Katsoin eilen valtuuston kokousta. Mikä saarnamies sinne nyt on tullut?!? Levitteli käsiään kuin allah konsanaan. Istui Kekkosen oikealla puolella ja oli sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita??
saarnamies
Anonyymi-ap
801722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Samaa ihmettelin, oli kuin Euroopan omistaja. Paljonko saanut ääniä, kun oli noin uhopäällä.
Tileillä käy etelän veteliä huijaamassa myös vapaakirkosta on kiertänyt sekä romanit muslimit judet että venäläisiä virolaisia huijaamassa varastaa vaatteita myyntiin tuo huumeita.
Kutinojantie19210 Heinola
Turha valtuutettu on toi Kekkonen.
Kenen mielestä? Kuka ei ole turha?
Hyvä kirjoitus alkon käytöstä raivaajassa. Miettikää päättäjät ja muut vanhemmat ihmiset minkälaista esimerkkiä näytätte muille ja etenkin nuorille. Ei kannata ihmetellä mistä erinäiset ongelmat johtuvat yhteiskunnassa.
oli kuin Euroopan omistaja
Kokkarien Saarihan se on kun haluaa prideä liputtaa. Ymmärtääkö edes mitä puhuu, tietääkö että joutuu tekemään tilin kun lähdön hetki tulee.
Eiköhän tässä avauksessa viitattu kuitenkin Kososeen, eikä Saareen.
Kokkarien Saarihan se on kun haluaa prideä liputtaa.
Siellä helluntaissa liikkuu myös eksyttäjiä älkää nyt vaan mitään budhaa kumartako.
Ei kumarreta
budhaa eikä liputeta prideä niinkuin kokkarit ja vihervasemmisto. Edessä on kuolema ja pitkä iankaikkisuus.
En oo pride touhujen puolustaja, mutta kuoleman jälkeen kasvamamme koiranputkee, ellei tuhkata.
Kyllä juu madot syö jokaisen. Mutta miten on sielusi kanssa?
Sieluja saalistaa hunnuilla lukee jossain ja houkuttelee kieltämään Jeesuksen.
Se on Saatanan tahto, että jokainen kieltää uskon Jeesukseen ja palvoo häntä tarkoitusperiensä mukaan mm. juopottelemalla, tappelemalla, kokeilemalla, huoraamalla, varastelemalla jne.
Siellä liikkuu myös eksyttäjiä.
totta puhut!
tui Kekkosen oikealla puolella ja oli sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita??
Hoitoon!
Samaa mieltä
Kristittyjä ei tuomita enää kun on sovitettu mutta voi taistella pahaa syntiä ja rikollisuutta vastaan täällä. Tosin elää rauhassa.Väärentäjiä jopa sukututkimuksissa ja välistä vetäjiä vuokra bisneksissä nostaa vuokria ja kyselee sähköpostissa ihmisten sotu tunnuksen luppu osaa vaikka ei saa tekevät valesivuja oikeista kopioita ja sitten käyttävät väärin tai tyhjäävät tilejä myös hakkeroivat terveys tietoja jne.hyi.
Ei kyllä tee. Moni sanoo itseään Kristityksi kun on lapsena kastettu, mutta elämä kertoo muuta. Miten on niiden kanssa jotka houkuttelevat ihmisiä palvomaan saatanaa Jumalaa pilkkaavan musiikin kuunteluun ja humaltumaan alkoholista?
Taivas ja helvetti, on tässä elämässä. Se riippuu miten suhtautuu elämään. Välillä tää elo on yhtä helvettiä toisinaan leijuttaan taivaissa.
Myös tämän elämän jälkeen., jokotai. Jumala tuomitsee oikein jokaisen niinkuin tehnyt on.
Höpön höpö... Samaa jargonia.
Hoitoon!
hoitoa tarvitaan.
Ääni muuttuu kellossa, kun kuolema on porstuassa.
Nimenomaan, menkää hyvät ihmiset hoitoon hyvän sään aikana, kun vielä sitä tarjotaan. Ennenkuin on myöhäistä ja ovi sulkeutunut. Sen jälkeen sanotaan, menkää pois ulkonaiseen pimeyteen pahantekijät jossa on itku ja hammasten kiristys, sillä en tunne teitä.
Jos antaa paholaiselle pikkusormen niin se vie koko käden. Varmasti se on sitä jo täällä elämässä ja todennäköisesti elämän jälkeen, jollei Jumala anna uskoa. Jeesukseen uskovat saavat jo maistaa taivaallista esimakua täällä eläessään ja kerran se on täydellistä. Siitäkös saatana ja hänen enkelinsä ovat vihoissaan ja kateellisena sekä kiire eksyttää ja langettaa tietäen että heillä on enään vähän aikaa jäljellä.
Diapam, on jumalasi..
Newer heard
Hoitoon!
Miten voit välttää tulevan tuomion?
Nimenomaan, menkää hyvät ihmiset hoitoon hyvän sään aikana, kun vielä sitä tarjotaan. Ennenkuin on myöhäistä ja ovi sulkeutunut
Psyyke ei tipahda taivaasta !!
Se on annettu tätä elämää varten samoin fysiikka, mutta ei niillä mitään tee lopulta. Jotkut ovat täällä psyykkeeltään vahvoja, mutta se onkin kuollutta. Voi ihmistä, kun tuuli käy hänen ylitseen ei hän sijaansa tunne.
Jeesukseen uskovat saavat jo maistaa taivaallista esimakua täällä eläessään ja kerran se on täydellistä.
Iloitaan siitä, vaikka maailma nauraa.
Levitteli käsiään kuin allah konsanaan. Istui Kekkosen oikealla puolella ja oli sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita??!!!!!!
Kaikenlaisia pöpejä vihervassuissa, yksikin johtava ulkoasioiden hoitaja, joka pyrkii valtakunnan päämieheksi, hoonaa toista ruskeaan suoleen.
Bespoke Steel Buildings
Todellakin olisi tarpeen jokaisen kääntyä ja tehdä parannus.
Tämmöisiä ne lahkolaiset, ovat.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009859003.html
Romanit
Ei kuitenkaan vaikuta tuohon edellä mainittuun, se on aina voimassa.
Joo joo, samoja satuja..
Mieli muuttuu vielä kun lähdön hetki koittaa.
Ei muutu, miksi pelätä kuolemaa?
Jotkut uskovat johonkin joukahaiseen ja partatonttuun ja vielä maksavat siitä. Siinä on niitä satuja . Nuo aikaisemmissa viesteissä olevat kehoitukset on syytä ottaa vakavasti. Muista että elämäsi on ainut ja kun tuuli käy ylitse ei hän enään sijaansa tunne. Minne käy matka?
On vain tämä elämä.
Myös tämän jälkeen.
oliko joku pastori !
miksi pelätä kuolemaa?
Niinpä, olisi jo aika siirtyä kirkkaampaan ilmaan.
kaikki kuolevat ajallaan.
ilmeisesti näin.
Muista että elämäsi on ainut ja kun tuuli käy ylitse ei hän enään sijaansa tunne. Minne käy matka?
Taivaaseen maksoi mitä maksoi
sinne ei rahalla pääse.
Taivasten valtakuntantaa ei ole olemassakaan. Taivaalle pääsee lentokoneella.
Ei niin eikä olekaan rahasta kysymys tuossa.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Vielä tulee asia eteesi.
Kuolema tulee kaikille eteen, uskovaiset ovat kuolemaa pelkääviä ihmisiä. Jotka uskovat lapsellisesti johonkin, mitä ei ole olemassa.
Niin tulee varmasti ja se on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Pelkoakin voi toisinaan tuntea kun Paholainen on asialla. Oletko koskaan ollut uskovan kuolin hetkessä läsnä?
Maailmassa on aina lähes poikkeuksetta rahasta kysymys. Aika erikoista?
Olen ollut kuolevien vierellä, on ollut uskovia ja ei uskovia henkilöitä. Samanlaista se on ollut kaikilla.
Jos rakas läheiseni tekee kuolemaa, ja voisin lievittää hänen pelkoaan ja tuskaansa edes hitusen, niin mielelläni tallon omia rajojani. Luulin että se olisi täysin normaalia.
Jeesustelu ei auta..
Toivotaan sinulle armoa. Uskova ei voi uskoa toiselle ihmiselle antaa eikä sitä voi kaupasta ostaa, ainoastaan Jumala on uskon antaja.
On juu ei uskovilla ja kuolleen uskon tunnustajilla samanlaista.
Niin, itse olen vaikeasti sairas. En tiedä paljon on elinaikaa tai millainen on loppuni.
Yksi on täydellinen ja Hänessä on pelastus. Sairautta löytyy meistä jokaisesta.
Paholaisen teoilla ei pidä ”mässäillä” eikä meidän tule keskittyä paholaisen olemuksen tutkimiseen. Ennen kaikkea meidän tulee tuntea Jumala. Saamme iloita hänestä ja kaikesta siitä elämästä, jonka hän meille antaa hyvyydessään ja rakkaudessaan.
”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.”
Predatorilla oli...
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme
Ennen kaikkea meidän tulee tuntea Jumala.
MUISTA ETTÄ ELÄMISI ON AINOA!