

– Joudun ensin lunastamaan luottamuksen.

Työhön liittyvissä uusissa kohtaamisissa on esimerkiksi kysytty suoraan, mitä erilaista Hannassa on kuin muissa romaneissa, kun hän on opiskellut opettajaksi.

– Kerran on jopa kysytty, että onko meillä romaneilla sama veriryhmä kuin muilla ihmisillä.

Hanna haluaisi edustaa koulussa pelkästään omaa itseään, ihan vain Hanna Nymania, mutta hänestä tuntuu, että romanina hän edustaa aina koko yhteisöä. Romanilla ei voi olla huonoa päivää. Kaikki mitä tämä tekee, peilataan koko yhteisön kautta.

– Toivoisin, että tulisi aika, jolloin näkisimme toisemme vain Maijana ja Mattina, emme minkään ryhmän edustajina.

Tutussa työyhteisössä Hannan romanitausta ei juuri tule puheeksi. Yhdessä jaetaan lähinnä ammatillisia asioita.

Hanna on luennoinut romanikulttuurista ja kouluttanut opettajia ja varhaiskasvatuksen henkilökuntaa aiheesta. Silloin hän ajattelee olevansa nimenomaan edustamassa romanikulttuuria ja edistämässä sen tuntemusta.

Tilaisuudet ovat Hannan mielestä olleet todella antoisia. Usein keskustelun aikana huomataan, että erilaisissa tavoissa ei olekaan kyse kulttuurillisesta asiasta, vaan esimerkiksi perheen tavoista, jotka vain on mielletty romanikulttuuriin liittyviksi.

KOKEMUKSET MONENLAISESTA suhtautumisesta ja jopa rasistisesta käytöksestä ovat Hannan mukaan kehittäneet hänen ihmistuntemustaan.

– Nimitettäköön se vaikka yhdeksi ylimääräiseksi aistiksi. Se on mainio lisä työssä, jossa toimitaan ihmisten parissa.

Hanna esimerkiksi sanoo huomaavansa kiusaamisen herkästi. Hän ei halua, että ennakkoluuloja siirretään tuleville sukupolville. Jos oppilaat käyttäytyvät rasistisesti, hän puuttuu siihen viipymättä.

– Muutaman kerran on oppilas mannetellut. Tilanteista on selvitty kasvatuskeskustelulla.

Hanna keskustelee muutenkin paljon oppilaiden kanssa, kertoo omista lapsistaan, kokemuksistaan ja kulttuuristaan.

Kielten tunneilla Hanna saattaa mainita oppilaille, jos kielessä tulee vastaan sana, joka on sama myös romanikielessä. Esimerkiksi ruotsin bastu ja englannin table tarkoittavat romanikielessäkin saunaa ja pöytää.

Yleisin lähtökohta juttuhetkille on, kun joku oppilaista on nähnyt Hannan romaniasussa kouluajan ulkopuolella. Silloin keskustellaan romanivaatteista.


Vaikka romani olisi valinnut romaniasun siviilivaatteekseen, hän voi käyttää erikseen työvaatteita – kuten Hanna tekee. Romaniasu on vahva osa romanikulttuuria ja vaatetuksella viestitetään toisten kunnioittamista. Kun romaniasun kerran pukee päälleen, sen jälkeen aikuiset eivät halua esiintyä tietoisesti kenenkään toisen romanin, itseään vanhemman tai eri sukupuolta olevan, edessä ilman romaniasua.

– Jokainen puntaroi työpaikkaa miettiessään, onko paikka sellainen, jossa voi työskennellä ilman romaniasua.

HARJUNRINTEEN yläkoulussa on jonkin verran eri kulttuuritaustoista tulevia oppilaita. Hannan mielestä opetustyössä on tärkeää kohdata oppilas yksilönä.

– Toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen on työskentelyni lähtökohta ja perusta.

Vastaavasti Hanna odottaa myös oppilailta kunnioitusta aikuisia kohtaan. Oppilaat eivät voi esimerkiksi puhua opettajalle ja muille aikuisille samalla tavalla kuin kavereilleen. Aikuisille puhuttaessa ei pidä höystää sanomaa kirosanoilla.

Joskus Hannan vaatimus kunnioittavasta puhetavasta liitetään romanikulttuuriin. Romanit kyllä painottavat hyvää käytöstä, mutta Hannan mielestä hänen vaatimuksensa kuuluvat yleisiin käytöstapoihin.

Hannan on helppo ymmärtää oppilaan vaikeuksia, kuten erilaisuuden tunnetta tai oppimisen ongelmia. Hänelle itselleen opinnoissa hankalia ovat olleet vieraat kielet.

– Olen matkustellut vähän, enkä ole joutunut käyttämään vieraita kieliä arjessani. Kun oppilaalla on vaikeuksia kielen oppimisessa, on hienoa rohkaista häntä: ”Hei, kyllä sinä pärjäät. Minäkin olen pärjännyt ja selvinnyt!”

Mie ihan pökähin kun kuin tämän tositarinan.