Sanokaapa mitä toiselta saa ja voi odottaa parisuhteessa

Mä olen ihmetellyt samaa, että mihin mua oikein tarvitaan. Tilaa pitää antaa ja sitä olen saanut itsekin, mutta eipä sitten juuri muuta. Satunnaista seksiä ja kivoja hetkiä silloin tällöin. Ehkä se sitten on parempi, kun on vakikumppani sentään, vaikkei juuri parisuhteesta voi puhua

Eiköhän ne ole jokaisella ne omat toiveet ja odotukset parisuhteessa. Se mitä ne sitten ovat kelläkin, onkin jo eri asia. Kuitenkin omasta mielestäni niiden toiveiden ja odotusten pitäisi kohdata edes jossain määrin, että ne tulisivat molemminpuolisesti täyttymään. Jos nyt ei aivan kaikilta osin, mutta pääpiirteittäin, jos se riittää. Toisilla on halu kohdata joka tasolla täysin purjein, toisille riittää vähempikin. Itse kuulun heihin, jotka haluavat toisen ihmisen tuomaan elämäänsä lisää sisältöä omalla tavallaan, omilla ominaisuuksillaan, täydentämään tyhjiötä joka on olemassa, vaikkakaan en ole yksin enkä yksinäinen. Antamaan sen oman mausteensa minun soppaani. Haenkin suhdetta ollakseni kaksin, ei missään lähes ystävyystasolla olevassa jumituksessa. Saadakseni antaa ja myös saada. Henkinen kemia unohtamatta fyysistäkään on tärkeää. Jos jokin osa-alue jää vähemmälle, riippuu ihmisistä, osapuolista, toimiiko suhde silloin. Joissakin asioissa voi antaa enemmän ja joissakin vähemmän, ymmärrettävästi. Suhteita on erilaisia. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi jollekin toiselle. Ainakin minä haluan sitä sielujen sinfoniaa, joka ei kuulu kuin meidän kahden korvissa ainoastaan. Etsintä jatkuu ...

Mun mielestä parisuhteen nimenomaan täytyy tuoda molempien elämään jotain lisää. Muuten suhteessa ei ole mitään mieltä vaan siitä tulee kuin työ. Ongelma on siinä, että on vaikea löytää ihmistä, joka odottaa suhteelta samoja asioita ja jonka kanssa vielä muutenkin synkkaa.

Monilla on valmis sapluuna ja lista siitä, mitä heidän mielestään suhteeseen sisältyy. Nämä näkemykset harvoin kohtaa. Itselleni on ainakin tullut käsitys, ettei juuri mitään saa vaatia. Tämä on radikaalisti eri kuin tuntemillani "valmiilla" pariskunnilla, joilla taas tuntuu olevan käsitys että kumpppanilta/puolisolta voi odottaa vaikka mitä. Ihmettelen miten toiset ovat tuohon pisteeseen päätyneet, kun käytäntönä alussa on ettei mitään saa edes ehdottaa tai pyytää. Milloin sitten ylitetään se "raja", minkä jälkeen odotukset ovat sallittuja. Ei aavistustakaan.

Toinen ongelma on, että monet haluavat heti ensitreffeillä päättää ollaanko pariskunta, ollaanko seksisuhteessa tai mitä ikinä. Ei haluta tutustua rauhassa uuteen ihmiseen ja antaa mahdollisuutta millekään. Vaihtoehdoksi jää kontaktin katkeaminen, ellei tuohon kysymykseen osaa heti välittömästi antaa vastausta.

Eli laidasta laitaan mennään näin mun kokemusten mukaan. Navigointi on hankalampaa kuin viidakossa.

Kunnollisen parisuhteen saaminen on äärettömän vaikeaa. Se on työläämpää kuin töissä käynti. Huomattavasti. Sitten kun suhteen saa vauhtiin, se menee lähes omalla painollaan ja rakkaus syvenee, mutta siihen saakka on yhtä tuskaa. Esimerkiksi deittailu on kamalaa puuhaa, jos ollaan rehellisiä. Menee tuhottomasti aikaa hankkia niitä deittejä, viestitellä, sopia tapaamisista jne ja sama rumba kymmenien kanssa vähintään. Harvat ne joilla tärppää heti tai huomenna. Juttuun pitää varata reilusti aikaa ja rahaakin kuluu jonkun verran.

Tjaa-aah? Riippuu niin ihmisistä mitä kukin odottaa. Oisko kaikessa rauhassa juttelua, tutustumista, kaverina ikään kuin seuraa pitäen ja käyden missä nyt käykin.

Ja jos tunteet alkaa molemmilla kurkistelemaan paidankauluksesta, että tuitui taidan tykkää susta enemmänkin, niin kai sitä sitten voi vaikka halin ja pusunkin mossauttaa?

Eli hiljaa hyvä tulee, hosuen paniikki.