Sanoma lopettaa NeNaiset radion ja Harjun bulvaani antaa taajuudet Sanoman käyttöön

Anonyymi-ap

Sanoma lanseeraa uuden Easy Hits -kanavan, Me Naiset -kanava lopettaa ja GrooveFM:n kuuluvuusalue laajenee.

Valtioneuvosto myönsi joulukuun lopulla radiotoiminnalle uusia ohjelmistolupia. Kevyt Kanava Oy:lle myönnettiin uusi taajuuskokonaisuus, jonka väestöpeitto on 68,2 %, kun mukaan lasketaan Sanoman oma taajuus Uudellamaalla. Radiolähetykset kanavalla alkavat torstaina 30. maaliskuuta.

”Olemme solmineet Digitan kanssa jakelusopimuksen, ja nyt voimme ilolla ilmoittaa sisältöyhteistyöstä Sanoman radioiden kanssa. Tässä ehti vierähtää pari vuotta, jolloin emme olleet mukana radioliiketoiminnassa, mutta se kuuluisa veri veti takaisin. Nyt on tarkoitus operoida käynnissä olevan toimilupakauden loppuun”, kertoo Kevyt Kanavan toimitusjohtaja Hannu Harju.

Sopimuksen mukaisesti Sanoma tuottaa sisällön käynnistyvälle uudelle kanavalle. Taajuuksilla aloittaa Classic Hits -kanava, jonka musiikki-identiteetti nimensä mukaisesti sijoittuu pääosin 70- ja 80-luvun suurimpiin klassikoihin.

”Hienoa että löysimme yhteisen sävelen Hannu ja Tarja Harjun kanssa. Meillä on yhteistä historiaa jo heidän aikoinaan perustamien ja myöhemmin Sanomalle myytyjen Aito-kanavien kautta. Näkemyksemme tulevasta sisällöstä olivat hyvinkin yhtenäisiä, ja lähdemme todella innoissamme rakentamaan Suomeen uutta radiobrändiä”, hehkuttaa Nelonen Median audioliiketoiminnan johtaja Jussi Suvanto.

Sanoma lanseeraa uuden Easy Hits -kanavan, Me Naiset -kanava lopettaa ja GrooveFM:n kuuluvuusalue laajenee

Radiokentässä ja Sanoman kanavavalikossa tapahtuu maaliskuun lopulla. Me Naiset Radio muuttuu Easy Hits -kanavaksi, ja 80-luvun musiikkiin keskittynyt Helmiradio vaihtuu GrooveFM-formaattiin. Helmiradio jää kuitenkin nettiradioksi Supla-audiopalveluun.

”Tulevat uudistukset pohjaavat tarkkaan analyysiin ja tehdään kuluttajatutkimusten pohjalta. Ne parantavat oman portfoliomme kilpailukykyä jatkuvasti muuttuvassa mediamarkkinassa, ja samalla rikastuttavat koko suomalaista radiokenttää”, kertoo Suvanto.

Reilut kaksi vuotta toiminut Me Naiset Radio pärjäsi hyvin kohderyhmässään. Sen yleisö kuitenkin tavoitetaan hyvin myös Sanoman muulla radioportfoliolla, ja muutoksen tavoitteena on nyt kasvattaa yleisöä ja vahvistaa tavoittavuutta entisestään ydinkohderyhmässä.

”Meidän tavoitteemme on jatkossakin olla kaupallisesti tärkeimmän, 25–54-vuotiaiden, kuuntelukohderyhmän markkinajohtaja, ja kaikki toimenpiteemme tähtäävät tähän. Kun muutoksiin lisätään vielä Kantriradion kuuluvuuden laajentuminen Pirkanmaalta Vaasaan, ollaan hyvien asioiden ytimessä”, päättää Suvanto.

Me Naiset -brändillä on erittäin vahva jalansija naiskohderyhmämediana printtilehdessä, verkossa ja somessa. Myös sen audioulottuvuuden kehittämistä jatketaan osana Sanoman audiostrategiaa.

Nykyinen toimilupakausi alkoi vuoden 2020 alussa. Silloin myönnetyt uudet toimiluvat, samoin kuin nyt myönnetyt, ovat voimassa vuoden 2029 loppuun saakka.

Lähde Sanoman tiedote

14

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli ymmärsinkö nyt oikein ... Eli tämä kevyt kanava on tehnyt sopimuksen sanoman kanssa että sanoma tuottaa sisällön ja kevyt kanava ilmeisesti vuokraa taajuudet sanomalle?

      • Anonyymi

        Juuri näin. Kuten täällä asian uskottiin menevän. Sanomille vielä yksi radio lisää. Harju pelkkä bulvaani. Aika typerä piti olla jos uskoi jotakin muuta.


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😍 ­­N­­­y­­­m­­­f­­­o­­­m­­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17782001b

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Hyvä sanoma! Se pelaa joka osaa. Olen kyllä jäävi kehumaan kun olen sanoman asiakas niin monen tuotteen osalta. Sanomalla on osaamista ja rahaa pyörittää radioita

      • Anonyymi

        Tottakai olet. Melkein uskottava omakehu suoraan sanomatalosta.


    • Anonyymi

      Toisin sanoen aivan täyttä pelleilyä tuo kevyt kanavan touhu. Se pitäisi kyllä mennä niin, että taajuudet uuteen hakuun, jos ei kerran ole mitään meininkiäkään aloittaa omaa radiotoimintaa.

      • Anonyymi

        Lupa pois vaan. Neloselta pitäisi karsia aluksi 5 radiota pois, jotta Suomikin palaisi taas markkinatalouden suuntaan. Sitähän se ei enää ole, jos pian ei ole radionkaan puolella kuin pari toimijaa.


    • Anonyymi

      Eikö Harjuayhtään hävetä? Muistelen, että valehdellut kaikissa toimilupahakemuksissaan. Silti ministeriö antaa tälle bulvaanille lupia. Ollaan perustamassa vaikka ja mitä ihmeellistä radiotaajuuksille. Jos ei radio sitten ole pelkkä tietokone komeron nurkassa, niin Nelonen (ennen Bauer) saa verkot käyttöönsä.

      • Anonyymi

        Jokaisen radion nurkassa on tietokone pyörittämässa asemaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen radion nurkassa on tietokone pyörittämässa asemaa.

        Kirjoittaja mainitsi "pelkkä tietokone". On olemassa näitä kengännauhabudjetilla pyöritettäviä radioita, joissa on pelkkä tietokone. Ei uutisia, ei juontoja koska se maksaa liikaa.


    • Anonyymi

      aik surkeeta toimintaa kevyt kanavalta ja sanomatilta, kevyt kanava- kanan asialla

      • Anonyymi

        Sanoman radiot ovat tylsää kuunneltavaa. Ei mitenkään omalaatuisia.


    • Anonyymi

      Toimilupa on haettu siten, että sen erityisenä kohderyhmänä ovat venäjänkieliset ja ukrainankieliset. Tämä on törkeä vedätys ja osoitus siitä, että kaikki menee läpi ministeriössä, mitä vain sinne keksii syöttää.

      • Anonyymi

        Harju sai joskus aiemminkin luvan samanlaisella hakemuksella. Mukamas oli tarkoitus tehdä venäläisille turisteille ohjelmaa. 10 vuotta vanha hakemus taisi olla edelleen tallessa jonka vain copypastella lähetti ministeriöön. Ehkäpä ministeriössäkin tiedettiin, että nämä luvat menevät ja annetaan Neloselle. Siksi muita taajuuksia ei edellisellä kierroksella taidettu antaa Neloselle. Kieroa on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4830
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3012
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      32
      1575
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1021
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      999
    Aihe