Multin ampumarata pysyvästi kehitettävien ampuratojen listalle

Anonyymi-ap

Olin maakuntakaavoituksesta vastaaviin tahoihin yhteydessä ja sain selvitettyä, että valtion puolesta on annettu määräys kunnille ja maakuntaliitoille, että jokaisessa kunnnassa tulisi olla yksi ampumaharjoitteluun soveltuva ja ylläpidettävä rata. Multiharjun rata on todettu toimintaan soveltuvaksi ja siihen on tulossa laajamittaisempia kunnostustoimia aika pikaisellakin aikataululla. Toisin kuin tälläkin palstalla trollit kirjoittaa, se rata ei ole minnekään poistolistalle päätynyt eikä se ole siellä koskaan edes ollut.

Ratojen kehittämiseen on tullut selkeä linjamuutos myös maailmantilanteen johdosta ja myös siksi, että mahdollisesti ampumaratojen vähentyessä, ns. soramonttuharjoittelut tulisivat lisääntymään.

Hyrynsalmen Multiharjun rata tulee olemaan merkittävä rata myös tulevaisuudessa. Hienoa Suomen valtio ja maakuntaliitto!

45

1350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      300 metrin rata pitäisi saada ehdottomasti.
      Voisi pitää kunnon ampumakilpailuja.
      Tulisi osanottajia ulkomaita myöten ja kunta saisi valtavasti verotuloja!

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        💋 ­­N­y­­­m­­­f­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17796335h

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      No voe vittu

    • Anonyymi

      Hyvä 👍

    • Anonyymi

      Soramontuilla voi harjoittaa monenlaista possauttelua, muun muassa kouransilimään

    • Anonyymi

      Ja juuri siihen possautteluun Multiharjun ampumarata onkin sopivin koko Suomessa luki Nante maakuntakaavoituksesta saamastaan faksista tupaillassa.

    • Anonyymi

      Valitan ampumaradasta heti, jos hanke yhtään etenee.

      • Anonyymi

        Minä valitan siitä, että sinä oot tehnyt valituksen!

      • Anonyymi00033

        Anna palaa,laita myös nimesi,TV, Keijo Romppainen,polttajanpolku1 ,tule käymään,jos pokka pitää raukka

    • Anonyymi

      Varmaan Hyrynsalmellakin tulee jatkossa olemaan ampumarata, mutta se on muualla kun Multimäessä.

      • Anonyymi00034

        Ei pidä paikkaansa,lupa tulee

    • Anonyymi

      Hyvä rata se on ja oikeassa paikassa,me tullaan porukalla ampumaan radalle kun lumet sulaa,Kajaanistakin oli kiinnostuneita päiväksi tulemaan,ei oo Hyryn radalla ruuhkaa👍

      • Anonyymi

        Ei ehken kannata kauempaa lähteä ajelemaan, suljetulle radalle.

      • Anonyymi00035

        Näin se menee tervetuloa,TV Keke

    • Anonyymi

      Auki on rata👍

    • Anonyymi

      Maanomistaja -Mehtähalitus- miettii pää punaisena mitä tuolle tekisi. Joutuu joka tapauksessa siivoamaan radan vuosikymmenien metllaijäämistä. Ja joen kanssa. Onneksi ei kuitenkaan raha lopu kesken, eli alue muuttuu oikeaksi virkistysalueeksi.

      • Anonyymi

        Taitaa alue mennä kohta täydelliseen käyttökieltoon kuten monet muutkin entiset ampumaradat, ei Mehtähallitus ala mahotonta maan puhistus hommaa tekemään, kyltit vaan alueen maaperän saastaisuudesta ja kieltokyltit ettei marjoja saa poimia, näin ne on tehneet muuallakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se riitä nykyisin, että vain kylttejä laitetaan. Maanomistajan vastuulla on puhistaa törky pois maaperästä, ja juuri niin MH tulee tekemäänkin.

        Ruijanmerihän siinä puhdistuisi samalla. On vähän kyseenalainen paikka tuliterän kelkkareitin varrella, voi karkoittaa jopa kullanarvoisia matkailijoita tuollainen.

        Onko sulla aavistustakaan kuinka syvältä maa pitäsi vaihtaa? Sano yksikin paikka missä MH on puhdistanut maaperää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla aavistustakaan kuinka syvältä maa pitäsi vaihtaa? Sano yksikin paikka missä MH on puhdistanut maaperää.

        Ei kait sitä kovin syvälle tarvitse mennä. Multipenkan rintuusta pitää vain kaivaa niin pitkälle kun lyijyä löytyy. Joen pohjaa pitää ruopata alle metrin verran, eihän ne haulit syvälle uppoa. Sitten vaan sorastetaan pohja uudelleen ja maisemoidaan ampumaradan rakenteet luonnnontilaan. Siinäpä se koko hommeli, noin pääpiirteissään...

        Peruskallioon asti pittää kaivaa koska lyijyä irronnut ja liuennut sadevesien myötä sinne asti.

        Ei lyijy syvälle uppoa joessa mutta kymmenien vuosien aikana lietettä ym. muuta maa-ainesta kerääntynyt päälle joten joki kuivatettava ensin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruskallioon asti pittää kaivaa koska lyijyä irronnut ja liuennut sadevesien myötä sinne asti.

        Se poijjaat on paljon paljon paskempi paikka ruijansuo mitä ampumarata.
        Jos muutama kilo on niin mitä sillä on merkitystä , ei mitään.
        Ruijansuosta se pitää alottaa, käykäähän mittailemassa ympärystä niin saattaa löytyä, eikä pohjavesi aluekkaan kaukana ole.
        A-rata on hyttysen paska verrattuna Ruijaan.

        Joo, mutta ampumaradasta aiheutuu turvalisuus- ja meluhaitta.
        On hyvin vaarallista ampua suoraan asuttuun taajaman ja virkistysalueen suuntaan.
        Radan etäisyys asutuksesta on niin pieni, että asukkaat joutuvat kärsimään jatkuvasta melusta.
        Ampumarata on perustettu Hyrynsalmelle silloin, kun mm. edellä mainituilla asioilla ei ollut mitään merkitystä. Nykyaikana tällainen ei enää sovi.

        Näin on NäNNit!
        Heikuran kaupalle asti kaikuu älytön pauke Multimäjen ampumaradalta. Koko läntisen puolen asujaimisto kärsii paukkeesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on NäNNit!
        Heikuran kaupalle asti kaikuu älytön pauke Multimäjen ampumaradalta. Koko läntisen puolen asujaimisto kärsii paukkeesta.

        Höpö höpö

      • Anonyymi00036
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa alue mennä kohta täydelliseen käyttökieltoon kuten monet muutkin entiset ampumaradat, ei Mehtähallitus ala mahotonta maan puhistus hommaa tekemään, kyltit vaan alueen maaperän saastaisuudesta ja kieltokyltit ettei marjoja saa poimia, näin ne on tehneet muuallakin.

        Höpötystä

      • Anonyymi00037
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kait sitä kovin syvälle tarvitse mennä. Multipenkan rintuusta pitää vain kaivaa niin pitkälle kun lyijyä löytyy. Joen pohjaa pitää ruopata alle metrin verran, eihän ne haulit syvälle uppoa. Sitten vaan sorastetaan pohja uudelleen ja maisemoidaan ampumaradan rakenteet luonnnontilaan. Siinäpä se koko hommeli, noin pääpiirteissään...

        Et pöhkö tiedät mitä puhut,tule kaivamaan annan sulle lapion

      • Anonyymi00038
        Anonyymi kirjoitti:

        Se poijjaat on paljon paljon paskempi paikka ruijansuo mitä ampumarata.
        Jos muutama kilo on niin mitä sillä on merkitystä , ei mitään.
        Ruijansuosta se pitää alottaa, käykäähän mittailemassa ympärystä niin saattaa löytyä, eikä pohjavesi aluekkaan kaukana ole.
        A-rata on hyttysen paska verrattuna Ruijaan.

        Näin on,ruijan alla on öljyä ym jätettä aivan hirveästi,pohjavesi alue tien toisella puolella,ampumarata pikku juttu,toinen paikka se uudempi kaatopaikka,ojat menee suoraan lietejokeen ja emäjokeen,ja te ampumaradasta valitatte,syökää vaan emäjoen kalaa nam,pässit

      • Anonyymi00039
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on NäNNit!
        Heikuran kaupalle asti kaikuu älytön pauke Multimäjen ampumaradalta. Koko läntisen puolen asujaimisto kärsii paukkeesta.

        Onkohan sulla ees nännit

    • Anonyymi

      Kohtuuton kouransilimään possauttelu häiritsee naapuruston rauhaa

      • Anonyymi

        Silti tykkäät pusikosta seurata sitä!

    • Anonyymi

      Joko kouransilimäänpossauttelurata on sulettu?

      • Anonyymi

        Kielsikö äitisi sulta tirkistelyn kun sitä joudut muilta kyselemään.🤣

    • Anonyymi

      Venekin pusikoissa kesällä taas posautellaan porukalla kouransilimään helleaikaan

    • Anonyymi

      Nante luki Ylä-Kainuusta uutista ampumaradan lakkauttamisesta. Kiroili kovasti moista touhua.
      Paljakan Akka pyllisti paljaan persiensä Nanten eteen ja lausui:
      -Siinä sulle ampumarata! 60 vuotta tulitettu, eikä naarmun naarmua.

    • Anonyymi

      Kouransilimään possauttelu ja ilmeisesti myös perseensilimään possauttelu on taas alkanut multitörmässä kun lumet suli

    • Anonyymi00032

      Näin se menee,rata säilyy ja sitä kehitetään jatkuvasti, tänäänkin ammuitin kahdeksan äijän porukkaa kiekon ammunnan parissa,hienoa porukkaa,ovat käyneet ennenkin,majoittuvat Ukkohallassa,rahaa tulee sinnekin,älkää valittako jonnin joutavasta,tv Keijo Romppainen

    • Anonyymi00040

      Kehittäkäämme multista maailman ensimmäinen pakseeton ampumarata!

    • Anonyymi00041

      Pallit paukkuu .
      Pakseeton Hyrynsalmi kansanliike

    • Anonyymi00042

      Paras tapa kehittää Multimäen ampumarataa on sulkea se lopullisesti.

    • Anonyymi00043

      Paras paikka lähellä taajamaa.

    • Anonyymi00044

      Pitovaikeuksien vuoksi on kuulemma siirtymässä Aittokoskelle

    • Anonyymi00046

      Kyllä kai sentään vielä multissa saa possauttaa kouransilimään?

    • Anonyymi00047

      Saa nyt ja jatkossakin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      139
      3750
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      59
      3372
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2754
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2324
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1976
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1426
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      30
      1376
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1182
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      973
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      953
    Aihe