Jäte kodit

Ihmeellistä ohjelmia ihmisten kauhisteltavaksi törky kodeista, suorastaan kaatopaikoista. Jos asunnoissa asuu elämän hallinnan menettäneitä niin eikös ne ihmiset ole jotakin kautta esim.sos toimen, psykiatrian , edunvalvonnan kautta kontrollissa .Sitten vasta puututaan kun naapurit alkaa valittaa pahoista hajuista? Apua pitää ennaltaehkäisevästi kyetä antamaan, joka kai kulunut fraasi , mutta jonka eteen ei liiemmin vaivauduta tekemään kumminkaan mitäänn.HIenoja sivustoja laaditaan erilaistista palvelun kuvauksista ja kieliopillisesti loistavaa suoritusta mutta todellisuus kentällä toinen. Tässä ajassa puhutaan että kaikkialla pulaa osaajista ja nyt tilanne päässyt pahaksi. Mikä rakenteellinen valuvika on tämän Suomen päästänyt rapautumaan? Noin siis kuvaannollisesti,, mutta anna sinä viisas minulle vastaus mikä on?
2258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sairaalloinen tavaroiden hamstraaminen ja jopa jätteiden kerääminen kertoo mielenterveyden ongelmasta. Mielenterveyden järkkyminen ja ihmisen kyky hallita elämää ja toimiansa on lisääntynyt paljon ja kertoo että kuormittavia tekijöitä on yksityisasioissa ja yhteiskunnan taholta aina vain enemmän. Ongelmat voi ilmetä välinpitämättömyytenä toimeliaisuuden puutteena ja yleisenä toivottomuutena. Tavarat ja esineet niiden liiallinen kerääminen voi johtua henkilön menetyksistä ja kerääminen tuo näennäistä turvaa. Tarpeettomista tavaroista ja joskus siis jopa jätteistäkin luopuminen voi tulla mahdottomaksi ja todellisuudentaju hämärtyy.
Ihmisillä on oikeus yksityiselämän koskemattomuuteen ja kuka tahansa voi elää miten tahansa eikä kukaan eikä mikään taho tähän puutu ennenkuin henkilön huonon elämänhallinnan seuraukset vaikuttaa ulkopuolisiin, esim hajuhaitat asunnoista tuhoeläimet ym. Kynnys puuttua vaihtelee jos puhutaan esim kuntien terveyslautakunnista ja vastaaavista. Amerikan himohamstraajat sarjassa on ääriesimerkkejä sairaalloisesta keräämisestä. Kyllä sitä on suomalaisissakin asunnoissa ja talouksissa, tosin em sairautta on hyvin eriasteista. Siivottomaan asuntoon ei kukaan puutu jos ei siitä aiheudu ulkopuolisille haittaa. Ongelma on kuitenkin usein henkilökohtainen tragedia.

Äänestä
  • Itseäni masentija harmitti ihan saakelisti kotisiivoushommissa se, että vaikeasti mt -ongelmaiset eivät saaneet pidettyä kotiaan puolta päivää pidempään siistinä. Joka viikko oli aloitettava alusta koko kaaoksen siivous, ja os oli vakikohde ja viikoittainen. Usein oltiin kiitollisia ja mukavia kohtaamisia oli suurin osa, mutta oli myös inhottavaa käytöstä ja jopa uhkailua siivoojaa eli minua kohtaan. Kuka jaksaa edes palkan tähden auttaa moisia?? Koko elämä kaadetaan niskaan samalla kun toinen setvii paskan keskeltä asuntoa esiin. Mikseivät voineet poistua vaikka siksi aikaa muualle ja antaa edes työrauhaa siivoojalle??! Normaalia sotkua oli mukavakin siivota, mutta en lähtisi mistään hinnasta enää kotisiivouksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmeellistä ohjelmia ihmisten kauhisteltavaksi törky kodeista, suorastaan kaatopaikoista. Jos asunnoissa asuu elämän hallinnan menettäneitä niin eikös ne ihmiset ole jotakin kautta esim.sos toimen, psykiatrian , edunvalvonnan kautta kontrollissa .Sitten vasta puututaan kun naapurit alkaa valittaa pahoista hajuista? Apua pitää ennaltaehkäisevästi kyetä antamaan, joka kai kulunut fraasi , mutta jonka eteen ei liiemmin vaivauduta tekemään kumminkaan mitäänn.HIenoja sivustoja laaditaan erilaistista palvelun kuvauksista ja kieliopillisesti loistavaa suoritusta mutta todellisuus kentällä toinen. Tässä ajassa puhutaan että kaikkialla pulaa osaajista ja nyt tilanne päässyt pahaksi. Mikä rakenteellinen valuvika on tämän Suomen päästänyt rapautumaan? Noin siis kuvaannollisesti,, mutta anna sinä viisas minulle vastaus mikä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu