Niinistön vakavat varoitukset

Niinistön Turkin vierailun yhteydessä:
"Niinistöltä kysyttiin myös tähän liittyen siitä, miten hän näkee Kiinan roolin geopoliittisessa tilanteessa.

– Koen tämän kierteen, jossa geopoliittisesti selvästi olemme aikalailla, ei selvästi huolestuttavaksi, vaan selvästi vaaralliseksikin. Eräs mittari tulee varmasti ensi viikon presidentti Xi:n vierailusta.

– Paljon spekuloidaan sillä, mikä on Kiinan suhde Venäjään. Ajatellaanko siellä vain tukea Venäjää sotilaallisesti, vai tuetaanko jo, vai tullaanko tulevaisuudessa tukemaan. Tuo vierailu on tässä mielessä äärimmäisen kiinnostava, mutta sisältää elementtejä, joilla voi olla paljon merkitystä maailman kulkuun."

Vakavia varoituksia jotka panee miettimään, että pitääkö nyt myydä kaikki myytävissä oleva ja muuttaa Tyynenmeren saarelle. Vai pitääkö laittaa kaikki liikenevät varat irtaimistoon ja kiinteistöihin. Olen juuri ostamaisillani uuden asunnon ja allekirjoitus pitäisi tehdä viimeistään maanantaina.

Jos Kiinan Xi tapaa maanantaina Putinin niin ehkä saamme jotain osviittaa tulevasta kehityksestä. Siispä aion vitkutella ostoa sen verran että saadaan jotain osviittaa maailman tulevasta kehityksestä. Josta kehityksestä ei kuitenkaan saatane vielä mitään tolkkua muutamaan kuukauteen ainakaan. Mitä itse tekisit nykytilanteessa?
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niinistön Turkin vierailun yhteydessä:
"Niinistöltä kysyttiin myös tähän liittyen siitä, miten hän näkee Kiinan roolin geopoliittisessa tilanteessa.

– Koen tämän kierteen, jossa geopoliittisesti selvästi olemme aikalailla, ei selvästi huolestuttavaksi, vaan selvästi vaaralliseksikin. Eräs mittari tulee varmasti ensi viikon presidentti Xi:n vierailusta.

– Paljon spekuloidaan sillä, mikä on Kiinan suhde Venäjään. Ajatellaanko siellä vain tukea Venäjää sotilaallisesti, vai tuetaanko jo, vai tullaanko tulevaisuudessa tukemaan. Tuo vierailu on tässä mielessä äärimmäisen kiinnostava, mutta sisältää elementtejä, joilla voi olla paljon merkitystä maailman kulkuun."

Vakavia varoituksia jotka panee miettimään, että pitääkö nyt myydä kaikki myytävissä oleva ja muuttaa Tyynenmeren saarelle. Vai pitääkö laittaa kaikki liikenevät varat irtaimistoon ja kiinteistöihin. Olen juuri ostamaisillani uuden asunnon ja allekirjoitus pitäisi tehdä viimeistään maanantaina.

Jos Kiinan Xi tapaa maanantaina Putinin niin ehkä saamme jotain osviittaa tulevasta kehityksestä. Siispä aion vitkutella ostoa sen verran että saadaan jotain osviittaa maailman tulevasta kehityksestä. Josta kehityksestä ei kuitenkaan saatane vielä mitään tolkkua muutamaan kuukauteen ainakaan. Mitä itse tekisit nykytilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu