Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Aitokiuas ja löylyn laki

Kokeillaan, saisiko täältä melkein asiallisia vastauksia, vai meneekö perinteiseksi Suoli24-linjaksi.

Kesällä tulee ajankohtaiseksi uuden saunan rakentaminen mökille ja suunnitelmat sen perusteella ovat jo varsin pitkällä (pitää vielä piirrättää sen verran kuvia, että saa rakennusluvan haettua ja rakennustavaran tilattua).

Saunaan on tulossa aitokiuas (sytänmainostaja voi olla ihan hiljaa, kiitos). AK-57 olisi valmistajan mukaan juuri ja juuri riittävä kyseiseen saunaan ja sitä tässä olen katsellutkin. Hivenen kuitenkin himottaisi AK-57K, jollainen toiselta mökiltä löytyy. Haaste tässä on se, että jälkimmäinen on napsakat 22 senttiä korkeampi ja löylyn laki huomioiden saunan minimikorkeus olisi 138 + 40 + 110 = 188 senttiä. Tuohon voinee lisätä reilut kymmenen senttiä istuinmukavuuden ja kiukaan lattiasta korotuksen takia. Tulee vähän korkeahko.

Mitäs mieltä arvon palstalaiset ovat löylyn lain toteutumisesta aitokiukaan kanssa? Pitääkö alalauteet saada kiukaan kannen yläpuolelle, vai tasaako tuntikausien lämmitys tehokkaasti lämpöä estäen varpaiden palelun?

33

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Esitä nyt se "löylyn laki" niin sitten voi kommentoida !

    • Anonyymi

      Kannattaa olla löylyn lyömä niin ei jalat palennu.

    • Anonyymi

      Palstan aktivointien lakien mukainen aloitus...

      • Anonyymi

        Niin aina ja kuten aina ennenkin käyt kierroksellasi nostamassa omia avauksiasi ylös vastaamalla niihin itse therotta kun ei saalis ui pyydyksiisi.

        Löylynlaki höpinät on samanlainen provo kuin se, että sinä ammattitrolli saunaa muka rakentasit. Sillä erolla että löylynlaki pätee kertalämmitteisessä saunassa Aito kiukaalla noloimpien yhdistäessä sen jokaiseen saunaan kutsuen itseään sauna asiantuntijoiksi tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        löylylläkin on lakinsa muuttujineen mutta kuutamollahan nämä "asiantuntijat"ovat jotka yhdistävät kertalämmitteisen saunan ominaisuuksia saunoihin jonne ne eivät kuulu ja joissa sitä ei edes esiinny. Mikä nolointa medioissa asti ilman kyseenalaistuksia. Esim. edellisestä löylyn laki saunojen yhteydessä joissa on jatkuvalämm. puukiuas painovoim. ilmanvaihdolla noloimmillaan sähkökiuas koneellisella ilmanvaihdolla joissa löylyn lakia ei voi esiintyä edes teoriassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin aina ja kuten aina ennenkin käyt kierroksellasi nostamassa omia avauksiasi ylös vastaamalla niihin itse therotta kun ei saalis ui pyydyksiisi.

        Löylynlaki höpinät on samanlainen provo kuin se, että sinä ammattitrolli saunaa muka rakentasit. Sillä erolla että löylynlaki pätee kertalämmitteisessä saunassa Aito kiukaalla noloimpien yhdistäessä sen jokaiseen saunaan kutsuen itseään sauna asiantuntijoiksi tms.

        Moktar.Gubta se TheRat on...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moktar.Gubta se TheRat on...

        mm.

    • Anonyymi

      Aidosta tulee tuhkamuna kun joutuu istumaan tuhkapölyisillä lauteilla.

    • Jotenkin vastausten laatu ei yllätä, mutta olihan se kiva hetken aikaa toivoa.

      • Anonyymi

        Miten monen palstan viestiliikenne sinun ammattitrollin pitää vielä provoamisella ja pään aukomisellasi tappaa luotsinpestin suojista ennen kuin sinä ymmärrät katsoa peiliin therotta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten monen palstan viestiliikenne sinun ammattitrollin pitää vielä provoamisella ja pään aukomisellasi tappaa luotsinpestin suojista ennen kuin sinä ymmärrät katsoa peiliin therotta?

        On tainnut nyymillä mennä kvartsia lisääntymiselimeen jossakin. Enhän minä ole edes juurikaan kirjoitellut pitkiin aikoihin. Ja ainut foorumi missä on jaksanut edes provoamisen suuntaan mennä on äärioikeiston kansoittamat maahnamuuttoroskat, joissa idiooteille nauraminen on vaan niin hauskaa.

      • Anonyymi

        Persetti.

      • TheRat kirjoitti:

        dont-feed-the-troll
        2023-03-12 17:17:15
        "Anonyymi 12.03.2023 17:05
        188cm on saunaksi matalko..otsainen rotta "

        - Kysy taas puskissa koko aja kyttäävä therotta ei kait sinun kuvitella trollaavan tällä palstalla sinun pikkuneidin sensuroidessa taas vastauksia provoihisi kuin 5 vuotias hiekkalaatikolla leikkivä lapsi?

        Anonyymi
        13.03.2023 10:43
        TheRat kirjoitti:
        On tainnut nyymillä mennä kvartsia lisääntymiselimeen jossakin. Enhän minä ole edes juurikaan kirjoitellut pitkiin aikoihin. Ja ainut foorumi missä on jaksanut edes provoamisen suuntaan mennä on äärioikeiston kansoittamat maahnamuuttoroskat, joissa idiooteille nauraminen on vaan niin hauskaa.

        Lue lisää
        sattuu se suoli24n ääliöoikeistolainenkin olemaan sinä v*ttuileva luotsi itse joka häiriköit luotsinpestin suojista joka toista s24 palstaa 18-22h/365vrk vuodessa luotsinpestin suojista.

        Anonyymi
        13.03.2023 10:43
        sensuroi ja ryömi sen jälkeen takaisin koloosi s24 palstojen palkkatrolli..

        Anonyymi
        13.03.2023 12:15
        S24 palstojen pahin ja suveneeristi ahkerin häirikkö&trolli. Yksi S24 palstojen luotseista.

        Anonyymi
        14.03.2023 13:40
        On tainnut vttuilevalla nyymiluotsilla mennä kvartsia lisääntymiselimeen jossakin kun pitää pikkuneidin koko ajan turvautua sensuuriin kun sinun provoihin vastataan?

    • Anonyymi

      Vähän ohi aiheen, mutta...
      Meinasin mökin isohkolle rantasaunalle AK-57 kiuasta, mutta totesin lämmityksen kaikkine kommervenkkeineen liian työlääksi ja hitaaksi. Myös kustannuspuoli laittoi miettimään...
      Mahtavat löylyt siitä kyllä saa, sanoisin ainutlaatuiset.

      • Anonyymi

        Meillä on 5 vuotta 57 seisonut käyttämätta ja vieressä S-K 50 jota lämmitetään keskimäärin neljä kertaa viikossa.
        Kertoo jotain Sydansaunan käyttö ominaisuuksista.
        Pieni puun kulutus, lyhyt lämmitys aika ja vielä miellyttävämpi lämmöntuotto.
        Saunassa voi viihtyä kauan.

        Kertoo S-kiukaasta kaiken se, että sitä pitää mainostaa suoli24:lla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo S-kiukaasta kaiken se, että sitä pitää mainostaa suoli24:lla.

        Juttujen perusteella Skitso-kiuas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on 5 vuotta 57 seisonut käyttämätta ja vieressä S-K 50 jota lämmitetään keskimäärin neljä kertaa viikossa.
        Kertoo jotain Sydansaunan käyttö ominaisuuksista.
        Pieni puun kulutus, lyhyt lämmitys aika ja vielä miellyttävämpi lämmöntuotto.
        Saunassa voi viihtyä kauan.

        Miksi kukaan saunoo neljä kertaa viikossa...?

    • Anonyymi

      Aito on aikansa elänyt.

      • Anonyymi

        Ikonin aseman saavuttanut n70 vuotta markkinoilla jo ollut kiuas siinä missä pula-ajasta muistuttavia peltilaatikko kaminakiukaita menee ja tulee aidon jäädessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikonin aseman saavuttanut n70 vuotta markkinoilla jo ollut kiuas siinä missä pula-ajasta muistuttavia peltilaatikko kaminakiukaita menee ja tulee aidon jäädessä.

        Kaikella kunnioituksella, oli monta syytä hankkia Sydän-kiuas.
        Meidän saunassa Aito 57 kertoo saunamme historiasta nykypäivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikella kunnioituksella, oli monta syytä hankkia Sydän-kiuas.
        Meidän saunassa Aito 57 kertoo saunamme historiasta nykypäivään.

        kaikella kunnioituksella, keksi s-kiukaan valmistajana taas esiintyvä s24 ammattitrolli therotta parempia provoja..🥱🥱

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikella kunnioituksella, oli monta syytä hankkia Sydän-kiuas.
        Meidän saunassa Aito 57 kertoo saunamme historiasta nykypäivään.

        Hauska tapaus mm sen takia että erinäisten testiraporttien tms jälkeen ottaa niiden laatijoihin yhteyttä jos ei tulokset miellytä joiden jälkeen ne kiltisti korjaa julkaisunsa asuun joka miellyttää ko tuotevalmistajaa 🤣

    • Anonyymi

      Ei vaikeuksia minkä valitset jos vain paras kelpaa.

      • Juu, siitä ei ollutkaan kyse. Aitokiuas tulee. Nyt oli vain kyse siitä, kuinka tehokkaasti löylyn laki toimii tuollaisen kertalämmitteisen kanssa.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Juu, siitä ei ollutkaan kyse. Aitokiuas tulee. Nyt oli vain kyse siitä, kuinka tehokkaasti löylyn laki toimii tuollaisen kertalämmitteisen kanssa.

        Luulisi sinun itsesi kanssa keskustelevan trollin tietävän palstan aktivoimisineen kun olet vuosia ellei jopa kymmeniä aito kiuastasi ja sen ominaisuuksia ylistänyt?

        Mikä sinun oma käsityksesi asiasta on suomi24 palstojen ammattitrolli?

        Minulla kun on merkittävää kokemusta oikeastaan vain yhdestä saunasta, jossa on aitokiuas. Nyt kun rakennan uutta, haluaisin olla varma, etten tee virheitä.

        En noista palstan aktivoinneistasi tai trollailuistasi tiedä.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Minulla kun on merkittävää kokemusta oikeastaan vain yhdestä saunasta, jossa on aitokiuas. Nyt kun rakennan uutta, haluaisin olla varma, etten tee virheitä.

        En noista palstan aktivoinneistasi tai trollailuistasi tiedä.

        Keskustelu meni heti aloituksessa tavanoimaiselle suoli24-huutelutasolle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelu meni heti aloituksessa tavanoimaiselle suoli24-huutelutasolle

        Jos käyttökokemukset rajoittuvat ainoastaan 50-luvun perinnekiukaisiin, niin ennen ostopäätöstä kannattaa tutkailla mikä oli alan tekniikan taso tultaessa 2020 luvulle.
        Puukiukaiden terveydelliset vaikutukset tunnetaan.
        Sen myöntävät kaikki että kiuas on saunan sydän ja kysymys lienee ai oastaan siitä mitä etuja edelläkävijä VASTAVIRTAKIUAS =(Sydän-kiuas) tarjoaa perinnekiukaisiin verrattaessa.

    • Anonyymi

      23-vuoden kokemuksella voin vain kehua AK-57 kiuasta.
      Ylälauteen korkeudeksi riittää kiukaan korkeus.
      Hyviä löylyjä.

      • Anonyymi

        23-vuoden kokemuksella voin vain kehua AK-57 kiuasta.
        Ylälauteen korkeudeksi riittää kiukaan korkeus.
        Hyviä löylyjä.

        En kehuisi, olet menneisyyden vanki jos et paremmasta tiedä..

        Parempi olisikin ettet kehuisi.
        Kyllä tuommoisella 23 vuoden kehumisella aika moni muuttuu sekopääksi.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2162
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      44
      1864
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1550
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      68
      1525
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1442
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1372
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1332
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe