Lääkärien tekemät diagnoosit äänittämällä asiakaskäynnit vähentävät lääkärien tekemää muuta työtä.
Äänitteiden kirjaaminen voisi kuulua lääkäreiksi opiskeleville opiskelijoille.
Kun asiakaskäynti on kirjattu ylös, se lähetetään diagnoosin tehneelle lääkärille hyväksyttäväksi.
Tällöin lääkärit voivat ottaa työaikana enemmän potilaita vastaan ja kirjaamistyöt voidaan siirtää toisille ja myöhemmäksi.
Lisäksi äänitteet ovat paljon luotettavampia ja tarkempia diagnoosilähteitä kuin se, että lääkäri käyttää aikaansa kiireisenä asiakaskäynnin puhtaaksikirjoittamiseen.
Äänitteitä voidaan säilyttää varmenteina jonkin aikaa myöhempää tarkistusta varten.
Lääkärien töiden jakaminen
2
169
Vastaukset 2
- Anonyymi
Tuo toiminta oli vuosia sitten rutiinia, eli lääkärit sanelivat tiedot ja toimistohenkilökunta kirjasi tapahtumat muistiin. Sitten haluttiin säästää henkilöstökuluja ja samalla kun siirryttiin tietokoneiden käyttöön, hoitohenkilökunnan edellytettiin itse kirjaamaan koneelle kaikki merkinnät. Toimistohenkilökunnan palkoissa säästettiin, mutta hoitohenkilöstön aikaa alkoi kulua enemmän ja vastaanotettavat potilaat vähenivät.
- Anonyymi
Nestorit ja starat töihin eli eläkkeellä olevat lääkärit arvioimaan potilaita terveydenhuollon vastaanottoon.
Kokemuksella starat säästävät paljon aikaa, kun vuosien työkokemus otetaan tosissaan käyttöön vastaanottopaikoilla.
Kokopäiväiset lääkärit hoitavat potilaat, mutta asiantuntemuksen palkkaaminen näkyy siinä, että ihmisiä pallotellaan vähemmän terveydenhoitoalalla.
Ajansäästö on ilmeistä, kun kokemus puhuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551