Olen ollut huomaavinani, että minua yritetään käyttää täällä terapeuttina ja jonkinmoisena kansainvälisen valuuttakauppiaiden tukihenkilönä. Kun kirjoittaja jollakin toisella palstalla on saanut pahasti pataansa, kun maailma riepottelee onnetonta kulkijaa tai kun muuten vain on paha mieli, rynnätään tälle palstalle kertomaan, että Valtsu vuonna 2014 sanoi niin tai näin. Kun minä sitten vastaan, että voi voi, herkkä mieli rauhoittuu ja päivä paistaa taas risukasaan.
Ymmärrän minä toki asian taustan. Kaikki palsternakan puhujat ovat aikaa sitten kadonneet näköpiiristä; Hanski vaihtoi nimensä, Muisku vaikeni, kukertava pikkutakkimies keräsi kaiken irtorahan huuheloilta, EOK lahosi kaislikkoon, joulupukki, vyölaukkumies ja taikakaulin upposivat ulosoton pohjattomaan suohon. Aina niin kerkeäkieliset somepalstojen kestolänkyttäjät hylkäsivät yksimielisesti nikkinsä; Capitrolli, Columbo, Black Jack, Fyi– mitä kaikkia niitä olikaan.
Vain minä - tarkkanäköinen ja rehellinen asioista sivusta tarkkaillut ulkopuolinen - olen enää paikalla. Niinpä yritätte nyt kaataa minun niskaani koko Winkkarin suunnatonta sontakuorma – Valkku sanoi niin ja Valkku sanoi näin.
Kovinpa turhaa te yritätte minulle länkyttää. Ei winkkarin aikaiset asiat minua enää kiinnosta. Oikeuslaitos on tuominnut suurimmat syylliset ja ulosotto kerää koijareilta rahat pois. Se riittää minulle.
Eipä se minua rasita, jos joltakin meni rahat ja mainekin siinä samassa rytäkässä. Minun hyvä maineeni, sotu, osoite ja tilitiedot ovat hyvässä tallessa ja hyvä niin.
Mitä läksitte, kikkelis kokkelis. ;)))
Hieman kertausta kansainvälisille valuuttakauppiaille - tämä opiksi ja ojennukseksi
25
379
Vastaukset
- Anonyymi
Sinähän olet se Moktar-Valkku, tuhatnikkinen, koulu- ja työpaikkakiusaaja, trolli lestakörttirauhansanasen uskosi sekä mummosi armosta. 🐑
Sinä väärensit piin desimaalit, varastit toisen ihmisen verotiedot esittämällä ne ominasi ja kehuit vielä lopuksi vaurastuneesi sekä suoraan että epäsuorasti Talvivaaran kaivosyhtiön ympäristörikoksilla. Olet luvannut hoitaa koko pohjoisen Euroopan maahantuloasiat kuntoon, samoin järjestää eduskuntavaalit sekä Ukrainan rauhan. Olet siis kiireinen.
Kolme kysymystä vaivaa itseäni, joten vastaa jos vaivoiltasi ehdit. Vastaa toki myös asiain vierestä, sehän on erityisosaamistasi.
1. Kerroit resiinan olevan suosikkikulkuneuvosi. Onko Pöljän asemalla ollut siellä päivystäessäsi vilkasta?
2. Kehuit tykkääväsi kalastaa saastuneissa vesistöissä ja syödä saastunutta kalaa. Käykö Nuasjärven kuha nykyisin mukavasti kaupaksi?
3. Sukulaismiehesi hassasi yhteiset varanne Winkkariin, ja nyt varanne ovat valtiolla. Oliko teillä sukulaismiehesi kanssa mukavat joulukeskustelut?
Nauretaan yhdessä. Sovitaanko vartti huutonaurua? 💪- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
No voi, voi.;)))
EI tullut vastauksia vaan asian vierestä meni. Niin arvattavaa.
>>> Nauretaan yhdessä. Sovitaanko vartti huutonaurua? 💪 <<<
Vartti huutonaurua Moktar-Valkulle, eikä kukaan vastusta! Sinua vihataan kaikkialla, missä kirjoitat. Ihan vain muistutuksena.
- Anonyymi
Harva kerjää turpaansa avoimesti niin paljon kuin ValkkuMoktar.
Piilossa s24 selän takana. - Anonyymi
"Vain minä - tarkkanäköinen ja rehellinen asioista sivusta tarkkaillut ulkopuolinen"
AAAHHAHHAHHAAAA! - Anonyymi
Ajantasalle Valuuttakauppiaskin. Historioitsijoita riittää, heidän tehtävä on sortteerata historiatiedot.
Terapian tarvetta on ihan toisaalla. Aamulehden päätoimittaja on osallistunut väärään juhlaan lauantaina. Siitä tulleet harmit vaativat nyt selvittelyä.
Tamperelaistaustainen poliitikko monen mielestä osallistui perjantaina väärään juhlaan myös. Hienotunteisuussyista siitäkään ei ainakaan valtalehdet halua repostella.
Yritä pysytellä sinäkin, Valuuttakauppias ajan tasalla.
Pipsimittari on varmaan joutunut roskien sekaan.- Anonyymi
Valkku mesoaa pää punaisena satuseppona
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17780431/moktar-gubta-on-suomi-24#comment-119700696
;)))))
Kertaus on opintojen äiti.
Siispä kerrattaan:
"Kun kirjoittaja jollakin toisella palstalla on saanut pahasti pataansa, kun maailma riepottelee onnetonta kulkijaa tai kun muuten vain on paha mieli, rynnätään tälle palstalle kertomaan, että Valtsu vuonna 2014 sanoi niin tai näin." :)))- Anonyymi
Mitähän tuossa yritettiin sanoa? Sanat olivat kyllä suomea, mutta tarkoitus ja onnistuminen asiassa ilmeisen vaatimaton. Pisteet yrittämisestä.
- Anonyymi
"Siispä kerrattaan"
Nikki muuttuu, kirjoitustaito pysyy huonona. - Anonyymi
Sinä olet paha öyhöttäjä.
- Anonyymi
"Siispä kerrattaan:"
ValkkuMG ei osaa kirjoittaa.
ValkkuMG saa aina lättyynsä, palstasta riippumatta.
Sitä se multinikkinä elo on.
- Anonyymi
1. Kerroit resiinan olevan suosikkikulkuneuvosi. Onko Pöljän asemalla ollut siellä päivystäessäsi vilkasta?
2. Kehuit tykkääväsi kalastaa saastuneissa vesistöissä ja syödä saastunutta kalaa. Käykö Nuasjärven kuha nykyisin mukavasti kaupaksi?
3. Sukulaismiehesi hassasi yhteiset varanne Winkkariin, ja nyt varanne ovat valtiolla. Oliko teillä sukulaismiehesi kanssa mukavat joulupöytäkeskustelut?
Tuskin kenelläkään on enää luottoa siihen, että saisit hyökkäyssodan Ukrainaan loppumaan tai maahantuloasiat kuntoon. 🙈 Sinulla voisi siis jäädä aikaa vastata noihin kysymyksiin. Kyllä- ja ei-vastauksetkin kelpaavat tietenkin, ellei jengihäiriköinnin poistaminen vie tällä kertaa kaikkea aikaasi. Aina täytyy uskoa hyvää ihmisestä. Oletan, että kun kerran kysyit, haluat myös kuulla vastaukset. Samalla mieltäni kalvaa myös sääli ja myötätunto. Elämäsi tuntuu olevan kovin ankeaa ja yksinäistä.
1. En ole kertonut, että resiina olisi suosikkikulkuneuvoni. En ole päivystänyt edes Pöljän seisakkeella. Pöljän seisake ei ole koskaan ollut asema.
2. En ole kehunut tykkääväni kalastaa saastuneissa vesistöissä tai syödä saastunutta kalaa.
En tiedä käykö Nuasjärven kuha hyvin kaupaksi. Tätä asiaa sinun pitää kysyä Kainuun Kalatuote Oy:ltä.
3. En ole tietoinen siitä, että sukulaismieheni olisi hassannut minun varojani yhtään mihinkään.
En ole keskusteluyhteydessä sen kaukaisen sukulaismieheni kanssa, joka yritti tyrkyttää minulle Winclubin jäsenyyttä. Hän kuoli syöpään 2017, joten en ymmärrä mihin joulupöytäkeskusteluihin yrität nyt viitata.
Toivottavasti olet tyytyväinen saamiisi vastauksiin. Kannustan sinua edelleenkin ponnistelemaan, että jonakin päivänä olisit rehellinen ja omillasi toimeentuleva kansalainen. ;)- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
Tokihan huomasin tämän🙈. Olet käyttänyt näitä muillakin palstoilla. ;)
Maahanmuuttopalstallahan sinä trollaatkin pääasiassa ja karkasit täältä Moktariksi. Köyhää tuollainen.
- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
Tokihan huomasin tämän🙈. Olet käyttänyt näitä muillakin palstoilla. ;)
Taidat kuulua siihen ihmisryhmään joka ei ole erityisesti miettinyt miten Jari Aarnion huumetuomio nykyiseen ajantasalla - ajatushautomoon sopeutuu.
Vaikeuksia siinä onkin kyllä monilla ja toisaalla on ne besserwisserit joiden ei tarvitse piitata kaikenmaailmanhautomoista. - Anonyymi
"Toivottavasti olet tyytyväinen saamiisi vastauksiin. Kannustan sinua edelleenkin ponnistelemaan, että jonakin päivänä olisit rehellinen ja omillasi toimeentuleva kansalainen."
No en tietenkään ole, koska olet tunnetusti kova valehtelemaan ja vääristelmään. On täysi syy olettaa, että vastasit jälleen, mitä sylki suuhun tuo.
Mutta se, että vastasit lainkaan, ei vastannut varmasti kenenkään odotuksia, vaan ylitti ne. Normaalisti häpeät vastata kiusallisiin kysymyksiin, kuten vaikkapa siihen, miksi väärensit piin desimaalit ja miksi varastit toisen ihmisen verotiedot ja käytit niitä ominasi. Niitä on 100 % turha edes kysyä sadatta kertaa.
"Tokihan huomasin tämän🙈. Olet käyttänyt näitä muillakin palstoilla."
Kappas, vai että oikein huomasit tuollaisen merkin? Hienoa, ja kävit varmasti kuukeloimassa senkin, mitä se tarkoittaa. Tästä sinulle täytyy 👏, vaikka tapasi mukaan sotketkin kirjoittajat toisiinsa. Anonyymi kirjoitti:
"Toivottavasti olet tyytyväinen saamiisi vastauksiin. Kannustan sinua edelleenkin ponnistelemaan, että jonakin päivänä olisit rehellinen ja omillasi toimeentuleva kansalainen."
No en tietenkään ole, koska olet tunnetusti kova valehtelemaan ja vääristelmään. On täysi syy olettaa, että vastasit jälleen, mitä sylki suuhun tuo.
Mutta se, että vastasit lainkaan, ei vastannut varmasti kenenkään odotuksia, vaan ylitti ne. Normaalisti häpeät vastata kiusallisiin kysymyksiin, kuten vaikkapa siihen, miksi väärensit piin desimaalit ja miksi varastit toisen ihmisen verotiedot ja käytit niitä ominasi. Niitä on 100 % turha edes kysyä sadatta kertaa.
"Tokihan huomasin tämän🙈. Olet käyttänyt näitä muillakin palstoilla."
Kappas, vai että oikein huomasit tuollaisen merkin? Hienoa, ja kävit varmasti kuukeloimassa senkin, mitä se tarkoittaa. Tästä sinulle täytyy 👏, vaikka tapasi mukaan sotketkin kirjoittajat toisiinsa.”...vastasit jälleen, mitä sylki suuhun tuo. ”
Ei nyt sentään. Kyllä toiveeni siitä, että kasvaisit rehelliseksi ja omillasi toimeentulevaksi oli ihan vilpitön ja rehellinen.
Ilokseni huomaan myös sen, että toiveeni ei ole ihan turha, koska olethan jo merkittävästi edistynyt. Se että olet nyt noin kiukkuinen ja harmistunut, kertoo sinusta hyvää. Et olisi noin kiukkuinen, ellei omatuntosi nakuttaisi nyt kuin Turakaisen Nissan Cherry.
Edistystä ja kaunista kevättä sinulle, ystävä hyvä. ;)))- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
”...vastasit jälleen, mitä sylki suuhun tuo. ”
Ei nyt sentään. Kyllä toiveeni siitä, että kasvaisit rehelliseksi ja omillasi toimeentulevaksi oli ihan vilpitön ja rehellinen.
Ilokseni huomaan myös sen, että toiveeni ei ole ihan turha, koska olethan jo merkittävästi edistynyt. Se että olet nyt noin kiukkuinen ja harmistunut, kertoo sinusta hyvää. Et olisi noin kiukkuinen, ellei omatuntosi nakuttaisi nyt kuin Turakaisen Nissan Cherry.
Edistystä ja kaunista kevättä sinulle, ystävä hyvä. ;)))Positiivista, että kirjoitat sinisellä värillä. Tällä kertaa.
Mädän Nuasjärven kuhan ja sukulaismiehesi valtiolle kadottamien rahojen täyttämää kevättä sinulle.
- Anonyymi
Valheellasi oli kovin lyhyet jäljet MGValkku
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17796157/kantaperussuomalainen-sankarpoika-asialla-vahvistaa-magneettimedia
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d7507fdc-420d-4b93-b765-227a0ae4839e- Anonyymi
Hyi saatana!
- Anonyymi
IL kuuden puolueen vaalitentti tänään:
Tehdäänpä tämä nyt kerralla (ensiksi) selväksi. -sanoi juontaja aluksi tuossa vaalitentissä.
Jotenkin tuntui, että olen kuullut tuon aikaisemminkin ainakin kerran. Hmm, hmm,…
Se tapahtui kun Äkäslompolon mauri oli linjoilla ajamassa täysperävaunulla tavaraa Antverppeniin. Youtubesta tuo tuli joskus vastaan. Jope Jalkapuolihan siihenkin kätkeytyi. Nimittäin kyytiin liftasi sarjamurhaaja. Jope Äkäslompolon Mauri Ruonansuu otti liftarin kyythin, hyväluonteinen rekkakuski kun kaipasi vähän juttuseuraa matkalle. ”Tule kyythin poika. Mitä sie sielä ulkona olet paleltumassa.” En tiennyt noista Jopen sketseistä, mutta lankesin katsomaan tuon. Sarjamurhaaja sanoi autoon noustessaan hitsaajalasit päässä ja pitkä leipäveitsi kädessä: ”Tehhäämpä tämä nyt kerralla selväksi. Mie tulin tappamaan sinut.” Johon Äkäslompolon mauri vastasi aluksi hieman hymähtäen pelonsekaisesti. ”Joo, mie se kans olin tuolla Antv., ei se ollut ko tuola Äkäslompolon R-kioskilla se oli ja siihen tuli kans yks ke ketale kuule ja sillä oli hirvikivääri mukana…
…Kyllä se Äkäslompolon hammaslääkäriki sano, että kyllä sulla Mauri on hyvät hamphat…
-Levätkhöt rauhassa Mauri! Mutta tuossa ku tuo tuli mielhen, niin pitihän tuo tännekki kirjottaa. ”Äläkkös vain asia!” )) - Anonyymi
Morjens!
Tulin vaan kertomaan ValkkuMoktarin saaneen oikein kunnolla lättyynsä.
Ei mulla muuta, joten terve vaan taas. :)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962