Iisakin Ristikot 2023

Minulta kysytään jonkin verran Iisakin ristikoista. Laitan töhän asioita, joita Iisakin ristikoita ratkojien olisi hyvä huomata.

61

2104

    Vastaukset 61

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3/2024 s. 19

      Keskellä ristikossa in mielestäni kuva viidestä kalasta ja kahdesta leivästä. Jos ymmärsin pyöreöt esineet oikein, mielestäni siinä on laadintavirhe. Po. kaksi kalaa ja viisi leipää.

      • Äh, vuosiluku meni vahingossa väörin - en sentään ole ennustaja. Kuvan laatu on kyllä varsin kehno, sillä pitää päätellä, mitä pyöreät esineet ovat, sillä kuvasta se ei selviä.

      • Laitoin palautteen Kolmiokirjalle. Kolmiokirja pahoitteli laatijan ajatusvirhettä. Siitä, mistä edellä kerroin, on kyse.

    • Albumi 2/2022 lähetysaika kai mennyt vai onko?
      Yksi piilokirjain jäi s. 25 arvauksejsi

      KLM:N KESKELLÄ > I?OR< (? = piilokirjain).

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Sain sivuillani vinkin, että liittyy jääkiekkoon. Katsoin Google ja asia selvisi.
        Kysyin myös sivun loppuun lisäämältäni OpenAI:n ChatGPT:ltä, joka antoi saman vastauksen kuin Google.
        https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/forums/topic/iisakin-ristikot-albumi-2-2022/?view=all#post-27544

        Robitin vastaus:
        "KLM on myös lyhenne legendaarisesta Neuvostoliiton jääkiekkoseurasta, joka tunnetaan nimellä "KLM-ketju" (Kharlamov-Maltsev-Larionov). Kyseinen ketju oli yksi kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoketjuista, jonka jäsenet olivat Venäjän jääkiekkomaajoukkueen avainpelaajia 1970- ja 1980-luvulla. KLM-ketju nimettiin Kharlamovin, Maltsevin ja Larionovin mukaan. KLM-ketju tunnetaan myös nimellä "The Green Unit"."

    • Harmittavasti kysyjä ei kertonut, oliko vinkeistäni apu ja saiko kysyjä Piiraisen ristikon ratkottua. NimimerkkuiHP ihmetytti hieman, mutta kommentin sisällöstä ja ip-osoitteesta päätetten kysessä ei ole HP-trolli.

    • 4/2023 s. 14 aukkoja en saa ratkaistua. Ei täällä olisi ketään luotettavas ja osaavaa Iisakeja ratkovaa, joka vois tulla Magmaan pohtimaan aukkokohtia.

      • Ratkottiin aukot kolmen ratkojan kimpassa Magmassa - aikaa hurahti kolmestaankin aika paljon, joten oi hankala tapaus.

      • Sain tähän nettitutulta kommentin. Oudolta yksi kohta silti tuntuu.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Sain tähän nettitutulta kommentin. Oudolta yksi kohta silti tuntuu.

        Pyydä nettituttua heräämään huomenna siinä mielentilassa, että hänkin ryntää heti herättyään osoitteeseen

        https://www.lehtipiste.fi/catalogsearch/result/?q=pelikaani+ristikot

        katsomaan onko Punainen tehnyt paluun listoille vai katosiko lopullisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pyydä nettituttua heräämään huomenna siinä mielentilassa, että hänkin ryntää heti herättyään osoitteeseen

        https://www.lehtipiste.fi/catalogsearch/result/?q=pelikaani ristikot

        katsomaan onko Punainen tehnyt paluun listoille vai katosiko lopullisesti.

        Voin kokeilla itse. Etsin tänään haulla "Punainen Pelikaani".

        HAKUTULOS HAULLE 'PUNAINEN PELIKAANI'
        Ei osumia haulle.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Voin kokeilla itse. Etsin tänään haulla "Punainen Pelikaani".

        HAKUTULOS HAULLE 'PUNAINEN PELIKAANI'
        Ei osumia haulle.

        Hurraa!

        Jälleennäkemisen riemu on suurta juhlaa:

        https://www.lehtipiste.fi/969000.html

        Nyt näkee taas mihin kioskiin ja kauppaan siinä omassa naapurustossa PuPe on toimitettu.
        Onneksi kyse oli vain jostain sekoilusta lehtijakelijan järjestelmissä.

        'Hyvä. On minua todella hyvä, että on edes kaksi vaikeita ristikoita sisältävää lehteä, jolloin on aitoa kilpailuakin parhaasta ristikkolehdestä, jossa on koviksia. PuPe tuntuu suodiolla olevan keskimäärin hieman helpompi. Eki tuonut esille, ettei vaikeita ristikoita saa olla liikaa.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        'Hyvä. On minua todella hyvä, että on edes kaksi vaikeita ristikoita sisältävää lehteä, jolloin on aitoa kilpailuakin parhaasta ristikkolehdestä, jossa on koviksia. PuPe tuntuu suodiolla olevan keskimäärin hieman helpompi. Eki tuonut esille, ettei vaikeita ristikoita saa olla liikaa.

        Muistetaan, että kaikki siteeraukset ovat Huuhaan ihan omapäisesti muokkaamia ja asiayhteydestä irrottamia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistetaan, että kaikki siteeraukset ovat Huuhaan ihan omapäisesti muokkaamia ja asiayhteydestä irrottamia.

        Eivät 2023-08-17 09:21:41 ole siteerauksia vaan muistelua. Siteeraus on tarkka, muistelu on epätarkka asian esittäminen. Köytä sanaa "siteeraus" oikein.

        "siteeraukset" po. "muistelut" tms.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Eivät 2023-08-17 09:21:41 ole siteerauksia vaan muistelua. Siteeraus on tarkka, muistelu on epätarkka asian esittäminen. Köytä sanaa "siteeraus" oikein.

        "siteeraukset" po. "muistelut" tms.

        Muistetaan, että kaikki muistelut ovat Huuhaan ihan omapäisesti rakentamia ja hänen omaan ajatusmaailmaansa muokkaamiaan. Köytinkö oikein?

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Eivät 2023-08-17 09:21:41 ole siteerauksia vaan muistelua. Siteeraus on tarkka, muistelu on epätarkka asian esittäminen. Köytä sanaa "siteeraus" oikein.

        "siteeraukset" po. "muistelut" tms.

        Joskus Sanarisin ristikoissa oli PuPen ja Iisakin vertailua. Eki mainitsi, eetä monelta jäävät loppupään ristikot kokonaan ratkomatta. Vaikeimpien osuutta ei siten voi oikein lisätäkään. Muistan hänen maininneen, että ei Iisakissakaan kaikki ristikot ole koviksia. Miten paljon on tosi haastavia, pitää niin PuPessa kuin Iisakissa tarkkaan harkita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistetaan, että kaikki muistelut ovat Huuhaan ihan omapäisesti rakentamia ja hänen omaan ajatusmaailmaansa muokkaamiaan. Köytinkö oikein?

        En olr pyrkinyt esittämään toisten kommentteja vääristellen. Toki olen yleensä viitannut kommentteihin, jotka tukevat näkemystäni. Myönnön joskus ymmärtäneeni toisen kommentin väärin, mutta näin on käynyt tahattomasti. Jos väärin ymmärryksiä on ollut, niistä on huomautettu ja olen pyrkinyt omia tulkintoja oikaisemaan.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Eivät 2023-08-17 09:21:41 ole siteerauksia vaan muistelua. Siteeraus on tarkka, muistelu on epätarkka asian esittäminen. Köytä sanaa "siteeraus" oikein.

        "siteeraukset" po. "muistelut" tms.

        Lainaukset pitää aina merkitä, jotta ne tietää lainauksiksi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lainaukset pitää aina merkitä, jotta ne tietää lainauksiksi!

        Mitä milloin on tarkkaan ottaen sanottu, on vaikea löytää. On hakuammuntaa. Jos otan tarkan sitaatin, sen myös sitaatiksi mainitsen ja usein tarkan kohteenkin mainitsen.

    • Tunnen jonkin tason rimakauhua Alf Simbergin ja Janne Salon ristikoiden auttamisessa.

      Olen niihinkin yleensä apua osannut tarjota, mutta nyt tuntuu liian vaikealta tapaukselta enkä saa annettua vinkkiö edes kahteen vihjeeseen.
      https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/forums/topic/iisakin-ristikot-8-2023/#post-29476

      Kyllähän Satu voisi auttaa, mutta en nyt haluaisi häneltä apua pyytää ainakaan vielä. Jos joku osausi SPOILER-tägejä hyldyntäen laittaa vinkkejä, olisin kiitollinen. Ilman SPOILER-tägien käyttöä älköön kukaan tämän kommentin lukenut tulko sivuilkeni ristikossa auttamaan.

      Jos tääktä oyydän sivuilleni vinkkiapua, toivon AINA, että käytettäusiin vinkeissä DPOILER-tägejä. Jos eräs trolli osaa niitä sujuvasti käyttää, pitäusi se muillekin olla riittävän helppoa.

      On Iisakki PuPea vaikeampi. En minä PuPen kanssa ole samalaisissa vaikeuksissa ollut kuin mitä olen Alf Simbergin ristikoiden kanssa. Vaatinevat harjaantumista ja itse niitä olen ratkonut kokonaan vuoden sisällä vain yhden (sen pummasin eräältä kysyjältä - vuoden sisällä se on ainut pummaus). Siitä selvisin suht, vaivattomasti.

      • Anonyymi

        Sinulla on siis itse tunnistettu selkeä kehityskohde.

        Siispä kiellä kaikilta ihmisiltä saapuminen sivuillesi ja heivaa muutaman kuukauden ajaksi DPOILERitkin syrjään ja ala opiskelemaan. Käy kaksin käsin Simbergiin kiinni ja käytä syksyn pimeät illat itsesi harjaannuttamiseen. Sitten kun uusi kevät koittaa niin olet taas pätevöityneempi ristikko-ope.

        Siitä nyt di ole hyötyä akuutissa tilanteessa eli avun tarjoamisessa nimimerkille Kai, joka apua pyysi.

        Olen aika monta kertaa kysynyt nettitutuilta henk. koht. apua, jos en itse osaa keksiä jonkun vihjeen logiikkaa. Olen pyytänyt myös jonkun muun tarkistamaan ratkaisuni. Minulla on pieni tiimi takana, mutta en minä halua liikaa toisia vaivata. Tiimistä välillä joku on lomillakin. En minä aseta päämääräkseni, että minun ihan yksin kaikkiin vihjeisiin pitäisi osata antaa apu. Yhtä tiimiläistä edelleen kaipaan. On vain vaikea löytää riittävän osaava ja täysin luotettava tiimiläinen.

      • Tapio-Huuhaa

        Paljastelija, jota inhoan olisi riittävän osaava ratkoja. Koska häntä inhoan, hän ei käy. Hän olisi myös totaalisen epäluotettava jäsen -voisi verrata venäisen vakojaan pyytämiseen SUPO:on. Osalla henkilöistä, joita tunne, puuttuu taasen riittävä osaaminen, jotta heistä olisi apua tiimin jäsenenä.Vaaditaan myös halu käyttää Magmaa.

        Tiimin jäseneltä vaaditaan siis riittävä taitotaso, lojaalisuus ja halu käyttää Magmaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on siis itse tunnistettu selkeä kehityskohde.

        Siispä kiellä kaikilta ihmisiltä saapuminen sivuillesi ja heivaa muutaman kuukauden ajaksi DPOILERitkin syrjään ja ala opiskelemaan. Käy kaksin käsin Simbergiin kiinni ja käytä syksyn pimeät illat itsesi harjaannuttamiseen. Sitten kun uusi kevät koittaa niin olet taas pätevöityneempi ristikko-ope.

        Pyysin apua Sadulta kertomaan ratkontavirheitä ja antamaan vinkkejä.

        Pyysin häneltä siis Magmassa saman kaltaista palvelua kuin itse yleensä annan muille.

        Olen joskus auttanut häntä Simbergin ristikoiden ratkonnassa, mutta yleisellä tasolla Satu osaa ratkoa niitä paremmin. Satu hankkii säännöllisesti Iisakin, joten hänellä on niistä minua verroin enemmän kokemusta.

        Koska pyrin AINA antamaan toisille riitävän avun, on pakko niellä se tosiasia, että itsekin joskus tarvitsee apua.

      • Lehden ostaneet ratkoivatkin ongelman keskenään kuten erään toisen ristikon. Tämön saa unkhtaa.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Lehden ostaneet ratkoivatkin ongelman keskenään kuten erään toisen ristikon. Tämön saa unkhtaa.

        Oikeasti. Et pystynyt tätä tajuamaan? Lisää sanan loppuun vain. Etkö tajunnut etkö? Tunnen suurta isompaa myötähäpeää. ”Haluan vain ja ainoastaan auttaa.”. Pelle Hermanni koko mies.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti. Et pystynyt tätä tajuamaan? Lisää sanan loppuun vain. Etkö tajunnut etkö? Tunnen suurta isompaa myötähäpeää. ”Haluan vain ja ainoastaan auttaa.”. Pelle Hermanni koko mies.

        Yleensä pystyn auttamaan ja ratkomaan vihjeiden o gelmat, joskus en. Tyypillinen reaktio Sanarisin foorumissa oli esittämösi. Jos en jotain tajunnut, kamala mollaus, usein ihan totaalinen teilaus. Taitaa joku Sanaris-ajan mollaaja olka tämän kirjoittaja.

        No ei se muutamalle muullekaan ollut selviö - onneksi ei olla Sanarisin foorumissa entisinä "hyvinä aikoina", jolloin mollaus oli voimissaan. Toki Pike yrittää pitää mollauskulttuuria pystyssä, mhtta sitä ei entiseen tapaan enää suvaita.

        Sanarisin foorumissa on pahemminkin joku ollut nolo - esimerkjejä voisi ottaa esille, mutten halua toisia ratkojia mollata niiden takia.

        Syy, miksi minä tai muut eivät jotain tajua, on urautuminen tiettyyn ajatuskulkuun. Tässä kävi niin. Suurin syy ratkkntavirheisiin on samassa asiassa. Yleensää havaitsen ratkkntavurheet, mutta en aina.

        Mutta en pahastunut Minnan oikaisusta. Minna ei käyttöytynyt kuin Sanarisin foorumin ikävät Pike-tyypit. Pike-tyyppejä oli muitakin kuin vain Pike.

        2023-09-19 22:09:17 kirjoittaja ' sausu helposti porttikiellin foorumiini.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti. Et pystynyt tätä tajuamaan? Lisää sanan loppuun vain. Etkö tajunnut etkö? Tunnen suurta isompaa myötähäpeää. ”Haluan vain ja ainoastaan auttaa.”. Pelle Hermanni koko mies.

        Ehkä olet se varsinainen Pike - kun et saa Sanarisin foirumissa mollata, pitääkö tänne tulla? Mikset mollaa täällä kaikkua kysyjiä?

        Minukta kysynyt toi esille Raamattu-näkökulman. Jäin siihen ja smoin kävi eräälle muullekin. Kyseessä oli harhautus. Joskus sitä jää harhautukseen.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Ehkä olet se varsinainen Pike - kun et saa Sanarisin foirumissa mollata, pitääkö tänne tulla? Mikset mollaa täällä kaikkua kysyjiä?

        Jos puhuttaisiin viimeisen kerran Sanariksen palstan Pikeistä ja muista, sinähän sieltä ulos lensit, älä unohda omaa osuuttasi. Viimeinen ajatus Pikestä: Hän tuntuu olevan ylpeä, kun saa omalla nimellä näpäyttää "tyhmempiä", tuskin hän täällä nimettömänä kommentoisi. Muutenkin kaikki viittaukset, että Vuokilan palstalta tulee tänne kirjoittajia, loukkaa Vuokilaa, jos hän ei ole itse tänne kirjoittamassa. Sanariksen palstalle kirjoittavat eivät ole mikään ryhmä, jota voi kollektiivisesti haukkua, kun ei ole mitään faktaakaan asiasta. Piste!

        Mutta kun oli hyvin tyypillinen Sanarisin foorumissa kohtaamani asenne. Sellaista asennetta ei ohyvä missään viljellä. Osa ilkeilyistä oli varmasti ikävää vedätystä. Vedätystä t
        älläkin kohtaa.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Mutta kun oli hyvin tyypillinen Sanarisin foorumissa kohtaamani asenne. Sellaista asennetta ei ohyvä missään viljellä. Osa ilkeilyistä oli varmasti ikävää vedätystä. Vedätystä t
        älläkin kohtaa.

        Jos se asenne herää siellä, miksei se heräisi missä tahansa (paitsi itse hallitulla palstalla). Sinä kohtasit sen asenteen, koska et niin monen mielestä sopinut palstalle. Kyllä se sinulle monta kertaa kerrottiin. Sinä et vain osannut lukea niitä oikein vaan syöksyit kielekkeeltä rotkoon päätä pahkaa. Valitat usein, että miksei muille sanota samalla tavalla. Mietihän vaikka kirjoitustesi määrää ja sitä, että hyökkäät melkein jokaista arvostelijaa vastaan. Siinä syitä jo riittävästi.

        Kysyin siellä ja nyt täälläkin ihan asiallisesti. Joku kyseli Sanarisin foorumissa paljkn selkeämmistä tapauksista.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Kysyin siellä ja nyt täälläkin ihan asiallisesti. Joku kyseli Sanarisin foorumissa paljkn selkeämmistä tapauksista.

        Lukemisen ymmärtäminen? Kirjoitusten määrä. Toisten kirjoitusten jatkuva arvostelu. Näistä johtuva maine. Et pysty niitä hetkessä muuttamaan etkä tunnu pystyvän "pitkässä juoksussakaan".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukemisen ymmärtäminen? Kirjoitusten määrä. Toisten kirjoitusten jatkuva arvostelu. Näistä johtuva maine. Et pysty niitä hetkessä muuttamaan etkä tunnu pystyvän "pitkässä juoksussakaan".

        Sain täysin epäasiallisen, ylimielisen kommentin. Kyllä se huomautuksen arvoinen oli.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Sain täysin epäasiallisen, ylimielisen kommentin. Kyllä se huomautuksen arvoinen oli.

        XXX 4.5.2016 klo 22:36

        ”Kaikella ystävyydellä Tapio

        Kirjoituksissasi usein kolmenlaisia ongelmia.
        1. Pieniä harmittomia kirjoitusvirhetä (joita sattuu silloin tällöin kailille).
        2. Tekstisi on monitulkintaista esim. virheellisten tai puuttuvien sijapäätteiden tai muuten vaillinaisten sanojen takia.
        3. Teksti on täysin käsittämätöntä. Lauseet ovat epämääräisiä, niistä puuttuu sanoja. Tekee mieli sanoa, että ne ovat täyttä soopaa.

        Välillä tuntuu, että sinulla on lukihäitiö, mutta toisaalta pystyt kyllä tuottamaan myös kelvollista tekstiä, joten tuntumani tuskin on totta.

        Näin ollen asia lienee seuraavasti. Sinulla on hirmuinen kiire tuoda mielipiteesi julki. Et ehdi harkita saati tarkistaa sitä, mitä kirjoitat. Näin ollen et myöskään välitä vähääkään siitä, miten mielipiteesi ymmärretään.

        Lopputuloksena on ärsyyntyneiltä lukijoilta kärkeviä vastauksia ja turhaa suukopua, jota sitten ihmettelet.”

        Pitää yllättävän hyvin paikkansa edelleen.

      • Anonyymi

        En tule ikinä enää auttamaan sinua. Haukut kaikki ihmiset ympärilläsi ja sitten oletat heidän auttavan sinua. Oikeasti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        En tule ikinä enää auttamaan sinua. Haukut kaikki ihmiset ympärilläsi ja sitten oletat heidän auttavan sinua. Oikeasti?

        Itse autan toisia ratkojia niin hyvin kuin osaan. Tämä ei ollut aloittamani ristikon ongelma.

        Tänne olen yrittänyt luoda terveen oloista toimintakulttuuria siinä onnistumatta.

        Iisakin ristikoiden käsittely ei ole mennyt sellaisiin älyttömyyksiin kuin monen muun rustikon käsittely. Ajattelin, että Iisakkua voisi jotenkin jörkevöllä tasolla täälläkin käsitellä.

        Olit väärässä. Persoonasi on toksinen. Pysy kummitussivuillasi. Pidä yllä nollatoleranssia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olit väärässä. Persoonasi on toksinen. Pysy kummitussivuillasi. Pidä yllä nollatoleranssia.

        Kysyn nettituilta Magmassa, mutta aina ei hekään keksi ideoita. Tavoite on aina löytää looginen selitys kysytyille vihjeille. Jos ei löydy, ristikko tuntuu hieman keskeneräiseltä, vaikka olisin oikein ratkottu. Iisakissa on eniten vaikeuksia löytää loogisia selityksiä.

    • Anonyymi

      Mikä idea on s.23 ristikossa? En ymmärrä tummien vihjeiden ideaa.

      • Sain ristikon toiselta ratkojalta, joten voin sivuillani yrittää auttaa. Mutta en ymmärrä, mitää tarkoitatvtummilla vihjeillä. Tummia vihjekuvia on muutama. Kaikista tummista kuvista tulee varsin suoraviivaisesti ratkaisusanat.
        Pääkuvasta tulee varsin suoraviivaisesti rstkaisusanat.

    • Anonyymi

      Hupsis, väärä lehti. Kyseessä siis punaisen pelikaanin s. 23.

    • Anonyymi

      Joulukuun Iisakki pölähtää kuin tilauksesta iloksemme tiistaina eli Itsenäisyyspäivän aattona. Keskiviikon raukea tunnelma on vaarassa vaihtua kiivaaseen väittelyyn siitä kenen laatijan virhe on pahin 😉

      • Anonyymi

        Vielä 11/2920 on lähetysaikaa. S. 16-17 Skytän ristikkoa on pidetty pahana. Vasemman yläkulman 4x4 ruudun aukion kanssa minulla oli vaikeuksia saada se ratkottua. Se oli eräällä ratjojalla käytännössä tyhjä, sillä laitettukin ratkaisussna oli sillä kohtaa väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eräällä ratjojalla käytännössä tyhjä", mikä ihmeen epämääräinen tiedotuskanava tämä on? Eräs ratjoja kommentoi erästä ratjojaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eräällä ratjojalla käytännössä tyhjä", mikä ihmeen epämääräinen tiedotuskanava tämä on? Eräs ratjoja kommentoi erästä ratjojaa...

        Nostin esille, koska lehden kilpailuihin osallustumispäiviä on jäljellä enää muutama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nostin esille, koska lehden kilpailuihin osallustumispäiviä on jäljellä enää muutama.

        Et nostanut. Nostit koska sinulla korostunut itsekorostuksen tarve ja erittäin vakava someaddiktio. Ei siinä mitään, mutta myötäisit sen edes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nostin esille, koska lehden kilpailuihin osallustumispäiviä on jäljellä enää muutama.

        Ahaa, toinen eräs ratjoja olikin Tapio-Huuhaa!

    • Anonyymi

      Kuvitellaanpa tilanne, missä Tapio-Huuhaa onnistuisi saamaan ympärilleen samoilla säännöillä toimivan ja toistensa seurassa viihtyvän "orkesterin". Siinä olisi kuulkaa ristikoita laativat tahot pulassa, kun julkaisun jälkeen menisi tunnista maksimissaan puoleen päivään ja kaikki annetut aivopähkinät olisi ratkaistu ja spoilerien takana paljastettu, minkä jälkeen tekijöiltä odotettaisiin tason nostoa (lue: vaikeusasteen reilua nostamista).

      Onneksi TH on vuosien saatossa osoittanut käytännössä päivittäin (jatkuva riitely ja toisten ihmisten toimien arvostelu) olevansa kykenemätön toimimaan yhteistyössä ja siksi edellä ajatusleikkinä mainittua, isossa tiimissä intohimoisesti ristikoita harrastavien joukkoa, ei tule ikinä muodostumaan. Tästä kielii myös välillä palstalle ilmestyvät kaipausviestit. Hetken aikaa asiat siis rullasi, kunnes totuus paljastui ja ryhmädynamiikka hajosi ennen kuin liima ehti edes kunnolla kuivua.

      Mutta, tästäkin huolimatta: Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset!

      • Enhän minä mitään ratkaisusanojen massapaljastuksia harrasta. Ylipäätänsä sivujeni foorumiosastolta löytyy aika vähän ratkaisusanoja.

        Sivustolla on pieni toisiaan kohtaan ystävällinen käyttäjäjoukko. Hirveän suurta joukkoa ei ole edes aikaa palvella.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Satu näemmä saikin itse ratkottua ongelmakkhdan, joten tämön asian saa unohtaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1418
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      46
      961
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      14
      855
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      828
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      91
      730
    6. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      730
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      718
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      677
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    11. 66
      653
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      641
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      45
      624
    14. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      598
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      547
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      522
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      515
    Aihe