Äänekosken toimittajat

Anonyymi-ap

Kumpikin äks ja sisis ne vaan painaa tietoja lehtiin tarkistamatta väitteitä ja antamatta vastapuolelle mahdollisuutta ottaa kantaa. Ei taida ammattitaito riittää tasapuoliseen journalismiin vai onko oma lehmä ojassa? Niinkun tämä suolahtisalikeissi. Mulleki adressia työnnettiin watsapiin, mutta miten ottaa kantaa kun koko ajan vain salin omistajayrittäjä kavereineen on äänessä ja jutut vaikuttaa suoraan sanoen aika lennokkailta.
Jos tavallisella veronmaksajalla herää kysymyksiä, miksi ei toimittajalla? Veron ja lehtitilauksen maksajana minua kiinnostas mitkä on aikuisten oikeasti kaupungin perusteet että sopimusta ei olla jatkamassa? Kai siihen joku syy on? En usko siihen mitä nyt vihjaillaan, että suolahtelaisten kiusaksi. Sisäilmaongelmat tai se että sisällä on pakkasta talvella enemmän kuin ulkona? Miksi suolahtisalin parkkipaikka on aina auraamatta? Valittavat että liukastakin on, eikö tuollaiset ole kiinteistönomistajan hommia! Oon luullut jo vuosia ettei siellä edes ole toimintaa kun pihat on pimeänä ja koskematon hanki loistaa. Ja mitä sanoo asiasta Jyväskylän kaupunginorkesteri jolle sali kuuluu olevan korvaamaton? Miksi sitä ei näy jos näin on? Jos joku toimittaja vois näihin hankkia vastauksen joltakin joka on asiasta perillä niin en ehkä peru tilausta.

16

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysy niiltä äläkä täältä

    • Anonyymi

      Niin ja mitä tapahtuu jos suolahtisalista ei luovuta niin mistä kaupunki säästää sen 40000 vuodessa?

      • Anonyymi

        Äänekosken Energia menettää 30 t ja Äänekoski 5 t kiinteistöveroa jos sali lyödään kiinni... Jos sen säästöksu laskee, niin hyvä sitten.

        Perjantaina oli avoin keskustelutilaisuus Suolahtisalissa, ja kaikille oli sinne kutsu kysymään ja puhumaan. Siellä olisi voinut kysyä ja kertoa omia näkökulmiaam, puolesta tai vastaan, vapaasti.


      • Anonyymi

        'Niin ja mitä tapahtuu jos suolahtisalista ei luovuta niin mistä kaupunki säästää sen 40000 vuodessa'

        Vaikka muutama virkamies voisi vähentyä, niitä on liikaakin.


    • Anonyymi

      Suolahtisalin vuokrausta ei olla jatkamassa koska sali on vajaa käytöllä ja nykyinen vuokrasopimus siitä päättyy.Yrittäjällä on myös paineita nostaa salin vuokraa jolloin se on kaupungille liian kallis.

      • Anonyymi

        Koronapandemia näkyy kyllä kaikkien paikkojen käyttöasteissa.
        Mitä hintaa omistaja pyytää?


    • Anonyymi

      Meinaako sarjakitisijä saada vastauksen täältä?

      Mikset ite selvitä asioita kaupungilta, täällä haukut lehtiä huonosta journalimista ja et uskalla aiheesta edes facebookissa kirjoittaa. .

      • Anonyymi

        Huono journalismi on huonoa journalismia kirjottaa siitä somessa tai ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono journalismi on huonoa journalismia kirjottaa siitä somessa tai ei.

        Anonyymina haukkuminen ja arvoatelu on nettikiusaajien hommaa. Olet siis nettikiusaaja ?

        Ja edelleen, mihin meinaat saada vaikutettua kun kirjoittelet täällä, etkä rohkeasti omalla nimelläsi julkisesti .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymina haukkuminen ja arvoatelu on nettikiusaajien hommaa. Olet siis nettikiusaaja ?

        Ja edelleen, mihin meinaat saada vaikutettua kun kirjoittelet täällä, etkä rohkeasti omalla nimelläsi julkisesti .

        Tosiasioiden sanominen ei ole kiusaamista. Poliitikot politikoikoon, lehdistö hoitakoon työnsä.


    • Anonyymi

      Kommunisti kitisee.

    • Anonyymi

      Ei kaupunki menetä kiinteistöveroa, rakennushan pysyy paikallaan.

      • Anonyymi

        Paikka asetetaan konkurssiin. Eli ymmärtäökseni salin kiinteistöveeroa ei konkurssipesä maksa...
        Ja onhan Äänekosken Energia pääosin kaupungin omistama, se 30 t tuntuu menetettynä tulona sitten siellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikka asetetaan konkurssiin. Eli ymmärtäökseni salin kiinteistöveeroa ei konkurssipesä maksa...
        Ja onhan Äänekosken Energia pääosin kaupungin omistama, se 30 t tuntuu menetettynä tulona sitten siellä.

        … koska sähkö on energiayhtiölle 100% ilmaista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        … koska sähkö on energiayhtiölle 100% ilmaista

        Viikon säästövinkki: Kauppiaat saa ruokaa ilmaiseksi. Ryhdy siis kauppiaaksi. et näe nälkää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        … koska sähkö on energiayhtiölle 100% ilmaista

        Tyhmyys taas huokuu näissä kommenteissa. Ei ole ilmaista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1542
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1329
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1182
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1139
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      30
      965
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      795
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      56
      732
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      656
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      637
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe