Kukaan muu ei ole kimpussani kuin sinä ja suitsuttamassa köyhyyden onnea. Kukaan muu ei kirjoita näin:
"Tuossa on 2010'lle oppimista....
ja myös kaikille muille jotka "ostavat onnea" elämäänsä. Se ei onnistu"
Olet myös väärä mies siteeraamaan Jobsia, kun hän kuolinvuoteellaan sanoi näin:
"Siispä toivon että tajuat, kun sinulla on ystäviä, veljiä ja siskoja, joiden kanssa keskustelet, naurat, puhut, laulat, puhut pohjois-kaakko-itästä tai taivaasta ja maasta... tämä on todellista onnea!"
Minä olen aina sanonut että sillä ei ole mitään merkitystä missä olet, missä asut, millä ajat, minne menet ja mitä teet, vaan ainoastaan seuralla on merkitystä ja sillä että kaikilla on siinä hyvä olla ja ketään ei syrjitä eikä jätetä paitsioon.
Pidetään siis yhtä. Se on onnea se. Olen senkin sanonut täällä tuhat kertaa että jokin upea trooppinen ja puhdas sininen laguuni jollakin eksoottisella saarella ei ole yhtään mitään, jos sinulla ei ole kumppania, kaveria tai seuraa mukana. Se olisi todella surullinen paikka yksin. Kaunis edelleen, mutta surullinen.
Seuran pitää olla sellaista että se vie levottomuuden pois ja tuo rauhan. Jos seisot Kuopiossa vesisateessa hyvän kaverin kanssa odottamassa bussia, voittaa sen että ajelet yksin Ranskan Rivieralla Ferrarilla.
Rauha on minulle kaikki kaikessa. En kestä yhtään huutamista, enkä tykkää höseltämisestä, taivastelu, manaaminen, kauhistelu ja voivottelu on minulle aivan myrkkyä. Sellaisten ihmisten seurasta lähden varsin pian pois.
Asiat pitää valmistella siten ettei ne mene höseltämiseksi ja pitää varautua myös vastoinkäymisiin, niin ne eivät tule niin yllätyksenä. Vaikka mitä sattuisi, se on jo silloin tapahtunut ja sitä on täysin turha kiroilla tai voivotella. Opiksi voi ottaa mutta kiroilu ja manaaminen eivät auta mitään.
Olen opettanut lapsille aina että meillä ei vahingosta suututa, ei koroteta ääntäkään vaan todetaan että hups, on minullekin sattunut kaikenlaista että älä välitä.
Poikani ajoi polkupyörällä autoni kylkeen ja tuli itkien kertomaan. Kysyin että sattuiko suhun? -Ei sattunut. No sitten ei ole mitään hätää, peltiä saa aina uutta. Siitä lähdettiin mäkkärin kautta ostamaan uutta etuvannetta fillariin, eikä koko asiasta puhuttu enää koskaan.
Opetus numero kaksi lapsille on ollut että vanhoja vahinkoja ei tarvi muistella, eikä niistä pidetä lukua eikä saarnata. Lapset ei ole tyhmiä, he tajuavat asian itsekin ja kun heitä kohtelee tasavertaisena ja oikeudenmukaisesti, he uskaltavat puhua vanhemmilleen kaikesta pelkäämättä ja häpeilemättä.
Heitä ei tarvitse kiusata, pelotella eikä uhkailla, kuten Saarikarju kertoi isän tehtäviksi olla "paha poliisi"
Se tekee myös sen että lapset uskaltavat tulla vanhempanakin lähelle, koska me ollaan tiimiä aina. Poikani oli 23 viime vuonna kun kävi kylässä ja minä kävin Suomessa. Istuttiin mökin sohvalla jalat ristiin rastiin toistemme päällä ja puhuttiin aivan kaikesta.
Meillä on niin hyvä yhteys että se ei katso etäisyyttä. Ollaan aina yhdessä silti. Samaa verta.
Siinä on se ero että Jobs ei elänyt elinaikanaan kuten opetti. Minä olen ollut pois oravanpyörästä jo kohta 20 vuotta erittäin rennosti. Kaikessa tähdätään siihen ettei tule stressiä. Kelloon ei meidän perheessä herätä ikinä. Aurinko nousee ja jokainen nousee omaan tahtiin.
2010
"Tuossa on 2010'lle oppimista....
ja myös kaikille muille jotka "ostavat onnea" elämäänsä. Se ei onnistu"
Olet myös väärä mies siteeraamaan Jobsia, kun hän kuolinvuoteellaan sanoi näin:
"Siispä toivon että tajuat, kun sinulla on ystäviä, veljiä ja siskoja, joiden kanssa keskustelet, naurat, puhut, laulat, puhut pohjois-kaakko-itästä tai taivaasta ja maasta... tämä on todellista onnea!"
Minä olen aina sanonut että sillä ei ole mitään merkitystä missä olet, missä asut, millä ajat, minne menet ja mitä teet, vaan ainoastaan seuralla on merkitystä ja sillä että kaikilla on siinä hyvä olla ja ketään ei syrjitä eikä jätetä paitsioon.
Pidetään siis yhtä. Se on onnea se. Olen senkin sanonut täällä tuhat kertaa että jokin upea trooppinen ja puhdas sininen laguuni jollakin eksoottisella saarella ei ole yhtään mitään, jos sinulla ei ole kumppania, kaveria tai seuraa mukana. Se olisi todella surullinen paikka yksin. Kaunis edelleen, mutta surullinen.
Seuran pitää olla sellaista että se vie levottomuuden pois ja tuo rauhan. Jos seisot Kuopiossa vesisateessa hyvän kaverin kanssa odottamassa bussia, voittaa sen että ajelet yksin Ranskan Rivieralla Ferrarilla.
Rauha on minulle kaikki kaikessa. En kestä yhtään huutamista, enkä tykkää höseltämisestä, taivastelu, manaaminen, kauhistelu ja voivottelu on minulle aivan myrkkyä. Sellaisten ihmisten seurasta lähden varsin pian pois.
Asiat pitää valmistella siten ettei ne mene höseltämiseksi ja pitää varautua myös vastoinkäymisiin, niin ne eivät tule niin yllätyksenä. Vaikka mitä sattuisi, se on jo silloin tapahtunut ja sitä on täysin turha kiroilla tai voivotella. Opiksi voi ottaa mutta kiroilu ja manaaminen eivät auta mitään.
Olen opettanut lapsille aina että meillä ei vahingosta suututa, ei koroteta ääntäkään vaan todetaan että hups, on minullekin sattunut kaikenlaista että älä välitä.
Poikani ajoi polkupyörällä autoni kylkeen ja tuli itkien kertomaan. Kysyin että sattuiko suhun? -Ei sattunut. No sitten ei ole mitään hätää, peltiä saa aina uutta. Siitä lähdettiin mäkkärin kautta ostamaan uutta etuvannetta fillariin, eikä koko asiasta puhuttu enää koskaan.
Opetus numero kaksi lapsille on ollut että vanhoja vahinkoja ei tarvi muistella, eikä niistä pidetä lukua eikä saarnata. Lapset ei ole tyhmiä, he tajuavat asian itsekin ja kun heitä kohtelee tasavertaisena ja oikeudenmukaisesti, he uskaltavat puhua vanhemmilleen kaikesta pelkäämättä ja häpeilemättä.
Heitä ei tarvitse kiusata, pelotella eikä uhkailla, kuten Saarikarju kertoi isän tehtäviksi olla "paha poliisi"
Se tekee myös sen että lapset uskaltavat tulla vanhempanakin lähelle, koska me ollaan tiimiä aina. Poikani oli 23 viime vuonna kun kävi kylässä ja minä kävin Suomessa. Istuttiin mökin sohvalla jalat ristiin rastiin toistemme päällä ja puhuttiin aivan kaikesta.
Meillä on niin hyvä yhteys että se ei katso etäisyyttä. Ollaan aina yhdessä silti. Samaa verta.
Siinä on se ero että Jobs ei elänyt elinaikanaan kuten opetti. Minä olen ollut pois oravanpyörästä jo kohta 20 vuotta erittäin rennosti. Kaikessa tähdätään siihen ettei tule stressiä. Kelloon ei meidän perheessä herätä ikinä. Aurinko nousee ja jokainen nousee omaan tahtiin.
2010
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ahdistaako onko elämäsi vaikeaa, mikä lienee syynä kun noin hatuttaa.
Minä olen täydellisyys kaikessa ja siksi minulla on oikeus arvostella sinua kaikesta.
2010