Kaipaisin vinkkejä mitä ottaa huomioon kun aikoo pikku hiljaa lopetella oy:n pitoa. Siinä merkityksessä mihin se on aikanaan perustettu. Moni taho tarjoaa apua yrittämisen alkuun/ oy:n perustamiseen mutta harvempi mitä ottaa huomioon siinä elinkaaren loppupäässä. Kokonaan ei ole tarkoitus kuopata, (lopettaa vain tuotanto ja päästää työntekijät eläkkeelle) ja muuttaa toiminta sijoitusyhtiöksi.
Itsellä ikää kohta 50v. Kesätoihin menin jo lapsena alkutuotannon perheyritykseen. Täysi-ikäisenä liityin osakkaaksi ja n 20 v sitten päädyin ostamaan kokonaan firman itselleni. Vuodet vierineet äkkiä. Työ on vienyt mennessään. Nyt alkaa terveys varoittamaan että tahtia pitäisi hellittää. Sikäli tilanne sen sallii, yritys on velaton ja omaa pääomaakin on jäljellä. Lopettamista puoltavat lisäksi mm alan epävarmat näkymät, tuottavan sesonkityövoiman epävarma saanti ja lopputuotteesta saatava hinta pienentynyt vuosi vuodelta.
Haluan päästä tähän alaan sidotusta pakkotahtisuudesta pois, olla kerrankin oman kalenterin piirtäjä. Työntekoa en aio lopettaa, mutta tarkotus olisi kohtuullistaa sen määrää ja keskittyä siihen mikä kiinnostaa ja terveys antaa myöten. Joskus käydä jopa lomalla ilman ettei ole mitään päivystämistä siinä rinnalla.
Saisinko asiallisia vinkkejä jotka ovat suunnittelemassa samaa tai toteuttaneetkin siirtymisen vähän helpommalle?
Jos olet lopettanut yrittämisen, miten elämä lähti rullaamaan/suurimpia havaittuja muutoksia?
Jos lopetit yrittämisen, kaduitko sitä?
Havaintoja/vinkkejä/neuvoja tähän tilanteeseen, kaikki kelpaisi kiitos.
Vinkkejä ehtoopuolelle
5
309
Vastaukset 5
- Anonyymi
Itse lopettelin rakennusalan yrityksen, tai en itse yritystä vaan ajoin toiminnan alas.
Kouluttaisin muutama vuosi sitten vähän kevyempään ammattiin, tosin rakennusalalla sekin joten voin käyttää vanhoja suhteita.
Tosin yritys on ollut lepäämässä vasta puolivuotta mutta kyllä tuntuu hyvältä.
Ikää tulee ensi kesänä 58 joten oli jo aikakin.
Nivel ja selkävaivat kiusasivat aika lailla viimeaikoina, nytkin vasemmasta jalasta tunto hävinnyt.
Eläkeläismökin remontointi ja lasten auttaminen ja tietenkin lastenlasten kanssa touhuaminen niin eihän se tekeminen lopu ihan heti. - Anonyymi
Kiitos, mukava kuulla. Prosessi on ns käynnissä, pitää vielä suunnitella talouspuolta tarkemmin.
- Anonyymi
Juu sitä talouspuolta kannattaa miettiä.
Jos yrityksessä ei ole tuloja ja ajattelit maksaa itselle palkkaa niin vero nousee suhteettoman kalliiksi.
esim. 27% tulovero + 20% yhteisövero = 47%
Osinko jää pikkuisen halvemmaksi mutta sitäkään ei voi määrättömästi maksaa.
Yksi tapa on erinäisillä kikkailuilla siirtää tuloja seuraavaan tilikauteen jolloin voi maksaa "voitosta" oman palkan.
- Anonyymi
Sijoitusyhtiöksi jos meinaa muutos on periaatteessa nelijalkaisilla hankkimisen muuntaminen kaksijalkaisilla hankkimiseksi, siinä saattaa joutua perehtymään asiaan jos toiseenkin ja aiempaakin enemmänkin saadakseen tuottoa rahamarkkinoilla hankkiakseen. Kaikkineen jos funtsailee tuota asiaa niin onhan se paljonkin monimutkaisempaa hommaa kuin pelkkä lehmienlypsäminen päivästätoiseen..
- Anonyymi
Kukapa sanoi että olen eläinten kanssa tekemisissä..? Maalla voi yrittää muutenkin ja ihan vielä kohtuu kannattavasti. Salkun kokoa en kerro mutta lyhyt korko tuottaa nyt vuodessa keskituloisen vuosipalkan verran. Minulle riittävä lisä vuosittaisten vuokra-ja puunmyyntitulojen oheen .Hyvää syksyä ajatustesi parissa sinullekin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527