Nuo muka "Hämäläiset" ehdokkaat noi vanhat kannattaa sivuuttaa istuneet liian kauan ja saamattomia. Olen yli 60v mies ja tulen äänestämään nuorempaa sukupolvea joka katselee tulevaisuuteen uusin visioin, tosin en vihreitä liian kallis Suomelle tuo "nenärengas" katujen valtaaja porukka on, maltillinen kok,ps tai jopa keskusta. YLEN ja MTV3 vaalikeskustelut ei ole todellisuutta tulette huomaamaan kun ajattelette omia näkökantojanne.
Vastaukset 4
Kohta päästään taas uurnille.Minulle ei myöskään käy nykyisestä hallituskokoonpanosta mikään puolue.Ei vihreät eikä mikään punaiseen viittaava.PS,KOK,kristilliset ym oikealle menevät joutuvat nyt ottamaan vetovastuun kun talous on laitettava kuntoon.Kiva olis vaan olla saamapuolella ja kuittailla kaikenlaisia etuuksia,mutta se ei enää onnistu,rahat on hassattu.Muutoinki se holtiton velkarahan syytäminen ulkomaille pitää loppua,meillä on itelläki sille käyttöä.
- Anonyymi
Perussuomalaiset hallituspuolueena hajoaisi samalla tavalla kuin eri kunnissa olevat valtuustoryhmänsäkin.
Hallituksessa ollessaan perussuomalaisten puolue repesi kahtia, ja hillotolpat karkasivat käsistä.- Anonyymi
Joo ei. Kokoomusnuoret oli oikeassa että äänestämiseen tarvitaan älykkyystesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751230
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821157Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241125Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.74739Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 137530
- 25512
- 36505
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää42468- 19456
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.85444