Uskomatonta

Miten te valkolais naiset osaattekin muuntautua mustalais naisen muottiin, te olette valkolaisia, Huom! Valkolaisia, mihin te olette jättänyt oman valkolais naisen identiteetin. Kannatte yhtäkkiä heidän pukua yllä, hiukset mustaksi, koruja kaula täynnä, sormuksia enemmän mitä sormet jaksaa kantaa, pää täynnä laineita ja hius pinnejä,
Valkolais nainen voi kyllä kunnioittaa Romani miehensä kulttuuria siistillä vaatetuksella ja ulkonäöllä kunnioittaen miehen kulttuuria.
Annetaan Romani naisen kantaa omat vaatteensa koska kuuluu heille ja Romani perinteiset korut jotka jää sitten jälkipolvelle.
29117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mitäs se sulle kuuluu Jokainen pukekoot vaikka jätesäkin päälleen ja kettingit korviin

Äänestä

Siis tarkoitat.. Näkyy.. Ei kuulu.

Äänestä

Aloitus ei voi olla ainakaan romanin kirjoittama!

Äänestä
  • Ei kun se on novellin

    Äänestä

Romanit eivät osaa kirjoittaa.

Äänestä
  • Varsinkaan sinä uusavuton

    Äänestä

Kyllä me jotka on käyty koulua ihan 7 v asti kirjoitamme ja laskemme kuten te valtaväestön lapset ja nuoret, ja siksipä ihmettelen kun alku kirjoituksessa on 'ettei ole romani kirjoittanut aloitus viestiä,?

Äänestä
  • höpö höpö, monta kertaa ruokakaupassa olen saanut romaninaisille kertoa, mikä on hintalapussa oleva tuotteen hinta...se siitä lukutaidosta...rahat tietenkin osaavat oikein laskea kun jo nuorena on käsi tottunut siihen

    Äänestä

Mulla olis tojota hiace myytävänä. Eijjoo vejetty mittään kevyttä kuormaa korkeintaan kolme pientä paalia kuivaa heinää ollu kyyvissä kun on ajettu killerille tai vermoon.
Pientä säätöö. Eijjoo ruuvattu mittaria. Alkuperäinen mittaristo.

Äänestä
  • Onko harmaa toijota, paistaako jo aurinko peltien läpi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko harmaa toijota, paistaako jo aurinko peltien läpi ?

    Eijjoo harmoo. Ihan valakonen on. Kaupan päälle saapi mitsupisin kesärenkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eijjoo harmoo. Ihan valakonen on. Kaupan päälle saapi mitsupisin kesärenkaat.

    Vain unelmissas onneton

    Äänestä

Romaneja jyrsii kun ovat jääneet Lähi-Idän koukkunokkien varjoon vähemmistönä. Eivät olekaan enää Kelan odotussalin ykkösiä.

Äänestä
  • Kyllä sossu pummi tietää

    Äänestä

Näkeehän noita tummia meidän valkolaisten tyylisissä vaateissa !

Äänestä

Romskukuteista tuli mieleen, kun joku romanipoika voitti tangokuninkuuden, niin isänsä kommentoi vankilassa että poika häpäisi koko rodun esiintymällä valkoisessa puvussa!

Äänestä
  • Ja vankilassa oleva isä toi kunniaa suvulle.

    Äänestä

Oletteko koskaan nähneet romanimiestä sortseissa ja sandaaleissa?

Äänestä
  • Kyllä sun äitis

    Äänestä

  • Kyllä crocseissa ole nähnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä crocseissa ole nähnyt.

    Yksittäinen poikkeus. Sillä on ollut lakerikengät suutarissa remontissa. Oliko häpeilevän näköinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Yksittäinen poikkeus. Sillä on ollut lakerikengät suutarissa remontissa. Oliko häpeilevän näköinen?

    Oli ihan sekaisin. Kovasti päissään.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Oli ihan sekaisin. Kovasti päissään.

    Hyvä ettet kysynyt mitään, se olisi Mora varmaan heilahtanut.

    Äänestä

Onhan se kätevä sellainen logistiikkahame👍

Äänestä
  • Kuinkas paljon mahtuu
    Suureen hameeseen, suureen hameeseen
    meikkitavaroita kalliita.
    Kuinkas paljon mahtuu
    Suureen hameeseen
    partakoneita, paitoja
    Melkein aitoja......

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kuinkas paljon mahtuu
    Suureen hameeseen, suureen hameeseen
    meikkitavaroita kalliita.
    Kuinkas paljon mahtuu
    Suureen hameeseen
    partakoneita, paitoja
    Melkein aitoja......

    Heh heh heee! Jopekin naurahtelee taivaassa!

    Äänestä

Minusta valkolais nainen ei ole lähelläkään romani naista, ei se asu sitä tee ,siihen täytyy syntyä ,kertoi dokumentissa romani nainen. Jos on romani miehen kanssa ,totta kai silloin matkaan mennessä kunnioittaa romani kulttuuria ,mikäs siinä ,valintamme teemme itse kukin. Onhan kanta suomalainen nainen mennyt yhteen musliminkin kanssa ja ei tahdo sopeutua hellan ja nyrkin väliin roolissaan yleisestikään.On valkolais miehenkin nähty menevän romani naisen kanssa ja ihan tyypillinen romani puvustus päällä. Romani kulttuuriin kuuluu kaunnit ,puhtaan olemukset asuineen, korut ja ihanat parfyymit herroilla ja rouvilla, siistejä ja puhtaita , sitä olen heissä aina ihaillut.

Äänestä
  • Missä olet oppinut kirjoittamaan noin hyvin kieliopin mukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Missä olet oppinut kirjoittamaan noin hyvin kieliopin mukaan?

    Kävin kiertokoulun vahingossa kahteen kertaan. Siis yhteensä 720 astetta. Kyllä siinä jotakin päähän jää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten te valkolais naiset osaattekin muuntautua mustalais naisen muottiin, te olette valkolaisia, Huom! Valkolaisia, mihin te olette jättänyt oman valkolais naisen identiteetin. Kannatte yhtäkkiä heidän pukua yllä, hiukset mustaksi, koruja kaula täynnä, sormuksia enemmän mitä sormet jaksaa kantaa, pää täynnä laineita ja hius pinnejä,
Valkolais nainen voi kyllä kunnioittaa Romani miehensä kulttuuria siistillä vaatetuksella ja ulkonäöllä kunnioittaen miehen kulttuuria.
Annetaan Romani naisen kantaa omat vaatteensa koska kuuluu heille ja Romani perinteiset korut jotka jää sitten jälkipolvelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu