Työvaatteiden takana piilossa

Anonyymi-ap

Henry Koivisto on ammatiltaan autokorjaamoyrittäjä. Työvaatteisiin pukeutuessaan hän kokee olevansa suojassa ihmisten ennakkoluuloilta.

”Omassa työssäni en ole kokenut, että romanitausta aiheuttaisi ongelmia. Minulla on autokorjaamo, ja kun teen hommia työvaatteet päällä, ihmiset eivät tunnista että olen romani. Kun mulla on suorat teryleenit ja lakerikengät jalassa, se antaa ihmisille huonon kuvan, joka liittyy piilorasismiin.

Jos ihmiset näkevät, että olen romani, sitä autoa ei ehkä tuodakaan enää huoltoon, vaikka on sovittu etukäteen. Jonkun kerran on käynyt näin. En tosin tiedä, onko tämä omaa päättelyäni vai mitä.

Kun asuin Ruotsissa, siellä oli paljon ulkomaalaisia joista monet ovat jo valmiiksi romanien näköisiä. Ruotsissa me sulaudumme helpommin joukkoon, ja kyllä ruotsalaiset ovat suvaitsevaisempia.

Suomesta täytyy sanoa, että jos täällä haluaa kouluttautua, niin romanilla on yhtä hyvät mahdollisuudet kuin muilla. Minun nuoruudessani moni romanivanhempi ei panostanut lasten koulutukseen. Käskettiin mennä kouluun, mutta ei sitä painotettu samalla tavalla kuin tämän päivän romanivanhemmat. Työpaikoista taas olen kuullut, että romani joutuu todistamaan oman ammattitaitonsa.

Yksi tuttavani kävi ammattikoulun ja valmistui putkiasentajaksi huippupapereilla. Hän ei ole päässyt edes oppisopimusharjoitteluun. Tällaisesta kohtelusta nuoret menettävät innostuksensa ja pettyvät yhteiskuntaan, että mitä tämä hyödyttää, kun ei kuitenkaan saa töitä. Monia tarinoita olen kuullut, vaikka omassa elämässäni en ole tällaista kokenut.

Oma tyttäreni taas on parikymppinen ja juuri tullut työelämään. Hän haki itse työpaikkaa ja kysyi haastattelussa suoraan, miten vaikuttaa se että hän käyttää perinteisiä romanivaatteita. Työnantaja sanoi, ettei meille vaatteiden perusteella palkata. Tyttö tekee kotipalveluhommia ja hoitaa vanhuksia. Hän on saanut työstään hyvää palautetta.

Kerran tytöllä meni tosin herne nenään ja hän uhkasi lopettaa hommat. Hän kuuli, kun asiakkaat toisesta huoneesta soittivat työnantajalle, että pitikö teidän nyt mustalainen lähettää. Työnantaja sanoi tytölle, että nyt et kyllä lopeta, koeta vaan kestää, olet saanut niin hyvää palautetta. Pomo ei ole lähettänyt häntä enää vaikeisiin paikkoihin, vaan tyttö on saanut itsekin valita kohteitaan.”

Henry Koivisto, 49, autokorjaamoyrittäjä, Nokia

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/romani-kohtaa-tyoelamassa-edelleen-piilorasismia/

10

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miul on koko suku täynä petskoja ja kaavot, varsinki vanhat, mielellään päästää heijät vierasile tarkistaan ettei ole rosvoja nurkissa tai internetissä!

    • Anonyymi

      Meijän sakeissa ei oo kuultukaan mistään työvaatteista, ja muutenkin serkkujen kans kun jeenoillaan, niin alastihan me aina ollaan. Luonnollistahan se on.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ehkä jotain etätyötä voit tehdä, missä vaatteesi ei näy


    • Anonyymi

      Kyllähän sitä mummoilla tulee hätä kun laupiaat samarialaiset tulee vanhuksia hoitaan. Koko ikänsä kun on karttanu ja kun vanhoilla päivillä pitäis oppia oikeeseen hoitoon <3

      • Anonyymi

        Ei pidä mummoja säikäyttää, heitä on koko ikänsä opetettu pelkäämään tummaa heimoo, niin nyt sitten yht äkkiä ovesta purjehtii mustahameinen, pitsipaitainen lähihoitaja, joka sanoo, nyt muori pesulle ja ei saa tätä vanhusta pestyä kun hameet on tiellä, kansallispuku ei tosiaan sovellu työelämään, eikö niitä voi pitää vain juhlissa kuten valtaväestökin jos heillä semmoinen kansallispuku on


    • Anonyymi

      Hyvä Henkka !

    • Anonyymi

      Ei ole luottamusta herättäviä romanien vaatteet, en palkkaisi romaninaista töihin joka vaatisi saada pitää kansallispukua, eihän sellaiset työhön sovellu, jo hygeniankin kannalta, työvaatteita täytyy pestä usein, eikä semmoisia likaisia vaatteita voi pitää esim sairaalassa, sitten kun asiasta huomauttaa niin on rotusortoa, romani voi työtä hakiessa ilmoittaa pitävänsä työvaatteita ja sitten mieli muuttuu ja et saa irtisanotuksi ja yrityksen maine kärsii, kuten kampaamoissa kävi, parempi ettei palkkaa ollenkaan niin helpommalla pääsee

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      382
      857
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      155
      843
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      719
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe