Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Peltosen karvapohjasukset kuluivat nopeasti loppuun.

Anonyymi-ap

Intersport-kauppias kertoi viime talvena, että Peltosen skineillä hiihdetään yleisesti 700-800km, ennen kuin karva kuluu vaihtokuntoon. Uskoin kauppiasta ja tein kaupat. Kävin nyt sitten esittelemässä kauppiaan tykönä Peltosiani, joissa näyttää olevan karvanlähtöaika jo nyt runsaan 100km hiihtelyillä. Kauppias oli selvästi myyntimies ja kertoi, että kyllä karva voi kulua hyvin nopeastikin, jos hiihtää jäisellä ladulla tai hiihtotekniikka on virheellinen. Niinpä..
Sovin kuitenkin, että Peltosiin asennetaan uudet karvapohjat, a' 60 euroa.

Nyt vuoden kokemuksella sanoisin, että kalliit ja konstikkaat hiihtimet. Latujen tulee olla koneella tehdyt. Jäinen latu lipsuu ja syö karvaa. Uusi lumi tökkii ja pahimmillaan jäätyy. Joskus suksi toimii oikeinkin hyvin, mutta normaalisti väliin vähän tökkii ja väliin hiukan lipsuu.

25

1009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kommenttisi asialliset.

      300-400 km ja ovat vaihtokunnossa, olipa merkki mikä hyvänsä. Tuplat saattaa päästä jos keli ollut armollisempi ja nätisti hiihdetty. Ja on niitäkin joilla ekalla lenkillä on luiska lähtenyt kokonaan irti.

      Ja karva suksethan on insinööri suunnitellut alunperin koneella ajetulle ladulle. Voi niillä hiihtää kyllä irto lumen peittämälläkin latupohjalla, mutta vauhti putoaa.

      Jäisellä pohjalla nanot tai liisteri alle.

      Liipalla karva ei pidä yhtään.

      Ja vaikka sen karvan saiskin kestämään, ei liimaus yleensä kestä kuin max 2 kautta.

    • Anonyymi

      Aikoinaan oli puiset skimbat, kynttilää pohjiin,
      niillä mentiin, Ai niin, sillo oltiin kunnossa, ei vinguttu
      Luistosta /pidosta.

    • Anonyymi

      Sinä 2023-03-06 19:44:58
      Mitä tarkoittaa Liipalla karva ei pidä yhtään. Mikä on liippa?

    • Anonyymi

      Liippalatu on semmonen kiiltävä peilipintainen latu joka syntyy kun hiihtäjiä on paljon tai olosuhteet / iso massa hiihtäjiä hiihtämällä hioo ja muuttavat ladun pinnan jään kaltaiseksi tai hyvin sileäksi.

      Yleensä vaatii että taustalla on ollut nollakeli tai olosuhteet jossa ladussa ollut paljon kosteutta ja sen jälkeen pakastanu.

      Karkea jäinen latu voi esim nopeasti siis muuttua liipaksi kun hiihdetty paljon. Liipalle toki tyypillistä että koko rata ei välttämättä lipalla.

      • Anonyymi

        Kiitos, aina sitä oppii.


    • Anonyymi

      Itsellä on Ficherin twinskin-sukset. 700 km takana. Karva kunnossa. Ei kulumaa. Tosin en ole hiihtänyt jäällä. Vesikelillä kyllä pari kertaa.

      Olen laittanut joka kerta hiihdon jälkeen karvanhoitoainetta suksiin. Samalla aineella myös liat pois karvoista.

    • Anonyymi

      Eikös tuo nyt ole itsestäänselvyys, ettei se karva voi siellä pohjassa kauaa pysyä? Liian laiska voitelemaan suksen pohjia? Saakin kauppamies rokottaa.

    • Anonyymi

      Niin pitovoiteilla kustannus per kilometri on alle kymmenesosa vs. Karvasuksi, mutta tätä ei mainosteta.

      Vitosen porkkanapurkilla hiihdät useamman tuhat kilometriä, kun samaan aikaan olet shampoisiin ja vaihtokarvoihin kolmesataa pistäny. Ja porkkanalla ollu mukavammat kilometrit.

      • Anonyymi

        Pitovoide lienee sama kuin liisteri varsin usein. Liisteri imuroi tehokkaasti kaikki kuusen neulaset ja pikkurisut. Autossa liisterisukset ovat oma riesansa.
        Vaihdoin viime talvena liisterit karvaan ja taisin hypätä ojasta paskakaivoon.


    • Anonyymi

      No, nyt on uudet karvat Peltosissa. Seinäpito kerrassaan, ei lipsu. Ei tosin oikein luistakaan. Huomasin, että kun nostaa toisen suksen irti ladusta, ladussa oleva suksi jarruttaa kuin vanhan auton käsijarru, vaikka side oli takimmaisessa asennossa.
      Katselin Intersportin karva-asennusta ja havaitsin, että uusi karva on varsin korkea suksen pohjaan verrattuna. Timpurin passilla ja rakotulkilla haarukoin karvalle keskimääräistä korkeutta n. 0,8mm. (Karva vatupassin painon alla.)
      Hiihtelin kympin lenkin ja karvan keula oli jo varsin rispaantuneen näköinen.
      Olikohan Intersportin asentaja jättänyt vanhat liimat pohjalle ja lätkäissyt uuden karvan vanhojen liimojen ja roippeiden päälle?

      Jälleen hyvä osoitus, kuinka hölmöä viedään kuin litran mittaa..

      • Anonyymi

        Olisit ostanut kunnon sukset. Peltosen suksista ei löydy edes mitään painoluokkamerkintää.
        Pahviholkitkin ovat venäläistä alkuperää. Halvalla tehtyä sekundaa.


    • Anonyymi

      Sulla on liian löysät sukset.

      • Anonyymi

        Juu, niin onkin liian löysät sukset, kuinkas arvasitkaan? Mutta kummallista on se, että vielä viikko sitten sukset olivat erinomaisen luistavat ja myöskin lipsuvat kun karva oli harventunut.
        Nyt kun suksiin asennettiin uudet karvat, suksen pirulaiset löystyivät siinä samalla. Tämä on mystiikkaa.


    • Anonyymi

      Tavalliselle hiihtelijälle helpoin suksi on startin pitoteippi suksi. Se kestää pohjassa satoja kilsoja ja toimii +10 - -20. Kelistä riippuen saattaa joskus hieman lipsahtaa, jos huolettomasti hiihtää. Roskia siihen voi myös tarttua. Mutta kokonaisuutena aivan mainio. koska on huoleton ja aina lähtövalmis kelistä riippumatta. Mutta ei sitä teippiä tietenkään kauppiaat kehu eikäs suosittele. Sen myyminen on tosi huonoa bisnestä, kun yhdestä paketista tulee pitovoiteet 2-3 suksiin pariksi vuodeksi.

    • Anonyymi

      Peltosen karvapohjat ovat markkinoiden aatelia. Mutta suksen pitää olla sopivat, ei tosiaan liian löysät, kuten tässä tapauksessa.

      Peltoset tehdään Espanjassa, ei Romanian tai Bulgarian liimaamoissa.

      Jos hiihtää pääsääntöisesti Suomessa, kannattaa satsata Kiteen tehtaan suksiin. Meillä sentään on vielä yksi oikea suksitehdas, toistaiseksi.

      Suksimerkit kilpailuttavat vuosittain tehtaat ja halvin saa tuotannon.

      (ns. "Euroopassa" ei ole enää kuluttajille tarkoitettujen suksien valmistustehtaita)

    • Anonyymi

      Ei sukset suinkaan liian löysät ole. Suksien jäykkyys tarkastettiin samalla kertaa kun pohjiin oli asennettu uudet karvat. Myyjän mukaan sukset olivat juuri optimissa minun allani. Ainoa ongelma on nyt se, että uudella karvalla suksi ei enää luista mihinkään.
      Peltosen karvan etureuna on vain niin korkea, että se muodostaa törmäävän reunan. Ja kun se törmää se kyllä tuntuu.

      Sikäli surkea juttu, että suomalainen tuote ja pelkkää palavaa jätettä. Mitään korjausta ei näille oikein ole. Reunus on mikä on.

    • Anonyymi

      Omissa Peltosissa menossa neljäs talvi samoilla karvoilla. Kilometrejä on nyt hiukka päälle 3000 km. Mitä olen Paloheinässä muiden kanssa jutellut, niin aivan samoja kokemuksia


      Olethan muistanut laittaa karvanpuhdistajaa ?

      • Anonyymi

        3000km samoilla karvoilla on kyllä satua tai sitten tyhmyyttä, ehkä kumpaakin.


    • Anonyymi

      Salomonilla ja matukalla on kahta erilaista karvaliuskaa myynnissä. Nopeampi eli ohuempi ja jossa vähemmän mohairia ja sitten sen paksumpi 100% mohair. Tunnistaa että ovat myös eriväriset.

      Onks Peltosella vain yhdenlaista karvaliuskaa myynnissä?

      Liuskanvaihdossa vanha liima pitää poistaa. Helpoiten se lähtee töpöttämällä vanhaa karvaliuskaa siihen tyhjään vakoon, kunnes liima on lähtenytkokonaan pois. Liuotin tai kaapiminen toimii huonosti.

    • Anonyymi

      3000 km samoilla karvoilla on paskapuhetta, tai hiihtäjä lie 40-50kg nainen?

      Raskaammalla mieshiihtäjällä karva ei vaan kestä.

      • Anonyymi

        Perinteisen suksen periaate on se, että pitoalue ei laahaa latua liun aikana. Suomessa on myyty jo 500.000 pitopohjasuksiparia.


      • Anonyymi

        Enpähän sanoi ihan noinkaan. Itsellä lähdössä viides talvi samoilla karvoilla. Arvioisin, että kilometrejä yli 2500, ehkä 3000. Viime keväänä huomasin lipsumista ja nyt hiihtokauden alettua tullut siihen tulokseen, että karvan vaihtoon mentävä, lipsuu. Painoa itsellä noin 70 kg.

        Huolettomat sukset näin harrastelijalle, pidon kanssa ei koskaan ongelmia koneladulla. Luistoa ei varmasti voi kehua ainakaan pakkaskeleillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpähän sanoi ihan noinkaan. Itsellä lähdössä viides talvi samoilla karvoilla. Arvioisin, että kilometrejä yli 2500, ehkä 3000. Viime keväänä huomasin lipsumista ja nyt hiihtokauden alettua tullut siihen tulokseen, että karvan vaihtoon mentävä, lipsuu. Painoa itsellä noin 70 kg.

        Huolettomat sukset näin harrastelijalle, pidon kanssa ei koskaan ongelmia koneladulla. Luistoa ei varmasti voi kehua ainakaan pakkaskeleillä.

        Satua. Mäkisessä maastossa ei mohair kestä kuin joitain satoja kilometrejä. Max viissataa.

        Tämä on myyntipuheita tai sitten on hiihdetty pelkästään tasaisella. Jotkut meistä ei toki huomaa, vaikka autosta oli rengas puhki ja ajo vaan jatkuu.


    • Anonyymi

      Intersport hoiti sukset mallikkaasti kuntoon takuutyönä. Karva on nyt varsinkin etuosaltaan hyvin matalaksi sullottu, eikä mitään ylimääräistä tökkimistä enää esiinny.
      Jutun opetus on siinä, että karvan voi asentaa oikein tai väärin.

      Eiköhän tällä uudella karvalla nyt ainakin lopputalvi pärjätä.

    • Anonyymi

      Helsingin Paloheinässä tänäaamunakin tuhansia hiihtäjiä ja liki kaikilla perinteistä hiihtävillä oli karvasukset alla. Ei pito-ongelmia, jos suksi oli painon mukaan valittu.

      Ei yksi kiuru vielä uimakelejä tee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1390
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1297
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1263
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1217
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe