Haluaisin viritellä keskustelua toipumisesta. Miten te olette toipuneet raiskauksesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä?
Minun oma prosessini on vielä kesken. Ulkopuolista apuun en ole turvautunut, koska pelkään asiasta tulevan julkinen.
Minä kärsin PTSD:stä (toivottavasti kirjaimet tuli oikeassa järjestyksessä). Kaikki alkoi reilu puoli vuotta sitten kun muistin ne ajallisesti hyvin kaukaiset tapahtumat elämässäni. En kertaakaan epäillyt ettei niitä olisi tapahtunut, vaan päinvastoin toivoin niiden juttujen vain olevan huonon lukemani romaanin juoni. Se oli siis totta ja olin sen tiedostamattomasti unohtanut.
Siitä alkoi alamäki. Koin hirvittäviä pelkotiloja, ahdistusta, oksentelua, epätoivoa ja unottomuutta. Toimin itsetuhoisesti ja lopetin työmisen. Tätä kesti yli 3 kuukautta. Unettomuus meinasi sekoittaa pääni lopullisesti, mutta hain siihen unilääkkeitä.
Paraneminen alkoi siitä kun tiesin meneväni ystäväni kanssa ravintolaan juhlimaan ja olin päättänyt sen illan päätteeksi humalan voimalla tappaa itseni. Valitsin kuitenkin sen toisen vaihtoehdon ja kerroin kaiken ystävälleni. Hänen järkyttyneestä reaktiostaan lähti toipuminen. ja sillä tiellä edelleen olen.
Toipuminen on kesken siten, että minulla on vielä jäljellä vihaa tapahtuneesta ja syvää häpeää näiden viime kuukausien tapahtumista, sillä tuttavapiiri on tietenkin huomannut ettei minulla ole kaikki kohdallaan, vaikkeivat syytä tiedäkään. Lisäksi en vieläkään pysty syömään normaalisti.
Nyt kun ystäväni tietää välttelen kyllä häntä, mutta ajatuksena minua helpottaa että voin kääntyä hänen puoleensa jos haluan.
Olen tietenkin soittanut pari kertaa Tukinaiseen. Sydämmestäni olen kiitollinen siitä ymmärtäväisestä tuesta, joita sieltä sain.
Haluaisin palata takaisin normaaliin elämään. Kuinka kauan sinulla kesti toipuminen?
Minun oma prosessini on vielä kesken. Ulkopuolista apuun en ole turvautunut, koska pelkään asiasta tulevan julkinen.
Minä kärsin PTSD:stä (toivottavasti kirjaimet tuli oikeassa järjestyksessä). Kaikki alkoi reilu puoli vuotta sitten kun muistin ne ajallisesti hyvin kaukaiset tapahtumat elämässäni. En kertaakaan epäillyt ettei niitä olisi tapahtunut, vaan päinvastoin toivoin niiden juttujen vain olevan huonon lukemani romaanin juoni. Se oli siis totta ja olin sen tiedostamattomasti unohtanut.
Siitä alkoi alamäki. Koin hirvittäviä pelkotiloja, ahdistusta, oksentelua, epätoivoa ja unottomuutta. Toimin itsetuhoisesti ja lopetin työmisen. Tätä kesti yli 3 kuukautta. Unettomuus meinasi sekoittaa pääni lopullisesti, mutta hain siihen unilääkkeitä.
Paraneminen alkoi siitä kun tiesin meneväni ystäväni kanssa ravintolaan juhlimaan ja olin päättänyt sen illan päätteeksi humalan voimalla tappaa itseni. Valitsin kuitenkin sen toisen vaihtoehdon ja kerroin kaiken ystävälleni. Hänen järkyttyneestä reaktiostaan lähti toipuminen. ja sillä tiellä edelleen olen.
Toipuminen on kesken siten, että minulla on vielä jäljellä vihaa tapahtuneesta ja syvää häpeää näiden viime kuukausien tapahtumista, sillä tuttavapiiri on tietenkin huomannut ettei minulla ole kaikki kohdallaan, vaikkeivat syytä tiedäkään. Lisäksi en vieläkään pysty syömään normaalisti.
Nyt kun ystäväni tietää välttelen kyllä häntä, mutta ajatuksena minua helpottaa että voin kääntyä hänen puoleensa jos haluan.
Olen tietenkin soittanut pari kertaa Tukinaiseen. Sydämmestäni olen kiitollinen siitä ymmärtäväisestä tuesta, joita sieltä sain.
Haluaisin palata takaisin normaaliin elämään. Kuinka kauan sinulla kesti toipuminen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
no mulla ei oo omaa kokemusta, mutta kerran luin kirjan, jossa naiset kertoivat oman raiskaustarinansa. Jotkut eivät toivu koskaan.
olen itsekkin raiskauksen uhri ja mulle kävi samoin kuin sulle, unohdin. muistin kyllä tapauksen vuoden päästä. nyt raiskauksesta on noin 5 vuotta, mutta en ole vieläkään kunnolla toipunut. en ehkä koskaan. oma raiskaajani on vapaana, ei ole tarpeeksi todisteita.
tota noin, jos tahdot kysyy jotain niin meilaa: [email protected] En nyt tässä pysty kertoon enempää. sorry.
kun ehdin. Kiitti
en ole puhunut asioista kellekkään ja olen asiaa hiljalleen käynyt itseni kanssa läpi monta vuotta ja se on helpottanut. välillä tulee niitä ahdistuskohtauksia, tuntuu että ei saa happee jne.. seksi ei ole ollut varsinaisesti ongelma. en vaan koskaa ole pystynyt kiintymään kehenkään vaan olen usein jopa illan hoidon heittäny heti hommien jälkeen kylmästi pihalle. En ole koskaan nähnyt miehiä vertaisena. Niin ja se on varmaan vähän kummallista, että kaikki normaalisti oksettavat seksifantasiat on musta taas tosi kiihottavia. Fantasioin usein seksistä vanhan, irstaan ja likasen miehen kanssa joka ottaa mut väkisin tms. kummallista.
olen itsekin kokenut seksuaalista väkivaltaa. omatkokemukseni liittyvät paljolti huumeiden käyttöön ja siihen maailmaan, joka siellä vallitsee. paljon on tapahtunut sellaista, josta olen päättänyt lujasti olla puhumatta kenellekään koskaan.
seurustelen, mutta ei minulla taida olla käsitystä siitä, mitä oikea ihmissuhde voisi olla.
en ole toipunut. alkuunkaan. olen nyt 26-vuotias, addiktin elämää takana kymmenen vuotta.
luultavimmin en muista läheskään kaikkea, mitä minulle on tapahtunut tai tehty. en halua muistaakaan. pelkään niin kovasti sitä,että mitäs sitten? jos muistankin enemmän,kuin mitä pystyn ottamaan vastaan? jospa pääni ei kestäkään? entä jos alan käyttämään kamaa vaan rajummin ja rajummin?
vielä yksi kysymys sinulle: mikset pidä yhteyttä ihmiseen, jolle kerroit asioistasi? tai siis välttelet?
Tää kuulostaa varmaan oudolta ja saan varmasti vihaisia viestejä niskaani.Olen kokenut seksuaalista väkivaltaa lapsena.Vaikka kuinka yritin elää elämää hyvin, menneisyys ei jättänyt rauhaan.Jostain kuulin, että jos pystyy antamaan anteeksi...voi päästä yli.Olin ihan raivoissani moisesta hölyn pölystä.Sellaista ei voi ikinä antaa anteeksi..
Kuitenkin kyllästyin noidankehääni ja halusin päästä menneisyydestä.Kokeilin anteeksi antoa ja se on toiminut.Niin kauan kuin vihaat niin kauan asia on ja pysyy mielessä.Sen voi melko hyvin saada unohdettuakin, mutta AINA se palaa mieleen.Jos annnat anteeksi pystyt luopumaan menneisyydestä.Helppoa se ei ole.Enkä ole mikään uskovainen hihhuli..
Vasta tuon jälkeen olen pystynyt luomaan ensimmäisen toimivan suhteeni.Koen itseni eheäksi ja kunnioitan itseäni.En vieläkään halua puhua asiasta muille, mutta jotenkin sisäisesti olen sinut itseni kanssa.Olen saanut rauhan itselleni.