kolme miestä

Kolme miestä saapui Taivaan portille. Pietari tarkastelee listojaan ja ilmoittaa tylysti:
"Päivän kiintiö on yhtä vaille täynnä. Se, joka koki kovimman kohtalon, pääsee sisään."
Ensimmäinen mies aloittaa: "Epäilin, että vaimoni pettää minua, ja niinpä lähdin tänään töistä normaalia aiemmin. Tulin kotiin ja huomasin vieraat kengät ja vaimo tuntui hermostuneelta. Katselin hieman ympärilleni ja sitten huomasin, että jumalauta, parvekkeella roikkuu mies." "Aloin suutuksissani hakkaamaan sitä mulkkua sormille, mutta tämäpä oli joku bodari tai vastaava, eikä pudonnut. Mä en siitä lannistunut, vaan hain vasaran ja johan mies putosi - 20 kerrosta suoraan lantakasaan! Ja jäi helvetti vieköön henkiin. Mä olin niin vihanen,että otin meidän arkkupakastimen ja viskasin sen sen äijän päälle. Mutta mun hiha jäi siihen pakastimeen kiinni ja mä tipahdin ite mukana ja kuolin.
Toisen miehen vuoro:
"Joo, mä olin hankkinut aerobic-videon ja treenailin sen kanssa parvekkeellani. Siinä testasin sitten huvikseni volttia takaperin, mutta se meni vähän pitkäksi ja mä lensin kaiteen yli." Onneksi sain sitten kiinni alemman kerroksen parvekkeesta, mutta sitten sieltä tulee joku hullu ukko karjuen hakkaamaan mua sormille. Ei siinä vaiheessa ollut vielä mitään huolta, onhan mulla tota voimaa. Ukko lähti pois ja mä yritin nousta ylös vaan silloin tää tuleekin vasaran kanssa ja hakkaa mun sormet rusinoiksi!" "En mäkään mikään supermies ole ja putosin siitä sitten kahdenkymmenen kerroksen matkan suoraan alaspäin. Kävi kuitenkin hillitön tuuri ja osuin lantakasaan. Luita hajosi, mutta hengissä pysyin. Vaan sitten ihan yhtäkkiä parvekkeelta tömähtää arkkupakastin suoraan päälle ja siihen mä sitten kuolin."
Kolmas mies kääntyy Pietarin puoleen:
Tää mun juttu on varsin pitkä, mutta kuvittele, että sä olet alasti arkkupakastimessa..."
01901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tiku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu