Meidän pieni poikakisumme poistui luotamme aivan yhtäkkiä 7kk iässä.. en kerinnyt hyvästellä ja ikävä on aivan sanoin kuvaamaton!!! Tapahtuman olisi voinut estää, mutta kun...
Jossittelu ei enää auta.. joudun yrittää elämään ilman sitä omaa pientä poikaani..
Pojan lähdöstä tulee sunnuntaina kuluneeksi 2kk..
Miksi suru ei vain helpota?!?? Joka ilta mielessäni kuiskaa pojalleni hyvää yötä ja toivon, että se saa nyt jossakin aurinkoisella vihreällä niityllä jahdata perhosia ja olla onnellinen..
"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoilla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamu. Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotan teille hyvää yötä."
Romeo olet aina sydämissämme!!!!
Jossittelu ei enää auta.. joudun yrittää elämään ilman sitä omaa pientä poikaani..
Pojan lähdöstä tulee sunnuntaina kuluneeksi 2kk..
Miksi suru ei vain helpota?!?? Joka ilta mielessäni kuiskaa pojalleni hyvää yötä ja toivon, että se saa nyt jossakin aurinkoisella vihreällä niityllä jahdata perhosia ja olla onnellinen..
"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoilla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamu. Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotan teille hyvää yötä."
Romeo olet aina sydämissämme!!!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Turha surra yhtä kattia. Elämässä tulee vielä eteen todellisiakin suruja.
molikka, lemmikin kuolema voi tuntua jopa pahemmalta kuin jonkun sukulaiset. Lemmikkiin voi kiintyä todella syvästi ja surun pitää antaa tulla. Lemmikkiä näkee joka päivä, kun taas sukulaista harvemmin. Ei pidä vähätellä toisen surua, vaikka itseä se ei hetkauttaisi.
Alkuperäiselle kirjoittajalle, otan osaa. Itseltä kuoli viime syksynä melkein 15vuoden aikainen kissaystävä. Kun sen kanssa on kasvanut niin on vaikeaa olla yht'äkkiä ilman rakasta ystävää. Suru helpottaa ajallaan. Pystyn nyt muistelemaan kissaani itkemättä joka kerta. Jokaisen suru on erilainen. Toiselta vie pidempään hyväksyä tapahtunut. Otin vuoden loppupuolella kaksi koditonta kissaa kotiini ja se on ollut hyvää terapiaa ja minulla on ollut ilonpilkahduksiakin tähän päivään mennessä. En sano, että sinun pitäisi olla heti hankkimassa uutta kissaa, mutta minulla se helpotti oloa. Anna surulle aikaa.
Otan osaa.
Minulle ainakin kissat ovat tärkeämpiä kuin sukulaiset. On jopa vaikeampaa lukea näistä lemmikkien kuolemista kuin ihmisten. En tiedä miksi mutta niin vain on. Itsellänikin kuoli pari vuotta sitten toinen erittäin rakas kissa, ensimmäinen jo kauan sitten, molempia kaiholla muistelen melkein joka päivä....
Minulla ei ennen Masin kuolemaa ollut ollut tällaista todellista surua. Sukulaisia kuoli tietenkin, mutta jotenkin tämä tuntui vaikeimmalta ja surullisimmalta. Kaipaan edelleen rakasta perheenjäsentämme Masia ja puhun sille usein itsekseni varsinkin, kun käyn sen haudalla. Isäni joutui hautaamaan Masin ja isä kertoi huutaneensa ääneen. Masi tuli meille ollessani 4-vuotias ja se lensi taivaaseen ollessani 16-vuotias. En muista aikaa ilman Masia. Mielestäni surussa ei ole mitään väärää. Joillekin kissa on vain kissa ja sen kuoleman jälkeen hankitaan toinen hiirestäjä. Ikävä ei koskaan häviä, mutta pystyn jo muistelemaan Masia välillä hymyissä suin, välillä itkeskellen.
tuli meille kun olin vajaan vuoden, ja kuoli kun olin yhdentoista. Kasvoin siis kisun kanssa periaatteessa koko elämäni, tähän mennessäkään ei ole taukoa kisuista ollut siitä ensimmäisestä. Kaksi on kuollut. Ensimmäisen kuollessa näin ensimmäisen kerran isänikin itkevän, pienellä lapsella kun oli se käsitys että "miehet eivät itke". Äitini ei pystynyt menemään katsomaan miten kissa voi kun se teki kuolemaa kanssamme, minun piti olla sen vierellä. Äitini ei myöskään pystynyt menemään sanomaan isälleni mihin halusi kisun haudattavan, minun piti mennä välittämään viesti, jolloin isäni purskahti itkuun. Yksi perheenjäsen oli poissa. Vaikka meillä oli monta muutakin kissaa, ei sitä ajateltu että "otetaanpa uusi tilalle". Jokainen kissa on yksilö, jokainen on tärkeä, jokaisen kissan oikeus on olla tärkeä perheenjäsen eikä vain "eläin".
minä olen sinun puolellasi ei ole helppoa menettää omaa lemmikkiä... minulla on kuollut 2 kissaa 3 hamsteria se ei ole helppoa... otan osaa suureen suruusi... minkä rotunen kissa oli.. yritä elää kysy vanhemmiltasi jos haluat niin uuden kissan ja olet sit ku se olisi romeo..... he jotka haukkuu eläimiä on raukkoja elämäsi ei ole enää helppoa.......
On kylmää ja tunteetonta sanoa tuolla tavalla, varsinkin kun joku on kokenut menetystä ja surua.
Kissa on perheenjäsen, ei vain "yksi katti" jonka voi korvata vaikka sukkaparilla!
Mene äitis helmoihin kasvamaan ja muista että älä ikinä ota mitään lemmikkiä.
no jo on arvot sekaisin jos katin kuolema on tärkeämpää kuin ihmisen. hanki hoitoa.
Kirjoitit ihanasti kissastasi. Suru ottaa oman aikansa. Se helpottaa odottamatta, vähitellen, muotoaan muuttaen. Anna sille aikaa toimia. Muistele ja ikävöi. Tietty haikeus ei kai katoa koskaan. Jonain päivänä sitä sitten saa itsensä kiinni muistelemasta kissaansa hienoinen hymy kasvoillaan...
Mitä turhia. Menet vaiin kissa-kauppaan ja ostat uuden kollin.
jos ei ole välittänyt edellisestäkään lemmikistään. Anna toisten surea, kun ovat välittäneet lemmikeistään. Surija tuskin haluaa lukea tuollaisia kommentteja.
Tämän siitä saa kun yrittää auttaa.
No, toivottavasti tarvitset itse joskus "apua"...
Suru on luonnollista. Suru on aina oikeutettua, eikä kellään ole oikeutta toisen surunaiheita (kuten ei ilonaiheitakaan) vähätellä. Me ihmiset olemme kuitenkin erilaisia ja elämäntilanteemmekin saattavat poiketa toisistaan kovastikin. Toiselle lemmikki on saattanut olla ikäänkuin sisar tai veli, jonka kanssa on kasvettu yhdessä jakaen ilot ja surut. Jollekin taas eläin on saattanut olla se paras ystävä. Monelle eläin on osa perhettä, täysivaltainen perheenjäsen. Meitä ihmisiä on erilaisia, toiset surevat ja näyttävätkin sen helpommin ulospäin kuin taas toiset, eikä tässä ole mitään väärään.
Hieman empatiaa kiitos!
Syvä osanottoni!
Anna itsellesi aikaa surra ja itke kun siltä tuntuu. Muistele kauniita ja onnellisia hetkiä yhdessä rakkaan ystäväsi kanssa, ja muista että rakkaasi jatkaa elämää sinun muistoissasi ja sydämmessäsi.
Lemmikin kuolema ottaa niin syvältä... Meilläkin kuoli ( tosin ei kissa ), yksi viidestä kaninpoikasesta. Se kuoli n. 4 viikkoa sitten, kun se syntyi viimeisenä ja oli se, joka sai vähiten happea.
" Synnyit, olit hetken luonamme. Väsyit, poistuit luotamme suruksemme. Rakkaan Williamin muistoa kunnioittaen ".
Tuon runon kuuleminen/lausuminen tuottaa tuskaa. William eli vain pari tuntia. Kun huomasimme sen ekaa kertaa, olisimme voineet pelastaa sen " elvyttämällä ", koska se liikkui vähän. Illalla sitten luulimme sen selvinneen, mutta sitten huomasimme sen kaukana muista. Otin sen syliini, ja vein sisälle. Se oli kylmä. Yritimme elvyttää sitä, mutta liian myöhään, mitään ei ollut enää tehtävissä. teimme pahvista arkun ja hautasimme ulos, kanien häkin viereen. Kynttilä ja ylläoleva runo koristavat hautaa, tosin nyt jo loppuun palanut kynttilä.
Se ei koskaan nähnyt päivänvaloa, mutta nyt se saa loikkia vihreillä niityillä ilman mitään pelkoa ja sääntöjä ;)-. (
En vähättele suruasi mutta voisitko selventää että mistä veit sen sisälle-ulkoa vai?Tuntuu hiukka oudolta jos kissaemo pentuineen on ulkona. Voisitko viedä ne loput pennut emänsä kanssa sisälle että niillä olisi parempi alku elämälle.
Löytöeläintalosta saisi uuden kissan