On tullut mietittyä viima vuosina, että meillä ikääntyneillä ( suurten ikäluokkien ihmisillä) tulisi olla muutamia erikoisetuja terveydenhoidon puolella.
Kaipaan sitä, että saisimme extra korvauksen( kela) mm gynekologin tutkimuksista kuin myös hammaslääkärin hoidosta. Ainakaan omalla paikkakunnalla ( keskisuuri kaupunki) ei noita saa kuin yksityiseltä tarjoajalta ja ne maksavat. Kela korvaus on olematon. Hampaan paikkaus oli viimeksi 200e. Vuosittain menee vähintään 500 e ja enemmänkin kun ikä näyttää rapistavan purukalustoa lisää... Olen kuullut ikätovereilta, että hakeutuminen hoitoon tai tutkimuksiin viivästyy ja viivästyy kun ei ole ylimääräisiä varoja. Miehille olisi sama extra korvaus paikallaan kun on tarve urologille.
Mikä puolue ajaa asioitamme? Ei mikään tähän saakka.
Kaipaan sitä, että saisimme extra korvauksen( kela) mm gynekologin tutkimuksista kuin myös hammaslääkärin hoidosta. Ainakaan omalla paikkakunnalla ( keskisuuri kaupunki) ei noita saa kuin yksityiseltä tarjoajalta ja ne maksavat. Kela korvaus on olematon. Hampaan paikkaus oli viimeksi 200e. Vuosittain menee vähintään 500 e ja enemmänkin kun ikä näyttää rapistavan purukalustoa lisää... Olen kuullut ikätovereilta, että hakeutuminen hoitoon tai tutkimuksiin viivästyy ja viivästyy kun ei ole ylimääräisiä varoja. Miehille olisi sama extra korvaus paikallaan kun on tarve urologille.
Mikä puolue ajaa asioitamme? Ei mikään tähän saakka.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Miksi en saa sotepalveluja
Jakomäki, Stadi
Purra vastasi eilen
https://youtu.be/hVZBzXzmZ6I
Tosiaan voisi olla suurempi kelakorvaus lääkäristä ( kaikista) kun ikää tulee vaikka 68v täyteen. Julkinen puoli ei riitä millään vastaamaan tarpeisiin.
Sairaanhoito on halpaa suomessa, lääkekustannukset ei ole kallista.
Luilee ja sanoo aivopestyt valheilla ohjelmoidut.
1970 luvulta lähtien mennyt huonpaan. Sairauksilla tehty rahaa kun ensin pilattu terveys ruualla ah lääkkeitä. Kuvitelmaa hyvin voinnista. Mikä koulutus huippua. Hahah. Terveyden hoito mikä islamista. Verot nousseet ja parasiitit viroissa lisääntyneet suunnittelemassa huonoa tuotteita ja tuhannenpa Turuilla rakennuksilla ja vanhan tuhoamisella.
Jne..
Entäs jos eläke ei riitä siihenkään halpaan sairaanhoitoon ?
Ei siellä gyniksellä tarvitse alvariinsa käydä, kuten ei urologilla ole mieheni käynyt koskaan, erektiolääkereseptin sai terkkarista.
Hammasproteesit kyllä lonksuu, mutta ei säre onneksi.
Just niin mitäpä sitä lääkärille ja turhaan akalla on kaksi silmää.
Hammaslääkäripavelu on omassa kunnan tk:ssa, eikö muka aloittajalla ole. Gynetarkastus riittää kahden vuoden välein, jos vaivoja ei ole. Jos on, eikö silloin pääse terveyskeskukseen.
Terveyskeskus yleislääkäri ei ole gyne.
Ei olekaan mutta hän pystyy määräämään kokeisiin joista selviää, pitääkö päästä erikoisläkärille ja pääseekin kunnalliseen jos on, tutkituttamaan, onko synnytyselimissä tulehdus, myömia vai peräti syöpä.
Pieneläkeläisen pitäisi ehdottomasti saada palveluseteli hammaslääkärille,
jos ei kunnalliselle pääse. Suun terveys vaikuttaa mm. sydämeen.
Olisi hyvä. Miten on muuttunut vai muuttuko nuo palvelut nyt kun on hyvinvointialueet, jotka tuottavat palvelut?
Sain ajan lääkärille tammikuun 10 pv tänä vuonna, kun esitin pyynnön marraskuussa viime vuonna. Koska halusin tutulle melkein " omalääkärille" odotusta kesti, kun on suosittu.
Kuinka ollakaan lasku käynnistä tuli vasta viikko sitten ja ehdin sitä kysyä kun viivästyi. Jokin mättää systeemiä.
"Omalääkärille" mikä sellainen on ? sitä ei ole kuin satukirjoissa jos sielläkään, en ole koskaan nähnyt, en edes silloin kun sellainen nimi keksittiin.
Palvelusetelin saa, jos kunnallinen hammaslääkäri sössii eli ei osaa hommaansa.
Kalliita virheitä epäpätevältä. Esim. 1000 €.
Beng
Minusta Kelan ei tarvitse tukea Oy-perusteista lääkäripalvelua.
ja paskat mikään ei ole muuttunut eikä muutu kuin huonommaksi joskus ennen sentään pääsi lääkäriin nyt ei sitten sitäkään muusta puhumattakaan, onneksi ei ole juuri ollut tarvetta mutta auta armias jos olisi.
''Mikä puolue ajaa asioitamme? Ei mikään tähän saakka.''
Suomessa on ollut kolme puoluetta joiden kohderyhmä oli eläkeläiset ja ikääntyneet.
Yksikään puolue ei saanut ainoatakaan kansanedustajaa.
Miksi kukaan vaivautuisi.......
Eläkeläisten puolueissa on sama vika kuin muissakin pienpuolueissa,
jotka eivät saa paljon ääniä:
Ne ovat yhden asian puolueita.
''Ne ovat yhden asian puolueita.''
Eläkeläisten määrä kasvaa jatkuvasti, luulisi olevan kannatusta yhdelle asiaan sitoutuneelle puolueelle.
Yhden asian puolue....no perkele, niin on persutkin ja ääniä sataa vaaleissa.
Suomessa on puolue joka ei leikkaa vain niiltä joilla vähiten on. Se nimi on SDP.
SDP ei ole koskaan leikannut esim. eläkkeitä.
Parannuksia on työn alla, kunhan uusi sote etenee. Pieni ilopilkku tuli
esiin eilen, hallitus laittoi varakkaitten yksityislääkärillä kävijöitten
Kela-korvauksien leikkaamisesta saadun säästön ikäihmisten palveluihin.
Jos Kokoomus ja PS olisi hallituksessa terveydenhoito tulisi menemään
huonoon suuntaan.
Kokoomus haluaa leikata miljardin terveydenhuollosta.
Raha vastaa 20000:n hoitajan lopputiliä.
ISÄNMAAN PARTURIT VARASTAVAT SUORAAN KUORMASTA
Verorälssi SAK SDP ... nostaa verottomia pääomatuloja melko riskittömistä sijoituksista kuten vuokrista eli kuten maahanmuuttajien asunnoista saatavista Kelan vuokratuista. Kelan rahat matkaavat suoraan pörssiyhtiö SAI-Kojamon tilielle jne
muiden maksaessa riskilläkin hankitusta pääomasta 30 prosentin luokkaa olevan veron
Suomalaisten sijoitukset riskiin olisivat tärkeitä jotta teollisuus kehittyisi sen sijaan
matujen tuominen vuokralaisiksi SAKn tarpeisiin ei sitä ole
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asumistukia-on-maksettu-suoraan-ay-liikkeen-taskuihin-kojamo-saa-parikymmenta-miljoonaa-vuosittain/7185468#gs.t82mtc
Me kokoomuksessa haluaisimme tarjota eutanasian 70 vuotta täyttäneille,
niin vanhushoivan rasite pienenisi.
Puolueemme tulisi myös viedä eteenpäin aloitetta eläkeläisten äänioikeuden poistamisesta.
Me persut taas haluamme laskea äänestyksen alaikärajan
kymmenvuotiaisiin. Nuoria on niin tolkuttoman helppo aivopestä uskomaan
mitä vain soopaa, joka on meidän vaaliohjelmamme.
Ei nyt ole varaa vanhushoivaa kohentaa. Sairaanhoitajat vaativat isompia
palkkoja ja saivat. Pitää tinkiä hoivasta. Sanoo Sari sairaanhoitaja.
Minun kohdalta julkinen terveyden huolto toiminut riittävän hyvin, eilen käydessä verikokeissa kokeen ottaja huomioi otetko tietonen sulla kesällä verikokeet yleislääkäriä varten, tänään soitti hoitaja kävisikö tänään käynti korvalääkärillä kun tuli peruutusaika. Muutenkin iholääkäri huolehtii.
En tiedä mistä valittaisin, viime kesänä känsä vaivasi oli kolme hoitajaa yhtä aikaa känsän takia, meni joitakin viikkoja kun jalka hoitaja soitti omatoimisesti kysyäkseen miten känsä.
Monisairaana tuntuu liialta huolehtimiselta, kyllä itse otan yhteyttä tarvittaessa.
Vielä kun pääsisit irti noista persuharhoistasi, niin voisit alkaa elämään.
Vielä kun sinulla olisi edes alkeelliset käytöstavat......
Niin!
Ajatteles, jos olisikin alkeelliset käytöstavat, niin kuinkahan paha kommentti olisi silloin tullut?
Sana on vapaa
Me persut ollaan jo somessa aivopesty nuoret. Heil Htler !
Me persut ollaan aivopesty monet eläkeläisetkin. Heil Htler !
Hiisiä pitäisi palvoa ellei sitä rukoile. Kotioloissa voi polvistua omaan tahtiin.
Oikeastaan systemaattisia lääkärintarkastuksia labrakokeineen pitäisi tehdä jokaiselle tietyissä jaksoissa.
Pitäisi ennakoida.
Operaatiot pitäisi tehdä joutuisasti, eikä odotella esim. neljä vuotta.
Vanha ihminen toipuu hitaammin kuin nuorempi. Eikä viivyttely tule yhtään halvemmaksi.
On olemassa ihmisiä, jotka teetättävät jo nyt 'kiireestä kantapäähän' tarkistuksia varmistaakseen, ettei ole mitään vikaa. Tähän vipuun menevät lääkäri toisensa perään.
Luulosairas pitäisi marssittaa psykologille.
Mielen täytyy olla jotenkin pois tolaltaan, koska järkevyys puuttuu.
Tulee melko kalliiksi nuo omien tutkimustensa teetättäjät.
Tänä päivänä sentään tutkitaan esim. ferritiini ja rauta. Voisi laajemmin vitskut ottaa edes parin vuoden välein. Osaan mennä kauppaan ja ostaa tuotteita, jos puutosta olisi.
Vielä ei tällaista voi kotona testata. Miksei?
Beng
Huomasin julkisen terveydenhullon kun yksityisellä tuli ongelmia, julkisella kun pääse sen piiriin niin asiakas huomioidaan kokonaisvaltaisesti, itselläni tämä tapahtui joskus 4-5 vuotta sitten.
Tosi kiireellisyyttä ei ole ollut, tiedän jos tulee hätä niin hoitoon pääsee samana päivänä.
Lohdullinen tieto.
Tässä 70 + on hyvä, jos vähäisilläkin krempoilla pärjäilee.
Beng
Niinpä, jos sattuu pääsemään julkiselle.
Yksityiselle on pitänyt käydä.
Perusverikoe plus trombosyytit maksaa alle 50 euroa.
Moneen labraan voi kävellä ilman lähetettä.
Perusverikoe sisältää
https://www.terveyskirjasto.fi/snk03030
Perusverenkuva (B-PVKT) on tärkeä perustutkimus, jonka avulla saa tietoa
elimistönsä terveydentilasta monipuolisesti.
Siihen ei tarvitse olla syömättä ja juomatta ja siihen voi mennä mihin kellonaikaan
vain.
Ferritiini
Viitearvot
Pojat, 0-6 kk 6 - 410 µg/l
Tytöt, 0-1 kk 6 - 515 µg/l
Tytöt, 1-6 kk 6 - 340 µg/l
Pojat, 7-12 KK 6 - 80 µg/l
Tytöt, 7-12 kk 6 - 45 µg/l
Kaikki, 1-5 v 6 - 60 µg/l
Pojat, 6-17 v 6 - 320 µg/l
Tytöt, 6-17 v 6 - 70 µg/l
Miehet, 18 v täyttäneet 20 - 195 µg/l
Naiset, 18 v täyttäneet 15 - 125 µg/l
Tulkinta
Ferritiini on raudan varastoproteiini (molekyylimassa 450 kDa), jota esiintyy erityisesti maksassa, mutta myös monissa muissa kudoksissa. Ferritiini koostuu 24:stä alayksiköstä (apoferritiini), joihin voi sitoutua jopa 4000 rauta-atomia ferrimuodossa. Plasman ferritiinipitoisuus kuvastaa rautavaraston määrää, joten ferritiinimääritystä käytetään etenkin raudanpuutteen diagnostiikkaan. Plasman ferritiinipitoisuus alenee raudanpuutteessa varhain, ennen veren hemoglobiinin alenemista.
Viitevälissä oleva plasman ferritiinipitoisuus ei sulje pois raudanpuutetta, koska tulehdukselliset sairaudet voivat suurentaa ferritiinipitoisuutta. Lisäksi viitealaraja on epätarkka, koska piilevää raudanpuutetta ei voi sulkea pois viiteotoksen henkilöiltä. Raudanpuuteanemiaa sairastavalla ferritiinipitoisuus on yleensä alle 20 µg/l, ellei potilaalla ole samanaikaista tulehduksellista sairautta.
Tulehduksellisten sairauksien yhteydessä ferritiinipitoisuus alle 40 - 60 µg/l viittaa enemmän raudanpuuteanemiaan kuin tulehdusanemiaan. Tulehduksellisissa sairauksissa rautavarastot ovat riittävät ferritiinipitoisuuden ollessa yli 100 µg/l. Näiden pitoisuuksien väliin jää ns. harmaa alue, jossa rautavarastojen riittävyys jää epäselväksi. Raudanpuuteanemian ja tulehdusanemian erotusdiagnostiikassa plasman transferriinireseptorin (4720 P -TfR) määritys on hyödyllinen tutkimus.
Ferritiinipitoisuus nousee maksavaurioissa, akuutin faasin reaktiossa (tulehdukset ym), monissa kroonisissa taudeissa (nivelreuma), useiden malignien kasvainten yhteydessä, selvimmin akuutissa myelooisessa leukemiassa, jonka aktiivisuutta P -Ferrit voi kuvastaa. P -Ferrit nousee myös idiopaattisessa hemokromatoosissa ja runsaiden verensiirtojen aiheuttamassa transfuusiosideroosissa. Viimemainituissa ferritiinimäärityksen herkkyys on transferriinin rautakyllästeisyyteen verrattuna heikompi. Ferritiinipitoisuus on korkea myös harvinaisessa perinnöllisessä aineenvaihdunnan sairaudessa, lysinuurisessa proteiini-intoleranssissa (LPI).
12:27
Tuohon lisäisin, että jonkin operaation jälkeen fiksu lääkäri tarkistaa tuon.
Rauta testataan, muttei välttämättä ferritiiniä.
Kokemusta.
Beng
"SDP esittää, että tulevalla hallituskaudella sairauksiin liittyvät maksukatot yhdistettäisiin ja niiden yhteenlaskettu taso laskettaisin ”vähintään 900 euroon, mutta mieluiten 800 euroon vuodessa”. Lisäksi SDP esittää maksujen jaksottamista, jolloin maksut ajoittuisivat tasaisemmin ympäri vuoden. Maksujen nykykattojen yhteenlaskettu taso on 1561 euroa vuodessa."
Maksujen jaksottaminen (mitä se sitten tarkoittakaan ?) tasaisesti ympäri vuoden olisi hyödyllistä maksajalle, kun nykyään heti vuoden alusta alkaen on maksettava täysi hinta kaikesta ja se on kaikkein pienituloisimmille suuri kustannus.
Mistä nuo maksut tulee? Lääkkeistäkö?
12:56
Lääkkeet, Kela-taksi, lääkäripalkkiot jne.
Jännää, että joku nainen sivusta tuo naamansa. Tekeekö palveluksen kilpailijoille.
Eihän tätäkään ole päätetty, joten keskusteluun heitti bensaa.
SDP vai nainen?
Olen tosin ihmetellyt, miksei ynnätä. Tuossa on se, että pitää itse valvoa, jos rajat ylittyvät ja hakea palautusta, jossei 3 eri järjestelmää hälytä.
Kulut eivät myöskään rekisteröidy omakantaan, mistä olisi helpompi seurata.
Apteekissa on hyvä seuranta.
Beng
Moneltako heikkokuntoiselta jää haettavissa olevaa rahaa Kelan tilille?
Jos ensin nuo ympättäisiin yhteen, jotta saataisiin kokonaiskuva sekä samaan järjestelmään.
Ja ylitykset palautettaisiin automatic potilaalle, kun raja ylittyy. Tavallaan, mitään ei pitäisi laskuttaa.
No nyt meillä on Suomessa satoja tuhansia pikkukirjanpitäjiä lippuineen ja lappuineen.
Ei mitään järkee sanoisi ehkä Harkimokin.
Eli.
Järjestelmä kuntoon ja tiedot omakantaan!
Alennuksista en vielä puhuisi.
Tuo olisi tervetullut, kun/jos maksukattoon sisällytetään hammaslääkäri -ja erikoislääkärillä käynnit. Kaikki , julkinen ja yksityinen( hoitoineen) + lääkkeet.
Epäilen, ettei sisällä noita, joten turhaa populisimia vakavassa asiassa.
Kela-taksi maksaa 25 euroa. Saako siitäkin vielä korvausta?
Yksityisellä lääkäripalkkioista on saanut korvauksen jo kassalla maksaessaan.
Saako terveuskeskus-maksuistakin korvausta. Nehän on pieniä maksuja ja toisissa kunnissa ihan ilmaisia, kuten esim Helsingissä.
Joten jäljelle jää lääkkeet ja sanot, että apteekissa on hyvä seuranta eli mitkä heikkokuntoisen rahat jää Kelan tilille.
Hammaslääkärin joutuu maksamaan itse.
''..suun terveydenhuollossa perittävät maksut tutkimuksesta ja hoidosta (asiakasmaksuasetus 9 §) hammasteknisiä kuluja lukuun ottamatta. Esimerkiksi hammasproteettisen hoidon kliinisen työn osuudesta perittävät maksut kerryttävät maksukattoa, mutta varsinaiset hammastekniset kulut (hammasteknisen laboratorion kulut) eivät kerrytä maksukattoa''
Maksukattoon on sisältynyt K e l a n hyväksymät asiat.
Kelassa päätetään, mikä lääke esim., silloin, jos joutuu hamaan tappiin narskuttamaan jotain, niin jo hintaa hilataan alemmas.
Beng
Siis, mitä Kela ei tue, ei ole ns. katon alla.
Eikö se ole niin, että kun 300 euroa tulee täyteen kelataksimaksuja,
lopuista maksaa vain muutaman euron ? Nimellisen paikallisliikenteen kertalipun
hinnan verran ? Vai onko sen jälkeen peräti maksutonta ?
Ajatelkaa esim. kroonisesti sairaita, jotka joutuvat käymään hoidossa joka viikko
tai 3 x viikossa esim. dialyysissä. Pienillä tuloilla siitä tulee suuri summa
Kelataksillakin.
Sairaalat on jatkuvasti täynnä potilaita. Ihmiset joutuvat käyttämään
lääkkeitä, kelataksia, sairaalamaksut on maksettava, kuntoutusjaksot
on maksettava, mitä kaikkea niitä onkaan -
Joissain kunnissa on peritty terveyskeskusmaksuja, minulla on käsitys,
ettei niitä eikä poliklinikkamaksuja sisällytetä maksukattoon.
15:18
Noin se menee.
Tarvitaan lääkärin hyväksyntä ja viesti Kelaan ja pitää tilata erityisnumerosta.
Muutoin Kela ei korvaa.
Beng
25 € on omavastuu. Se tarkoittaa sitä, mitä on eli on omasta kukkarosta maksettava.
Beng
Miten olis pääsiskös edes eläinlääkärille kai sekin jotain osaisi sanoa ei me niin erilaisia olla eläinten kanssa 😈😈😈
Oma kokemus Kela- taksista parin vuoden takaa. Olin jalkaleikkauksessa ja hoitaja oli tilannut kotiutukseen kela- taksin. Kotimatkani sairaalasta hieman toista kilometria.
Taksi velotti tasan 25e!! Jos olisin itse ottanut tavallisen taksin ( jonka olisin voinut ottaa) maksu olisi ollut n 10e.
Vieläkin ihmettelen 25e velotusta, koska matka oli lyhyt.
Jollain toisella toisella foorumilla oli toisenlainen kokemus ja taksi oli velottanut " oikean todellisen summan" matkasta.
Kohdallani taksi veti omaan taskuun, koska matkasta ei kerry max kelan omavastuusummaa. Olen kulkenut saman matkan taksilla muutaman kerran niin velotus on ollut joko alle 10e tai hiukka yli. Meitä ikäihmisiä huijataan.
Sinulla on kuitti tallella? Ne pitää säilyttää useamman vuoden.
Soitto Kelaan ja taksifirmaan.
Huijareita on. Tuo oli huijausta.
Eihän 25 € tarkoita, että sen saa aina periä. Vaan sen ylittyessä maksimi on 25 €.
Minkähän se hoitaja tilasi?
Beng
Ihmisillä on myös sairaalajaksoja, jotka maksavat ja kerryttävät kattoa.
Sairaalajakso on pieneläkeläkeläiselle kallis pieti.
Tuttuni oli viisi viikkoa sairaalassa ja lähes kaksi viikkoa kuntoutuksessa,
Jossain vaiheessa vuorokausimaksu putosi puoleen, mutta lasku oli
hänelle suuri. Sen sai onneksi maksaa kahdessa erässä.
Eikö se ole niin, kun tämä "katto" saavutetaan niin sitten on ilmaista.
Ei ole ilmaista vaan maksu alenee.
Kelan sivuilla lukee toista.
Ilmaista ei ole mikään, mutta maksutonta voi olla.
Veroissahan me itse kaiken maksamme.
Lyhytaikaisesta laitoshoidosta tai laitospalvelusta peritään ns. ylläpitomaksuna enintään 22,80 euroa hoitopäivältä (2022) siis maksukaton jälkeen. Näin lukee stm sivulla. Eli sairaalamaksut eivät ole täydin ilmaisia maksukaton jälkeenkään.
Kun saisvat tämän Sipilän 50 lääkeomavastuun pois eläkeläisiltä?
Marinikin kiimassa jakaa rahaa Ukrainaan!
Sopimukset velvoittaa. Marin ei yksin näitä ole vääntämässä vaikka myötämielisesti suhtautuukin.
Olettaisin maksujen olevan STM:n alaista päätäntää.
Poliitikoita voi aina.
Beng
Ehkä omavastuulla ylläpidetään järjestelmiä yhdessä apteekkien kanssa.
Beng
Oletatko että sanakäyttösi esim. kiima lisää sanomasi painoarvoa?
En tiedä, mitä hän tarkoittaa.
Beng
Tuollaisilla sanavalinnoilla yrittää mitätöidä Marinin toimintaa sisällyttämällä tuollaiset tunnepohkaiset sanat kuvioihin. Esimerkiksi käyttää arvopohjaisesta toiminnasta sanaa kiima.
Marin ei jaa rahaa.
Viidenkympin omavastuu, ei ole liikaa.
''Saat lääkekorvausta sen jälkeen, kun alkuomavastuusi on täyttynyt. Alkuomavastuu on kalenterivuosikohtainen. Sen määrä on 50 euroa.
Alkuomavastuu ei koske lapsia ja nuoria. Sitä sovelletaan sen vuoden alusta, jolloin täyttää 19 vuotta.
Alkuomavastuu kertyy, kun ostat reseptillä korvausjärjestelmään kuuluvia lääkkeitä, perusvoiteita ja kliinisiä ravintovalmisteita. Valmisteiden hinnoista riippuen alkuomavastuu voi täyttyä yhdestä tai useammasta ostosta. Viitehinnan ylittävä osuus lääkkeen hinnasta ei kerrytä alkuomavastuuta.
Jos ostamasi valmisteet eivät kuulu korvausjärjestelmään, kustannukset eivät kerrytä alkuomavastuuta
Kelassa ja apteekissa on ajantasainen tieto alkuomavastuusi määrästä. Kun alkuomavastuusi täyttyy, saat apteekissa heti sinulle kuuluvan lääkekorvauksen.''
Juuri ihmettelin samaa, kun hain seuraavaa annosta.
Ensin on henkilökohtainen alennus ja ei vaiseskaan oikaistaan omavastuulla.
Jotenkin mutkikasta ja hankalasti valvottavaa.
Joka kuitti mitää syynätä.
Beng
"Mikä puolue ajaa asioitamme?"
Katso YLE vaali konetta ja ehdokkaiden vastauksia eläkeläisille , sieltä löytyi peräti yksi kysymys / kolmesta kymmenestä.
Arvaat varmaan mitä 20 -50 vuotiaat ehdokkaat ovat vastanneet tuohon kysymyksen ; Ei voi vähempään kiinnostaa mitkään Boomerit ja heidän tarpeet!
Vaalikoneesta löytyi paljonkin eläkeläistä koskevaa,
Minulle vaalikone tarjosi kolmea naista, Marin, Andersson ja Ohisalo.
Aloittajaa muistuttaisin että kyllähän meillä on yrittänyt räpiköidä mm. eläkeläisten puolue- niminen puolue. Mutta ei se pitkälle kantanut, ei ollut äänestäjiä. Tai siis, olisi kyllä ikääntyneissä iso nippu äänestäjiä oman puolueen saamiseksi eduskuntaan mutta he vaan eivät äänestä siten.
Mitä tulee palvelujen saatavuuteen, yhtä asiaa pidän täysin selvänä: Meillä on yhä esim. julkisen terveydenhoidon palvelutaso niin korkea etteivät nykynuoret ikääntyessään sellaista tule kokemaan!
Ts. palvelut ovat jo heikentyneet mutta ovat vielä paremmat kuin jatkossa heikentyessään lisää ja lisää...
Suomessa on ollut kolme eläkeläisten asioihin keskittynyttä puoluetta.
Yhteistä näille puolueille oli se että ei niitä juuri kukaan äänestänyt.
Yksikään puolue ei saanut ainoatakaan kansanedustajaa Arkadianmäelle.
Tulevissa vaaleissa eläkeläisen kannattaa harkita hyvin tarkasti. Mikä puolue muistaa eläkeläisiä muuallakin kuin vaaliteltan makkaragrillin ääressä.
Mikä/mitkä puolueet muistaa eläkeläisiä muutenkin kuin leikkauslistoja tehdessä.
SDP on parantanut pieneläkeläisen asemaa vaalikaudellaan
mm. ylimääräisellä indeksikorotuksella ja ajaa parannuksia
mm. vanhushoivaan.
SDP sanoi hallituskautensa alussa: Tämä hallitus ei leikkaa pienituloisilta
ja piti lupauksensa eikä ole leikannut.
Kokoomuksen viikatemies on eri mieltä, ensin leikataan työeläkeindekseistä,
sitten otetaan köyhiltä tuet pois jne.
Kun nykynuoret ovat meidän iässä lääkärille pääsee nopeasti, ei ole meitä jonoja
tukkimassa, me suuret ikäluokat ollaan manan majoilla.
Satoja vanhusten hoivalaitoksiakaan ei enää tarvita tulevaisuudessa,
kun väkiluku pienenee pienemistään.
Millä ylimääräisellä indeksikorotuksella? Se korkeampi korotus mikä tuli tämän vuoden alusta johtui inflaatiosta, eikä ollut mikään demareiden neronleimaus.
Juurikin noin, eikä SDP voi ylpeillä et meidän ansiosta.
En ole havainnut ihmeempää korotusta eläkkeeseen, joka oli juuri SDP:n ansiota. Nyt vuoden alusta saatu suuri korotus johtui ainoastaan inflaatiosta. Siitä oli aamun yle tv:n sivullakin muistutus. Siinä luki; Inflaatio nosti eläkkeitä liki seitsemän prosenttia.
En ole aivan pienituloisin eläkeläinen, mutta ruokakaupassa käydessäni olen jopa kauhistunut kun olen nähnyt hintojen nousun. Tavalliset elintarviketuotteet joita olen ostanut säännöllisesti ovat nousseet kolmanneksen. Oikeasti.
En käytä lihatuotteita, leikkeleitä ym juuri lainkaan, niiden hinta ei vaikuta, mutta juusto, kananmunat, viljatuotteet, maitotuotteista maustamattomat jogurtit, rahkat, marjasopat jne...puhumattakaan vihanneksista, hedelmistä.
Mm yksi esimerkki valmis riisipuurosta, jota yksinasujana olen käyttänyt . Rainbow riisipuuro maksoi 0,99- 1,09 e viime syksynä. Nyt hinta 1,49e s- market. En ole katsonut mitä on prismassa jossa oli ennen halvin.
Köyhiltä leikkaajien kanssa ei yhteistyötä tehdä ja on totta kai selvää, että
sellaisten puolueiden kanssa, jotka esimerkiksi lietsovat vihaa eduskunnassa,
ja on avoimesti rasistinen on mahdoton tehdä yhteistyötä.
Tuttu vanhus joutui käymään yksityislääkärillä kun tk.lääkärille oli pitkä jono. Lääkäri velotti 120e ja kelan korvaus oli 8e !!
Kela-korvausta on leikattu vähitellen vuosien varrella.
Kela-korvaus on aina ollut pieni ja miksi rikkaitten yksityislääkärikäyntejä pitäisikään tukea ?
Rikkaathan on suurin yksityisillä kävijä ryhmä. Varakkaille/rikkaille on sama onko
korvaus 12 vai 8 euroa.
Marinin hallitus leikkasi jonkun euron lisää Kelakorvauksesta ja säästyvä raha sijoitettiin kunnalliseen vanhushoivaan. Siis julkisen puolen vanhushoivaan.
Ihan asialinen aloitus. Tällä Itä Helsinki nyt aikoja ei saa eläkkellä olevat ellei pää ole kainalossa ja menen sinne terveyskeskus jonottaa lapulla vuoroa pika aikaa. Terv. Plus 70v. ps,joten lääkärissä ei käydä. Niin ei pety kun ei saa aikaa.
Tulevalla oikeistohallituskaudella kansan elintaso tulee laskemaan ja palvelut
huononemaan.
Toivottavasti saadaan jatkoa Marin-Saarikon hoidolle
KASVU ON MERKITTÄVÄÄ ELI SOTE SEN KUIN TOIMII
Johto on jo ajettu asemiin ympäri maata, eninten sai kesk ja sdp
Yli 20 000 ihmistä oli odottanut yli puoli vuotta kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyä viime vuoden lopulla. Tämä oli noin 12,7 prosenttia kaikista kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitojonossa olevista. Vuosi aiemmin yli puoli vuotta odottaneita oli noin 10 800 potilasta, mikä oli 6,8 prosenttia kaikista jonossa olleista.
Kasvu on ollut THL:n kehittämispäällikkö Pia Tuomisen mukaan merkittävää.
KÖYHIEN ASIAA HOIDETTIIN SOTE ON KUNNOSSA johto on jo paikalla ympäri maata Eniten johtajia saivat keskusta ja sdp
mitoitusarvot on nostettu tappiin ne ovat tärkeitä numeroita
nyt köyhän ei tarvitse kuin hoidattaa itseään melkein ovelle tullaan tarjoamaan
hoitoa kun sdp ja kesk hoitivat muut olisivat vieneet rahat veropartasiitteihin piiloon ties minne maton alle
Nyt niillä valmistellaan hoitopaikkoja
pienen hetken vielä odotatte niin hoidot pyörähtävät käyntiin asiaa tutkikaan parhaillaan mikä on on hoidon tarve ettei tule päällekäyvää toimintaa
Mutta periaatteessa sote pantiin kerrankin liikkeelle marin-saarikon toimesta
HYVÄ ETTÄ ÄÄNESTITTE NIITÄ EIHÄN MUUTEN KÖYHÄÄ ei HOIDETA
RIKKAAT VIE RAHAT VEROPARTASIIHEIHIN
ensin hoidon tarvetta tutkitaan
Yli puoli vuotta kiireettömään erikoissairaanhoitoon jonottaneiden määrä lähes kaksinkertaistui, määrä nousi yli 20 000 ihmiseen. Pohjois-Karjalassa osuus on jo yli neljännes kaikista jonossa olevista. Yli puoli vuotta kiireettömään erikoissairaanhoitoon odottaneiden määrä lähes kaksinkertaistui vuodessa, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot.
JONOT kasvoivat koronapandemian takia.
Jonot kasvavat epidemian takia joka kuukausi
odotaatte vain hetken kaikki korjaantuu
nyt vain arvioidaan hoidon tarvetta
kyllä se siitä suttaantuu aivan läpäisemättömän varmasti ja pimeästi
"Eniten johtajia saivat keskusta ja sdp"
Aluevaltuutetut valitsevat johtajat,
Ne aluevaltuutetut, joita kansalaiset saivat äänestää.
Kyllä siellä johtajistossa kokoomuskin on korkealla sijalla.
aivan näin ja niitä tuli mutta kyllä kaikki järjestyy
keskittykää vain odottamaan niin teille ilmoitetaan milloin hoidot
alkavat
ensin on arvioitava miten paljon tarvitaan ettei tule päällekkäisyyttä
ja niitä lisiä varten on varattava johtoa hoitamaan organisaatio ja arvio
mutta teille ilmoitetaan ja kyllä kotoa sitten haetaan
Kyllä me kaikesta selvitään, kunhan töissä käyvä väki jaksaisi,
ei olisi niin uupunutta.
tämä kuuluu myös arvion piiriiin sotessa miten saadaan paarhat palat työssä käyville asian untioille tätä kansa haluaa
ensin on löydettävä johtavat arvioiat jotta ei tule päällekäymistä palveluksissa
jotka ovat tuhottoman kalliita odottakaa rauhassa kyllä apu on lähellä valmistelut
on jo aloitettu ja virkoihin odotetaan rahaa ja sen perustella sitten arvioijat valitaan
Parannuksia ikääntyneiuden terveydenhoitoon eduskunnassa?
Tarkoittanee ikääntyneitä kansanedustajia.
Benille pitää saada tukea,
Sotetyöryhmä yrittää parantaa vanhushoivan tasoa, mutta ei kai se onnistu,
koska kokoomus leikkaa miljardin sotesta. Sen jälkeen koko sote romahtaa.