Poliittisilla päättäjillä on vaikeuksia tehdä hiilidioksidia, ilmastoa ja maapallon lämpötilan nousua koskevia päätöksiä. Olisiko syynä se että päättämättömyyden epäsuotuisat seuraukset ovat teoreettisia kuvitelmia eli projektioita nykytilanteesta kauaksi tulevaisuuteen? Jos tänä vuonna ei tehdä mitään niin ensi vuonna ei konkreettisesti muutu mikään,
Tarvittavien päätösten luonne on sellainen että ne hankaloittavat ihmisten elämää ja aiheuttavat suuria kustannuksia, mutta mikään ei konkreettisesti muutu paremmaksi vuosikymmeniin.
Tutkijat sanovat että mikä nyt jätetään tekemättä on myöhemmin tehtävä tuplavahvasti ja että mitään ei ole enää tehtävissä jos toimenpiteet aloitetaan vasta epäsuotuisten seurausten takia.
Päättämättömyys aiheuttaa tulevaisuudessa tilanteen jossa tarvittaisiin ratkaisuja jotka tällä hetkellä ovat uskomusten varassa, kuten että muuukalaisilta me saisimme hiilidioksidivapaata saasteetonta energiateknologiaa, tai että valtaapitävät salaavat olemassaolevan saasteettoman ja halvan eneergiateknologian.
_ _ _
Meitä ihmisiähän on myöskin liikaa maapallon kantokykyyn nähden ja lisää tulee koko ajan. Tässäkin asiassa päättämättömyys aiheuttaa tulevaisuudessa tilanteen jossa tarvittaisiin ratkaisuja jotka tällä hetkellä ovat uskomusten varassa, kuten että muuukalaisilta ostettaisiin kuljetuspalvelut suurten väestöjoukkojen siirtämiseksi muille planeetoille.

Vastaukset 5
Vanhimmat
On ihan sama mitä 5 milj suomalaista tekee.
Me emme ratkaise maapallon ongelmia....
Maailma voidaan jakaa 5 miljoonan ihmisen alueisiin.
Silloinhan minkään alueen ei tarvitse tehdä mitään.
Yleinen vapaamatkustajan käsitys kun pitäisi osallistua yhteisten asioiden tekemiseen. Tämän takia tarvittavat toimenpiteet on ajettava pakolla läpi, toteutus on valvottava ja toteuttamattomuus rangaistava.
Äänesi varmaan huomioidaan Kiinassa jossa 300 uutta kivihiilivoimalaa on rakenteilla.
Kerroit juuri sen toisen syyn miksi sopimuksista luistellaan ulos: Minä v...t mitään tee kun hänkään ei tee!
Näin me valmistamme lapsillemme maailman jossa sadat miljoonat pakenevat merien pinnan nousua, ja jossa suuri osa maailmasta on liian kuumaa asuttavaksi.