että sen ja sen kanssa ei mennä hallitukseen.
RKP:n Annamaija Henrikson ja hänen puolueensa voisi kerrankin olla poissa hallituksesta.
Heidän puolueensa on oikein pyrkyripuolue, että aina änkeevät hallitukseen.
Eiköhän se nyt jo riittäisi. Etuuksia vain ovat itselleen olleet haalimassa.
RKP:n Annamaija Henrikson ja hänen puolueensa voisi kerrankin olla poissa hallituksesta.
Heidän puolueensa on oikein pyrkyripuolue, että aina änkeevät hallitukseen.
Eiköhän se nyt jo riittäisi. Etuuksia vain ovat itselleen olleet haalimassa.
Vastaukset 104
Vanhimmat
sen nimi on muuten maja
lehti maja hernsiskkson
mutta ei sen juttuja kannata toitottaa tällaisella plastalla jossa ampparimiehetkopioivat
vaikka vironvaaleja hätäpäissään kun mutua eiole esitetävänä
sehän olisi kiinnostavampi että kiina esitti maltillisen tavoiteen kasvulleen josta
seuraa ...
Mutta ruotsiksi kirjoitetaan Maija ilman iitä, mutta se lausutaan kuitenkin Maija , niin että turha huomautus nimestä .
Ruotsinkieliset on virallinen vähemmistö Suomessa.
Onhan heilläkin oikeus pitää puoliaan ja edustukseen hallituksessa.
Persut itse ihailee Putinia.
Avoimesti rasistista puoluetta kanssa ei halua muutkaan puolueet hallitukseen.
Rasismille on Suomessa nollatoleranssi. Ei kai sellainen puolue voi
olla hallituksessa ? Se vastustaa voimakkaasti mm. ruotsinkielenopetusta
kouluissa. Ruotsin kieli on virallinen kieli Suomessa.
Olkoon vaan, mutta en häpeä edes sanoa tätä:, minusta on tullut pahimman luokan rasisti viimeisen neljän vuoden aikana.
Syykin on selvä, että rasismi kasvaa, kun loisia hyysätään ja haalitaan lisää ja suomalaiset tapetaan nälkään ja kurjuuteen.
Kyllä se on syytä tehdä suunnitelmat ennen vaaleja.
RKP:n lisäksi muutama puolue on ilmoittanut että ''persujen kanssa ei leikitä hallitusta''
RKP on yhteistyökykyinen puolue, joka ei aja Suomelle haitallisia
asioita niinkuin haittapuolue PS.
Antaa ruotsalaisten meuhkata, ja mennään äänestämään. Vaalien jälkeen katsotaan vasta minne mennään ja miten. Oppositiossa on ihan hyvä toimia, sillä hallituksessa tulee kovat leikkaukset vaikka siellä olisi koko vihervasemmisto.
Soinin hörhöily on vaimentunut ja hän hyväksyy eläkeukkotilansa ja on ulkona
Siksi ps saa vaalivoiton Uudellamaalla ja Stadissa
ja tällä on merkitystä koska näistä tulee 30 prosenttia kansanedustajia
nyt vain vaalityö silmään niin se siitä
https://www.suomenuutiset.fi/ruotsidemokraattien-jimmie-akesson-saapuu-suomeen-perussuomalaisten-vieraaksi/
"Oppositiossa on ihan hyvä toimia"
Persut ei muuta osaakaan kuin "toimia oppositiossa".
Ei tartte tehdä mitään muuta kuin mölistä rasistisia huutoja ja väsätä välikysymyksiä.
muumiruotsi on pakkoruotsin toinen nimi ei kieli vaan ansaitalogiikka
lehti maja hernisksonnille
RKP ajaa aina arvo arvokkaita etuja suomeen, suomessa ollut suomenruotsalaisia yli tuhatvuotta, jollei iha siitä asti kun suomalaiset alkoi muuttaa tähän maahan. Pieni vähemmistö, virossakin samalla tapaa ollut ruotsalais asutusta.
Suomalainen Suomessa, joka puhuu ruotsia on suomalainen niinkuin muutkin suomalaiset.
Ihmettelen, kun jotkut puhuvat "rantahurreista".
Rkp lle käy melkein kaikki kunhan ei vaan kosketa ruotsinkielisten etuoikeuksiin. Kun muistaa ruotsin vallan ajalta Suomalaisten syrjinnän kielen perusteella.
Niinhän se on aina ollut että suomenkieltä puhuvat ovat alentaneet ruotsinkielisiä ihmisiä .
Kai se on jotain alemmuuden tunnetta kun heidän on aina vaan jankutettava samaa asiaa, vuosi kymmeniä.
Jokainen joka kuuluu kieli- vähemmistöön saa ylimielisiä kommentteja siitä.
Annetaan vähemmistön pitää oma kielensä ilman vuosikausia kestänyttä vainoamista
Hyvähän se on jos osaa muutakin kun suomea.
Reilua äänestäjää kohtaan.
Ihan yhtä reilu oli saarikonkin lausunto, että näillä kannatusprosenteilla ei ole hallitukseen asiaa.
Ongelma vaan, hallitusneuvottelut alkaa vaalien jälkeen, ei ennen.
Se kuitenkin erinomaista, slp on lupautunut jäämään hallituksen ulkopuolelle ja monet puolueet on kieltäytyneet menemästä hallitukseen persujen kanssa. Käytännössä suomeen siis tulossa sinipunahallitus, tai oikeistolainen vähemmistöhallitus.
Äänestämällä voit vaikuttaa :DDD
=DW=
"Äänestämällä voi vaikuttaa". Voi vithu mitää paskaa. Juopponarsisti Marin valitsi luuserit huorahallitukseensa. Muistatko? Kuka enää vaivautuu äänestämään, kun demokratiaa ei ole
Perussuomalaiset on hyvä ja turvallinen vaihtoehto.
He katsovat suomalaisten etua, jota hyvin harva tekee. Ei se ole rasismia, jos oman kansaa haluaa auttaa.
Hyvä on haukuskella rasisteiksi, mutta totuus on toinen.
Omaa etuaan persut ajaa. Hyvää liksaa itselleeen.
Mistä muualta ne saisivat yhtä hyvän liksan ?
Muuten, rasisti ei myönnä rasismia itsessään eikä "näe" sitä missään.
PS on Suomelle vahingollinen ja vaarallinen puolue.
No tuon kun todistat muuta ei tarvitse.
Itse PS on sen todistanut vai onko sinulla kertoa mitä PS on tehnyt Suomen ja
suomalaisten hyväksi. Kerro yksikin konkreettinen toteutunut hyvä teko !
Eivät muut ole persujen politiikasta kiinnostuneita. Se politiikka on jotenkin jälkeenjääneiden.
Perussuomalaisten olemassa olo on jo hyväksi Suomelle. Jos ei olisi vastavoimaa maailman halaajille, niin vielä enemmän lapettaisiin rahaa ulkomaille. Perussuomalaiset laittavat muut ajattelemaan tekemisiään paljon tarkemmin, tai voivat muuttua pienpuolueiksi.
Turvallinen ????????
Kuka haluaa ottaa p.suomalaiset hallitukseen?
Vaikka vaalikampanjoissa muuten niin paljon valehdellaan, niin onhan se rehellistä, kun puolueet tunnustavat olevansa muita syrjiviä, niin tietää olla äänestämättä sellaisia puolueita.
Suomessa nyt kuitenkin vaalit ovella.
Muta pikkusenkin huvitti Ruotsin keskustan uusi turkkilainen puoluejohtaja, joka äskettäin oikein ponevasti pullisteli, että he eivät mene ruotsidemokraattien kanssa samaan hallitukseen.
Herkkieaika, kun Ruotsin uusi hallitushan muodostettiin jo viime syksynä ja keskustapuolueella oli siinä ja siinä, että pääsivät enää eduskuntaankaan ja nyt puolueen suosio on ennestäänkin laskenut uuden puolueenjohtajan myötä. Mahtaako heistä seuraavissa vaaleissa enää olla muuta jäljellä kuin ikävä muisto vain.
Saarikko pyrkii myös turkkilaiseen puheenjohtajaan ja selvästi alle 10 pros annatukseen
https://www.suomenuutiset.fi/keskusta-ehti-tehda-hallituksessa-viela-yhden-karhunpalveluksen-suomalaisille-kasittamaton-maahanmuuttajia-hyysaava-kotoutumislaki-meni-lapi-eduskunnassa/
Ei kukaan halua persuja hallitukseen paitsi persun kannattajat,
että Suomi menisi tuhoon. Sitähän PS haluaa, uusfasistihallituksen,
mutta kun ressukat ei saa kavereita .........
Ei kukaan. PS on kaikkien inhokki.
Pitää sitten varmaan persujen yksin istua hallituksessa, jos ei kukaan halua niitten kanssa tulla.
Voivat yrittää. Se "hallitus" kaatuisi heti. Muutkin osaavat tehdä välikysymyksiä
kuin PS ja äänestää hallituksen nurin, vaikkei PS pystynyt.
Sittenhän ne laskeutuisivat samalle tasolle kuin mistä persuja ovat arvostelleet :))
Pellepuolue PS:n välikysymykset oli pelkkää häiriköintiä. Ei asian tynkää.
PS osaa vain häiriköidä ja PS:n kannattajan mielestä se on hianoo.
Et tajua mitään.
Ja nyt demarit pääsee häiriköijien paikalle oppositioon :))
Tajuan minä. En missään nimessä äänestä puoluetta, jotka jo nyt sanovat syrjivänsä jotain puoluetta ja sen äänestäjiä. Rasistejahan sellaiset ovat.
Tellukin ilmaantui :)
Kuka haluaa avoimesti rasistisen puolueen hallitukseen, joka on lisäksi uusfasistinen. Suomen maineellekin jo vaarallinen.
Unohtamatta PS:n venäjä sympatioita. Puolue on turvallisuusriski.
Ei se noin mene.
Riippuu paljon siitä, mistä välikysymyksen tekee.
Siis.
Asia.
Nyt olen sen päättänyt. Äänestän kristillisdemokraattia. Niillä on keskitason arvot työssä kayvän ihmisen kannalta. (Kepulla keskitason arvot maanviljelyksen kannalta.) KD pärjää sekä persujen, rkpn että kokomuksen että sosdemien kanssa, joten kaikki mahdollisuudet päästä hallitukseen. Eikä mikään iso puolue sano etteivät mene hallitukseen KDn kanssa. Eivät edusta äärtä oikein missään. Pääsevät hallitukseen tasoittamaan ja toppuuttamaan äärioikeistoa ja -vasemmistoa.
Uskontokysymyksiä ja päätöksiä on kuitenkin suhteessa tärkeisiin yhteiskunnallisiin päätöksiin verrattuna niin vähän, että ei tavallisen tallaajan näkökulmasta ole merkitystä, ketä vihitään ja missä.
Joo se on paras neron leimaukseni mitä olen pitkään aikaan saanut.
Kaikki ovat valmiita yhteistyöhön kaikkien kanssa paitsi kukaan ei halua
PS:ää hallitukseen.
Siis oikein joukkosyrjintää. Hyi kun rumaa. Miten sinä voit sellaista puolustaa.
SDP on demokratian suurin vihollinen ja RKP vallanhimossaan seuraa demarikommareita. Outoa on meno, kun kommareita puolustaa oikeistopuolueet.
Tajuatko MITÄÄN puolueista ?
Persu EI tajua puolueista. Jos tajuaisi ei se PS:ää äänestäisi.
Rasi steja sekoi lijoita Hussein al-Taeella raju eroriita – entinen vaimo pakeni turvakotiin
9.5.2019
Kohu kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) ympärillä ei laannu.
Mutta eikö se ole reilua äänestäjiäkin kohtaan näin vaalien alla että kertoo jos seura ei kelpaa?
Tosin käytännössä taitaa RKP:lle lopulta kelvata seura kuin seura...
Minusta on reilua ilmoittaa kanta etukäteen, jotta äänestäjä voi sitten harkita äänestääkö ko. puoluetta vai ei. Sitä sanotaa avoimmuudeksi!
Kristillisdemokraatit hyväksyvät hallitukseen myös persut. Sanon vaan kun tuolla joku epäili että persuja ei hyväksy kukaan. Tuskin kokoomuskaan persuja diskaisi. Eikö vain sdp ole ainut ehdoton persujen suhteen. Vai pysyykö tässä toisen puolueen mollaamisisssa enää kärryillä.
RKP, SDP, Vihreät ja Vasemmisto ainakin ovat ilmoittaneet että persujen kanssa ei olla hallituksessa. Kokoomus oli kolme vaalikautta eli 12v hallituspuolue. Tuskinpa Kokoomus riskeeraa mahdollista pääministerin paikkaa.....
Joku kd ilmoitti ettei ole mahdollista hallitusyhteistyö persujen kanssa.
Kaikki pelkää persuja. Hii ohoi
Vaalien jälkeen käytäntö on sitten mitä on, ministeripestit ovat sittenkin liian kiehtovia.
Virossa ilmeisesti pitävät Perussuomalaisiin verrattavissa olevan EKRE- puolueen pois hallitustunnusteluista mutta tähän taktiikkaan sisältyy pirunmoisia riskejä siksi, että mitä perusteellisemmin jotkin ryhmät painetaan sivuun, sitä enemmän ne tulevaisuudessa vaaleissa keräävät protestiääniä ja sitä enemmän ne vahvistuvat...Nämäkin puolueet tulisi välillä ottaa mukaan hallituksiin jotta ne voisivat osoittaa siellä ettei niillä ole mitään erityistä tarjottavanaan ja niin ne putoaisivat taas pitkäksi ajaksi vähän kuin maan pinnalle myös äänestäjien katsannoissa.
Esimerkiksi ottaisin erään SMP:n joka otti ja voitti ja tuli ja meni...
''Esimerkiksi ottaisin erään SMP:n joka otti ja voitti ja tuli ja meni......''
SMP eli SirkkaMinäjaPekka, oli sentään hauska porukka.
Yksi vaalivoitto ja sitten vaipui unholaan.
SMP:n raunioille perustettiin Perussuomalaiset. PS ei ole edes hauska, ainoastaan naurettava.
Kokoomus munaa itsensä jos persut ottaisi hallitukseen.
Kuuluuko kokoomuksen arvoihin RASISMI ?
Tavallaan kuuluu mutta sen tulee olla kantasuomalaista vähäosaisempaa väestönosaa kohtaan suuntautuvaa!
Päinvastoin. Nehän ovat suvaitsevia, jos ottavat persut mukaan hallitukseen, puolueen, jota ahdasmieliset puolueet rasistisesti syrjivät.
Tietääpähän ainakin ketä ei missään nimessä äänestä. Suomessa on vapaat vaalit.
Orpolla on viisas kynnyskysymys.
Kohtuutonta elää tulevien sukupolvien laskuun.
Älä muuta virka!
Kokoomus pitää huolen että esim. olemattoman matala pääomaverotus nostetaan ja saadaan siitäkin huomattavsti enemmän rahaa jolloin tulevien sukupolvienkin lasku alenee...
ENNEN vaaleja on oltava hyviä kynnyskysymyksiä.
täällä kirjoittavat iästä riippumatta ovat diletantteja jotka eivät ole yhtään poliittisen historian kirjaa (vaikka Paasikiven muistelmia tai laajaa Lasse Lehtisen arsenaalia ...) lukeneet
vaan jauhavat AMPPARIMIEHINÄ LEHITIEN OTSIOITA ja voin sanoa että enemmän ei poskeen voi mennä
TÄLLAISTATUUBAA MITÄ TÄÄLLÄ ESITETÄÄN TULEE JUURI AMPPARIMIEHILTÄ OTSIKONLUKIJOILTA TAUSTATIETOJEN PUUTTEESSA ia tästä tietenkin on turha neuvoa ei ne pysty keskittyään enää lukemiseen kun ei tähänkään asti ole pystyneet
eli luulevat että lehtiotsikoista oppii tai oikaisee asian ytimeen tms suoraan
Joo oikaisee harhaan
itse tein saman virheen nuorempana lukemalla talousuutisia pskalehti Hesarista jossa toimittajat eivät sijoita mutta pelottelevat piensijoittajia (suuret tietää asiat ammattilaisilta) aina KURSSILASKULLA kopioimalla jotaIn permabearia USAsta guruna
menetin valtavasti rahaa ja mahdollisuuksiani hermostumalla pskasakkitoimittajien hörhöilyistä ja lopulta jätin lukematta jopa kuukausi meni että pinosin lehteä avaamatta
ja sitten vaivalla sain sen verran itsestäni irti että sanoin irti koko hesarin vajaa 10 vuotta sitten
en ole kaivannut: esim. helmikuussa nyt oli juttu Sammosta toimitta jaakka
hesarissa kirjoitti wahlroosista ja sammon johdon tukholmalaisuudesta diibadaabaa
vaikka kyseon Sammon PE-sijoitusten rahaksi muuttamisesta minun taskuuni ja muiden
aivan tuubaa kirjoittelua MUTTA päälle vielä TURHA valtava KUVA UUTISESSA palstantäytteenä EI TAULUKKOJA EI KÄYRÄN KÄYRÄÄ VAAN SUO RAASONTAA
aikanaan Hesarin Taloussanomat meni polvilleen ja sen tilalle rakennitti vaaleanpunainen visio yleensä vaaleanpunaisia ovat urheilulehdet poikkeus on ft https://www.hs.fi/visio/art-2000009395225.html
Jotkut meistä osaavat sentään kirjoittaa......
Loistava kyky pysyä ketjun aiheessa.
mikä rivinkirjoittaja luulet olevasi
luuletko osaavasi jotain muuta kuin inistä
TOTTA!
Vaasan kaupunki omistaa 99% Vaasan Sähkö OY:n ja siinä on RKP:n kansanedustaja tuon virman hallituksen puheenjohtajana kuten myös Vaasan kaupungin hallituksen puheenjohtajana.
Tuohan kertoo millaisia päättäjiä ovat nuo ärkkoopeessä.
Elikkäs, näin se RKP toimii paikallisesti,
Yli sata-tuhatta kotitaloutta maksaa maan korkeimpia sähkölaskuja nyt ja myös tulevaisuudessa, jota oikein avokätisesti ennen vaaleja pudottavat peräti 6c/kWh , mutta silti sähköenergian hinta jää silti noin + 25snt/kWh
Joten kyllä tuo sähkön korotus tulee muuallekin toteutumaan, vaikka rakennettaisin maa täyteen tuulivoimaa ja ydinvoimaloita joka kylään.
Mitä paskaa selität ??
Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja on Maria Tolppanen
Vaasan Sähkö Oy:n hallituksessa istuu Joakim Strand (RKP)
''...maksaa maan korkeimpia sähkölaskuja...''
2022, Vaasan Energian hinnat oli alle maan keskiarvohintojen.
Olet kyllä aivan sekaisin!
Eivät puolueet määrää sähköenergian hintoja, sen tekevät markkinat ja sähköntuottajat.
Käytännössä jokaisen suurimman kaupungin valtuustoissa on poliitikkoja, äänestäjäthän heidät ovat valinneet ja monia kansanedustajia on myös kaupunginvaltuustoissa ja sitä tietä myös kunnallisten energialaitosten päättävissä elimissä, ei joku Vaasa ole mikään poikkeus, tietysti siellä on RKP:n edustus kun äänestäjät niin kunta- kuin eduskuntavaaleissakin ovat niin haluavat!
Tolppanen vihasi Lipposta ja erosi demareista ja liittyi takaisin pellenä
Ahne riistäjäpuolue kokoomus ja muu omistava luokka ja yritykset
ei osallistu säästötalkoisiin millään lailla.
Kyllä Lintilä on pärjännyt ministerinä oikein hyvin ryypätessäänkin
useimmiten päässyt kotiin omin avuin
LINTILÄN RYYPPYKAVERIT PUOLUSTAVAT lausunnoilla
Yhdessä otettiin
Gustafsson sanoo, että sen enempää hän kuin Lintiläkään eivät niin sanotusti sylje lasiin.
– Mika ja minä emme kumpikaan kuulu minkään valtakunnan raittiusseuraan.
Muutenkin ex-kansliapäällikkö puolustaa Mika Lintilää: "Me molemmat juomme usein ruuan kanssa alkoholia ja joskus juomme ilman ruokaakin”
LINTILÄN TEHTÄVÄT OVAT NIIN SUORAVIIVAISI ETTEIVÄT NE PIENESTÄ KÄNNISTÄ VAARANNU
entinen kansliapäällikkö Jari Gustafsson puolustaa Mika Lintilän (kesk.) toimia Facebook-päivityksessään. Gustafsson sanoo, että hän ei kertaakaan epäillyt alkoholin käytön vaarantaneen Lintilän kykyä suoriutua yksinkertaisista tehtävistä
Matkoilla Lintilää ja hänen vaateitaan ei ole jouduttu haeskelemaan hotelleista sen enempää kuin tavallisesti
Ruotsin matka oli poikkeus Hesari: LINTILÄ RASKAS VIERAILU RUOTSIIN, HAETTIIN HOTELLILL ERITYISKULJETUKSESSA, pikkuserkku piilossa
SEKAANTUI NAUHIHIN JA PIKKUSERKKUUN. Ei pystynyt pukemaan frakkiakaan. Kireä rako. Naispikkuserkkua ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta
Presidentin johtama vierailu tapahtui vuoden 2022 toukokuussa herkkään aikaan, kun Suomi ja Ruotsi päättivät Natoon hakemisesta
Suurlähettiläs vahvistaa: Lintilä myöhästyi, ruotsalaiset joutuivat kysymään perään historiallisella vierailulla
Lintilän mukaan
hän ehti tapailla ennen illallista hotellilla myös naista, joka ei kuulunut Suomen delegaatioon, paikalla olleet lähteet sanoivat nähneensä hotellilla ministerin seurassa nuoren naisen.
Lintilä sanoi HS:lle lauantaina, että kyseessä oli hänen pikkuserkkunsa. ”Joo, minun pikkuserkku. Sen voit vaikka tarkistaa.” Lintilä kieltäytyi viimeksi tiistaina kertomasta tarkistettavan nuoren naisen nimeä
HS on toistuvasti yrittänyt kysyä pikkuserkun nimeä tarkistaakseen tapahtumien kulkua.
''HS on toistuvasti yrittänyt kysyä pikkuserkun nimeä tarkistaakseen tapahtumien kulkua.''
Tässä yksi syy miksi lopetin HS tilauksen muutama vuosi sitten.
Hesari oli joskus riihikuiva asialehti, nykyisin vajonnut iltapäivälehtien tasolle.
Riittää Keskustan peli, jolla rosvotaan rahaa verenmaksajilta, siihen keskustalaiset ovat keskittyneet noloin seurauksin. Kun johtajina on juoppoja niin ei yhtään ihmetytä. Kannattaa perhtyä muihinkin asioihin puolueen tiimoilta.
Sieltä löytyy pöyristyttäviä asioita joilla on pelattu vuosisata muiden ihmisten ihmisoikeuksia vastaan. Uskon että Keskustapuolue joutuu lopettamaan toimintansa heti, kun ei pysty muuttamaan tapojaan.
Yleensäkin puolueet ovat ylittäneet rajat monissa asioissa ja väheksyneet demokratiaa toimissaan.
Tarvitaan uusi puhdas puolue tilalle ilman juoppouden kirousta.
Puolueiden pitäisi olla riippumattomia pörssin rahoista.
Nyt on päinvastoin.
Tilannetta pahentaa EU jossa rehottaa mafiat tuhoamassa rahamme loppuun
EKPn elvytyksen vuoksi. Keskusta anoi EU-jäsenyyden ja on syyllinen taloutemme kurimukseen tukiaisten takia.
Näistä asioista vain vapautuminen vanhoista puolueista voi saattaa kehityksen raiteilleen.
Hyvät perusteet. Siis jättäkäämme SDP.
4:48
Aamuyön välähdys eikä älyn.
SDP on paras puolue tavallisen kansan näkökulmasta näistä kolmesta. Tämä lopullaan oleva kausi on sen näyttänyt, on korjannu edellisen hallituksen virheet joka kurjisti heikompiosaisia.
Heittäkää vielä kuormallinen paskaa Lintilän päälle.
Kokoomuksen politiikasta on kylliksi näyttöä ettei tarvitse luetella. Mikäli suosit porvareita anna äänesi Orpolle, rikkaat senkun rikastuu...muista Kokoomus.
Persuilla vain äärioikeisto populistinen esittää vaaliohjelman jolla varmasti kurjistetaan Suomi, samaa mitä tapahtuu britanniassa tapahtuisi meillä kaksinverroin kauheampana jos sitä haluat äänestä persuja.
Kaikkien suomalaisten parhaaksi seuraava olisi oltava Marin.
Olkoot vaalitulos mikä tahansa kansa sanoo sanottavansa, siihen on tyytyminen.
pe
Tarkoitat Marinia, Marin on kansan keskuudessa suosituin yli puolue rajojen.
Marin on näyttävin edustaessaan suomea kansainvälisissä tehtävissä.
Orpon edustettavuus on nolla.
Mutta onhan se niin kaunis...
Erään oppositiopuolueen naispuolista puheenjohtajaa ei voi edes juoda kauniiksi.
Leena Meri me perussuomalaiset, me perussuomalaiset, me....
Puolueraja on yhdyssana.
Suomi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Tiedetään, suomi kirjoitetaa isolla S, en vain viitsi ja mitä se sulle kuuluu mitä ja miten kirjoitan.
18:50
Ei hänelle kuulukaan, mutta näkyy...ja osoittaa jotakin....
Eikö se ole vaan hyvä asia?
Minä en ainakaan alkaisi edes hiekkalaatikolla tekemään Annamaijan kanssa yhdessä hiekkahentusiakaan.
T. Tyynetäti Pullinputaalta.
Tässä ketjussa touhuaa siivooja....
Ja lopulta mennään kenen kanssa tahansa,kunhan päästään ministeriksi.
SDP:n demarikommareiden kanssa ei kukaan halua enään hallitukseen siitä tässä kaikessa on kyse.
Monet pikkuvarakkaat duunarit jne. ovat olevinaan niin kokoomuslaista.
Kansallisiin senioreihin mennään, kun tekevät kivoja retkiä ja matkoja....
Mamma mia!
tänään pe on pankkiosakkeet laskussa
nyt on hetki ostaa Nordeaa jos on halunnut
olen käyttänyt ensimmäisen siivun ostoon
lasku johtuu USA hysteriasta jossa kryptoihin erikoistunut Silvergate meni selvitykseen
ja potkaisi SVBn polvilleen ja nyt usalaiset saivat paniikin ja levittivät laskua myös muihin pankkeihin ja KUMMA KYLLÄ Saksan pankkeihin
en usko että tällä on muuta merkitystä kuin sekoilu ja ostan dipistä
Kokoomuksen suurin puolueosasto on meillä
Zysse käy täällä usein kertomassa myös missä mennään
ja pikkuisen kovemmilla sanoilla kuin siellä teillä
Meillä täällä Andalusiassa
SDP.n demarikommareiden kanssa ei kukaan halua enään tehdä mitään yhteistyötä. SDP vihaa demokratiaa ja pyrkii sanelupolittiikkaan ja sehän ei käy enään kenellekään.
Et itsekään usko itseäsi!
SAK puolustautuu EK rikkaita vastaan, SAK ei välitä matuja suomeen.
https://www.suomenuutiset.fi/purra-poliitikko-joka-puhuu-ylevasti-ihmisoikeuksista-ei-ole-aanesi-arvoinen/
Rimaa ei voi pudottaa kun sen alittaa.
Aika sekaisin vaikutat kyllä olevan...
Saahan sitä kaikenlaista kirjoitella.
Kolmannes keskustan ehdokkaista pitää hallituksen talouslinjaa ”holtittomana” – vaikka itse hoitivat rahasalkkua !
Kaikkonenkin on joutunut valtakunnanoikeuteen rötöksistään ja saanut
tuomion.
Tänään oli otsikoissa Vihreiden ja Kepun samaan hallitukseen mahtumattomuudesta.
Nyt puuttuu enää että puolueet ilmoittaisivat keiden kanssa he eivät missään tapauksessa lähde yhdessä oppositioon!