Onnellisuudesta ja sen edellytyksistä

Tästä on varmaan tehty jo montakin aloitusta; aihe on sen verran kiinnostava. Suomi on valittu kuudetta kertaa peräkkäin "maailman onnellsimmaksi maaksi". Minua alkoi kiinnostamaan asia, kun enitse hahmota suomalaisia perusonnellisiksi tai tyytyväisiksi asioihin omassa maassaa. Syy on ehkä se että otantani on liian kapea ja se on melkein kokonaan mediasta ja keskustelufoorumeilta. Olisiko sitten niin, että keskustelufooruimeilla on keskimäärin enemmän onnettomia ihmisä, kuin mitä todella on?
***
Latasin koko tutkimuksen ja totesin, että kaikki pohjoismaat ovat kymmenen parhaan joukossa. Edellytykset onnellisuuteen ovat parhaat maailmassa: kansantulo, vapaus tehdä omat valinnat, terveyspalvelut, korruption puuttuminen, sosiaalinen verkosto ja yhteiskunna tuki, heikoin osatekijä oli anteliaisuus.
***
Joku aika sitten somessa kiersi Euroopan kartta, jossa oli merkitty eri väreillä maat missä vieras todennäköisesti pyydetään ruokapöytään, toisella värillä missä ei. Pohjoismaat ja Pohjois-Eurooppa olivat maissa missä ei satunnaista vierasta kutsuta pöytään.

105

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä tarkoitat satunnaisella vieraalla, postinjakajaa vai lehteä kaupittelevaa Jehovantodistajaa? Kutsutko itse kaikki ovellesi tulevat syömään ?
      Moniko palstan kirjoittajista on sanonut olevansa onneton, vai mistä päättelet sen?
      Tämä Suomen hyvän sosiaalihuollon ja vapauden olla tekemättä töitä mainostus on katala temppu, saadaan maasta houkutteleva turvapaikkashoppailun kohde.

      • Anonyymi

        Hän kertoi minun mielestäni kartasta missä osissa maata oltiin vieraanvaraisempia. Siis en mitenkään huomannut että se oli hänen omaa kokemustaan ainoastaan kertoi kartasta
        Joten sinä kysyt ” mitä tarkoitat” samaan tyylin kun aina pistäydyt huomauttelemassa,
        Ja monen palstan kirjoittajan onnellisuus tai onnettomuus näkyy selvästi teksteissä .
        Muutama ihan kiva kommetoija tälläkin palstalla, joiden kirjoituksia on ihan kiva lukea, ja joilla ei ole sitä onnetonta elämän katsomusta itsellään , joka pakottaa kommetoimaan 👿 kuvan kanssa

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍒 ­­N­y­­m­­f­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#177950085

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Heti ensimmäisestä kommentista voi päätellä, että onnellisuustutkimuksen
      tulos on kaksinaamaista feikkiä vain. Jokainen suomalainen ei ole kovin onnellinen,
      pikemminkin katkera. Suomalainen on liian usein rasistinen eikä halua
      auttaa avuntarpeessa tai hädässä olevia.

      • Anonyymi

        Rasismi on suomalaisuutta ryssittelyjen ja pussihousuisten pilkkaamisen kanssa.

    • Kun aiheesta ensimmäistä kertaa uutisoitiin, ihmettelin, miten onnettomia ne muut ovatkaan..)) Tai, että pitääkö taas tsempata: olla onnellinen hampaat irvessä, kun
      aateluus velvoittaa ?..))

      Kyllähän tuota tutkimusta on yritetty selventääkin vuosien varrella. Kuten sanottu, siinä listataan asioita, joita yleisesti nähdään onnellisuuden edellytyksinä, ei sitä miten onnellisia ihmiset lopulta ovat.
      On myös ehdotettu, että kyse voisi olla enempi tyytyväisyydestä kuin onnellisuudesta.

      Tuo oli minullekin uutta, että anteliaisuus sai pienemmät pisteet. Kun kuitenkin meidän kansallissankari, Saarijärven Paavo, kehotti vaimoa laittamaan leipään puolet petäjäistä kun naapurin sadon vei halla

      En kyllä yhtään ihmettele tuota tulosta. Kun meillä on hyvä sosiaaliturva, lähimmäisyys on helppo kuitata sillä. Sama koskee tietysti muitakin Pohjoismaita.

      Toinen syy antamisen vähäisyyteen voisi olla suomalaisten pidättyvyys. Me olemme mielestäni hyvin reviiritietoisia, toisen tontille ei mennä kovin herkästi ja omillaan on hyvä tulla toimeen. Ehkä nuorempi polvi osaa jo olla spontaanimpi: pyytää ja ottaa apua vastaan.
      Mitä tuohon ruokapöytään kutsumiseen tulee, niin eipä taida sekään olla kovin yleistä, kun tuntuu, ettei kotiin kutsuta enään tuttujakaan, muualla tavataan, jos tavataan.
      Voisiko se olla yhtenä syynä siihen, miksi vierasmaalainen ei kovin helposti Suomeen kotoudu ?

      • Kun saavuttaa jotain, vaikkapa tietyn iän tai tutkinnon, onnitellaan saavutuksesta, samalla toivotetaan onnea tulevaan. Onni yhdistetään yleensä elämän kohokohtiin, kuten häihin ja lasten syntymään, jotka moni mainitsee elämänsä parhaiksi hetkiksi. Kotimaan vakaat ja turvalliset olot koetaan itsestäänselvyyksiksi, siksi voi tuntua oudolta, että olisimme erityisen onnellinen kansakunta.

        Paljon on myös vielä mentaliteettia, ettei onnea pidä paljon kuulutella, eikä näkyvästi osoiteta iloa myöskään toisten onnesta. Sananlaskuissakin varotellaan, että itku pitkästä ilosta.

        Yhteinen ruokailu tai ainakin kahvittelu on luonteva, hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdistävä tapa. Järjestöt koettavat kotouttaa tarjoamalla syötävää, tarvikkeita ja apua, mutta kodeissa kohtaaminen on lämpimämpää ja läheisempää. Jos mukana on lapsia, heistä voisi ottaa mallia mutkattomasta kontaktin otosta, vaikka ei yhteistä kieltä olisi.
        Onko aina oltava viimeisen päälle puunattu huusholli ja hienot tarjottavat, että kehtaa kutsua vieraita, kilpavarusteluahan se on.

      • Anonyymi
        Ramoona kirjoitti:

        Kun saavuttaa jotain, vaikkapa tietyn iän tai tutkinnon, onnitellaan saavutuksesta, samalla toivotetaan onnea tulevaan. Onni yhdistetään yleensä elämän kohokohtiin, kuten häihin ja lasten syntymään, jotka moni mainitsee elämänsä parhaiksi hetkiksi. Kotimaan vakaat ja turvalliset olot koetaan itsestäänselvyyksiksi, siksi voi tuntua oudolta, että olisimme erityisen onnellinen kansakunta.

        Kyllä minullekkin on lasten syntymät olleet ne onnellisimmat asiat. Jokainen lapsenlapsikin on suuri onni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minullekkin on lasten syntymät olleet ne onnellisimmat asiat. Jokainen lapsenlapsikin on suuri onni.

        Nyt on jo lastenlapsillakin lapsia. ihanaa nähdä miten ketju jatkuu ja vahvistuu.
        ❤️❤️❤️❤️

      • Anonyymi
        Ramoona kirjoitti:

        Kun saavuttaa jotain, vaikkapa tietyn iän tai tutkinnon, onnitellaan saavutuksesta, samalla toivotetaan onnea tulevaan. Onni yhdistetään yleensä elämän kohokohtiin, kuten häihin ja lasten syntymään, jotka moni mainitsee elämänsä parhaiksi hetkiksi. Kotimaan vakaat ja turvalliset olot koetaan itsestäänselvyyksiksi, siksi voi tuntua oudolta, että olisimme erityisen onnellinen kansakunta.

        Paljon on myös vielä mentaliteettia, ettei onnea pidä paljon kuulutella, eikä näkyvästi osoiteta iloa myöskään toisten onnesta. Sananlaskuissakin varotellaan, että itku pitkästä ilosta.

        Yhteinen ruokailu tai ainakin kahvittelu on luonteva, hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdistävä tapa. Järjestöt koettavat kotouttaa tarjoamalla syötävää, tarvikkeita ja apua, mutta kodeissa kohtaaminen on lämpimämpää ja läheisempää. Jos mukana on lapsia, heistä voisi ottaa mallia mutkattomasta kontaktin otosta, vaikka ei yhteistä kieltä olisi.
        Onko aina oltava viimeisen päälle puunattu huusholli ja hienot tarjottavat, että kehtaa kutsua vieraita, kilpavarusteluahan se on.

        Eimtodellakaan tarvitse olla bongattu huusholli voidakseen tuntea olonsa kivaksi vieraiden parissa, sehän on juuri ne vieraat jotka rikastuttavat arkipäivää kummasti.
        Minun paras ystäväni ei pahemmasti ehtinyt aivoilla vaativan työnsä ohella mutta hänen luonaan oli maailman paras paikka kahvipöydässä keskustella ja joskus yöpyäkkin. Ei viihtyväisyyteen ole kodin bongaus viimeisen päälle tarpeellista, saa olla ihan se mikä on, ja silloin ihmisestä pidetään ihan sellaisena myöskin.

      • Anonyymi

        Muistan vielä ajan kun tutut tulivat kylään ilman pyytämätä ja tarjoiltiin sitä mitä oli, nykyään tappamista ovat almanakan kanssa kyhäämistä joten sponttaanisuus kanssakäymisestä on poissa.
        Niin että ajat ovat muuttuneet ja ssioiden tärkeysjärjestys myös.
        Jollekkin näyttää olevan parasta aikaa elämässä olla eläkkeellä, Itselleni oli paras aika kun lapset oli pieniä joten ei voi edes verrata eläkeikää ja kanssakäymistä lasten kanssa toisiinsa.
        Lapset ne monen antaa kun niiden kehitystä saa seurata .sitten sama juttu lastenlasten kanssa.

      • Anonyymi
        Ramoona kirjoitti:

        Kun saavuttaa jotain, vaikkapa tietyn iän tai tutkinnon, onnitellaan saavutuksesta, samalla toivotetaan onnea tulevaan. Onni yhdistetään yleensä elämän kohokohtiin, kuten häihin ja lasten syntymään, jotka moni mainitsee elämänsä parhaiksi hetkiksi. Kotimaan vakaat ja turvalliset olot koetaan itsestäänselvyyksiksi, siksi voi tuntua oudolta, että olisimme erityisen onnellinen kansakunta.

        Paljon on myös vielä mentaliteettia, ettei onnea pidä paljon kuulutella, eikä näkyvästi osoiteta iloa myöskään toisten onnesta. Sananlaskuissakin varotellaan, että itku pitkästä ilosta.

        Yhteinen ruokailu tai ainakin kahvittelu on luonteva, hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdistävä tapa. Järjestöt koettavat kotouttaa tarjoamalla syötävää, tarvikkeita ja apua, mutta kodeissa kohtaaminen on lämpimämpää ja läheisempää. Jos mukana on lapsia, heistä voisi ottaa mallia mutkattomasta kontaktin otosta, vaikka ei yhteistä kieltä olisi.
        Onko aina oltava viimeisen päälle puunattu huusholli ja hienot tarjottavat, että kehtaa kutsua vieraita, kilpavarusteluahan se on.

        Kaheksankymppisten häistä on runsaasti aikaa ja surullista on jos onnellisuutta
        on ollut vain silloin.

      • Minä jäin miettimään sitä Saarijärven Paavoa. Hänen naapuriaan kohtaan tuntemansa solidaarisuus oli varmasti yleisempää sinä aikana, kun valtiolta eikä yhteiskunnalta voinut odottaa mitään apua jos viljan vei halla ja nälänhätä uhkasi. Kovina aikoina köyhä kansa on aina ollut solidaarisia toisiaan kohtaan, Maaseudulla vieläkin tapaa tällaista solidaarisuutta, Suomessakin, paikotellen, ja kehitysmaissa köyhemmissä kortteleissa se on pikemminkin normi. Minulle on kerrottu (ei omakohtaista kokemusta) että tämä vieraanvaraisuus/solidaarisuus/anteliaisuus vaihtelee maakunnittain ja jotkut yhteisöt ovat huomattavasti vähemmän halukkaita jakamaan muille omasta osuudestaan.
        ***
        "Onnelisuusbarometrihän" ei tämä tutkimus ole. Nimi on hieman harhaanjohtava koska kysymys on hyvän elämän edellytyksistä, jotka meillä pohjoismaissa ovat aivan huippuluokkaa, ei siitä miten onneliseksi itse tuntee itsensä. Vähään tyytyväisyys, rima alhaalla mitä tulee omiin odotuksiinsa ja suuri kohesio, yhteenkuuluvuus ja sosiaalisten kontaktien laajuus korvaavat kehitysmaissa monta asiaa mitä ilmanme emme voisi olla ja selittävät sen asian, miksi jos tehdään galluppia esim. jossain E-Amerikan maassa niin keskiverto kansalainen kokee itsensä etupäässä onnelliseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaheksankymppisten häistä on runsaasti aikaa ja surullista on jos onnellisuutta
        on ollut vain silloin.

        Miksi noin tulkitset? Ei tuossa niin sanottu, häät on vain yksi onnellinen elämän kohokohta.

    • Anonyymi

      "Olisiko sitten niin, että keskustelufooruimeilla on keskimäärin enemmän onnettomia ihmisä, kuin mitä todella on?"

      Oletko monellakin suomalaisella keskustelupalstalla kirjoittelemassa/lukemassa vai onko otantasi vain täältä.

      Itse en ole huomannut tällä palstalla onnettomia ihmisiä tai sitten en tiedä millainen on onneton ihminen. :)

      • Ei minullekaan sellaista vaikutelmaa ole tullut, että täällä olisi erityisen onnettomia ihmisiä..))
        Turhautuneita ja pettyneitä saattaisi jokunen ollakin, Ano 17.17.
        Ja vielä niinkin, että kun nämä alustat usein mielletään paikoiksi, jossa on "lupa sanoa" niin ehkä se nurja puoli meistä nousee täällä helpommin pintaan kuin muualla.
        Jos oikein onneton olisi, niin ehkä siihen hakisi tukea muualta...
        En kirjoittele (somessa) muualla kuin näillä ikäpalstoilla, enkä juuri käy lukemassakaan viestejä muualla.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Ei minullekaan sellaista vaikutelmaa ole tullut, että täällä olisi erityisen onnettomia ihmisiä..))
        Turhautuneita ja pettyneitä saattaisi jokunen ollakin, Ano 17.17.
        Ja vielä niinkin, että kun nämä alustat usein mielletään paikoiksi, jossa on "lupa sanoa" niin ehkä se nurja puoli meistä nousee täällä helpommin pintaan kuin muualla.
        Jos oikein onneton olisi, niin ehkä siihen hakisi tukea muualta...
        En kirjoittele (somessa) muualla kuin näillä ikäpalstoilla, enkä juuri käy lukemassakaan viestejä muualla.

        En tiedä, mitä aloittaja tarkoittaa sanalla "onnettomia", mutta joissakin tapauksissa se on hyvin halveksuntaa kuvaava.

        Anonyymi
        2023-03-25 17:17:22

      • Anonyymi

        Myrkylliset kommentit kertovat paljon ihmisistä. Ei kukaan joka haastaa riitaa aina ja huomauttelee joka asiasta voi olla mitenkään onnellinen vaikka onkin suomalainen olevinaan nokkiessaan toista suomalaista väännellen asioita.

    • Anonyymi

      "aihe on sen verran kiinnostava." Onko ? Ei ole ja kommentit on tiedossa
      etukäteen.

      • Anonyymi

        Miksi luit ja vielä kommentoitkin, jos ei kiinnosta?

    • Mikään tilastonikkari ei ole koskaan
      kysynyt minulta onnellisuudesta. Onko kysynyt sinulta?

      Olisi mielenkiintoista tietää, onko siinä todella vain yksi kysymys :
      Miten koet elämäsi nyt?

      Kaikki muu on sitten tilastoja.
      Mittaako BKT minun hyvinvointiani?
      Sosiaalinen tukikin katsotaan tukiviidakosta.
      Voiko pitkaikaistyötön tehdä vapaita elämänvalintoja?
      Piilokorruptiota esiintyy Suomessakin.
      Suomessa tehdään yli 700 itsemurhaa vuodessa
      ja yrityksiäkin on 20 per onnistunut murha.
      (Jos olisi eutanasia luvallista, vähentäisikö se itsemurhia)
      Vuodessa Suomessa tapahtuu noin 1700 alkoholikuolemaa,
      muutenkin alkoholi ja enenevässä ,määrin päihteet
      lisäävät parisuhdeväkivaltaa ja lasten kaltoinkohtelua.
      Vanhusten kaltoinkohtelukin löytää joskus tiensä julkisuuteen.
      Viivästyneet hoitopolut lisäävät kansalaisten pahoinvointia.
      Viime aikaiset nuorten käytöshäiriöt kouluissakaan
      eivät kerro onnellisuudesta tässä maassa.
      Yksinäisyys tappaa jne
      Rikostilastot ovat oma lukunsa.

      Onnellisuus Suomessa on tilastojen valossa suhteellista
      paperin makuista onnellisuutta.
      Onkohan se vain hyväosaisten onnellisuutta ,
      koska tulotasollakin onnellisuutta mitataan.

      Hyvää lauantai-illan jatkoa Onnelliset Suomalaiset.

      • Ei kukaan ole kysellyt minultakaan olenko onnellinen.
        Aika voimakas ilmaisu on onnellinen, hyvin harva on aina onnellinen. Itse olen tyytyväinen suurimman osan ajasta, onnellisin olen ollut lasteni synyttyä, silloin tunsin niin voimakasta onnen tunnetta että mikään ei yllä siihen.
        Pahalta tuntui lukea itsemurhista ja alkoholikuolemista. Nämä ihmiset eivät ole olleet onnellisia suomalaisia.

      • Anonyymi

        Suomalaisen tekee onnelliseksi, kun voi naapureistaan todeta tuon kaiken, minkä maissii luettelee. :)

      • """(Jos olisi eutanasia luvallista, vähentäisikö se itsemurhia)"""

        Sehän vain lisäisi avustettuja itsemurhia, kun laillistaisi ne.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Ei kukaan ole kysellyt minultakaan olenko onnellinen.
        Aika voimakas ilmaisu on onnellinen, hyvin harva on aina onnellinen. Itse olen tyytyväinen suurimman osan ajasta, onnellisin olen ollut lasteni synyttyä, silloin tunsin niin voimakasta onnen tunnetta että mikään ei yllä siihen.
        Pahalta tuntui lukea itsemurhista ja alkoholikuolemista. Nämä ihmiset eivät ole olleet onnellisia suomalaisia.

        Alkoholin liiallinen käyttö ei ole onnellisen ihmisen tapoihin kuuluvaa.
        Sitten psyykkiset sairaudet ihmisillä monissa somen palstoissa on järkyttävää, he tuntevat etteivät saa apua mistään, ja Moni päättää päivänsä.
        Tasapainoinen ihminen yleensä on tyytyväinen elämäänsä en tiedä voiko sitä sanoa onneksi

    • Anonyymi

      Suomalainen viihtyy omissa oloissaan, en kyllä kaipaa brunssipöytääni vierasta väkeä.
      Vieläkö suomalaiset tuntee alemmuuden tunnetta riikinruotsalaisia kohtaan ?

    • Anonyymi

      30-50 vuotta nuoremmilta voisi saada ihan erilaisia vastauksia.
      Aktiivinen ikä on yleensä ihmisin onnellisin ikä, joskus sen tajuaa
      vasta eläkeiässä.

      • Anonyymi

        Ainakin minä olen ollut hyvin onnellinen eläkkeellä, kun on ollut terveyttä ja aikaa olla lastenlasten kanssa. Ei ole rahahuoliakaan ja puolisokin vielä rinnalla. Eläkeläiset voilaa hyvin erilaisissa oloissa, monilla valitettavasti sairautta ja yksinäisyyttä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin minä olen ollut onnellisimmillaan eläkeläisenä, kun ei ole enää kiirettä minnekään.
        Voi käyttää aikansa oman mielensä mukaan.

    • Olen tämän tutkimuksen ymmärtänyt koskevan suomalaisen yhteiskunnan kansalaisilleen tasavertaisesti tarjoamien palvelujen paremmuudesta muihin maihin verrattuna. Tutkimustulos on kyselyillä saavutettu ja vertailtu eri maiden tuloksiin.

      Yhteiskunnallamme on tarjolla erilaisia onnellisuutta lisääviä palveluita meille eläkeläisillekin. Osallistun tänä viikonloppuna Rakukurssille. Tänään valmistin savitöitä ja olin onnellinen päivän antiin.

      • Anonyymi

        Minä olen onnellinen joka perjantai kun vien ruokaa leipäjonoissa olijoille heille seon kuin joulu lapsille kiitos teille jotka antavat hyvän mielen vaikka olette leipäjonossa se kannustamaan minua ainaskin tekemään tätä työtä ja vaikka olen persujen kannattaja ei jonossa ketään erotella kansallisuuden mukaan

      • Anonyymi

        Mikä se RAKU on, joka saa noin onnelliseksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen onnellinen joka perjantai kun vien ruokaa leipäjonoissa olijoille heille seon kuin joulu lapsille kiitos teille jotka antavat hyvän mielen vaikka olette leipäjonossa se kannustamaan minua ainaskin tekemään tätä työtä ja vaikka olen persujen kannattaja ei jonossa ketään erotella kansallisuuden mukaan

        Olin alkuviikon Hesassa. Siellä kohtasin monia Arkadianmäeltä työtä etsiviä. Kampin torilla söin kokoomuksen teltalla vegehernesoppaa ja kävin perussuomalaisten kojulla jälkiruokakahvilla.

        Muilla kojuilla ei ollut houkuttelevia ilmaistarjoiluja ; )

        Hyvillä mielin söin ja nautin kahvin pikkuleivän kera.

        Joku kysyi mitä tarkoittaa raku, kantsii googlata.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Varmaan kodittomille ja muille leipäjonolaisille nyt yhtä juhlaa, kun siellä täällä on ilmaista tarjoilua.

      • Anonyymi

        Niinhän se on yhteiskunnalliset asiat jotka toimivat auttavat ihmisen elämää viihtyisäksi. Minulle onnellisuus on pieniä asioita maailmassa , kuten hyvä keskustelu ystävän kanssa joka piristää kummasti, samoin että on kattompään päällä ja ruokaa joka päivälle, kun tietää että on ihmisiä joilla ei niitä ole . Joten siitäkin saattaa tuntea syyllisyyden sukuinen tunteen joskus että tietää että maailmassa niin moni kärsii nälästä ja vaikea saada puhdasta vettäkään, joka meille muille on ihan itsestään selvä asia . Jokaiseen onnellisuuden tunteeseen liittyy aina pieni oka esim yhteiskunnallisia asioita jotka eivät ehkä aina hoidu kuten haluaisi .

    • Anonyymi

      Onnellisuus on ko. tutkimuksessa väärä sana. Tutkimuksessa verrataan esim. koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa jne. maiden kesken. Suomessa kaikki saavat käydä koulu, on jopa oppivelvollisuus. On kunnallinen, vaikkakin ontuva terveydenhuolto, on sossukin, on puhdas vesi, puhdas ilma jne. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka ja verrata.
      Onnellisuus on mielentila, sitä ei nähdäkseni tutkimuksessa mitattu. Onnellisuus on kuin leijumista. Sanotaankin "vähänks toi on onnellinen", kun jollain on pää pilvissä.
      Tyytyväisen olotilan aika moni voi Suomessa saavuttaa. Hyvänolon tunteitakin kokea. Sen voi saavuttaa pienestäkin. Kastelin kengät, sukat, jalat tänään, kun humpsahdin kovan lumen alla olevaan lätäkköön. Puoli tuntia kävely kotiin. Ah, lämmin jalkakylpy ja puhtaat sukat. Hyväolo :)

      Nyt on taas mahdollisuus vaikuttaa. Äänestääkö häntä, joka varmasti pitää mun olotilan tyytyväisenä vai äänestääkö häntä, joka todella yrittää parhaansa korjata heidän olosuhteita, jotka ovat heikommassa asemassa. Heidän, jotka harvemmin, jos koskaan, saavat tuntea olonsa tyytyväisiksi.
      Oma suu lähinnä?

    • Anonyymi

      Minulle onnellisuus voi olla vain hetkellinen tunnetila.
      Tyytyväisyys on pitempijaksoista. Parhaassa tapauksessa vallitseva tunnetila jota häiritsevät vain ohimenevät tyytymättömyyden hetket ja täydentävät onnellisuuden tuokiot.
      Olen tyytyväinen mm. siihen kun näen ympärilläni oloonsa tyytyväisiä ja onnistumisestaan iloisia ihmisiä.
      Tyytyväisyys? Kun tarpeet ja mahdollisuudet ovat tasapainossa.

      • Anonyymi

        Onnellinen on maa, jonka asukkailla ei ole murhe joka päiväisenä kumppanina. Missä suru-uutiseksi otsikoidaan tieto, että Krista Pärmäkosken koira on kuollut. Osanoton ilmauksia faneilta ja urheilupiirien ulkopuoleltakin.

        Älä muuta virka. Pärmäkosken uutinen läheisen menetyksestä oli BANAALI.
        Lemmikin menetys on suru sekin, mutta että se uutisoidaan suru-uutiseksi,
        on mautonta. Miettii, kukakohan häneltä on kuollut, äiti, isä, vai kuka
        niin se onkin KOIRA.

        Moni sanoo koirastaan, että HÄN ja pitää lapsen asemassa. Ylellisiä koiratsrvikkeita myydään, koirilla on jopa omia indtagram tilejä, joissa mamin ja dädin ihanaa mussukkaa esitellään koko maailmalle. Etovaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä muuta virka. Pärmäkosken uutinen läheisen menetyksestä oli BANAALI.
        Lemmikin menetys on suru sekin, mutta että se uutisoidaan suru-uutiseksi,
        on mautonta. Miettii, kukakohan häneltä on kuollut, äiti, isä, vai kuka
        niin se onkin KOIRA.

        Tuskin Pärmäkoski sen lehtiuutisen kirjoitti. Eiköhän skandaalinhakuisen lehden toimittaja rustannut klikkauksia keräävän otsikon.
        Kyllä lemmikin yllättävää kuolemaa omistaja ja muut perheenjäsenet surevat.
        Täällä palstallakin hyeenat löysivät aiheen kaluttavaksi. Raadonsyöjät.

        Kun tulee ero, koiran huoltajuus on kriisissä. Ehkä se on vuoroviikoin molempien ” vanhempiensa” hoidossa.. Järkyttäähän se hauvelin turvallisuuden tunnetta.

        Tyrkkyjulkimot ihan itse ilmoittelevat tulevasta perheenlisäyksestä, joka on karvainen ja nelijalkainen. Sitten vietetään koiran ristiäisiä synttäreitä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tulee ero, koiran huoltajuus on kriisissä. Ehkä se on vuoroviikoin molempien ” vanhempiensa” hoidossa.. Järkyttäähän se hauvelin turvallisuuden tunnetta.

        Se jolla ei ole koiraa tai kissaa ei voi edes ymmärtää että kotieläimiin kiintyy kovasti. Ei se keltään ole pois jos jonkun koira on mukana heidän elämässään.
        Joku täällä tuntee etovana jonkun toisen elämän tavat, jokainen päättää itse jos haluaa kotieläimen, ja miten paljon siitä pitää, lakikin jo määrää että eläimet on hoidettava kun niitä ottaa.
        Joten turhaa lässytystä asioista mitkä,eivät mitenkään ole lässyttäjältä pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyrkkyjulkimot ihan itse ilmoittelevat tulevasta perheenlisäyksestä, joka on karvainen ja nelijalkainen. Sitten vietetään koiran ristiäisiä synttäreitä,

        Luuletko tosiaan, että "julkkikset" ilmoittavat suoraan lehdistölle lemmikeistään, niiden syntymät, elämät ja kuolemat? Kyllä skandaalitoimittajat onkivat ne tiedot Instasta, blogeista jne.
        Nostavat sieltä jopa elottomia asioita ja esineitä ihmisten raadeltaviksi. Taloja, autoja, jopa ryppyvoiteita joita julkkikset käyttävät.

        Tällä palstalla on muutama skandaalikirjoittaja, jotka noukkivat lehdistä skandaalitoimittajien juttuja, ja tuovat ne palstalle raadeltaviksi ja reposteltaviksi. Viimepäivien palstaraadeltavina ovat olleet runokirja ja kaikki mitä sen ympärille on voinut kasata. Ministerin puolison elämä. Nyt Pärmäkosken kuollut koira.
        Ovathan nuo tietysti vaihtelua riisikattilan pitopaikan tai kierreportaitten jatkuva non stoppi toistot.

        Ei se Kiiran kirjan arvostelu mikään skandaalijuttu ole vaan arvostetun Hesarin arvostelun kriitikon kirjoittama. Huonon kirjan julkaisu ei sentään ole skandaali! Moni ihan nätisti sitäpaitsi otti kantaa.
        Kyllä koirien ihmisellistämistä saa arvostella, varsinkin kun samaan aikaan lapset ovat nälässä ja köyhyydessä ja huonosti hoidettuina
        Pääministerin puolisosta ei ole mitään kirjoitettu täällä, mutta 70+lla on. Käyttäytyisi niin kuin keski ikäisen perheenisän ja aviomiehen kuuluu, niin ei tulisi juttuja.

      • Anonyymi

        Kun osaa iloita toisen ihmisen myötämäestäkin niin sekin tekee ihmisistä onnellisia , siis joku tekee jotain mitä on esim haaveillut jo työ elämässään ja onnistuu siinä ihan kivasti, silloin on iloinen hänen puolestaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä muuta virka. Pärmäkosken uutinen läheisen menetyksestä oli BANAALI.
        Lemmikin menetys on suru sekin, mutta että se uutisoidaan suru-uutiseksi,
        on mautonta. Miettii, kukakohan häneltä on kuollut, äiti, isä, vai kuka
        niin se onkin KOIRA.

        Ihmiset joilla on kotieläimiä rakastavat niitä, joten annetaan olla se asia , kun sellainen joka ei piittaa eläimistä ei tule koskaan ymmärtämään millaista se on kun on koira taimissa perheessä. Ei siitä tarvitse ironiseerata mitenkään . Eikä siinä ole mitään sääntöä edes kuinka paljon saa rakastaa kotieläintään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tulee ero, koiran huoltajuus on kriisissä. Ehkä se on vuoroviikoin molempien ” vanhempiensa” hoidossa.. Järkyttäähän se hauvelin turvallisuuden tunnetta.

        Jos kumpikin pitää koirasta niin vaikka ero tulee niin molemmat haluavat olla sen kanssa, ei ole keltään pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se Kiiran kirjan arvostelu mikään skandaalijuttu ole vaan arvostetun Hesarin arvostelun kriitikon kirjoittama. Huonon kirjan julkaisu ei sentään ole skandaali! Moni ihan nätisti sitäpaitsi otti kantaa.
        Kyllä koirien ihmisellistämistä saa arvostella, varsinkin kun samaan aikaan lapset ovat nälässä ja köyhyydessä ja huonosti hoidettuina
        Pääministerin puolisosta ei ole mitään kirjoitettu täällä, mutta 70 lla on. Käyttäytyisi niin kuin keski ikäisen perheenisän ja aviomiehen kuuluu, niin ei tulisi juttuja.

        Kyllä sen runokirjan "arvioinnin" ympärillä oli aikamoista raatelumeininkiä. Vai onko ne poistettu. Lopetin sen ketjun lukemisen alkuunsa.
        Kyllä pääministerin puolison vapaa-aikaa tälläkin palstalla on reposteltu.
        Toisen "onni", ilo ja suru näyttäisi tekevän palstapaparazzit "onnellisiksi", aloituksen otsikon mukaan. Mikäpä hänessä jos ei muuta ole.

        Pääministerin mies on julkisuuden henkilö myös vapaa ajallaan. Jos naimisissa oleva mies julkisessa tilassa( baarissa) lääppii vierasta naista ja tulee kuvatuksi, vastatkoon itse seurauksista.

        Hehheee, teroitahan raateluhampaasi ennen kuin kiirehdit seuraavalle haaskalle, hyeena :))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se Kiiran kirjan arvostelu mikään skandaalijuttu ole vaan arvostetun Hesarin arvostelun kriitikon kirjoittama. Huonon kirjan julkaisu ei sentään ole skandaali! Moni ihan nätisti sitäpaitsi otti kantaa.
        Kyllä koirien ihmisellistämistä saa arvostella, varsinkin kun samaan aikaan lapset ovat nälässä ja köyhyydessä ja huonosti hoidettuina
        Pääministerin puolisosta ei ole mitään kirjoitettu täällä, mutta 70 lla on. Käyttäytyisi niin kuin keski ikäisen perheenisän ja aviomiehen kuuluu, niin ei tulisi juttuja.

        "Käyttäytyisi niin kuin keski ikäisen perheenisän ja aviomiehen kuuluu, niin ei tulisi juttuja."

        Saman ikäinen Sannan kanssa, joka puolustelee bilettämisiään sillä, että hän elää kuten hänen ikäisensä elävät. Eikö hänen saman ikäinen miehensäkin saisi elää ikäisensä tavalla.
        Valoa ja iloa vähän Markuksellekin.

    • Anonyymi

      Koiria onnitellaan HS:ssa. Laitetaan kuva lehteen ja onnittelut syntymäpäivänä !
      Mahtaako koira huomata onnittelut ?

      • Anonyymi

        Voidaan vielä ajatella, että koiran omistaja on murheissaan, mutta on aika kornia ottaa osaa omistajaperheen suruun koiran vuoksi. Monelle lapselle on hamsterikin tärkein asia maailmassa.
        Tuleeko julkimon lapsen hamsterista uutinen lehteen, kun sen päivät päättyvät?
        Tasa-arvoa kotieläimillekin!
        Monilla on eläintila, josta lähetetään teurastamoon naudat ja possut.
        Osanottomme näille perheille. Elävät jatkuvan surun vallassa,

      • Anonyymi

        Joskus on koira mainittu kuolinilmoituksessa.
        Miten koira suree esim. pois annettuja pentujaan, jos isännänkin kuolema on noin syvällinen kokemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on koira mainittu kuolinilmoituksessa.
        Miten koira suree esim. pois annettuja pentujaan, jos isännänkin kuolema on noin syvällinen kokemus.

        Eräs toinenkin naishiihtäjä kertoi tällä kertaa iloisen uutisen. Oletin ilman muuta, että hän olisi sanonut, että hänen koiransa on tulossa äidiksi, mutta ei sentään. Ilmoitti vain jatkavansa uraansa vielä ensi talvenakin.
        Koirasta ei mitään. Petyin.

      • Anonyymi

        Eimkai siinä nyt mitään ihmettelemistä ole , kukin tavallaan. Mukavampi rakastaa kotieläimiä se kun haukkua aina jotain netissä milloin milläkin perusteella. Joten annetaan niiden joilla on koira olla keskustelun ulkopuolella .

        Ei se kotieläimen pito estä haukkumasta ihmisiä netissä. Miksi ei saisi puhua siitä älyttömyydestä, jolla lemmikkeihin suhtaudutaan, eivät ne sentään lapsia ole. Iso bisnes siinä pyörii, kalliit ruuat, varusteet, trimmaus, lääkärikulut.

        "Iso bisnes siinä pyörii, kalliit ruuat, varusteet, trimmaus, lääkärikulut."

        Ja sekö on sinulta pois?

        Minä olen haudannut 4 koiraa omalle tontille ja surrut niitä tavallaan, etenkin tätä viimeistä, jonka naapuri myrkytti ja samalla "myrkytti" meidän naapuri ystävyyden.

      • Anonyymi

        Omistajien kehun perusteella ovat tosi älykkäitä, varmasti osaavat lukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eimkai siinä nyt mitään ihmettelemistä ole , kukin tavallaan. Mukavampi rakastaa kotieläimiä se kun haukkua aina jotain netissä milloin milläkin perusteella. Joten annetaan niiden joilla on koira olla keskustelun ulkopuolella .

        Rajaat pois keskustelunaiheen! Mistä enää löytyy puheenaiheita , kun on aikaisemmin kielletty ruuat, juomat, arki ja sairaudet.
        Millaisia määräyksiä vielä tulemme saamaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Iso bisnes siinä pyörii, kalliit ruuat, varusteet, trimmaus, lääkärikulut."

        Ja sekö on sinulta pois?

        Minä olen haudannut 4 koiraa omalle tontille ja surrut niitä tavallaan, etenkin tätä viimeistä, jonka naapuri myrkytti ja samalla "myrkytti" meidän naapuri ystävyyden.

        Lemmikkiä saa ja pitääkin surra. Mutta siihen suruun eivät muut ole velvollisia reagoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eimkai siinä nyt mitään ihmettelemistä ole , kukin tavallaan. Mukavampi rakastaa kotieläimiä se kun haukkua aina jotain netissä milloin milläkin perusteella. Joten annetaan niiden joilla on koira olla keskustelun ulkopuolella .

        Kyllähän lapsia ja heidän vanhempia moititaan ja arvostellaan, miksi koira omistajineen pitäisi pyhittää kaiken arvostelun uläpuolelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kotieläimen pito estä haukkumasta ihmisiä netissä. Miksi ei saisi puhua siitä älyttömyydestä, jolla lemmikkeihin suhtaudutaan, eivät ne sentään lapsia ole. Iso bisnes siinä pyörii, kalliit ruuat, varusteet, trimmaus, lääkärikulut.

        Puhua , joo mutta täällä tehdään ironiaa asiasta .
        Se jolla ei ole kotieläimiä, ei myöskään voi ymmärtää miten paljon ne merkitsee ihmisille joilla niitä,on. Ei ole lain vastaista pitää kotieläimistä ja katsoa että nekin saavat ruokansa ja juomansa joka päivä.
        Vain se jolla itsellä on koira taimissa tietää miten paljon niistä voi pitää.
        Se mikä,on sinulle älyttömyyttä, on jonkun toisen ihmisen elämässä osa arkipäivää .joten se jokameinpidä eläimistä ei tule koskaan ymmärtämään ihmistä joka niistä pitää.

        Ironiaa kuuluukin tehdä noista jotka rinnastaa koiran lapseen , ilmoitellaan syntymät jakuolemat , synttärit ja puetaankin hienojsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on koira mainittu kuolinilmoituksessa.
        Miten koira suree esim. pois annettuja pentujaan, jos isännänkin kuolema on noin syvällinen kokemus.

        Kyllä koira etsii usein sitä kuollutta isäntää ja haistelevat hänen vaatteitaan , joten koiratkin resgoivat jos sen isäntä on yhtä äkkiä vaan poissa
        Niin että asiasta ei oikeastaan tarttis puhua kun se jolla ei Ole koiraa ei tiedä edes millaista se on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kotieläimen pito estä haukkumasta ihmisiä netissä. Miksi ei saisi puhua siitä älyttömyydestä, jolla lemmikkeihin suhtaudutaan, eivät ne sentään lapsia ole. Iso bisnes siinä pyörii, kalliit ruuat, varusteet, trimmaus, lääkärikulut.

        Se on älytöntä sinulle mutta ei monelle muulle
        Joten et voi tietää asiasta koska et pidä eläimistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajaat pois keskustelunaiheen! Mistä enää löytyy puheenaiheita , kun on aikaisemmin kielletty ruuat, juomat, arki ja sairaudet.
        Millaisia määräyksiä vielä tulemme saamaan!

        Kuinka voi koskaan saada aikaan positiivista keskustelua koiran vihaajan kanssa ja koiraa rakastavat kanssa.
        Sillä he eivät kertakaikkiaan ymmärrä toisinaan

        Eri asia keskustella ruuasta ja juomasta ja sairauksista sillä kaikki syövät, juovat, ja ovat joskus sairaita, joten niistä asioista mielestäni voi puhua.

        Mutta jos joku vaikka puhuisi auton moottorista niin ei monikaan pystyisi niistä puhumaan.
        Siksi toiset aiheet ovat jo etukäteen mahdottomia siksi ettei toisella Ole kokemusta jostain, silti puhuu asiasta .

        "Eri asia keskustella ruuasta ja juomasta ja sairauksista sillä kaikki syövät, juovat, ja ovat joskus sairaita, joten niistä asioista mielestäni voi puhua."

        Se nyt on vaan niin, että palstan eräät anonyymit kiivastuivat Nojatuolista niin, että se on kokonaan kadonnut. Siinä ketjussa jutusteltiin arkiasioista, ja se ei kerta kaikkiaan kelvannut mukaan.
        Eräs kirjoittaja mielelään puhuu ruuanlaitosta, ja se on myös ärsyttänt anonyymijoukkoa suuresti.
        Ruuasta ei siis pidä puhuman.
        Lisätään nyt kotieläimet samaan joukkoon tasapuolisuuden nimissä.
        Persuja siihen ei voi ehdottaa, sillä se olisi anoille jo liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka voi koskaan saada aikaan positiivista keskustelua koiran vihaajan kanssa ja koiraa rakastavat kanssa.
        Sillä he eivät kertakaikkiaan ymmärrä toisinaan

        Eri asia keskustella ruuasta ja juomasta ja sairauksista sillä kaikki syövät, juovat, ja ovat joskus sairaita, joten niistä asioista mielestäni voi puhua.

        Mutta jos joku vaikka puhuisi auton moottorista niin ei monikaan pystyisi niistä puhumaan.
        Siksi toiset aiheet ovat jo etukäteen mahdottomia siksi ettei toisella Ole kokemusta jostain, silti puhuu asiasta .

        Lapsettomat eivät siis saa lapsista, koska ei ole kokemusta. Mökittömät eivät kesämökkeilystä, autottomat autoista, miehettömät naiset eivät saa puhua miehistä jne. tuolla logiikalla! Voi tulla paha mieli, jos joku puhuu lapsenlapsista, jos itsellä niitä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kotieläimen pito estä haukkumasta ihmisiä netissä. Miksi ei saisi puhua siitä älyttömyydestä, jolla lemmikkeihin suhtaudutaan, eivät ne sentään lapsia ole. Iso bisnes siinä pyörii, kalliit ruuat, varusteet, trimmaus, lääkärikulut.

        En usko että kukaan joka pitää kotieläimistä on edes haukkuja tyyppi mitenkään, usein kotieläimistä pitävät ihmiset pitävät myös muista ihmisistä siis ovat positiivisia ihmisiä luonteeltaan.
        Niinhän se on että on näistä koiristakin kuluja mutta sen nyt tietää jo etukäteen, joten kukin tyylillään tässä elämässä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsettomat eivät siis saa lapsista, koska ei ole kokemusta. Mökittömät eivät kesämökkeilystä, autottomat autoista, miehettömät naiset eivät saa puhua miehistä jne. tuolla logiikalla! Voi tulla paha mieli, jos joku puhuu lapsenlapsista, jos itsellä niitä ei ole.

        Eiköhän nämä vertailut ole aika kaukaa taas poimittua.
        Ei oikein ymmärtänyt pointtia tuosta koira asiasta, ja mietit taas pääsi puhki kuten saisit käännettyä asiat tapasi mukaan.
        No, ehkä huomenna taas löydät uusia asioita joita taas saat käännellä mielin määrin.

    • Anonyymi

      Lehdessä harmiteltiin kireää tilannetta perheessä, kun perheen kissanhampaat pitää jättää hoitamatta, kun kalliisiin eläinlääkärikuluihin ei liikene rahaa.
      Sama tilanne on myös monissa perheissä koiranhampaitten kohdalla, hammaskiveä pitäisi putsata säännöllisesti.

      Voi luoja, ei voi muuta sanoa, elukoitten hammaskiven putsauksista. Isoja luita nakerrettavaksi on koirille annettu iät ajat, siitä ne puhdistuu. Jotain rajaa sentäs.

      • Anonyymi

        Ei ole ollut varaa edes omia hammaskiviä puhdistuttaa. Kunnalliseen hammashoitoon on turha pyrkiä, odotusajat ovat liikaa. Sain aikoinani laskun käyttämättä jääneestä ajasta, kun olin puolessa vuodessa unohtanut koko asian.

    • Anonyymi

      Minä en ikinä ota vakavasti "köyhien" valituksia, kun heillä on tupakki hampaissa ja koira talutushihnassa.
      Pienipalkkaisena yksinhuoltajana en ole ikinä edes kuvitellut kumpaakaan meidän huusholliimme. Lapsilla oli joskus pari marsua, mutta ne eivät ole pitkäikäisiä ja tyytyvät lanttuun ja porkkanaan.

      • Anonyymi

        Ei ole pelkästään tupakka huulilla vaan myös pitserian pitsat ja kebabit. Eihän nyt suomalainen työtön mitenkään ehdi itse kokkaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pelkästään tupakka huulilla vaan myös pitserian pitsat ja kebabit. Eihän nyt suomalainen työtön mitenkään ehdi itse kokkaamaan.

        Ei ehdi kokkaamaan, vaikka lapsetkin saavat päiväkotipaikan.

    • Anonyymi

      Mitä on onnellisuus ? Onnellisuuden tunne on ohikiitävä hetki.
      Jos voi tyytyväinen elämäänsä se on onnea.

    • Anonyymi

      Uskon että 80+ suomalaiset eivät ole onnellisia. Varsinkin kun tietää että kokoomus omkohga yksityistää loputkin vanhustenhoidosta pörriäisille. Eli sitten kun sairastut niin turha haaveilla hyvästä hoidosta.

      Jos olet nuori ja terve ja sinulla on hyvä työpaikka niin totta kai olet onnellinen. Niin kauan kun pysyt terveenä. Mutta älä sairastu tai helvetin portit aukeaa.

      • Anonyymi

        Kuinka monta syöpää yhteiskunta sinulta on parantanut? Paljonko maksoi, millaisen hoidon sait?
        Nyt terveenä voit tietysti kertoa, mikä asia hoidon aikana erityisesti pisti silmään ja osoitti, että kokoomus oli sekaantunut hoitosuunnitelmaasi?
        Omat syöpähoitoni sain terveyskeskusmaksuilla ja keskussairaalan vuorokausihinnalla. Hoitoon kuuluivat kaikki tutkimukset ja hoidot, erikoislääkärit ja kirurgit, seuranta ja jälkihoito.
        Minulle aukeni vain Kirurgisen sairaalan ovi. Olen onnekas ihminen, vanha ja terve.
        Voin sanoa, että olen onnellinen, kohta 90v. täynnä.

    • Lieneekö tuo onnellisuus-sana ihan oikeanlainen, kun mittauksessa keskitytään tiettyihin asioihin.
      Kenenkään henkilökohtaisesta onnellisuuden tilastahan se ei voi kertoa.
      Henkilökohtaisen rauhan, tasapainon ja onnellisuuden voi löytää vain omasta mielestään.
      Löysin artikkelin asiasta. Mielestäni oikein mielenkiintoinen ja lopussa on myös muutamia muilla mittareilla saavutettuja tuloksia. Kannattaa lukea.
      https://yle.fi/aihe/a/20-10002419

      • Anonyymi

        Kaikki edellytykset on "onnellisuuteen", mutta jos listattaisiin mikä maa on eniten
        valittava ja tyytymättömin kansa Suomi olisi todennäköisesti senkin ykkönen.

    • Luin ketjua ja totesin koirakeskustelusta seuraavaa. Koirat ovat ihmisiä paremmassa asemassa. Heillä on palvellaan, heillä on ilmainen ylöspito, muodin mukaiset vaatteet sekä heillä on oikeus eutansiaan.

      • Anonyymi

        Koira haluaa elää lajnmukaista elämää eikä sohvatyynynä kerrostalossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koira haluaa elää lajnmukaista elämää eikä sohvatyynynä kerrostalossa.

        Mistä tiedät mitä koira haluaa. Tämä vastauksesi on juuri tuota kaikkitietävyyttä ; )) jonka mainitsin toisessa ketjussa.

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät mitä koira haluaa. Tämä vastauksesi on juuri tuota kaikkitietävyyttä ; )) jonka mainitsin toisessa ketjussa.

        Korppis

        Eläinten oikeuksiin kuuluu saada elää lajnmukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät mitä koira haluaa. Tämä vastauksesi on juuri tuota kaikkitietävyyttä ; )) jonka mainitsin toisessa ketjussa.

        Korppis

        Hänen tietonsa on varmaankin mediasta tai keskustelupalstoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläinten oikeuksiin kuuluu saada elää lajnmukaisesti.

        Kerro tarkemmin miten?

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tarkemmin miten?

        Korppis

        Eläinsuojeluliitto Animalian sivuilta voit lukea. Surullista, että vielä elämän ehtoossa jollekin eläinten oikeudet ovat noin tuntematon asia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eläinsuojeluliitto Animalian sivuilta voit lukea. Surullista, että vielä elämän ehtoossa jollekin eläinten oikeudet ovat noin tuntematon asia.

        Ei usko, että tarvitsen ohjeistuksen sillä lemmikkieläinten oikeudet ovat päivänselviä. He ovat perheenjäseniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koira haluaa elää lajnmukaista elämää eikä sohvatyynynä kerrostalossa.

        Koira ei pyri sohvatyynyksi.
        Koiraa ja sen palveluja haluavat ja hyödyntävät nimenomaan ihmiset.
        On kuitenkin todettava, että koira on kesytetty vuosituhansia sitten ihmisen kumppaniksi.
        Koira on ihmisen paras ystävä, kun muut hylkäävät ja sairaudet iskevät.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Ei usko, että tarvitsen ohjeistuksen sillä lemmikkieläinten oikeudet ovat päivänselviä. He ovat perheenjäseniä.

        Miksi sitten kyselit niistä? Tosi outoa ja ylimielistä suhtautumista toisiin keskustelijoihin. Vsrsinkin kun itselläsi ei ole lemmikkinä muita kuin savitonttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten kyselit niistä? Tosi outoa ja ylimielistä suhtautumista toisiin keskustelijoihin. Vsrsinkin kun itselläsi ei ole lemmikkinä muita kuin savitonttuja.

        Olin viikonlopun savea työstämässä. Tonttuja ei nyt valmistunut.

        Uusioperheemme jäsenillä on koiria. Isoja ja pieniä. Pidän pienistä koirista, ne ovat hellyttäviä. Isot koirat eivät saa sympatioitani, mutta nuorimmaisen pojan isoista koirista pidän. Ne ovat ylväitä.

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koira ei pyri sohvatyynyksi.
        Koiraa ja sen palveluja haluavat ja hyödyntävät nimenomaan ihmiset.
        On kuitenkin todettava, että koira on kesytetty vuosituhansia sitten ihmisen kumppaniksi.
        Koira on ihmisen paras ystävä, kun muut hylkäävät ja sairaudet iskevät.

        Kun seuraan näitä koiraihmisiä olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset palvelevat koiria.

        korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun seuraan näitä koiraihmisiä olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset palvelevat koiria.

        korppis

        Kovin kapea otos sinulla , Ovat näitä jotka korvaavat lapset koirilla ja passaavat ja palvovat niitä. Ei koirat sellaista tarvitse, mutta voihan nekin pilata lellimällä ja lällyttämllä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin kapea otos sinulla , Ovat näitä jotka korvaavat lapset koirilla ja passaavat ja palvovat niitä. Ei koirat sellaista tarvitse, mutta voihan nekin pilata lellimällä ja lällyttämllä,

        Suomen ajokoira tai jäniskoira ja ei kun mehtään ; )

        Ei tunteilua, kovat piippuun, jänikset pataan.

        Korppis

    • Anonyymi

      M ìtenkähän eläinten pidossa käy. kun vaikkapa niiden kastrointi kielletään? Sallitaanko se vain poikkeusluvalla kuten ihmisellölin? Sehän on huutava vääryys eläimiä kohtaan.

      • Anonyymi

        On tekopyhää ja epäaitoa eläinrakkautta antaa kastroida lenmikkieläimensä. Inhottaa todella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tekopyhää ja epäaitoa eläinrakkautta antaa kastroida lenmikkieläimensä. Inhottaa todella.

        Jep. Pian on kissoja kuin Vilkkilässä, kahlekoirat lisääntyvät ja raviurheilu loppuu.
        Häränfilee jää historiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Pian on kissoja kuin Vilkkilässä, kahlekoirat lisääntyvät ja raviurheilu loppuu.
        Häränfilee jää historiaan.

        Häränfilee on vanhaa lehmää.

    • Anonyymi

      Vanha labbis loppui 8 vuotta sitten :`-( nykyään enään pirttihirmu räksyttää ! Jenkeissä nauroivat kun sanoin : They can take anything , but my dog and gun .-

      Gubbe 74

      • Sinulla on puheet kuin mun jenkkiveljellä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      182
      3525
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      63
      2862
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2702
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      39
      2193
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      2007
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1637
    7. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1605
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      24
      1548
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1419
    10. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      187
      1311
    Aihe