Chat vanhimmat

Täällä paljon negatiivista kommenttia chat vanhemmista. Totta on, että siellä{kin] on välillä "outoja" jutustelijoita, mutta kyllä sieltä seasta löytyy ihan asiallisiakin juttu kavereita. Joskus jopa käy niinkin, että kehkeytyy virtuaalinen ystävyyskin.....Nautitaan kevään tulosta ja pidetään toisistamme huolta. Annetaan negatiivisten ajatusten ja sanomisten valua kevään purojen mukana kauas jonnekin.
624754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Järjettömyys on sitä,
kun toistaa
samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen ja
sen jälkeen
kuitenkin odottaa
erilaisia tuloksia.

1Äänestä

Onko joku 40 - 50 ikävuoden välillä oleva miespuolinen kaappikuhnuri söpö ja osaava, luulisi osaavan käyttää parempiakin alustoja sukupuolisen halujensa tyydyttämiseen. Aiemmin 2000 luvun alussa parikymppiset siemennesteen valuttajat olivat vitsaus ja nyt nämä samat sepot yhä edelleen valuttaa nesteitään ja ovat vitsauksena.

Äänestä
  • ja tämä oli jonkun naisen tekstiä, yksinäisen naisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ja tämä oli jonkun naisen tekstiä, yksinäisen naisen.

    Chatin valopää, joka tietää kanssasättääjästään kaiken kehdosta hautaan pelkän nimimerkin perusteella. Nämä luulotautiset ovat chatin homepilkkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Chatin valopää, joka tietää kanssasättääjästään kaiken kehdosta hautaan pelkän nimimerkin perusteella. Nämä luulotautiset ovat chatin homepilkkuja.

    OSUI JA UPPOSI, KAUHEETA KU TAAS PALJASTIT ITSESI

    Äänestä

  • Mikset sinä ruksi? Miksi luet heitä? Eihän sitä tarvitse tehdä.

    Äänestä

Chateissa on myös paljon sellaisia, jotka eivät livessäkään ole erityisen puheliaita.
Kirjautuvat kuitenkin chattiin lukemaan vain muiden jutustelua. Näin jotkut jaksavat, yleiseen keskusteluun osallistumatta siellä jurpottaa katselemassa muiden kommentointia jopa tuntikausia.
Sanan saattavat kirjoittaa tunnissa, tai ei yhtään mitään. Joten on kiva, kun chateissa näkee niitä vilkkaampiakin chattaajia. Siitä huolimatta, ettei se kommentointi ole aina niin järkeenkäyvää. Vaan jotain kevyttä smooltalkkia. Teksti liikkuu ruudulla, kuten pitääkin.

Äänestä
  • Eipä liiku teksti enää ruudulla... ainakaan vanhimmissa. Sexybotit keskustelee toistensa kanssa, tyhjää ruutua tuijottavien lauma lisääntynyt ruksikellarissa.

    Äänestä

Homoseksuaalisuudesta voi eheytyä heteroseksuaaliksi erilaisten eheytyshoitojen avulla

Äänestä

Räpsy ja Dolly on kiva.

Äänestä

Nämä naiset ovat deeguja eikä heillä ole mitään muuta kun chatti.

Äänestä

Vanhemmat huoneen ikivanha sisin sakki on rasisteja. On tosi tosi ilkeää, että jos haluaa käyttää monia nikkejä, heitä VAINOTAAN, ilkutaan ja maalitetaan. kaikki ei tod käytä useita nikkejä huijaamistarkoituksessa. varas luulee muitakin varkaiksi.

Äänestä
  • Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.

    1Äänestä

  • kaste-aamu itkee..

    Äänestä

onko outoa vai ei

Cami.S: en muista, opiskeli syövän aikana lääkäriksi, toimikin lääkärinä viimeisinä elinvuosinaan, oli sateenkaaripari ja yhteinen lapsi

Äänestä

Varhainen dementia ei ole sairaus, vaan alkava rappeutuma, luonnon oikku . Valitettavasti lääketiede ei ole löytänyt lääkettä eikä hoitokeinoa joka rappeutuman pysäyttää.

Äänestä

Kai sitä nyt vanhgemmitenkin saa olla kännissä, ei kai se oo nuorten tai keski-ikäisten etuoikeus! Minä ainakin ryyppiän silloin kun haluan, olen sitten sätissä tai en.

Äänestä

Vanhimmissa on aina samat valittajat istumassa, jutut eivät muutu, koska se dementia on vaivana, sairaudet luetellaan kaikki ja mitä lääkkeitä syödään, sairaiden huone se on, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Sekaan tulee joskus sexibotti tai joku häirikkö jolloin ihmetellään muiden käytöstä, itse ollaan todella töykeitä ja solvataan uusia nimimerkkejä, sellainen on huone kuin käyttäjänsäkin.

Äänestä
  • On sellainenkin sana kuin fakki-idiootti, joka tunnistaa vain hyväksi havaitsemansa tyylit. Näin täällä on aina-toimittu, näin meillä tehdään, näin pitää muidenkin tekemän, tai tulee rux.

    Äänestä

  • Tyttäreni joka opiskeli ja valmistui psykologiksi, teki gradua aiheena some, istui viikon eri nimimerkeillä chatissa ja sanoi "nämä ovat toivottomia tapauksia", ei voi kuin ihmetellä miten voi ihmiset olla tuollaisia, aivan mahdoton paikka, hän ei tehnyt gradua suomi 24 chatin jutuista. Tuumasi, ettei siellä pyritä kuin luomaan omia mieltymyksiä vastaavia porukoita ja pyritään edistämään oman agendan ajamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tyttäreni joka opiskeli ja valmistui psykologiksi, teki gradua aiheena some, istui viikon eri nimimerkeillä chatissa ja sanoi "nämä ovat toivottomia tapauksia", ei voi kuin ihmetellä miten voi ihmiset olla tuollaisia, aivan mahdoton paikka, hän ei tehnyt gradua suomi 24 chatin jutuista. Tuumasi, ettei siellä pyritä kuin luomaan omia mieltymyksiä vastaavia porukoita ja pyritään edistämään oman agendan ajamista.

    Älä nyt ala toistamaan samoja juttuja keskustelusta toiseen....joku raja sentään.

    1Äänestä

Joku jankuttajahan tuo on, kun toistaa samaa mantraa jokaisessa keskustelussa.

1Äänestä
  • Miksi jankutat, etkö voi lopettaa keskustelujen lukemista?"Joku jankuttajahan tuo on" ikipoppi jankuttaa jälleen..

    Äänestä

  • Hänen tekstinsä on kaksi kertaa täällä, ei se ole jankuttamista, nehän ovat eri otsikoiden alla, hitto mikä "pahvi".

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hänen tekstinsä on kaksi kertaa täällä, ei se ole jankuttamista, nehän ovat eri otsikoiden alla, hitto mikä "pahvi".

    Kylle se on jankuttamista kun pistää samat tekstit monen otsikon alle....tosi märkä pahvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hänen tekstinsä on kaksi kertaa täällä, ei se ole jankuttamista, nehän ovat eri otsikoiden alla, hitto mikä "pahvi".

    (englanti) flood = tulva


    kirjoittaa niin paljon tekstiä chattiin/keskustelupalstaan että se menee tukkoon, yleensä roskaa tai turhia viestejä. kuuluu samaan kategoriaan kun spammaaminen

    kummatkin kiellettyjä floodaus ja spammaaminen

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kylle se on jankuttamista kun pistää samat tekstit monen otsikon alle....tosi märkä pahvi.

    Märkäpahvinakin tyhmä, ymmärtämätön, eri otsikoiden alla olevat aloitukset eivät ole jankkaamista, oliko pahville muuta? N e ovat uusia aloituksia ja toteamuksia .

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Märkäpahvinakin tyhmä, ymmärtämätön, eri otsikoiden alla olevat aloitukset eivät ole jankkaamista, oliko pahville muuta? N e ovat uusia aloituksia ja toteamuksia .

    Kyllä se vaan on jankkaamista kun ei yksi aloitus riitä vaan pitää monistaa useampaan otsikkoon. Suht. normaali tuonkin asian tunnistaa ja ymmärtää....mutta kun jossakin viiraa niin eihän se yhden otsikon kommentointi riitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllä se vaan on jankkaamista kun ei yksi aloitus riitä vaan pitää monistaa useampaan otsikkoon. Suht. normaali tuonkin asian tunnistaa ja ymmärtää....mutta kun jossakin viiraa niin eihän se yhden otsikon kommentointi riitä...

    Ei tarvitse taas kaukaa hakea kuka jankuttaa muka jankuttamisesta, aivoton typerys olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Miksi jankutat, etkö voi lopettaa keskustelujen lukemista?"Joku jankuttajahan tuo on" ikipoppi jankuttaa jälleen..

    Taidat nähdä ikipoppeja joka paikassa,olisko aika tarkistaa lääkitys toi ei ihan normaalia ole:)

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Taidat nähdä ikipoppeja joka paikassa,olisko aika tarkistaa lääkitys toi ei ihan normaalia ole:)

    Taas jatkat jankuttamista vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Taidat nähdä ikipoppeja joka paikassa,olisko aika tarkistaa lääkitys toi ei ihan normaalia ole:)

    Taidat itsellesi vain jankuttaa jatkuvasti

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Taidat nähdä ikipoppeja joka paikassa,olisko aika tarkistaa lääkitys toi ei ihan normaalia ole:)

    Näen ruudun (monitori) edessäni siinä ei missään lue mistään popista, mutta oli hauska hiukan kiusia sinua, koska takerrut kaikkeen niin kovasti, haluat varmasti sen viimeisen kirjoituksen tai ns. viimeisen sanan sanoa, nyt siihen on tilaisuus sillä itse en enää kirjoittele tänne varsinkaan tuosta jankuttamisesta mitä en edes alunalkaenkaan aloittanut vaan osallistuin hupi mielessä, koska tuntui hyvältä aiheuttaa polemiikkia asiasta joka hiersi varsinkin yhtä äärinmäisen itsekeskeistä "pahvia", oma lääkitykseni on kunnossa eikä se aiheuta päässäni puuttumista jankutuksiin, jatkon pätkät sinulle ihmisen rumilistumalle. ............... LOPPU!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllä se vaan on jankkaamista kun ei yksi aloitus riitä vaan pitää monistaa useampaan otsikkoon. Suht. normaali tuonkin asian tunnistaa ja ymmärtää....mutta kun jossakin viiraa niin eihän se yhden otsikon kommentointi riitä...

    Onko tullu mielleen että se ei välttis oo kirjottajan vika jos on menny moneen kohtaan,virheitäkin sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei tarvitse taas kaukaa hakea kuka jankuttaa muka jankuttamisesta, aivoton typerys olet.

    Tutkitutahan nyt omatkin aivosi. ...ääliö..

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tutkitutahan nyt omatkin aivosi. ...ääliö..

    Miksi et vain haukku omalla rekatulla nikilläsi? Et uskalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Miksi et vain haukku omalla rekatulla nikilläsi? Et uskalla.

    Aika tuttu tuo sinunkin nikkisi on...tällä palstalla...heh heh hee....

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kylle se on jankuttamista kun pistää samat tekstit monen otsikon alle....tosi märkä pahvi.

    Märkä pahvi haisee pahalta

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Märkä pahvi haisee pahalta

    ...voi....kele...kuka näitä juttuja poistattaa...????

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    ...voi....kele...kuka näitä juttuja poistattaa...????

    Ai kuka...no sehän on se kääreliina49..

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ai kuka...no sehän on se kääreliina49..

    Häneenkin tehoo sätissä ruksi, ei tarvitse katsella yhtään pitempään.
    Käytä sitä mahdollisuutta, niin ei kiristä piposi.

    Ylläpistokset poistaa mitä tarpeelliseks näkee, valittajat valittaa.

    Äänestä

Luotsi-suomi24. voi tehdä miten tahtoo, silloin pelkkä ilmoitus riittää. Ettekö Te sitä tiedä? Kyllähän TE tiedätte jo toisenne ja luotsinne toimintatavat, vai kui?

Äänestä

Rankaisulaitos: suomi24. chat peruskeskustelussa luotsi uhkailee : aluksi vain nimimerkkiiin kohdistuvat toimenpiteet tai rajoitukset, hiljennys ja sitten poisto, kolmannella varmaan jalkapuu etusivulle. Kai TE tiedätte, miten sanotaan sätissä hyvääpäivää, ettei se loukkaa ketään. Ensiksi luetellaan ruksit ja sen jälkeen häiriköt.

Äitiiiiiiiii, tai luotsiiiiiiiiii
saa tulla pyyhkimään!!!!

Äänestä

Ois kyllä mukava olla chätissä, mutta kun siellä terrorisoi nuo sairaat nikinvaihtajat, jotka apinoi noita normaalinikkejä. Ei sitten muutkaan kehtaa sanoa mitään, kun se hyökkää samantyyppisellä nikillä. Sairasta !!!!

Äänestä
  • Ei nikinvaihtajat ole niitä pahimpia. Ne on kyllä muutama pieni luulotautisten piiri. Piirissä taitaa olla työnjako. Eräs katsoo ja piipittää, sitten toinen alkaa kolistelemaan ja kolmas kiekuu taustalla.

    Äänestä

  • Vipit kaikkein pahimpia.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ei nikinvaihtajat ole niitä pahimpia. Ne on kyllä muutama pieni luulotautisten piiri. Piirissä taitaa olla työnjako. Eräs katsoo ja piipittää, sitten toinen alkaa kolistelemaan ja kolmas kiekuu taustalla.

    Toi on niin totta, jos ei ole skitsofreniaa, niin tuossa huoneessa sen saa pian "tartuntatautina", lukee vaikka turun katjatarta, niin hän heti "tietää" kuka on vierailevan nikki, tai ainakin luulee tietävänsä.

    Äänestä

Onnellista Uutta Vuotta kaikille !!!

Äänestä

Suurin osa näistä on ylipainoisia ja sairaita jotka eivät kykene tai halua lähteä liikkumaan, sättiriippuvuus on osa heidän elämää

Äänestä
  • Kirjoitatko ehkä itsestäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kirjoitatko ehkä itsestäsi?

    Taisi osua ja hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Taisi osua ja hyvin.

    Mietin vaan, kun tunnut tietävän noin hyvin. Tiedät, vaikka et itse kuulukaan ko. ryhmään. Huomaatko?

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Mietin vaan, kun tunnut tietävän noin hyvin. Tiedät, vaikka et itse kuulukaan ko. ryhmään. Huomaatko?

    Osui se, jesssssssssssss!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Osui se, jesssssssssssss!

    Nyt olet ilkeä, ei pure minuun – näin pärjäät ilkeän ihmisen kanssa

    Äänestä

  • Tussulan Essi taitaa olla jonon ensimmäinen.

    Äänestä

Niinpä näytti 👍

Äänestä

Miksi tämä yksi perverssi saa jatkaa saalistustaan?" Alien" vaatii naisilta pikkuhousuja postitse, ei sinänsä mitään vakavaa, mutta hänen toimintansa on röyhkeää, naiset ja feikkinikit, olkaa varovaisia hän on taitava manipuloitsija, esittää aivan muuta kuin todellisuudessa on.

Äänestä
  • Cami myy pikkuhousuja alienille ja erilolle.

    Äänestä

Moikka moi, onko negatiivisuus valloillaan?

Äänestä

Suurin osa on puliukkoja ja uskoo olevan nainen,ei vitttu

Äänestä

En voi mitenkään ymmärtää tuollaista Lizziä ei jumalauta mikä iriootti.

Äänestä
  • Laita ruksi, kun menet huoneeseen ekana sille, sen jälkeen muut .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä paljon negatiivista kommenttia chat vanhemmista. Totta on, että siellä{kin] on välillä "outoja" jutustelijoita, mutta kyllä sieltä seasta löytyy ihan asiallisiakin juttu kavereita. Joskus jopa käy niinkin, että kehkeytyy virtuaalinen ystävyyskin.....Nautitaan kevään tulosta ja pidetään toisistamme huolta. Annetaan negatiivisten ajatusten ja sanomisten valua kevään purojen mukana kauas jonnekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu