Taas voi toivoa paikallista musiikia. Radio Sandels 106,3 mhz klo 13-16 myös facebok.
Santun toiveet
Anonyymi-ap
1912573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 191
Vanhimmat
Hannun kipaleita saisi soittaa enemmän.
Miksi? Perusteluja kaivataan.
Taipaleen Reiskaa saisi soittaa enemmän.
Radio Sandels olut merkistä saunan lauteilla keksittiin reva galad
Hannun kipaleita saisi soittaa enemmänkin 👍
Kerro meille mikä artisti tämä Hannu on?
Hannu Hautaniemi on hyvä.
Kiitos tiedosta. En ainakaan muista koskaan kuulleeni hänen levytyksiään radiosta. Täytyypä tutustua kyseisen herran tuotantoon.
On hyvä! Pistin youtubesta soimaan. Zai zai zai on kovin tutun oloinen kipale. Olen ehkä kuullut tämän joskus aiemminkin.
Minä olen toivonut sitä useasti
Taidan tietää kuka olet
Hyvä ääni tällä laulaja kyllä. Ansaitsi isompaa huomiota eri radioasemilla.
väärin arvattu
Ei Rakkaus muutu Hannun kipale
Toive lauantaille Hannun Zai zai zai. Kiitos!
Hyi!
Hannun Zai zai zai soimaan huomenna.
Tämäkin hannun ralli löytyy youtubesta 👌
Tiedoksi ettei tänään tule Sandelssin puhelin toive konserttia!
Miksi ei tule?
Nyt ei ole kyllä yhtään zai zai zai tämä juttu tosijjaan
nimeomaan, sandels o asia ukkojen drinkki tosijjaan 👌
Zai zai zai, zai zai zai, zai zai🍺
Lopettakaa Hannan maalittaminen!
Hanun siis
Hannun
Ei se mitään maalittamista ole. Ihan oikeasti hyvä kipale joka saisi soida enemmänkin radiossa.
Hannun Tosi jees kipale sopii lauvantai päivään terv Tuikki !
Hannun zai zai zai sopii lavvantaihin
Ei niitä toiveita tällä paskapalstalla vastaanoteta!
Ihan hyvin voi ottaa täälläkin. Eikö studiossa ole nettiä?
Toivojalla on oltava netti
https://www.radiosandels.fi/kuuntelijan-toiveet/
Hannun kipale Tosi jees olisi päivään sopiva.
Eivät toteudu tätä kautta.
Mikseivät ne voisi tätäkin kautta. Hyvä radiotoimitus on ajantasalla.
Zai zai zai Hannun esittämä kipale.
Hannua soittoon!🤘
Se on huomenna jälleen santun toiveet ohjelmavuorossa.
Hannun kipale Zai zai zai.
Ääni tälle 👍
Hannu Tosi Jees
Hannun Kosketit sydäntäin. Ihana kipale ♥️
Soitin Santtuun ja siellä sanoivat että lukevat täältä myös. Toive Jarno Sarjasta. Kiitos
Kosketit sydäntäni Hannun kipale
Ei niitä täältä lueta tai mukaan oteta.
Miksi kakkia facebook toiveita ei luettu?
Ehkäpä kaikkia ei aina ehdi.
Mitä te täällä toivotte?
Musiikkia. Tyhmiä kyselet.
Hannu taitaa olla Sandelssin suosituin ja toivotuin artisti. Mutta otetaanpa nyt sen kunniaksi taas yhdet🍺Sandelssi on meidän kkona ukkojen kanava ja juoma 👍
Se on miehen puhetta 👍
Toiveena olisi huomenna Hannun Zai zai zai 🤘
Kosketit sydäntäin Hannun kipale
Hannun Tosi jees niminen kipale soittoon, kiitos.
Toive noteerattu t toimitus?
Moi Epe!
Hannun Tosi Jees kipale, kiitos.
Kosketit sydäntäin. Se on hyvä Hannun kipale. Soittoon, kiitos.
Se kipale on varattu Facebook toivojille!
Toivekipaleena Mayhem - Freezing moon. Hyvä kipale!
Ihan kamala!
Ihana kipale. Niin herkkä, niin aistikas.
Kelpaako Rovaniemellekin?
Soittiko Sandels Mayhemia?
Ei sottanut
Mutta illemmalla soi pohdiskelevampaa tsiteellisempaa musiikkia.
Olisipa Sandelsilla iltaisin ohjelmaa josta saisi toivoa hyviä kipaleita.
Toiveena on Hannun Zai zai zai. Kiitos.
Tuomari Nurmion Rahamies. Se on toiveeni tänään. Se on aina ajankohtainen kipale 👍
Zai zai zai kipale Hannulta! Kiitos
Ei soitettu. :(
Kosketit sydäntäni on toive
Hannu dominoi toiveita 👍
Hannulta Tätä Rakkaus On. Kiitos
Hannun kipale Zai zai zai toiveena tällä kertaa, kiitos
Ei soitettu. :(
Juice Leskisen Mikä hätänä. Huippukipale Yölento albumilta, jonka päätösraita tuo on 👍
https://www.youtube.com/watch?v=utVzLA7rNoI
Kosketit sydäntäni Hannun kipale, kiitos.
Ei niitä lähetyksiä täältä toteuteta!
Kyllä niitä toteutetaan. Ei muuta kuin Hannua soittoon saatana!🤘
Kuka Hannu?
Zai zai zai on toiveena.
Tosi jees Hannulta, kiitos!
Parempi on Zai zai zai.
Tää on ehkä se tunnetuin hitti. Löytyy myös youtubesta. Sieltä voi kuunnella jos sandels ei soita
Ei niitä täältä lueta.
Lopettakaa tai teen ilmoituksen !
Hannun biisejä soittoon ja reilusti!
Zai zai zai! Siinä kunnon kipale.
Tosi jees Hannulta kun soisi niin se olisi tosi jees juttu
Lopettakaa kiusuminen!
Mikä kiusiminen? En ymmärrä miten joku voi edes ajatella noin.
nyt tero jäitä hattuun ja aamulla eskariin 🫡
Tosi jees kun on zai zai zai 🤘 ZAI ZAI ZAI 🍻
Kuvitteleeko joku muka tosissaan että sandels väijyy jotain mokomaa suomi24 palstaa ihan vain soittaakseen sitä kautta tehtyjä biisitoiveita??🤣 Siis niillähän lukee nettisivuillaan ihan selvästi miten toivotaan kipaleita. Soittamalla, sähköpostilla tai sandelsin facebookin kautta. Soittajien toiveet ovat prioriteetti numero 1. Onko asia ymmärretty vai toivotteko täällä ensi viikollakin zai zai zaita ja tosi jeessiä?
Tätä sivua lukee kaiki
Jotkut lukee mutta paljon useammat eivät lue. Radiopalsta on kaukana Suomi24:n suosituimmista palstoista. Toiveet suoraan Sandelsille niin on mahdollista että ne toteutetaan.
Zai zai zai Hannun esittämä kipale, kiitos!
Puhut vähän mutta asiaa! Zai zai zai soittoon ja mielellään looppina saatana 🤘🍺
Tosi jees kun soi zai zai zai ja sandelssia on🍺
Tunturin suojassa on toiveeni. Hannun kipale.
Eka soittaja Järvenpäästä tosijjaan👍
Kalakukko kainaloon ja radiota kuuntelemaan radiosta tai tännykästä.
Pappan hullut vuodet kun radion santulle viritti ja tussilla aseman merkitsi.
Tosi Jees Hannulta ja terveiset hänelle! ❤️
HUUTISTA 🤣 Taas se alkaa
Helmisimpukka Hannun esittämänä. ❤️
Taas jätettiin paljon soittamatta! Miksi?
Lähetysaika ei riitä kaikkien toiveiden soittamiselle. Se on oma veikkaukseni. Toinen syy voisi olla, että on toivottu musiikkia, joka ei sovi Sandelsin musiikilliseen linjaukseen. Tämäkin on vain oma veikkaukseni.
Ei ollut. Hannu sopii listalle. Ei soitettu.
Ohjelma laajenee ensi vuonna viiden tunnin mittaiseksi.
Viisi tuntia samojen ihmisten samoja toivekappaleita viikosta toiseen. Mahtavaa!
Saisi olla kuusi tuntia.
Niin saisi. Toivekonsertit ovat kivoja. Soittajien jutut myös. Sandelsilla maksuttomat toiveet. Toi on kuuntelijoilla mahtava juttu. Sandelsista tulee paljon mieleen vanha Kajaus. Siis kaikella hyvällä tämä kommentti. Kanava saisi vain laajentua lisää. Kysyntää tuollaiselle radiolle on varmasti. Sandelsin nettiradiossa olisi hienoa kun näkyisi parhaillaan soivan kipaleen tiedot. Se olisi hieno juttu.
Ammattitaidosta kertoo sekin että Radioplayerin linkki ei toimi.
Ei se Sandelsin vika ole
kyllä se tiedetään bauerissa, etsitään aina jtn josta valittaa näin nazi-saksassa toimitaan
Kyllä muuten on.
Sandelsin nettiradio on toiminut koko ajan. Jos joku Radioplayer ei toimi niin vika on siellä.
Toiveena Topi Sorsakosken Kesäyö
Kosketit sydäntäni Hannun kipale ❤️
Mulla ei ole omaa toivetta. Toivon ainoastaan että tuo hieno toiveesi toteutetaan ♥️
Ei soitettu 😥
Tsai tsai tsai ei ole kulunut pitkään aikaan. Se sopisi ohjelmaan t. Hannu fan
Turha tänne on toiveita kirjoittaa.
Kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Lasse Mårtensonin kipale. Se on toiveenani ensi lauantaina.
Eivät lue täältä, usko jo!
Tosi Jees Hannun ❤️ kipale.
Ei soitettu. 😥
Ensi kerralla vain rohkeasti luuri kouraan ja soittamaan suoraan lähetykseen. Varmasti pääsisit läpi ja toive tulisi toteutetuksi.
Kosketit sydäntäin Hannulta ❤️
santtu on erittäin hyvä parhaat toiveet toteuttaa, kontentit ouluun toimittaa.
Hannulta ❤️ Lapin tie. ❤️
Hannulta ❤️ Tosi Jees ❤️
Hannun kipale Kosketit sydäntäin ♥️
Hannulta tosi Jees kiitos!
Hyvä että toivoa synkkyyden keskelle!
Zai zai zai Hannulta, kiitos ja terveiset Lappiin.
Tänään ei tule toiveita Santusta
Ihmisillä olisi pyhäpäivänä aikaa kuunnella ja radio soittaa tauotonta. Aika huono palvelu!
Se on kaikkivaltiaan Jumalan ja vapahtajamme Jeesus Kristuksen tahto. Jumala loi meille lepopäivän. Lepopäivä pyhittäminen on määritetty kymmenessä käskyssä. Siunattua vuotta 2024 kaikille radion ystäville!
Lepopäivänä ei saa tehdä mitään fyysistä. Ei saa esim. käydä paskalla. Ei jeesuskaan käynyt koskasn, koska jeesus on pyhä.
Tämä ei täysin pidä kutinsa. Raamattu nimittäin tietää kertoa päinvastaista. Matteuksen evankeliumin 19. luvun 42. momentissa on rivien väissä maininta Jeesuksen suorittamasta relaksaatiosta eli paskantamisesta. Tämä tapahtui Beetlehemin kaupungissa, jossa tunnetusti jo siihen aikaan oli roomalaisten rakentamissa taloyhtiöissä vesiklosetteja.
Tämä ei ole totta. Jeesus on pyhä!
Siis kyllähän pyhä mieskin paskantaa, koska se on Jumalan tahto. Paskantaminen kun on sekin ihan puhtaasti Jumalan luoma instituutio. Siunattua pyhäpäivää kaikille!
taidat olla vähä kateeline 🧐 . täälä soipi santtu saunalla ja avannolla, se käynnistää työvkon puhtaasti ja tehokkaasti jo heti maanantaiaamusta 👍
Hannun Kosketit sydäntäni ❤️
Ässien Jore Siltalan kirjoittama biisi 👍
Kosketit sydäntäin, Hannun kipale toiveena
Tosi Jees Hannulta. Terveiset pohjoisesta!
Toiveena jokin kiva kipale Hannulta. Kosketit sydäntäin, zai zai zai tai tosi jees. Kiitos jo etukäteen ja terveisiä kuuntelijoille.
Hannun kipale Kosketit Sydäntäni ❤️
Hannu Hautamäki tuntuu olevan aika suosittu artisti Sandelsin toivekonserteissa. Mahtaako toiveet edes mennä perille tätä kautta.
Menevät.
Hannun kipaleita toiveena. Tosi jees ja zai zai zai. Kosketit sydäntäin on myös aika kova ralli 🤘
Rovaniemelle toiveet?
Mietipä sitä 😉
Toiveena Hannulta jokin hyvä kipale. Hannulla niitä on paljon. Kosketit sydäntäin soittoon tänä lauantaina kiitos ❤️
Hannun kipale toiveena. Ihan mikä tahansa Hannun ralli. Ne kaikki vain toimii👍
Hannun ❤️ Kun sisälläni on vain kyyneleet.
Saisi soittaa enemmän iskelmää eikä mitään ulkomaisia kiitos
Soittakaa paranoid!
Joku toivoi joululaulua tänään 24.2. 🤣🤣🤣
Helppo uskoa kun tietää kanavan tason
Paljon tasokkaampi kuin teidän kanvat!
Mitä sekoilet, en ymmärrä mitä vihjailet?
Olet bayerista ei tänne muut kirjota
Nyt kuulostaa kyllä aika paranoidiselta...
Sinäkin olet siis lääketehtaalta kun tänne kirjoittelet?
Soitettiinko se joululaulu?
Soitettiin 🤣🤣🤣
Ei v***u 🤣🤣🤣
Toiveena Hannulta joku hyvä kipale ❤️🙏
Ihan mikä tahansa ralli 💪👌👍
Zai zai zai tahi Kosketit sydäntäin 🤘
Hannu Hietaniemen kipaleet toimii aina 👍
Joku toivoi taas Suvi Teräsniskan joululaulua. Hyvää joulua vaan siis kaikille! Prööt!
Kännissä ja läpällä toivottu? Mutta ei kai sentään soitettu? Joululaulua maaliskuussa? 💩
Kyllä soitti sen. Käänsin toiselle asemalle.
Vaikutatte botilta, onko VPN käytössä? (kurpitsan kuvalla)
Jos toivekipaleet ovat maksullisia niin onhan se silloin soitettava.
Sandelsin toivekonsertti tulee kuunneltua lähes joka lauantai. Saisi vain olla kestoltaan vähän pidempi lähetys. Onko Sandelsilla arkipäivinä toiveita? Joku täällä kaipaili Sandelsille enemmän kunnallispolitiikkaa mutta minä tykkään eniten toivekonserteista joihin soitetaan. Puhelinlangat Radio Suomessa on toinen hyvä ohjelma
Hannulta ❤️ Kosketit sydäntäni.
Vielä on perjantaita jäljellä https://youtu.be/OzK60NImoYU?si=RxHQp6nqYrpL3g8g
toive jälki löylyihin Hannu Hautaniemen Zai zai tai joku muu hyvä terveisiä Ylämyllystä
Tänään ei tule jälkilöylyjä. Turhaan toivotte.
Loppui jo klo 13. Pettynyt!
Hannun Kosketti sydäntä. Voiko soittaa klo 15 alkaen kiitos
Tänään toive kpl on Hannulta Tosi Jees. ❤️
kiitos kun soititte toive kpl
Saas nähdä mitä käy Santulle kun Pooki kuuluu Kuopiossa ja vastikään aloitti Santun sydänalueella Iisalamessa.
Kajaani vielä odotellessa, jos Bauer uskaltaa siellä nytkään Pookin lähetykset aloittaa.
Sandelsilla on niin vahva asema, ettei tuolla tule olemaan suurta merkitystä. Pooki ei tunnu olevan kovin kuunneltu uusilla alueilla.
Vielä vähemmän kuunneltu on Sandels. Finnpanel ei tunne koko Sandelsia. Se kuuluu siis muut -kategoriaan, jonka kuuntelijamäärä on romahtanut viimeisimmässä tilastossa. Pooki valloittaa iisalmelaisen iskelmä/tanssikansan sydämet. Se on jämpti.
Pookilla puhelut & toiveet maksullisia, Santulla ilmaisia.
Oulussa Santtu ei ole pystynyt horjuttamaan Pookin asemaa?
Maksullisia, mutta silti toiveita Pookille tulee tuutin täydeltä. Samalla rahaa. Saisivat lopettaa toiveet kokonaan. Vanhanaikainen konsepti ja jengi toivoo kanavasta riippumatta aina niitä samoja klassikkokipaleita. Niitä samoja joita soitetaan muutenkin. Paitsi nyt Pookilla soi 20 vuotta sikana. Harvemmin kuultu. Hyvä biisi.
Pooki päälle ja zai zai zai 👍🍻
Mitä ihmettä sinun pitää jankuttaa pookia joka keskustelussa? Pooki ei ole tämänkään aiheena