Keskustan suosion romahtaminen kahdeksassa vuodessa

Miksi?

Runsaat 626000 suomalaista äänesti Keskustaa v.2015 ek-vaaleissa kannatuksen ollessa 21,1%. Pahimmat kilpailija-puolueet jäivät taakse n.kolmen prosentin päähän.

Neljä vuotta kului ja v.2019 vaaleissa keskusta sai enää 424000 ääntä ja vain 13,8% kannatuksen.

Mitä tapahtui näiden vaalien välissä jossa Keskusta oli pääministeripuolueena osana porvarihallitusta? Runsaat 200 tuhatta äänestäjää hylkäsi Keskustan ja nykyisen vaalikauden aikana kannatus on entisestään vähentynyt.

Syitä voi olla useita mutta mielestäni pääsyy kannatuksen romahtamiseen on siinä, että Keskusta unohti juurensa ja ryhtyi Sipilän johdolla toteuttamaan kylmää porvari-politiikkaa jossa köyhän kansan asia unohdettiin kokonaan.

Sipilän hallituksen politiikan päähuomio keskittyi etenkin vientiteollisuuden tukemiseen erilaisilla tavoilla ja tuilla ja yrittämällä hillitä monin eri tavoin niin työntekijöiden palkkakehitystä kikymallia soveltamalla ja siihen liittyen kutistamalla lomarahojen maksamista muutaman vuoden ajan sekä tietenkin puhtaasti palkkakehityksen minimoimista.

Tässä politiikassaan se onnistui mutta sillä oli hintansa.

Vuoden 2019 koittaessa tuskin mikään aiempi hallitus oli ollut epäsuositumpi kuin Sipilän hallitus oli. Epätoivoisesti viimeisenä tekonaan aivan kautensa viime metreillä Sipilä ja hallituksensa erosikin, puhtaasti siitä syystä, että olisi tällä teolla onnistunut kasvattamaan suosiotaan. Turhaan. Luottamus oli mennyt.

Kuten kuluneet 4 vuotta on osoittanut luottamuksen palauttaminen Keskustaan on epäonnistunut totaalisesti.

Nyt on kysymys siitä muistaako kansa ja äänestäjät tuon kylmän porvarihallituksen politiikan jonka päähuomio oli rikkaamman väestönosan etujen ajamisessa?

Keskustan voi sanoa olevan pois pelistä eikä todennäköisesti itsekään halua osallistua seúraavaan hallitukseen tulevalla n.10% kannatuksellaan.

Hallitusneuvotteluista tulee todennäköisesti erittäin hankalat koska esimerkiksi SDP on ilmoittanut hyvissä ajoin, ettei se tule olemaan samassa hallituksessa PS:n kanssa.

Kun äänestyskopissa pohditte, toivottavasti jo ennen sitä, niin ajatelkaa haluatteko oikeasti antaa toisen mahdollisuuden kylmälle oikeistolaiselle politiikalle.

Tässä tilanteessa ainoa oikea tapa on äänestää jatkoa Marinille ja sitä kautta mahdollistaa Marin II hallitus. Kulunut vaalikausi hallituksen kriisien hallinnallaan sen on osoittanut.

Tähän lopuksi leikkimielinen veikkaus kuinka käy kuukauden kuluttua pidettävissä vaaleissa. Minä veikkaan seuraavaa viiden suurimman osalta:

-SDP 20%
-KOK 19,0%
-PS 17%
-Keskusta 12%
-Vihreät 11%

71

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >Syitä voi olla useita mutta mielestäni pääsyy kannatuksen romahtamiseen on siinä, että Keskusta unohti juurensa ja ryhtyi Sipilän johdolla toteuttamaan kylmää porvari-politiikkaa jossa köyhän kansan asia unohdettiin kokonaan.<

      Tuo!!

      • Anonyymi

        Itse veikkaan tuon lisäksi, että lienee ollut aika monelle keskustalaiselle melkoinen tyrmistys, kun Sipilä nosti kokoomustaustaisen Bernerin sitoutumattomana puolueen vaalilistalle ja sitä myötä hallitukseen ministeriksi ohi itse keskustalaisen ministerivaihtoehdon. Bernerin kädenjälki on ollut surullista katseltavaa ja kaikki negatiivinen palaute on satanut itse puolueen päälle tuosta Sipilän valinnasta. Ja tuo sipilismin leima istuu yhä puolueessa kuin tatti ja saattaa olla osasyy kannattajakatoon, koska harrastettu politiikka ja puolueen aatepohja eivät kulkeneet enää käsi kädessä.

      • Sipilän hallituksen ääneen lausumaton ydinsanoma kansalaisille oli kuitenkin selkeä ja sitä kuvaa oikein mainiosti tuo tapahtuma kun vallassa olijat tekevät päätöksiä joiden tiedetään olevan erittäin epäsuosittuja kansan keskuudessa:
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/05/poliitikkojen-fist-bump-puhututtaa-edelleen-paaministeri-sipila-puolusteli

        Tuo oli vain pieni esimerkki Sipilän SSS-hallituksen ylimielisyydestä josta varsinkin Keskusta sai maksaa rajuna kannatuksen alenemisena. Varsinainen primus-motor SSS-hallituksen tiukassa oikeistolaisessa köyhät kyykkyyn-talouspolitiikassa oli kuitenkin Kokoomus mutta joka onnistui kuitenkin suhteellisen hyvin peruskannatuksensa ylläpitämään.

        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset omilla aivoillanne, että mitä tapahtuu jos Kokoomus saa hallituksen vetovastuun käsiinsä?
        Lievimmillään, mikäli SDP on turvaamassa kansan etuja, se tarkoittaa lieviä kiristyksiä täällä ja poistoja siellä mutta vastapalveluksi rikkaiden verotusta lievennetään reippaasti, yritystukia lisätään kohtuuttomasti.

        Mutta kansan painajainen olisi mikäli Kokoomus ja PS saisivat määritellä tulevan hallituksen talouspolitiikan. Se se vasta olisi kylmää kyytiä kansalle ja se saisi Sipilän aikaan saaman kiky-sopimuksen näyttämään seurakuntakerhon tilinpäätökseltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse veikkaan tuon lisäksi, että lienee ollut aika monelle keskustalaiselle melkoinen tyrmistys, kun Sipilä nosti kokoomustaustaisen Bernerin sitoutumattomana puolueen vaalilistalle ja sitä myötä hallitukseen ministeriksi ohi itse keskustalaisen ministerivaihtoehdon. Bernerin kädenjälki on ollut surullista katseltavaa ja kaikki negatiivinen palaute on satanut itse puolueen päälle tuosta Sipilän valinnasta. Ja tuo sipilismin leima istuu yhä puolueessa kuin tatti ja saattaa olla osasyy kannattajakatoon, koska harrastettu politiikka ja puolueen aatepohja eivät kulkeneet enää käsi kädessä.

        Kqs kumaa kun puhutaan 8 sata buodesta juuri silloi kuin keskustan kiero sipilä alkoin pänisteriksi ensin varasti yritystuet ja myi yrityksen ja piti yritystuet

        Jatkois asamaa linjaa ja kurjisti kansan elää

        Boisiko olla jotain tekemistä keskunta nnkanayuksen kanssa

        En tiedä luilen vaan

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍒 ­­­N­­­y­m­­f­o­­­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17767831X

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Minunko se poika siellä Sisussa on?

      • Anonyymi

        Samaa lieltä mokelle sana sipilä on kirosana

        Sipiop on itsekkin toiminut petolliseti nostanut yritystukia ja myynyt sitten yrityksen

        Yritystuet palauttamatta edelleen

    • Anonyymi

      Heh, heh... Ihan oikeestikko olet toivomassa että Suomi ajautuu EU:n rupusakkiin hyvinvointivaltion alasajon seurauksena!

      Äsdeepeen unelmahötöllä ei ole mitään tekemistä talouden kestävän kehityksen ja hyvinvointivaltion ylläpidon kanssa!

      Ainoa hyvinvointia ylläpitävä voima on TYÖNTEKO ja kuten tiedämme niin yrittäjät, jotka sitä työtä tarjoavat, ovat SDP:n pahimpia vihollisia! Kaiken lisäksi puolue pitää ihan vakavissaan yllä tavoitetta nelipäiväisestä työviikosta VAIKKA hyvinvointia luodaan ainoastaan tekemällä enemmän työtä!

      Kerroppas muuten että mitä hyvää johtajuutta ja kriisien hallintaa se osoittaa että kaikki asiat ratkaistaan lisävelkaa ottamalla ja niistä selviytyminen sysätään tuleville vuosille ja sukupolville!

      Hyvää johtajuutta ja kriisinhallintaa osoittaa se että niitä ratkotaan olemassa olevin keinoin eikä tulevien sukupolvien kustannuksella!

    • Anonyymi

      Hieno aloitus.

      Tuskin kukaan muu pääministeri olisi niin tehokkaasti toiminut sekä korona-kriisissä, että vuosi sitten kun Venäjä hyökkäsi laittomasti Ukrainaan.

      Ansaitsee ehdottomasti jatkon.

      • Anonyymi

        Kerro toki mitä tarkoitat tällä tehokkuudella? Itse olen muistelevinani että Sanna nimenomaan sanoi toimittajille tähän koronaan liittyen että antaa muiden järjestellä nyt näitä spektaakkeleita kun oli kyse koronan varotoimista!

        Eikös tehokkuus ollut juuri sitä, että yritettiin jatkuvasti kulkea askeleen edellä sitä tilannetta, mitä kulloinenkin virusvariantti sai aikaan. Mitään totaalista lockdownia ei toteutettu vaan yritettiin mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan pitää yhteiskunnan pyöriä pyörimässä etenkin etsien luovia ratkaisuja. Näinkö lyhyt on joillakin ihmisillä muisti tuosta ajasta, joka alkoi vain vajaat kolme vuotta sitten?

        No mutta entä ne TULOKSET? Ei kai kukaan nyt luule että hallinnollisilla toimilla voitaisiin "hoitaa" jotain tartuntatauteja, paitsi siis erittäin merkittävillä rajoituksilla.

        Jos nyt verrataan Suomea ja Ruotsia joissa käytännössä oli täysin päinvastaiset toimet koronan suhteen niin se kumpi "pärjäsi" paremmin ei varmaan ole mitenkään päivänselvää - Joten se mitä hallitus teki tai oli tekemättä niin sillä ei käytännössä juurikaan ollut merkitystä lopulliseen tulokseen!
        https://verdelehti.fi/2022/06/22/ylikuolleisuuden-vertailu-kertoo-etta-ruotsin-koronapolitiikka-oli-toimivaa/

        Itse asiassa siihen vaivaan ja niihin resursseihin nähden mitä tähän käytettiin niin lopputulos taisi jäädä aika laihaksi! Jos sekin energia olisi edes osittain laitettu Suomen työllisyyden tukemiseen, mitä hallitus lupaili koko ajan ilman tulosta, niin nyt tilanne voisi olla sen suhteen paljon parempi.

        Eli, kyllä muistia on MUTTA kysehän onkin siitä että teemmekö oikeita tulkintoja tapahtuneista asioista!

        Niin että suhteellisestikin enemmän ruumiita oli mielestäsi parempi vaihtoehto kuin se, että kuolleisuutta pyrittiin tietoisesti hillitsemään? Mikä on mielestäsi ihmishengen hinta?

      • Anonyymi

        Kerro nyt ihmeessä joku perustelu kun tuollaista potaskaa kirjoitat. Mitä hän on tehnyt, jotta kannattaisi edes mainita hänenkin olleen mukana?
        Korona jyllää edelleen ja sota jatkuu edelleen...
        Ainoa asia mikä tulee mieleen "hoidosta", on testausten lopettaminen ja laskentatapojen muuttaminen. Tämä tapa on ollut tämän hallituksen suosima väline.. Siis laskutapojen ja rajojen muuttaminen, sillä on saatu monta asiaa hallituksen toimesta "paranemaan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tehokkuus ollut juuri sitä, että yritettiin jatkuvasti kulkea askeleen edellä sitä tilannetta, mitä kulloinenkin virusvariantti sai aikaan. Mitään totaalista lockdownia ei toteutettu vaan yritettiin mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan pitää yhteiskunnan pyöriä pyörimässä etenkin etsien luovia ratkaisuja. Näinkö lyhyt on joillakin ihmisillä muisti tuosta ajasta, joka alkoi vain vajaat kolme vuotta sitten?

        Missähän "ulottuvuudessa" ja "mielikuvitusmaailmassa" Sinä elät? Tuo oli kyllä hauskin selitys mitä olen koskaan aiheesta lukenut. Sinun kannattaa kopioda se tuonne vitsit-palstallekin. Hallituksella ollut mitään tekemistä asian kanssa, edes maskien käyttöönotto ei tältä porukalta onnistunut. Ainoa, mikä onnistui, oli miljardien jakaminen, joista osia on nyt onneksi alettu periä takaisin. Ihan vaan Sinulle tiedoksi: korona jatkuu Suomessa aivan ennallaan.

        Persujen oli helppo huudella oppositiosta, mitä kulloinkin sattui päähän pälkähtämään. Katsopas tilastoja, kuinka Suomi on suoriutunut taistelussaan koronaa vastaan. Velkaantuminen Euroopan maista vähäisimmästä päästä ja kuolleiden määrä huomattavasti maltillisempaa kuin muissa maissa.

        https://guides.stat.fi/kotimaisentilastotiedonopas/tilastotietoakoronatilanteesta#s-lg-box-wrapper-17937438

        Korona ei tule täysin poistumaan ehkä koskaan. Tai tulee lopulta, kun tämän kolmannen kiven auringosta elämä aikanaan päättyy auringon kuolemaan mustana kääpiönä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tehokkuus ollut juuri sitä, että yritettiin jatkuvasti kulkea askeleen edellä sitä tilannetta, mitä kulloinenkin virusvariantti sai aikaan. Mitään totaalista lockdownia ei toteutettu vaan yritettiin mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan pitää yhteiskunnan pyöriä pyörimässä etenkin etsien luovia ratkaisuja. Näinkö lyhyt on joillakin ihmisillä muisti tuosta ajasta, joka alkoi vain vajaat kolme vuotta sitten?

        Jaettiin vaan liikaa yritystukia rikaille voitollisille yriyyksille
        Muuten hyvin toimittu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro nyt ihmeessä joku perustelu kun tuollaista potaskaa kirjoitat. Mitä hän on tehnyt, jotta kannattaisi edes mainita hänenkin olleen mukana?
        Korona jyllää edelleen ja sota jatkuu edelleen...
        Ainoa asia mikä tulee mieleen "hoidosta", on testausten lopettaminen ja laskentatapojen muuttaminen. Tämä tapa on ollut tämän hallituksen suosima väline.. Siis laskutapojen ja rajojen muuttaminen, sillä on saatu monta asiaa hallituksen toimesta "paranemaan".

        Lkaikinonnhallituksen vika ja varsinkin marini vika

        Kokoomus tule antaa ilmaista bensaa ruokaa ja sähköä.
        Tai sitten suomen tulee sama oikiestodiktatuuri kuin venäjällä jossa rikaat saa kaiki valtion varat

    • Anonyymi

      Sipilä teki miehen työn, pilasi Kepun ja nyt jää syrjään politiikasta, tuo jälkimmäinen teko on ainoa järkevä teko ja Suomi kiittää siitä.

      • Anonyymi

        Todellakin, Sipilän hallitus sai PITKÄSTÄ AIKAA valtion velkaantumisen laskevalle uralle - Todellinen Miehen Työ!

        Kepu vaan meni halpaan eikä samalla pitänyt huolta omista äänestäjistään VAAN alkoi kosiskella kokkareiden kannattajia maakuntien kustannuksella, tämä romahdutti kepun kannatuksen.

        Tätä samaa menoa on jatkettu surutta Sipilän jälkeen, ei mitään omaa linjaa vaan päinvastoin ollaan oltu vihervasemmistolaisen hallituksen velanoton ja ilmastohumpan takuumiehenä jolla on katastrofaaliset vaikutukset köyhtyvään maaseutuun (kepun ydin) mm. energian, polttoaineen, ruuan jne. hintojen nousun takia - Ei mikään ihme että kepun kannatus hiipuu!

    • Anonyymi

      Sipilän kyykytyshallitus romutti keskustan kannatuksen.
      Saarikon sipilämäisen äärimmäisen oikeistopolitiikan vetäminen hallitukseen luomaan riitoja kansalle tärkeissä asioissa ja jopa siirtymään opposition kanssa polkemaan saamelaisten ihmisoikeuksia ovat liikaa järkevimmille keskustankin kannattajille.
      Sipilä teki suurimman työn puolueen tuhoamisessa ja onneton Saarikko lankesi sipilistien politiikan jatkamiseen.

      • Anonyymi

        Taidat olla jo aika väsyneessä tilassa kun ihan järjettömiä hourit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla jo aika väsyneessä tilassa kun ihan järjettömiä hourit!

        Mitäs järjetöntä edeltävässä kommentissa oli? Keskustan paikka on siis mielestäsi Kokoomustakin oikeammalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs järjetöntä edeltävässä kommentissa oli? Keskustan paikka on siis mielestäsi Kokoomustakin oikeammalla?

        Ongelma on se että Kepulla ei ole ollut mitään omaa linjaa pitkiin aikohin ja se on täysin laiminlyönyt omat kannattajansa JOTKA EIVÄT OLE KOKO SUOMI vaan porukka jolla on edes vähän "isänmaata kynnen alla".

        Kts. yllä "Todellakin, Sipilän hallitus sai PITKÄSTÄ AIKAA valtion velkaantumisen laskevalle uralle..."

        Velkaantuminen tietty väheni, mutta samaan syssyyn ongelmat yhteiskunnassa kasvoivat ja tämän hintalapun kepulaiset mielellään unohtavat.

      • Anonyymi

        Persujen avoviemärimedian tulkinta.

    • Anonyymi

      Kommenoin aloittajan vaaliennustetta

      Uudellamaalla ja Stadissa vaitaan 30 prosenttia edustajista
      ja 2019 vihreät ja vasliitto saivat komean vaalivoiton
      jota ne eivät voi ylläpitää eli ne ovat selkeitä häviäjiä

    • Anonyymi

      Tätäkö haluat RUOTSIN KESKUSTAPUOLUEEN PUHEENJOHTAJA ON

      UNKARILAINEN
      ABESSIINIALAINEN
      TURKKILAINEN

    • Anonyymi

      tätäkö jne

      ruotsin keskustapuolueen kannatus on

      6,7%
      7,6%
      7,7%

      Ruotsissa on äänikynnys 4% jonka alla edustajia on nolla

    • Anonyymi

      Van hasen lautakasa ym. valehtelut romautti kepun kannatuksen
      pohjamutiin.
      "Ei ole enää luottamusta", saavat kepulaiset nyt itse kuulla vuorostaan
      (viittaan kahteen nössöön Kul muuni ja Kur viinen)

    • Anonyymi

      Ihmettelen kovasti miksi kukaan äänestäisi keskustaa, aivan turha koko puolue jota itse en äänestä kyllä ikinä.

    • Anonyymi

      Maahanmuutto 2015
      Raiskattu suomi

    • Yleisellä tasolla kun asiaa ajattelee niin on helposti nähtävissä, että Sipilä yritysjohtajan tapaan yritti toimia kuten yrityksessä toimitaan kun halutaan maksimoida tulot ja minimoida menot.

      Kansalaiset nähtiin pelkkinä kuluerinä ja se näkyy nyt sitten viiveellä esimerkiksi lasten koulutuksen oppimistason heikkenemisenä ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisenä. Tämä on silkkaa faktaa jonka syy on yhtä silkasti nähtävissä.

      Samaa kuvasti SSS hallituksen suhtautuminen työntekijä-osapuoleen.

      • Anonyymi

        Oikeistoleirissä ihmisen arvo on sama kuin käypä käyttöarvo. Sen sijaan että bisneselämä olisi yhteiskuntaan kuuluva elämän osa-alue, niin koko 2000-luvun vallallaolevissa oikeiston ihanteissa on pyritty yhteiskunta saamaan osaksi bisneselämää. Kokoomuksen pörriäishaaveet olivat selvä merkki tästä pyrkimyksestä.

        "Kommentti: Professorin uutuuskirja paljastaa – poliittinen valta on palvellut rikkaita jo pitkän aikaa"

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006240728.html

        Hyvä linkki

    • Anonyymi

      SDP 7 % Kaikki päälle on torjuntavoitto. Merien sulkija SDP AKT. Putinin ei tarvitse käyttää sotalaivoja.

      • Anonyymi

        Pankkomajuri on taas asialla Kremlin aapisensa kanssa. AKT ja SDP eivät ole Putinin suosiossa toisin sinä itse, jolle Putinilla on tarjolla kaikki ne hitleristiset toiveesi, mitä tällä palstalla olet esille tuonut. Esimerkkeinä työntekijöiden kyykyttämisen kuin seksuaalivähemmistöjenkin osilta.

    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    • Anonyymi

      Marinin hallituskauden jäljet ovat sitä luokkaa ettei enä koskaan ääntä demareille.

    • Olen samaa mieltä Sipilän merkityksestä Kepun tuhoamiseen. Hän jos kuka ansaitsisi näköispatsaan, missä hän polkee neliapilatunnuksen saappaansa alle musertaen sen.

      On muitakin syitä, jotka liittyvät väestörakenteen muuttumiseen. Mutta ne ovat pitemmän ajan vaikuttajia.

      Sitten näen tärkeänä tekijä sen, että Kepun perinteisetkin äänestäjät ovat löytäneet Kepulle vaihtoehdon. Se on tietysti persupuolue. Se puree juuri siihen porukkaan, joka kuuntelee ja ottaa kantaa kansanradiossa. Populistista ja yksisilmäistä sontaa pääosin, mutta se puree yksinkertaisimpaan osaa kansalaisista. Tämä väki tarvitsee riittävän arvokonservatiivisen puolueen äänestettäväksi. Se väki luottaa kotiin, uskontoon ja isänmaahan vanhakantaisella tavallaan. Onneksi tuo joukko vaikuttaa varsin ikääntyneiltä ja toivoisi tietenkin, ettei koulutuksen myötä uutta vanhaa verta tulisi heidän tilalleen.

      Pohjimmiltaanhan kyse on syrjäytyneistä tai syrjäytymisvaarassa olevista miesäänestäjistä. He ovat huonosti koulutettuja, duunareita tai kevyt- ja pienyrittäjiä. Uusunohdettua kansaa. Pohjimmiltaan sitä samaa ruostevyöhykkeen porukkaa, joiden äänillä Trump tuli merten takana presidentiksi. Tämän kääntöpuolena ovat olleet maaseudulta opiskelemaan karanneet nuoret naiset, joiden ansiosta Vihreät menestyvät kohtuullisesti. Tämä yhteiskunnallinen kehitystrendi on merkittävä, kun mietitään eri puolueiden potentiaalista kannatuspohjaa. Kepulla ei taida olla siinä enää paljon sijaa, elleivät persut romahda totaalisesti.

      • Tähän voi lisätä vielä sen, että Kepu on arvoliberalisoitunut, osittain ja puoluejohto jo pitkään. Tätä kehitystä ei katsella suopeasti Kepun arvokonservatiivien piirissä, jolloin loikkaus persujen kelkkaan on helpompaa. Persuissa tämä sauma on älytty ja siksi he usein korostavatkin vanhoillisia arvojaan. Väyrynen on minusta ollut oikeassa siinä, että puolueen liberaalit voimat eli Olli Rehn ja Matti Vanhanen etunenässä ovat olleet tuhoamassa puolueen yhtenäisyyttä. Liberaalit ovat tietenkin ajatelleet, että he voivat sillä tavoin laajentaa puolueen kannatusta, mutta niin ei ole käynyt kuin ehkä juuri noissa 2015 vaaleissa.

      • Hyvä analyysi, varsinkin vertaus ruostevyöhykkeeseen. Kaikki äänet kuitenkin lasketaan. Surullista on, että ns. Jakomäen/Jussinkylän työtön äänestää PS-puoluetta, ettei vaan mamut tule ja vie a)naisia ja b) työpaikkoja. Eikä näistä työpaikoistakaan niin väliä.

      • Anonyymi
        aito-arska kirjoitti:

        Hyvä analyysi, varsinkin vertaus ruostevyöhykkeeseen. Kaikki äänet kuitenkin lasketaan. Surullista on, että ns. Jakomäen/Jussinkylän työtön äänestää PS-puoluetta, ettei vaan mamut tule ja vie a)naisia ja b) työpaikkoja. Eikä näistä työpaikoistakaan niin väliä.

        Jakomäen ruostevyöhykkeellä vaihtoehdot ovat vähissä siitäkin huolimatta, että meillä Suomessa on puolueita monta kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa.

    • Anonyymi

      Veikkaainen on vaikeaa mutta tässä
      -KOK 20,0%
      -PS 19%
      - SDP 17%
      -Keskusta 14%
      -Vihreät 10%

      Hallitus on Kok, PS, RKP, ja Keskusta

      • Anonyymi

        Luuletkos sivistyspuolue-RKP:n haluavan ihmisiä eriarvoistavien persujen eu-vastaiseen räkättihallitukseen??!

      • Anonyymi

        Persuilla kovat luulot puolueestaan, jossa puolueista kaikista eniten rikostuomion saaneita kansanedustajina.
        .... melkoista ministeriainesta!

    • Anonyymi

      Kenellekäs Suomen Keskusta antoi avaimet tuhota puolue ja kyykyttää keski- ja pienituloisia ja kaikista huonoimmin toimeen tulevia kansalaisiamme?

      Ei olla vielä unohdettu Sipilän oikeistolaisen perskeko-hallituksen yhteiskuntamme romuttamista mm. koulutuksessa, terveydenhoidossa, vanhustenhoidossa, ja jopa taksin totaalista rampauttamista.

      Ei Suomi pärjää ainoastaan parhaiten toimeentulevien etujen hyydäämisellä vaan tsrvitaan kaikkien Suomen kansalaisten yhdenvertaista yhteiskunnassa mukana pitämistä.

      Toimiva julkinen terveydenhoito ja riittävä koulutus ovat edellytys saada Suomi pysymään kilpailukykyisenä maana.

    • Anonyymi

      Saarikko on lähes kommunisti.

      • Anonyymi

        Ääripersumaisen mielestä!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sipilän hallituksen edesottamuksiin oltiin vain niin kyllästyneitä. Ei mikään hallitus ole ollut niin epäsuosittu kuin Sipilän johtama kopla oli.

    • Anonyymi

      Täsä suosion putoamisesta voi syyttää Lintilää, kokkolalainen Tuomo Puumala oli ykkösehdokas puolueenpuheenjohtajaksi ennen Sipilää. Keskipohjanmaan piirin silloinen puheenjohtaja ja Lintilä yhdessä hakivat Sipilän ehdokkaaksi koska Puumala oli Lintilän kanssa samasta vaalipiiristä ja piirin puheenjohtajalle (lest.) Puumala oli liian vapaamielinen.
      Sipilän valinnasta alkoi kepun romahdus.

    • Anonyymi

      Vastaus on hyvin yksinkertainen, kepun idea on kadonnut.

    • Anonyymi

      Lintilä ja Aho ovat pelureita, totoa ja korttipeliä.

    • https://yle.fi/a/74-20021668

      "Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoo MTV Uutisille(siirryt toiseen palveluun), että keskusta ei voi jatkaa nykyisessä hallituskokoonpanossa ensi vaalikaudella.

      Samaa Saarikko kertoo keskustan äänenkannattajan Suomenmaan julkaisemassa(siirryt toiseen palveluun) puheenvuorossa.

      – Äänestystulos tietysti ratkaisee, voiko keskusta edes harkita hallitukseen menemistä. Silti on nyt jo sanottava, että keskusta ei mene mukaan nykyiseen kokoonpanoon, Saarikko kertoo puheenvuorossaan Suomenmaassa."

      Etukäteen oli jo tiedossa, ettei Keskusta lähde yhtään mihinkään hallituksiin koska erinomaisen todennäköisesti sen kannatus vaaleissa tulee olemaan 10-12% luokkaa.

      Nyt Saarikko on tekemässä välttämättömyydestä hyveen.

      • Anonyymi

        Syynä on Saarikon mukaan nykyisten hallituspuolueiden erilaiset talouslinjaukset ja suhtautuminen velkaantumiseen.

        Käytännössä Saarikon lausuma tarkoittaa, että seuraavalla hallituksella on erilainen talouspolitiikka kuin nykyisellä riippumatta sen kokoonpanosta. Kuka vielä sanoo ettei oppositiosta voi vaikuttaa. ;-)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten ei. Saarikkohan ei tiedä minkälainen seuraavan hallituksen taloupolitiikka. Mutta erittäin todennäköisesti Saarikko itse ei sitä ole toteuttamassa.

    • Anonyymi

      Maatalouden tehostamisen myötä kepu on käynyt tarpeettomaksi yhden ammattiryhmän ay-liikkeenä.

    • Anonyymi

      Veikkaus:

      KOK 42 paikkaa
      SDP 40 paikkaa
      PS 40 paikkaa
      KESK 27 paikkaa
      VIHR 16 paikaa
      VAS 16 paikkaa
      RKP 10 paikkaa
      KD 7 paikkaa
      LIIKE 1 paikka
      PIENPUOLUE 1 paikka

      Hallitusneuvottelut äärimmäisen vaikeat.

    • Anonyymi

      sunnuntaina kannatus 7%

    • Anonyymi

      aika paljon meni väärin veikkaus

    • Anonyymi

      SAARIKKO on demari ja naimisissa aktiividemarin kanssa
      Saarikon kepu ja SDP tulevat yhdistymään organisaatiossa SDP ottaa kaupungit
      ja vanha kepu maaseudun

      He yrittävät nyt tällä taktiikalla hallituksessa olivat yhdessä ja nyt oppositiossa hitsaavat puolueita yhteen. Voi olla että historian hidastuksen takia

      Kekkosen valtakausi Keskusta hoitaa ulkopoitiikkaa (=Kremlin suhteita YYA)

      yhdistyminen ei täysin tapahdu 2027 mutta arvaan että näiden vaalien
      jälkeen SDP ja Keskusta yhtyvät ja ovat oppositiossa hiovat taktiikaa 2031 vaaleja varten

      KAIKKI SDPN silmäätekevät ovat nykyisin Saarikon puolella

      SDP:n äänenkannattajana toimiva Demokraatti kysyi maanantaina kaikilta puolueen piirijohtajilta suosikkia keskustan puheenjohtajakisaan. Kolmestatoista piirijohtajasta lähes kaikki toivoivat Annika Saarikosta keskustan uutta puheenjohtajaa. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/c15bc3b0-2810-5bab-a572-5131234d01ba

    • Anonyymi

      No nyt kun tämä uusi hallitus toteuttaa mielestään leikkauspolitiikkaa niin se tarkoittaa, että 2027 vaaleissa kokkarit ja persut saavat rökäletappion.

    • Anonyymi

      Tehkää sipilästä kirja
      Jos vaikka tunnustus
      Jälkipyykki

    • Anonyymi

      VKK "maapallo ei ole pyöreä" tietotoimisto kertoo, että Kapi sen teki ja romautti kepun!

    • Anonyymi

      Mamuille rahaa ja hoitajilta palkkaa pois.
      Kiitos sipilä

    • Anonyymi

      RKP TASO kutsuu

    • Anonyymi

      Miesviha eli misandria tarkoittaa miessukupuoleen kohdistuvaa vihaa tai syrjintää. Termi juontuu kreikan kielen sanoista misos (viha) ja andros (mies).
      Puuttuu: nimellä ‎nimitetään

      Kiduttajat painostivat vaasalaisnaisen ilmiantamaan väärän miehen raiskaajakseen – Syytön 11 kuukautta vankina
      Sidottu ja julmasti pahoinpidelty vaasalaisnainen ilmoitti tietoisesti väärän miehen tekijäksi, ja kaiken lisäksi myös raiskaajakseen. IL tänään

      - Eli todellisia näyttöjä ei alunperinkään tarvittu. Vain naisen valehtelu. Ja avot, -nainen sai oikeutta, eli syytön mies linnaan.

      Trumpin tapauksessa kysymys oli huomattavasta rahasummasta, eli viiden miljoonan dollarin saaliista kun nainen väitti kymmenien vuosien taakse tulleensa olleensa kahdestaan sovituskopissa. Sopivasti oli poliittisia intressejä tuomita Trump.

      - Eli näyttöjä ei tarvittu, vaan todistustaakka siirrettiin ”makoisasti” vastaajalle ja käytettiin vastaajan oikeusturvasta ja prosessioikeunormeista riippumatonta määräysvaltaa?

      Milloin milläkin syyllä nainen kun väittää, syyttäjä syyttää miestä, joka tuomitaan.

      - Eli näyttöjä ei tarvita, eikä mies saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tuomitaan ilman oikeaa oikeutta ilman näyttöjä siitä, että mies olisi syyllistynyt väitettyyn rikokseen. Tärkeää on vain oikeuslaitoksen riippumattomuus mielivallan käyttäjänä?!

      Kuka voi asialle mitään? Tässä on suurin syy myös sille, että miehet ymmärtävät varoa lasten syntymää perheisiin. Onhan tilastojen mukaan noin 50% todennäköisyys sille, että perhe hajoaa. Ja tilastojen mukaan nainen vie lapset ja vierotta heidät isästä, joka kuvataan pahaksi. Sanonta: ”Eronneen naisen viha entistä miestään kohtaan aiheuttaa rajoittamatonta vahingontekoa ja kostoa ilman mitään inhimillisyyttä. Mies vain maksumieheksi, lapset saadaan vihaamaan maksumiestä, jonka kaikki yhteydet lapsiinsa on ex-rouva tuhonnut manipuloinnilla yms.

      Oletko eri mieltä? Perustele rehellisin evidenssein ja argumentein, älä perustelemattomin ”miesgynisin”, eli misandrian mielipitein.

    • Anonyymi

      uusi mitali Juha Sipilälle heti

      toinen jalka jo haudassa kepulla

    • Anonyymi

      Katylysaattori sipilä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      206
      3180
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2053
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1682
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      189
      1627
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      173
      1540
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      184
      1442
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1288
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1241
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1218
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1131
    Aihe