Kirjailijoiden yhteyksistä henkimaailmaan

Chileläinen Isabel Allende tuli kuuluisaksi kirjastaan "Henkien talo". Kirjan talossa ovat läsnä niin esi-isien henget, unet tarut kuin historiakin. Kirjassa sukulaisten henget auttavat ja antavat inspiraatiota sitä etsiville ja tarvitseville.

Allende on kertonut, että kirjan maaginen perusvire ei ole vain ja ainoastaan fiktiota, vaan perustuvan ainakin osittain siihen, että hän manailee hengiltä inspiraatiota avukseen vuosittain aina tammikuun kahdeksantena päivänä. Kyseinen päivämäärä on sama, jolloin hän aikoinaan aloitti kirjoittamaan "Henkien taloa". Siitä lähtien Allende on kertonut aloittavansa uuden kirjan kirjoittamisen aina samana päivänä. Hän kertoo vain asettavansa sormensa näppäimistölle ja odottavansa ensimmäisen lauseen syntymistä.

Moni muukin kirjailija on vannonut yhteyttään henkimaailmaan. Platonille inspiraatio oli yliluonnollinen ilmestys, jolloin jumaluus puhui ihmisen kautta eli oli sprituksen tulemista runoilijan ruumiiseen. Sokrates puolestaan kertoo "Puolustuspuheessa", että hänen filosofiansa lähtökohtana oli daimonin eli tietävän hengen ääni, joka ohjasi etsimään totuutta.

Nämä ovat tietenkin vain muutamia esimerkkejä, mutta siltikin... Mielenkiintoisia ovat kirjailijoiden inspiraatioiden lähteet.
11808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuo on oivaa markkinointia ja tehokasta. Nää varhaiset filosofit olivat varsinaisia sanaseppoja.

Ironista se, että monikaan ei enää usko Jumalaan, mutta horoskooppeihin ja tähtikarttoihin kyllä. Ja näköjään viisaisiin henkiin.
Itse kristittynä kyllä uskon henkimaailman olemassa oloon. Onhan raamatussakin mainittu enkeli sekä erilaiset riivaaja ja demonihenget.

Mutta aika skeptinen olen noiden kirjailijoiden suhteen silti. Stephen King, kauhun mestari, suhtautuu myös hyvin skeptisesti yliluonnollisiin asioihin. Hän on sanonut, että jos joku kysyy hänen horoskooppiaan niin hän kysyy kysyjän persereijän kokoa. Mutta silti King myöntää nukkuvansa, kaiken varalta, valot päällä.

Sama juttu, olen aika skeptinen, mutta eihän sitä koskaan tiedä......

Äänestä

oli Platonin kirjallinen luomus. Platon taas ei ollut kirjailija siinä mielessä kuin nykyään tarkoitetaan. Isabel Allenden jutut ovat mainostoimiston keksimiä. Vähiin jäävät todisteet.

Äänestä

Kuten kaikki tietävät, jenkeissä kaikki on suurta. Myös automaattikirjoituksen maailmanennätys sijoittuu tuonne suurten ihmisten maahan. Huolimatta Urantia - kirjan massiivisesta sivumäärästä ja vaikuttavasta koosta, harvinaisen harva tietää että se ylipäätään on olemassa. Urantia - kirja on luettavissa suomeksi kokonaisuudessaan osoitteessa www.urantia.fi

Urantia - kirja on ns. Kontaktikomission (Meedioryhmän) automaattikirjoituksella vastaanottama giganttisen iso kokoelma erilaisia kirjoituksia mielenkiintoisista aiheista (Esimerkiksi "Jumalan paikallisuniversumipojat") mielenkiintoisilta kirjoittajilta (mm. Arkkienkeli Gabriel, Loistava Iltatähti, Voimallinen Sanansaattaja ja Viisauden Täydellistäjä)

Pearl Curran - nimisen naisen kautta väitetään toimineen erään Patience Worth (!) - nimisen hengen, joka kuulemma saneli paljon runoja ja jopa novelleja ja kokonaisia kirjoja, mutta netistä ei löydy paljoakaan infoa teosten sisällöstä.

Minulla on jokin hämärä muistikuva, että myös D.H.Lawrencen "Lady Chatterleyn rakastaja" olisi ollut kokonaan kirjoitettu automaattikirjoituksella, mutta en pystynyt tarkastamaan tuota mistään.

Äänestä
  • Vanha hyvä ystäväni tuohon Urantiamaailmaan upposi niin syvälle, että ryhtyi itsekin kirjoittamaan Raamatun uudelleen selitysoppia. Haetanneeko tuo mittään, ihmisellä pitää olla harrastuksia, vaikka pöljiäkin. Teos sinänsä on melko massiivi, kyllä sillä jäniksen hengiltä pieksisi jos tarvetta olisi.

    Äänestä

  • Jooseppi Ratsingeri kirjoitti:

    Vanha hyvä ystäväni tuohon Urantiamaailmaan upposi niin syvälle, että ryhtyi itsekin kirjoittamaan Raamatun uudelleen selitysoppia. Haetanneeko tuo mittään, ihmisellä pitää olla harrastuksia, vaikka pöljiäkin. Teos sinänsä on melko massiivi, kyllä sillä jäniksen hengiltä pieksisi jos tarvetta olisi.

    Minusta on aina vähintäänkin mielenkiintoista, kun lähdetään uskonnollisissa spekulaatioissa täysin omille laduille ja kehitellään kosmogonioita ja maailmanhistoriaa joilla ei ole mitään tekemistä minkään tunnetun uskonnon tai kosmogonian kanssa. Tulokset ovat usein villejä, mutta kiehtovia.

    Urantia - kirjan maailmanhistoria on juuri tällaistä mielikuvituksellista ilotulitusta, jota lukee mielellään juuri siksi, että se on niin erikoista. Samoin kuin vaikkapa H.P.Blavatskyn 'Isiksen Huntu' tai Philip K. Dickin tuotanto.

    Äänestä

on ilmeisen vaikeaa tälle nimimerkki SHARYNILLE.
Kehottaisinkiin sinua "ystäväiseni" lukemaan Elisantin aiheen - Kirjailijoiden yhteyksistä henkimaailmaan - uudemman kerran,sisäistämään ensin lukemasi ja sitten vasta kommentoimaan asiaa,olisiko sinulle se vaikeaa?
Ei ehkä kannata lähteä heittämään juttua asioista joista ei ole perillä,kuten sinä,"ystäväiseni"niin hanakasti teet...Olen kovin pahoillani puolestasi,on varmasti vaikeaa KOETTAA OLLA viisas ja filmaattinen,kun sitä todellisuudessa ei ole =(

Äänestä
  • Huomautin vain tosiasiasta, eli siitä, ettei Sokrates kirjoittanut sanaakaan eläessään. Platon käytti häntä päähenkilönä dialogeissaan ja Ksenofon kirjoitti "Sokrateen puolustuspuheen". Sittemmin erilaisista Sokrateen puolustuspuheista tuli yleinen puhetaidon oppilaiden harjoitus.

    Sokrates näyttää puhuneen daimonista, joka varoitti häntä pahoista teoista. Se on muuta kuin henkimaailman asioihin puuttuminen. Lähinnä on kyse omatunnosta, "sisäisestä äänestä".

    "Lady Chatterleyn rakastaja" on kirjoitettu ihan normaalilla tavalla, ei minkään automaattisanelun kautta. Tämä ei ollut Iitalle, vaan toiselle kirjoittajalle ketjussa.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Huomautin vain tosiasiasta, eli siitä, ettei Sokrates kirjoittanut sanaakaan eläessään. Platon käytti häntä päähenkilönä dialogeissaan ja Ksenofon kirjoitti "Sokrateen puolustuspuheen". Sittemmin erilaisista Sokrateen puolustuspuheista tuli yleinen puhetaidon oppilaiden harjoitus.

    Sokrates näyttää puhuneen daimonista, joka varoitti häntä pahoista teoista. Se on muuta kuin henkimaailman asioihin puuttuminen. Lähinnä on kyse omatunnosta, "sisäisestä äänestä".

    "Lady Chatterleyn rakastaja" on kirjoitettu ihan normaalilla tavalla, ei minkään automaattisanelun kautta. Tämä ei ollut Iitalle, vaan toiselle kirjoittajalle ketjussa.

    Vanhan testamentin Eenokin kirjassa kerrotaan kuinka 200 langennutta enkeliä meni naimisiin ja opetti vaimoilleen "loitsimisen ja lumoamisen taidon" sekä taidon "leikata juuria ja puita". Näin tarinan mukaan ihmiset tulivat tietoisiksi enkelten salaisuuksista sekä saatanan okkultisista voimista ja taikuudesta. Näitä salaisuuksia olivat enteiden ja astrologisten merkkien tulkitseminen, lääketiede, aseiden valmistus, kasvitiede ja jopa kirjoitustaito. Mistä sitten inspiraatio syntyy?

    Sen voisi ilmaan heittämäni alkuperäisen ajatuksen mukaan selittää vaikka seuraavalla tavalla pohjustaen. Kreikankielinen sana daimon tarkoittaa "tietävää henkeä" ja se käsitettiin eräänlaiseksi ihmisen suojelusenkeliksi. Yleensä daimon ei ollut paha eikä hyvä, mutta siitä saattoi kehittyä paha henki. Kristinuskon myötä demonit liitettiin langenneisiin enkeleihin. Kabbalistisen kirjallisuuden mukaan ihmistä ympäröi 11 000 paholaista, jotka vain odottavat tilaisuutta asettua ihmisen ruumiiseen. Tällöin ihminen voi ymmärtää ja puhua vieraita kieliä, jopa kirjoittaa sellaista.

    Suomen kielessä inspiraatiolle on vastinesana eli "olla haltioissaan". Tätä fraasia käytämme jokapäiväisessä puheessa, jopa varmaan asiaa ajattelematta. Ihmisen luonto onkin usein tuomita kaikki epätavallinen marginaaliin ajattelematta sitä sen enempää. Se johtuu ihmisen tuntemattoman pelosta. Pidämme tavanomaisuudesta koska se luo turvallisuuden tunnetta. On outoa ja kammottavaa kohdata asioita, joita ei osaa ja kykene sijoittamaan tutun ja turvallisen maailmansa kehyksiin. Kenties inspiraation ilmestys on myös sellainen asia.

    Uskoo ken tahtoo mitä tahtoo. Henkilökohtaisesti minusta maailma olisi sangen tylsä paikka jos kaikki kyettäisiin selittämään markkinoinnilla ja mainonnalla. Joku varmaan ajattelee asiasta päinvastaista.

    Kirjallisuus saa aina lähteensä jostain, henkimaailman inspiraatioista tai ei. Pääasia lienee että edes jostain.

    *hymy*

    Äänestä

  • elisant kirjoitti:

    Omana mielipiteenäni tällä hetkellä (mieli muuttuu joskus nopeastikin, kun alkaa ajatella ja pyöritellä asioita enemmän :)) voisin sanoa, että eiköhän se "yliluonnollinen" löydy kaikki omasta alitajunnasta...joku vaan pääsee paremmin kosketuksiin sen tiedon kanssa, koska muistaa uniaan, osaa rentoutua, rauhoittua ja kuunnella...jolloin sanat virtaa kuin itsestään ja paljon muutakin "selittämätöntä" tapahtuu.

    "Yliluonnollinen" on kyllä myös toimiva markkinointikeino, ihan varmaan, ja siksi siitä onkin tehty niin YLIluonnollinen asia, vaikka se voisi olla ihan luonnollistakin ;)

    Äänestä

  • elisant kirjoitti:

    Vanhan testamentin Eenokin kirjassa kerrotaan kuinka 200 langennutta enkeliä meni naimisiin ja opetti vaimoilleen "loitsimisen ja lumoamisen taidon" sekä taidon "leikata juuria ja puita". Näin tarinan mukaan ihmiset tulivat tietoisiksi enkelten salaisuuksista sekä saatanan okkultisista voimista ja taikuudesta. Näitä salaisuuksia olivat enteiden ja astrologisten merkkien tulkitseminen, lääketiede, aseiden valmistus, kasvitiede ja jopa kirjoitustaito. Mistä sitten inspiraatio syntyy?

    Sen voisi ilmaan heittämäni alkuperäisen ajatuksen mukaan selittää vaikka seuraavalla tavalla pohjustaen. Kreikankielinen sana daimon tarkoittaa "tietävää henkeä" ja se käsitettiin eräänlaiseksi ihmisen suojelusenkeliksi. Yleensä daimon ei ollut paha eikä hyvä, mutta siitä saattoi kehittyä paha henki. Kristinuskon myötä demonit liitettiin langenneisiin enkeleihin. Kabbalistisen kirjallisuuden mukaan ihmistä ympäröi 11 000 paholaista, jotka vain odottavat tilaisuutta asettua ihmisen ruumiiseen. Tällöin ihminen voi ymmärtää ja puhua vieraita kieliä, jopa kirjoittaa sellaista.

    Suomen kielessä inspiraatiolle on vastinesana eli "olla haltioissaan". Tätä fraasia käytämme jokapäiväisessä puheessa, jopa varmaan asiaa ajattelematta. Ihmisen luonto onkin usein tuomita kaikki epätavallinen marginaaliin ajattelematta sitä sen enempää. Se johtuu ihmisen tuntemattoman pelosta. Pidämme tavanomaisuudesta koska se luo turvallisuuden tunnetta. On outoa ja kammottavaa kohdata asioita, joita ei osaa ja kykene sijoittamaan tutun ja turvallisen maailmansa kehyksiin. Kenties inspiraation ilmestys on myös sellainen asia.

    Uskoo ken tahtoo mitä tahtoo. Henkilökohtaisesti minusta maailma olisi sangen tylsä paikka jos kaikki kyettäisiin selittämään markkinoinnilla ja mainonnalla. Joku varmaan ajattelee asiasta päinvastaista.

    Kirjallisuus saa aina lähteensä jostain, henkimaailman inspiraatioista tai ei. Pääasia lienee että edes jostain.

    *hymy*

    On pakko kyllä korjata, ettei Eenokin kirja ole koskaan kuulunut VT:n viralliseen kaanoniin. Eenokin kirja on merkittävä apokryfinen kirja.

    http://www.yourgoingtohell.com/enoch.html

    Äänestä

  • kwatz kirjoitti:

    Kiitos mielenkiintoisesta linkistä!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elisant kirjoitti:

Chileläinen Isabel Allende tuli kuuluisaksi kirjastaan "Henkien talo". Kirjan talossa ovat läsnä niin esi-isien henget, unet tarut kuin historiakin. Kirjassa sukulaisten henget auttavat ja antavat inspiraatiota sitä etsiville ja tarvitseville.

Allende on kertonut, että kirjan maaginen perusvire ei ole vain ja ainoastaan fiktiota, vaan perustuvan ainakin osittain siihen, että hän manailee hengiltä inspiraatiota avukseen vuosittain aina tammikuun kahdeksantena päivänä. Kyseinen päivämäärä on sama, jolloin hän aikoinaan aloitti kirjoittamaan "Henkien taloa". Siitä lähtien Allende on kertonut aloittavansa uuden kirjan kirjoittamisen aina samana päivänä. Hän kertoo vain asettavansa sormensa näppäimistölle ja odottavansa ensimmäisen lauseen syntymistä.

Moni muukin kirjailija on vannonut yhteyttään henkimaailmaan. Platonille inspiraatio oli yliluonnollinen ilmestys, jolloin jumaluus puhui ihmisen kautta eli oli sprituksen tulemista runoilijan ruumiiseen. Sokrates puolestaan kertoo "Puolustuspuheessa", että hänen filosofiansa lähtökohtana oli daimonin eli tietävän hengen ääni, joka ohjasi etsimään totuutta.

Nämä ovat tietenkin vain muutamia esimerkkejä, mutta siltikin... Mielenkiintoisia ovat kirjailijoiden inspiraatioiden lähteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu