No nyt on kunnanjohtaja käynyt Itä-Hämeessä kehumassa itseään teknisen johtajan suulla. Taitaa olla palkankorotus luvassa.
Pitäisiköhän kysyä mielipidettä myös edellisiltä teknisiltä johtajilta.
Itä-Häme 9.3.
80
3097
Vastaukset
- Anonyymi
No jo on vaikea paikka niellä se että Kitkiöjoki on oikeasti pidetty johtaja. Aivan naurettavaa vihjailla täällä lahjusten vastaanottamisesta. Eikö kepuli enää muuta keksi kun kaikki omat eväät on syöty ja varastetutkin loppu? Kannattaisi siellä Sysmässä nyt oikeasti miettiä ketä päättäjinä hyörii. Jos omat virheet yritetään aina kaataa muiden niskaan sen sijaan että otettaisiin lakki kouraan ja pyydettäisiin anteeksi, ei tarvitse kyllä olla yhteisistä asioista päättämässä. Tuollaiset öykkärit kuin Kotolahti olisi normaalissa poliittisessa ilmapiirissä jo laitettu suosiolla takariviin, mutta ei Sysmässä. Annetaan yhden miehen pyörittää koko palettia silläkin uhalla että kunnasta kaikkoaa pätevät työntekijät ja kunnalle nauraa jos ei nyt ihan koko Suomi niin ainakin koko Päijät-Häme. Ihan säälittää kun annatte kaiken hyvä valua hukkaan.
- Anonyymi
Eikös se ollut kokoomuslainen Torvinen, joka sai kunnan asiat sekaisin ja pätevät työntekijät lähtemään.
- Anonyymi
Sielläkin venäläiset mohamettiset ryöstellyt mutta eihän teillä järki pelaa itsesuojelu yhtään.
- Anonyymi
Minun palkkaukseni on ihan kunnossa, siihen en tarvitse korotusta. Asiallista kohtelua jos saisimme, olisin tyytyväinen.
Ilmoittaudu niin tulen kanssasi kahville niin puhutaan toki asia läpi.
WM- Anonyymi
No kyllä! Ehkä eniten ylipalkattu mummoa lukuunottamatta.
- Anonyymi
Hyvä ja asiallinen kirjoitus tekniseltä johtajalta.
Monella peiliin katsomisen paikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä! Ehkä eniten ylipalkattu mummoa lukuunottamatta.
Ei kai muuta kuin paikka hakuun pienemmällä palkalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ja asiallinen kirjoitus tekniseltä johtajalta.
Monella peiliin katsomisen paikka.Kyllä oli hyvä kirjoitus . Jos kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen Sysmän hyväksi niin asiatkin luistaisi jouhevammin !Nyt pitäisi alkaa ihan oikeasti hoitamaan kunnan asioita niinkuin pitää ja jättää riitelyt sivuun ! Eikös teidät ole valittu sinne juuri sitävarten , kunnan asioita hoitamaan eikä riitelemää henkilökohtaisista asioista !
- Anonyymi
Kunnallishallinnon osaamista tarvitsisit, niin ymmärtäisit kuinka uskomatonta säätöä tuo johtaminen on. Vain tietämättömyyden ja sinisilmäisyyden suomalla varmuudella voi kirjoitella noin pehmoisia.

tämä valhe antaa ymmärtää että tietäisit enemmänkin. päästä meidät jännityksestä ja anna hyviä esimerkkejä.
- Anonyymi
Läpiä päähän on jo puhuttu riittävästi. Asioista ei ymmärrystä. Ainahan voi ja pitääkin hakea rahaa lisätalousarviossa kun kaikki vaan kallistuu ja sillehän sinä et voi mitään mutta onneksi äiti/mummo ymmärtää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli hyvä kirjoitus . Jos kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen Sysmän hyväksi niin asiatkin luistaisi jouhevammin !Nyt pitäisi alkaa ihan oikeasti hoitamaan kunnan asioita niinkuin pitää ja jättää riitelyt sivuun ! Eikös teidät ole valittu sinne juuri sitävarten , kunnan asioita hoitamaan eikä riitelemää henkilökohtaisista asioista !
Hiileen on puhallettu ja liukuvoiteita ostettu mutta ei vain luista. Yritetään ymmärtää mummoa mutta ei loputtomiin. Olisi ehkä voinut jäädä kunniasysmäläisenä eläkkeelle mutta ilmaisia lounaita ei ole?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnallishallinnon osaamista tarvitsisit, niin ymmärtäisit kuinka uskomatonta säätöä tuo johtaminen on. Vain tietämättömyyden ja sinisilmäisyyden suomalla varmuudella voi kirjoitella noin pehmoisia.
Olet oikeassa tuosta johtamisen säädöstä kunnallis/kunnan hallinnosta, siinä tarvitaan johtamisen osaamista, ihmisten ja asioiden.
- Anonyymi
Niin, kyllähän tuosta kirjoituksesta käy hyvin ilmi, että siellä viraston yläkerrassa ollaan enemmän omalla kuin kunnan ja kuntalaisten asialla.
- Anonyymi
voisitko selvyyden vuoksi siteerata sen kohdan jonka pohjalta teit tämän johtopäätöksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voisitko selvyyden vuoksi siteerata sen kohdan jonka pohjalta teit tämän johtopäätöksen?
Kontekstoimalla detaljit omiin segmentteihin ja niitä sitten analysoimalla pystyy huomaamaan asioita, joilla on vahva korrelaatio vallitsevien paikallisten megatredien kanssa.
- Anonyymi
Olikos nyt niin, että W on myös johtajan ja päällikön lisäksi myös ennustaja?
- Anonyymi
Terveystalon luottamuksellisesti antamien tietojen mukaan oidipus-kompleksi ei ole tarttuva tauti. Avohoitoa voitaneen jatkaa mutta itsemääräämisoikeutta tulisi rajoittaa. M ja M. Hieman tiukempi ote. Näyttää olevan eufoorisessa, hieman syyntakeentomassa tilassa. Ei kohta muista mitä piti sanoa…ja kuka käski..
- Anonyymi
Ainakin investoinneissa ennustaa aina väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveystalon luottamuksellisesti antamien tietojen mukaan oidipus-kompleksi ei ole tarttuva tauti. Avohoitoa voitaneen jatkaa mutta itsemääräämisoikeutta tulisi rajoittaa. M ja M. Hieman tiukempi ote. Näyttää olevan eufoorisessa, hieman syyntakeentomassa tilassa. Ei kohta muista mitä piti sanoa…ja kuka käski..
EUFORIA on muslimien tauti arabiasta Aasiasta. Koittakaa pysyä Jeesuksessa.
- Anonyymi
Suuri johtaja on erehtymätön, korvaamaton ja ajatusten Tainionvirta.
Ikuisena ja ylivertaisena johtajana häntä ei voi kyllin ylistää. - Anonyymi
Tekniseltä johtajalta hyvä kirjoitus. Marketta ollut vuosia keskustan ajojahdin kohteena.
Haluaisin tietää, miksi ?.
Marketta on tehnyt kunnanjohtajana hyvää työtä, siitä iso kiitos.
Kaikesta kiusaamisesta huolimatta, Marketalla on kuntalaisten enemmistön tuki ja luottamus.- Anonyymi
Ai miksi? Vain ja ainostaan Keskustapuoluetta jäytävän muutosvastarinnan vuosi. Kitkiöjoki on Sysmän ensimmäinen kunnanjohtaja joka ei ole yhdenkään puolueen talutusnuorassa, kaikki edelliset ovat olleet Keskustan ohjattavissa kuten narussa kulkevat lampaat. Tästä tulemmekin tapahtuvien ytimeen, seuraaja jolle virkaa nyt pedataan, on pedattu jo pidemmän aikaa, on jo valmiiksi poliittisesti Keskustalaiseksi koodattu lammas joka palvelee valittuja tarkoitusperiä.
Mitä taas tulee esityslistasta ilmeneviin epäluottamuksen perusteisiin niin lukekaapa tuo esittelytekstin viimeinen kappale ajatuksella. Havaitsette että Veikko-poika kainaloisineen on rohjennut todella heikoille jäille, rutina kuuluu jo ensi askelilla.
On myös hyvä tiedostaa mitä tämänkaltaiset toimet ovat lukuisille kunnille aiheuttaneet. Pääsääntöisesti asiat ovat päätyneet eri oikeusasteisiin ja kunnille on jäänyt taitamattomien päättäjien seikkailuista satoihin tuhansiin nousevat kustannukset. Tässäkin tapauksessa seuraukset ovat jo etukäteen nähtävissä. Ryhdyttäessä tämän laatuisiin toimiin kiimaan verrattavissa olevalla tunteella ja innolla, vaan ei järjellä, seurauksena on väistämättä hintava katastrofi. Mutta ei huolta, kuntalaisethan tämänkin sekoilun maksaa joten töröilkää lisää! - Anonyymi
Ei kyllä vaalitulos siltä näyttänyt. Takatukka valittiin mutta ääni/euro laskelmassa äänipinsettien ( umpiluu ja persvako )tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kyllä vaalitulos siltä näyttänyt. Takatukka valittiin mutta ääni/euro laskelmassa äänipinsettien ( umpiluu ja persvako )tasolla.
siis puhutko sinä nyt takatukan vai kunnanjohtajan luottamuksesta? alkaa pikkuhiljaa valjeta taas nämä kunnanjohtajan epäluottamuksen "juurisyyt" eli avioliitto 14 vuoden takaa joka todistetusti ei ole vaikuttanut päätöksentekoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis puhutko sinä nyt takatukan vai kunnanjohtajan luottamuksesta? alkaa pikkuhiljaa valjeta taas nämä kunnanjohtajan epäluottamuksen "juurisyyt" eli avioliitto 14 vuoden takaa joka todistetusti ei ole vaikuttanut päätöksentekoon.
Ai ei vai...😂

Siitähän tässä on kysymys! Ei tässä asiassa ole varsinaisesti kenenkään avioliitolla minkäänlaista roolia, kaikki juontaa juurensa vuoden 2012 syksyyn jolloin syntyi kepulaisdiktatuurin vastavoimaksi ryhmä 17. Tuosta samasta tapahtumasta alkoi kepun suunnaton veetutus joka jatkuu edelleenkin eikä loppua näy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei vai...😂
Lyö näytöt pöytään tai lopeta perättömien väittäminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän tässä on kysymys! Ei tässä asiassa ole varsinaisesti kenenkään avioliitolla minkäänlaista roolia, kaikki juontaa juurensa vuoden 2012 syksyyn jolloin syntyi kepulaisdiktatuurin vastavoimaksi ryhmä 17. Tuosta samasta tapahtumasta alkoi kepun suunnaton veetutus joka jatkuu edelleenkin eikä loppua näy.
No niin, tässä vihdoinkin tuli se tunnustus, jota on vuosikaudet kaivattu ja peräänkuulutettu.
Mistään kepulaisdiktatuurista ei ole ollut kyse muualla kuin joidenkin täälläkin kirjoittavien ihmisten mielikuvituksissa.
Kyse on oikeasti siitä, että asiat hoidettiin ennen vanhaan sovussa kaikkien ryhmien ja viranhaltijoiden kesken. Tähän oltiin hyvin tyytyväisiä kaikissa ryhmissä. Asiat hoitui ja nuija kopsui nopeaan tahtiin. Talouskin oli kuosissa mitä nyt Kehitys Oy aiheutti takaraivossa jyskytystä.
Se, että silloiset kok, sdp rivivaltuutetut eivät ehkä sitten saaneet ääntään tarpeeksi voimallisesti kuuluville omissa ryhmissään ei kai voi olla kepun vika.
Heidänhän olisi pitänyt haastaa omien ryhmiensä johtajat ja linjaukset ja sitä kautta saada ääntään kuuluviin päätöksenteossa. Sellaista ei kuitenkaan ollut havaittavissa vaan he olivat tyytyväisiä osaansa. Kunnes asiat alkoivat muuttua.
Se miksi jotkut henkilöt eivät enää tietyssä vaiheessa halunneet tyytyä vallitsevaan asiaintilaan selittynee luultavimmin tiettyjen henkilöiden luonteenpiirteillä, huonolla itsetunnolla ja jälkeenpäin toteennäytetyksi tulleilla harhaisilla luuloilla omasta erinomaisuudestaan.
Toisinsanoen tietyt henkilöt olettivat aikansa tulleen, kun vanhoja tunnettuja valtuutettuja ei asettunut enää ehdolle tulevissa vaaleissa.
Vallankin vielä kun aikalaiskertomuksista kuullun mukaisesti kyynärpäätaktiikkaa hyväksi käyttämällä asemaansa noussut silloinen kh:n puheenjohtaja pelkäsi asemansa olevan vakavasti uhattuna kylillä velloneiden huhujen vuoksi.
Huhut tiesivät kertoa, että enää ei mennäkään entisen kaavan mukaan, jossa vaaleissa eniten ääniä saanut ryhmä ottaa valtuuston puheenjohtajuuden ja toiseksi tullut ottaa kh:n nuijan.
Kh:n nuijan menettämisen pelossa tämä eräs henkilö sitten junaili vastoin odotuksia menneiden vaalien jälkeen tuon mainitun ryhmän perustamisen.
Tämä eräs henkilö myös tapojensa mukaisesti vakuutti kaikille, ettei mitään ryhmiä olla perustamassa vaan kaikki sujuu kuten aina ennenkin.
Kunnes koitti hetki jolloin luottamuspaikkaneuvottelut alkoivat ja Ryhmä17 parkaisi ensi parkaisunsa. - Anonyymi
Oliko meillä kuntavaalit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai miksi? Vain ja ainostaan Keskustapuoluetta jäytävän muutosvastarinnan vuosi. Kitkiöjoki on Sysmän ensimmäinen kunnanjohtaja joka ei ole yhdenkään puolueen talutusnuorassa, kaikki edelliset ovat olleet Keskustan ohjattavissa kuten narussa kulkevat lampaat. Tästä tulemmekin tapahtuvien ytimeen, seuraaja jolle virkaa nyt pedataan, on pedattu jo pidemmän aikaa, on jo valmiiksi poliittisesti Keskustalaiseksi koodattu lammas joka palvelee valittuja tarkoitusperiä.
Mitä taas tulee esityslistasta ilmeneviin epäluottamuksen perusteisiin niin lukekaapa tuo esittelytekstin viimeinen kappale ajatuksella. Havaitsette että Veikko-poika kainaloisineen on rohjennut todella heikoille jäille, rutina kuuluu jo ensi askelilla.
On myös hyvä tiedostaa mitä tämänkaltaiset toimet ovat lukuisille kunnille aiheuttaneet. Pääsääntöisesti asiat ovat päätyneet eri oikeusasteisiin ja kunnille on jäänyt taitamattomien päättäjien seikkailuista satoihin tuhansiin nousevat kustannukset. Tässäkin tapauksessa seuraukset ovat jo etukäteen nähtävissä. Ryhdyttäessä tämän laatuisiin toimiin kiimaan verrattavissa olevalla tunteella ja innolla, vaan ei järjellä, seurauksena on väistämättä hintava katastrofi. Mutta ei huolta, kuntalaisethan tämänkin sekoilun maksaa joten töröilkää lisää!Mainitse joku kunta, missä kunnanjohtajan erottaminen on kaatunut valitusteitse. Minulle ei tule mieleen ensimmäinenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitse joku kunta, missä kunnanjohtajan erottaminen on kaatunut valitusteitse. Minulle ei tule mieleen ensimmäinenkään.
Selvitä esim. Kittilän seuraamukset. Ropisi jopa tuomioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, tässä vihdoinkin tuli se tunnustus, jota on vuosikaudet kaivattu ja peräänkuulutettu.
Mistään kepulaisdiktatuurista ei ole ollut kyse muualla kuin joidenkin täälläkin kirjoittavien ihmisten mielikuvituksissa.
Kyse on oikeasti siitä, että asiat hoidettiin ennen vanhaan sovussa kaikkien ryhmien ja viranhaltijoiden kesken. Tähän oltiin hyvin tyytyväisiä kaikissa ryhmissä. Asiat hoitui ja nuija kopsui nopeaan tahtiin. Talouskin oli kuosissa mitä nyt Kehitys Oy aiheutti takaraivossa jyskytystä.
Se, että silloiset kok, sdp rivivaltuutetut eivät ehkä sitten saaneet ääntään tarpeeksi voimallisesti kuuluville omissa ryhmissään ei kai voi olla kepun vika.
Heidänhän olisi pitänyt haastaa omien ryhmiensä johtajat ja linjaukset ja sitä kautta saada ääntään kuuluviin päätöksenteossa. Sellaista ei kuitenkaan ollut havaittavissa vaan he olivat tyytyväisiä osaansa. Kunnes asiat alkoivat muuttua.
Se miksi jotkut henkilöt eivät enää tietyssä vaiheessa halunneet tyytyä vallitsevaan asiaintilaan selittynee luultavimmin tiettyjen henkilöiden luonteenpiirteillä, huonolla itsetunnolla ja jälkeenpäin toteennäytetyksi tulleilla harhaisilla luuloilla omasta erinomaisuudestaan.
Toisinsanoen tietyt henkilöt olettivat aikansa tulleen, kun vanhoja tunnettuja valtuutettuja ei asettunut enää ehdolle tulevissa vaaleissa.
Vallankin vielä kun aikalaiskertomuksista kuullun mukaisesti kyynärpäätaktiikkaa hyväksi käyttämällä asemaansa noussut silloinen kh:n puheenjohtaja pelkäsi asemansa olevan vakavasti uhattuna kylillä velloneiden huhujen vuoksi.
Huhut tiesivät kertoa, että enää ei mennäkään entisen kaavan mukaan, jossa vaaleissa eniten ääniä saanut ryhmä ottaa valtuuston puheenjohtajuuden ja toiseksi tullut ottaa kh:n nuijan.
Kh:n nuijan menettämisen pelossa tämä eräs henkilö sitten junaili vastoin odotuksia menneiden vaalien jälkeen tuon mainitun ryhmän perustamisen.
Tämä eräs henkilö myös tapojensa mukaisesti vakuutti kaikille, ettei mitään ryhmiä olla perustamassa vaan kaikki sujuu kuten aina ennenkin.
Kunnes koitti hetki jolloin luottamuspaikkaneuvottelut alkoivat ja Ryhmä17 parkaisi ensi parkaisunsa......ja vieläkin kirvelee niin että vedet silmiin tulee.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai miksi? Vain ja ainostaan Keskustapuoluetta jäytävän muutosvastarinnan vuosi. Kitkiöjoki on Sysmän ensimmäinen kunnanjohtaja joka ei ole yhdenkään puolueen talutusnuorassa, kaikki edelliset ovat olleet Keskustan ohjattavissa kuten narussa kulkevat lampaat. Tästä tulemmekin tapahtuvien ytimeen, seuraaja jolle virkaa nyt pedataan, on pedattu jo pidemmän aikaa, on jo valmiiksi poliittisesti Keskustalaiseksi koodattu lammas joka palvelee valittuja tarkoitusperiä.
Mitä taas tulee esityslistasta ilmeneviin epäluottamuksen perusteisiin niin lukekaapa tuo esittelytekstin viimeinen kappale ajatuksella. Havaitsette että Veikko-poika kainaloisineen on rohjennut todella heikoille jäille, rutina kuuluu jo ensi askelilla.
On myös hyvä tiedostaa mitä tämänkaltaiset toimet ovat lukuisille kunnille aiheuttaneet. Pääsääntöisesti asiat ovat päätyneet eri oikeusasteisiin ja kunnille on jäänyt taitamattomien päättäjien seikkailuista satoihin tuhansiin nousevat kustannukset. Tässäkin tapauksessa seuraukset ovat jo etukäteen nähtävissä. Ryhdyttäessä tämän laatuisiin toimiin kiimaan verrattavissa olevalla tunteella ja innolla, vaan ei järjellä, seurauksena on väistämättä hintava katastrofi. Mutta ei huolta, kuntalaisethan tämänkin sekoilun maksaa joten töröilkää lisää!Sori, nyt purskahti aamukahvi näytölle. ”Sysmän ensimmäinen kunnanjohtaja joka ei ole yhdenkään puolueen talutusnuorassa, ” Siehä ootkii huumormiehii. Edelliset kj:t on ottaneet puolueettoman linjan ja asiat asioina. Tästähän juuri on kyse että M. ryhtyi yksipuolisesti yhden puolueen asialle ja muut pyritään luokittelemaan julkisiksi vihamiehiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän tässä on kysymys! Ei tässä asiassa ole varsinaisesti kenenkään avioliitolla minkäänlaista roolia, kaikki juontaa juurensa vuoden 2012 syksyyn jolloin syntyi kepulaisdiktatuurin vastavoimaksi ryhmä 17. Tuosta samasta tapahtumasta alkoi kepun suunnaton veetutus joka jatkuu edelleenkin eikä loppua näy.
Mitehän tämä kepulaisdiktatuuri näkyi? Laita näyttöä pöytään. Silloin asiat sujui sovussa yhdessä hoitaen. Nupponen oli mies paikallaan. Ja Asikainen, Stjernvall, Einonen suuria kunnallispoliitikkoja.
Tuosta tulikin mieleen että E.E. on nähnyt monenlaista ja hänkin on näköjään osannut nykymenosta johtopäätöksensä tehdä. Arvostan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvitä esim. Kittilän seuraamukset. Ropisi jopa tuomioita.
Täysin erilainen keissi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis puhutko sinä nyt takatukan vai kunnanjohtajan luottamuksesta? alkaa pikkuhiljaa valjeta taas nämä kunnanjohtajan epäluottamuksen "juurisyyt" eli avioliitto 14 vuoden takaa joka todistetusti ei ole vaikuttanut päätöksentekoon.
Juurisyyt, no tietenkin kuka Sysmän miehistä onnistuu saamaan leskeksi jääneen kauniin kunnanjohtajan omaksi kullakseen. No yksi meni muiden ohitse, ja kateudet on kovat.
- Anonyymi
Onko Valtteri kokoomuksen miehiä? Olen ollut huomaavinani että kukaan muu ei todellakaan ole tämän kerhon suosiossa kuin kokkeli. Puudelit hyrisee ympärillä ja kaikki kehuvat vuolaasti toisiaan, ah niin ihanan sysmäläistä. Ja sitten uusi kierros kehutaan vuolaasti lisää. Kaikki jotka eivät ole kokkeleita ovat epäsuosiossa he eivät taputuksia saa. Hitto että tulis pitkä kirjoitus jos jatkaisin
- Anonyymi
Suomessa on vapaus kannattaa mitä puoluetta haluaa. En kannata mitään väriä mutta peräänkuulutan asiallista ja perusteltua käytöstä ja muita toimia.
WM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on vapaus kannattaa mitä puoluetta haluaa. En kannata mitään väriä mutta peräänkuulutan asiallista ja perusteltua käytöstä ja muita toimia.
WMTutustu kuule Waltteri historiaan ennekä jotain ajattelet, esimerkiksi tämä konsultti asia, joka oli ihan lähivuosina, niin ymmärrät että Sysmän kuntaa on kupattu kunnolla pitkään ja hartaasti ja on muitakin typeryyksiä.
Tämä on Ylen uutinen:
Pikkukunta ulkoisti elinvoimatyönsä ja työllisti samaa konsulttia kunnanjohtaja pu
Anonyymi
2021-06-11 07:39:52
Ilmoita
Sysmän kunta ostaa konsulttipalveluita pieneksi kunnaksi paljon. Yle pyysi Sysmän kunnan konsulttipalkkiot viimeisen neljän vuoden ajalta. Reilun 3 000 asukkaan kunta maksoi vuosina 2017–2020 konsulteille yhteensä vajaat 2,3 miljoonaa euroa.
Eniten kunta maksoi yhdelle ja samalle konsulttiyhtiölle Kuntavelho oy:lle. Kuntavelho oy laskutti Sysmän kuntaa neljän vuoden aikana yhteensä arvonlisäveroineen vajaat 413 000 euroa. Ylen saamien tietojen mukaan summa on poikkeuksellinen verrattuna muihin pieniin hämäläiskuntiin.
Lisää ylen sivuilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu kuule Waltteri historiaan ennekä jotain ajattelet, esimerkiksi tämä konsultti asia, joka oli ihan lähivuosina, niin ymmärrät että Sysmän kuntaa on kupattu kunnolla pitkään ja hartaasti ja on muitakin typeryyksiä.

Lisää ylen sivuilta.Ja yksinkertainen kepulisti ei taaskaan ajatusten puutteen takia osannut muuta kuin linkata vanhoihin harhaisiin kepujuttuihin . Brawo että yritti edes!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja yksinkertainen kepulisti ei taaskaan ajatusten puutteen takia osannut muuta kuin linkata vanhoihin harhaisiin kepujuttuihin . Brawo että yritti edes!
Mersumieheltä alkaa puhti loppumaan yhdessä mätänevän mersun kanssa. Rammarin neula on jumittunut kohtaan kepu kepu kepu kepu kepu. Siihen se sitten jääkin, kunnes levy kuluu puhki. Salatun ja kaiken muunkin tiedon saanti kunnanvirastolta taitaa olla kevään mittaan ehtymässä. Kylällä matelee mersu ja rammarista kaikuu kepu kepu kepu kepu kepu ääni vaimenee mersun linkuttaessa kohti liikolaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu kuule Waltteri historiaan ennekä jotain ajattelet, esimerkiksi tämä konsultti asia, joka oli ihan lähivuosina, niin ymmärrät että Sysmän kuntaa on kupattu kunnolla pitkään ja hartaasti ja on muitakin typeryyksiä.
Tämä on Ylen uutinen:
Pikkukunta ulkoisti elinvoimatyönsä ja työllisti samaa konsulttia kunnanjohtaja pu
Anonyymi
2021-06-11 07:39:52
Ilmoita
Sysmän kunta ostaa konsulttipalveluita pieneksi kunnaksi paljon. Yle pyysi Sysmän kunnan konsulttipalkkiot viimeisen neljän vuoden ajalta. Reilun 3 000 asukkaan kunta maksoi vuosina 2017–2020 konsulteille yhteensä vajaat 2,3 miljoonaa euroa.
Eniten kunta maksoi yhdelle ja samalle konsulttiyhtiölle Kuntavelho oy:lle. Kuntavelho oy laskutti Sysmän kuntaa neljän vuoden aikana yhteensä arvonlisäveroineen vajaat 413 000 euroa. Ylen saamien tietojen mukaan summa on poikkeuksellinen verrattuna muihin pieniin hämäläiskuntiin.
Lisää ylen sivuilta.Tule kertomaan nämä minulle kasvotusten. En tarvitse läksytystä anonyymeiltä.
WM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule kertomaan nämä minulle kasvotusten. En tarvitse läksytystä anonyymeiltä.
WMJos osaat lukea lue pöytäkirjoja. Jos et, kuuntele edes valtuuston kokoustallenteita. Ehkä kannattaisi yhtiöittää koko tekninen toimi. Minä tutustuin toimintaympäristövaliokunnan kokouspöytäkirjoihin sinun toimikaudeltasi. Ei päätä, ei edes poninhäntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos osaat lukea lue pöytäkirjoja. Jos et, kuuntele edes valtuuston kokoustallenteita. Ehkä kannattaisi yhtiöittää koko tekninen toimi. Minä tutustuin toimintaympäristövaliokunnan kokouspöytäkirjoihin sinun toimikaudeltasi. Ei päätä, ei edes poninhäntää.
kun pöytäkirjat ei miellytä, laitetaan oikaisupyyntöä perään eikä nurista anonyyminä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on vapaus kannattaa mitä puoluetta haluaa. En kannata mitään väriä mutta peräänkuulutan asiallista ja perusteltua käytöstä ja muita toimia.
WMPeräänkuulutat muilta asiallista ja perusteltua käytöstä, mutta miten on oman itsesi laita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on vapaus kannattaa mitä puoluetta haluaa. En kannata mitään väriä mutta peräänkuulutan asiallista ja perusteltua käytöstä ja muita toimia.
WMMinäkin kannatan muita toimia asiallisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule kertomaan nämä minulle kasvotusten. En tarvitse läksytystä anonyymeiltä.
WMTarveharkinta ei taida olla alasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun pöytäkirjat ei miellytä, laitetaan oikaisupyyntöä perään eikä nurista anonyyminä.
Ei ole juuri asioita ollut käsittelyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peräänkuulutat muilta asiallista ja perusteltua käytöstä, mutta miten on oman itsesi laita.
Kahvikutsu on sinullekin avoimena niin voidaan käydä läpi mistä kenkä puristaa. Jos seisoo sanojensa takana, voi sen sanoa omalla nimellään.
WM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarveharkinta ei taida olla alasi.
Pyhä weicco se siellä tarveharkintoineen hääräilee...
- Anonyymi
Helluntailaiset myös varastaa jopa vaparit ettei ole uskontoon katsomista aina joskus on pahuutta yllättävissä ryhmissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule kertomaan nämä minulle kasvotusten. En tarvitse läksytystä anonyymeiltä.
WMMikäs tämä WM on sitten? t. WM
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu kuule Waltteri historiaan ennekä jotain ajattelet, esimerkiksi tämä konsultti asia, joka oli ihan lähivuosina, niin ymmärrät että Sysmän kuntaa on kupattu kunnolla pitkään ja hartaasti ja on muitakin typeryyksiä.
Tämä on Ylen uutinen:
Pikkukunta ulkoisti elinvoimatyönsä ja työllisti samaa konsulttia kunnanjohtaja pu
Anonyymi
2021-06-11 07:39:52
Ilmoita
Sysmän kunta ostaa konsulttipalveluita pieneksi kunnaksi paljon. Yle pyysi Sysmän kunnan konsulttipalkkiot viimeisen neljän vuoden ajalta. Reilun 3 000 asukkaan kunta maksoi vuosina 2017–2020 konsulteille yhteensä vajaat 2,3 miljoonaa euroa.
Eniten kunta maksoi yhdelle ja samalle konsulttiyhtiölle Kuntavelho oy:lle. Kuntavelho oy laskutti Sysmän kuntaa neljän vuoden aikana yhteensä arvonlisäveroineen vajaat 413 000 euroa. Ylen saamien tietojen mukaan summa on poikkeuksellinen verrattuna muihin pieniin hämäläiskuntiin.
Lisää ylen sivuilta.Pakko käyttää konsultteja koska muuten ei saada suunnitelmia, ei ole ketään valtuustossa eikä hallituksessa joka osaisi tehdä.
- Anonyymi
Järjestäkää puudelit ihmeessä kunnantoimiston eteen mielenosoitus Padasjoen tyyliin. Heh heh. Taitaa olla kepulla tällä kertaa vähän pienempi osuus kunnanjohtajan erottamisessa, ainakin kunnanhallituksen esityslistan perusteella. Puudelit on puudeleita. Niiden tehtävä on haukkua räksyttää emäntänsä puolesta. Vaaleilla valittu valtuusto päättää mikä on lopputulos. Näille puudeleille on mahdotonta ymmärtää kansanvallan tahto. Miksi kokkarit ja räksyttävät ns sitoutumattomat eivät ole valtuuston enemmistö. Siksi että äänestäjät halusivat heidät sieltä pois. Vihdoin Sysmässä on valtuusto, joka on lojaali äänestäjiä kohtaan eikä hypi pelokkaana uhkailijoiden ja pelottelijoiden pillin mukaan.
- Anonyymi
Miettikää...........aamukaffeilla kuulin, että Järvinen on käynyt suutuspäissään käynyt tekemässä valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajista rikosilmoituksen. Kylläpä on oljenkorret vähissä. Vois vaikka vetoa lyödä, ettei poliisi moiseen pelleilyyn sorru. Ei olla venäjällä, ei ole erimieltä oleminen rikos.

ettet vain olisi asianosainen?

Putin ja puoliso ei ymmärrä että demokratia toteutuu. Kalliiksihan tämä kuntalaisille tulee.

Pariskunta voisi muuttua paliskunnaksi. Bussi alle ja pohjoiseen. Miia ja toinen Mika messiin niin saadaan Kittilään toimiva hallinto ja yrittäjät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin ja puoliso ei ymmärrä että demokratia toteutuu. Kalliiksihan tämä kuntalaisille tulee.
eiköhän tässä kaikki tiedä että ajojahti tässä toteutuu, ei mikää muu.. kuntalaiset tuskin valitsivat valtuutettuja käyttämään koko kautta kunnanjohtajan penkiltä kampeamiseen, mutta siihen se näyttää hukkuvan. siinä sulle demokratiaa eli kansan tahtoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miettikää...........aamukaffeilla kuulin, että Järvinen on käynyt suutuspäissään käynyt tekemässä valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajista rikosilmoituksen. Kylläpä on oljenkorret vähissä. Vois vaikka vetoa lyödä, ettei poliisi moiseen pelleilyyn sorru. Ei olla venäjällä, ei ole erimieltä oleminen rikos.
No kun mummoa mollataan..ei kun puolisoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eiköhän tässä kaikki tiedä että ajojahti tässä toteutuu, ei mikää muu.. kuntalaiset tuskin valitsivat valtuutettuja käyttämään koko kautta kunnanjohtajan penkiltä kampeamiseen, mutta siihen se näyttää hukkuvan. siinä sulle demokratiaa eli kansan tahtoa!
Valitettavasti alkuun yrittivät ymmärtää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ettet vain olisi asianosainen?
Ei ole edes joukkoliikennekorttia ja olen sitäpaitsi alaikäinen pappakuskiksi.
- Anonyymi
Juuri näin, Sysmän sitoutumattomat on oikein kokoomuksen kannattajia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miettikää...........aamukaffeilla kuulin, että Järvinen on käynyt suutuspäissään käynyt tekemässä valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajista rikosilmoituksen. Kylläpä on oljenkorret vähissä. Vois vaikka vetoa lyödä, ettei poliisi moiseen pelleilyyn sorru. Ei olla venäjällä, ei ole erimieltä oleminen rikos.
Ja tämä tuli suoraan keskustan sisärenkaasta! Alkaako pelottaa?
- Anonyymi
Keskustelun kivuliaisuutta kuvaa hyvin virallisen keskustelun hiljaisuus, Sysmän puskaradiosta on poistettu Martelin kirjoitus.
- Anonyymi
Voisiko syynä olla se, ettei luvatta saa julkaista lehdistä kopioituja kirjoituksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko syynä olla se, ettei luvatta saa julkaista lehdistä kopioituja kirjoituksia?
kyllä saa :D mitä höpiset? yhteisöjen omat säännöt sitten erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä saa :D mitä höpiset? yhteisöjen omat säännöt sitten erikseen.
"Lähtökohta on, että painetun lehden tai näköislehden jutuista otettujen valokuvien ja kuvakaappauksien tai maksumuurin takaa kopioitujen juttujen jakamiseen verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa tulee saada lupa alkuperäiseltä julkaisijalta. Myös juttuun haastatellun tai muuten jutussa osallisena olleen on pyydettävä lupa jutun jakamiseen."

Alkuperäinen julkaisija lienee Sysmän kokoomus. Eikun lähde. Eikun eihän niitä saa paljastaa. Siis lähteitä. Toimittajan moraali siis estää kertomasta mitä päätoimittaja käski kirjoittamaan. Kyllähän minä tiedän kuka minun palkan maksaa. Ei ne tilaajamummot vaan mainosmikat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lähtökohta on, että painetun lehden tai näköislehden jutuista otettujen valokuvien ja kuvakaappauksien tai maksumuurin takaa kopioitujen juttujen jakamiseen verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa tulee saada lupa alkuperäiseltä julkaisijalta. Myös juttuun haastatellun tai muuten jutussa osallisena olleen on pyydettävä lupa jutun jakamiseen."
Nytkään ette tiedä montako venäjän ammattimafia rikollista liikkuu alueella tai mökeillä autoilla tai sotilasta sotakarkuria rikollista etsintäkuulutettua. Viron mafiaa on paljonkin liikkunut vuosikausia.
- Anonyymi
Juttu oli julkaistu Itä-Häme lehden printti versiossa, ja netissä se oli maksumuurin takana, joten sen kopioiminen ja julkaisu on laitonta ilman lupaa.
- Anonyymi
onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa aidan seipäästä keskustelua, kun puhe oli aidasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa aidan seipäästä keskustelua, kun puhe oli aidasta?
Tämän oksan kysymyshän oli tekstin poistotanpuskaradiossa, ylläpito on toiminut oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa aidan seipäästä keskustelua, kun puhe oli aidasta?
Kyllä, ja tekstejä lukiessaan voi tehdä havainnon ettei tässä asiassa ole kysymys kunnanjohtajan luottamuksesta vaan kepulaisesta pitkäkestoisestä vähälahjaisesta vainosta Järvistä ja Kitkiöjokea kohtaan.
Tämä näyttää nyt kyllä vahvasti siltä että Veikko kainaloisineen on tullut yliarvioineeksi koalitionsa kyvyt ja samalla aliarvioinut vastapuolta joten lopputulos voi olla hyvinkin kohtalokas, ei vainon kohteille vaan vainolaisille! - Anonyymi
Tämähän ei muuten pidä paikaansa. Lukijoiden mielipiteet ei ole maksumuurin takana., kokeile vaikka. Mikä lehti nyt laittaisi lukijoilta tulleet tekstit maksumuurin taakse, voi elämä sentään...
https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/5776316 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän ei muuten pidä paikaansa. Lukijoiden mielipiteet ei ole maksumuurin takana., kokeile vaikka. Mikä lehti nyt laittaisi lukijoilta tulleet tekstit maksumuurin taakse, voi elämä sentään...
https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/5776316eipä ollut ensimmäinen kerta kun huudellaan vailla parempaa tietoa. yleisesti olen huomannut että nämä "argumentit" ovat yksi kerrallaan alas ammuttavissa.. kyllä tästä vielä kunnon episodi saadaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, ja tekstejä lukiessaan voi tehdä havainnon ettei tässä asiassa ole kysymys kunnanjohtajan luottamuksesta vaan kepulaisesta pitkäkestoisestä vähälahjaisesta vainosta Järvistä ja Kitkiöjokea kohtaan.
Tämä näyttää nyt kyllä vahvasti siltä että Veikko kainaloisineen on tullut yliarvioineeksi koalitionsa kyvyt ja samalla aliarvioinut vastapuolta joten lopputulos voi olla hyvinkin kohtalokas, ei vainon kohteille vaan vainolaisille!Höps sulle. Mikä Veikko? 18-3 puhuu selvää kieltä mitä pitäisi vajakinkin ymmärtää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höps sulle. Mikä Veikko? 18-3 puhuu selvää kieltä mitä pitäisi vajakinkin ymmärtää.
Ettei nyt vaan tulisi kohtalokasta laskuvirhettä, muiden lukemattomien virheiden lisäksi!
- Anonyymi
Taitaa mennä meilläkin Kittilän vanavedessä
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778