Kullannuppujen tapahtuma Hollolassa - Ola edustettuna

https://yle.fi/a/74-20023458
"Huhu tulevasta joukkotappelusta oli levinnyt nopeasti, ja poliisin mukaan paikalla oli yläkouluikäisiä nuoria laajalta alueelta Päijät-Hämeestä, aina Orimattilaa myöten."

No niin, palstalla näkee usein kaipuuta väkivallan aikaan, ja kuinka "miehet" puuttuvat nykyään Orimattilasta. No nyt oli ainakin nappulat järjestämässä näytöstä Hollolassa, vanhempien kultaset Olasta asti myös lähteneet mukaan. Mitä mieltä? Onko tällaisessa neitimäisessä teräaseiden kanniskelussa ja kuntien välisissä tappeluissa Päijät-Hämeen tulevaisuus? Onko tämä siistiä?
8239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä on nämä nykyiset matsaajat höyhensarjaa verrattunaa niihin kasarivuosiin jolloin oikeasti matsattiin. Nämä nykyiset ei ois pärjänneet kun raksa ranen ikäpolvi laittoi aina radanvarsipaikkakuntien jätkääkin lakoon. Kyllä jämpti on näin.

Äänestä

Haluaako joku kertoa, kuka tämä Raksa-Rane on? Joku yli keski-iän oleva? Etureppua jonkun verran? Perus vaatteina sotkuiset huomiokuteet? Eli perinteinen Olan kylillä liikkuva muiden juoppolallien ihailema ukko?

Äänestä
  • Aika hyvä kuvaus. Kyseessä on fiktio henkilö, joka trollaa usein.

    Äänestä

  • Raksa-Rane on henkilö joka on aikoinaan ollut hommissa Ruotsissa Trollhättanissa Saabeja kasaamassa. Lisäksi heittänyt pestin maineikkaassa Ranskan muukalaislegioonassa tai vaihtoehtoisesti ollut Ruotsin armeijassa. Hän ajaa iäkkäällä Mercedes - Benz merkkisellä autolla. On itse rakentanut kesämökin ja tätä nykyä käy hommissa rakennuksilla helsingin suunnalla. Ilmeisesti lähestyy jo eläkeikää ja on ollut nuorempana rasavili poika.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Raksa-Rane on henkilö joka on aikoinaan ollut hommissa Ruotsissa Trollhättanissa Saabeja kasaamassa. Lisäksi heittänyt pestin maineikkaassa Ranskan muukalaislegioonassa tai vaihtoehtoisesti ollut Ruotsin armeijassa. Hän ajaa iäkkäällä Mercedes - Benz merkkisellä autolla. On itse rakentanut kesämökin ja tätä nykyä käy hommissa rakennuksilla helsingin suunnalla. Ilmeisesti lähestyy jo eläkeikää ja on ollut nuorempana rasavili poika.

    Hän taitaa viettää ansaittuja eläkepäiviään Erkkilässä.

    Äänestä

vai kenties sellainen maastokuvioinen liivi ja jotkut kalastajan henkselihousut kera varrettomien kumisaappaiden?

Äänestä

Kun kaikki on yleensä videoidaan nettiin, niin eikös vanhempien ole helppo tunnistaa omansa ja takoa kotona järkeä päähän.
Niin monin tavoin voi pilata oman tai jonkun muun tulevaisuuden.

Äänestä
  • Aika moni vanhempi on pihalla lapsensa asioista ja kasvattamisesta. Enää ei ole sellaista kuria ja huolenpitoa kuin oli vielä 90-luvulla ja sitä ennen. Valitettavasti huumeet ovat monille arkipäivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20023458
"Huhu tulevasta joukkotappelusta oli levinnyt nopeasti, ja poliisin mukaan paikalla oli yläkouluikäisiä nuoria laajalta alueelta Päijät-Hämeestä, aina Orimattilaa myöten."

No niin, palstalla näkee usein kaipuuta väkivallan aikaan, ja kuinka "miehet" puuttuvat nykyään Orimattilasta. No nyt oli ainakin nappulat järjestämässä näytöstä Hollolassa, vanhempien kultaset Olasta asti myös lähteneet mukaan. Mitä mieltä? Onko tällaisessa neitimäisessä teräaseiden kanniskelussa ja kuntien välisissä tappeluissa Päijät-Hämeen tulevaisuus? Onko tämä siistiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu