Perussuomalaisten vaalivoitto voi nostaa korkoja

Nordean mukaan perussuomalaisten vaalivoitto voi huoletuttaa kansainvälisiä sijoittajia ja johtaa korkojen nousuun Suomessa. Jokaisen asuntovelallisen kannattaa nyt todella miettiä, ketä äänestää.
37130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kun Lulusta tulee valtiovarainministeri, niin korot vaan laskee!

Äänestä
  • Lulu ei tähän voi vaikuttaa minkään vertaa. Paras olisi, jos ymmärtäisi pysyä pois julkisuudesta.

    Äänestä

Nordea voisi kertoa, mikä on valtionvelan korkojen kokonaismäärä, jos punavihreät jatkavat velanottoa

Äänestä
  • Wahlroos kertoi jo aikoja sitten, että nykyisellä politiikalla Suomessa jää ”pää” vetävän käteen. Olisiko kannattanut uskoa.

    Äänestä

  • "Nordea voisi kertoa, mikä on valtionvelan korkojen kokonaismäärä, jos punavihreät jatkavat velanottoa"

    Suomen luottoluokitus voi jo loppuvuodesta laskea ja se jos mikään nostaa jyrkästi korkoja.

    Äänestä

Eihän persut edes tykkää korkeista koroista.

Äänestä

Minä olen huolissani, ei pysty maksamaan yhtään enempää.

Äänestä

Nordea heh heh.

Äänestä

Lulu ratkaisee valtiovarainministerinä korko-ongelmat tuota pikaa, äänestä Lulua!

Äänestä

Olipa hyvä, että avauksessasi muistit sanan "voi". Nimittäin maailmassa "voi" todella tapahtua mitä vain. On yksi melko varma tilanne, jossa sanan "voi" pystyy jättämään pois. Se on tilanne, jossa demarit voittaisivat vaalit. Tällöin voitaisiin sanoa "Verot nousevat varmasti", ei verot voivat nousta. Lisäksi todettaisiin, että nykyinen epäoikeudenmukaisuus jatkuu varmasti ja suomalaisella menee varmasti huonommin.

Äänestä
  • Maailmalla ollaan eniten huolissaan väestöpolitiikastamme. Persut lopettavat maahanmuuton vaikka juuri sitä tarvitsemme kipeimmin saadaksemme Suomeen uutta kasvua.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Maailmalla ollaan eniten huolissaan väestöpolitiikastamme. Persut lopettavat maahanmuuton vaikka juuri sitä tarvitsemme kipeimmin saadaksemme Suomeen uutta kasvua.

    Siivoojilla ja wolttikuskeilla ei kasva ku porvarin maha.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Siivoojilla ja wolttikuskeilla ei kasva ku porvarin maha.

    Mistä ne porvarin mahan ovat saaneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Maailmalla ollaan eniten huolissaan väestöpolitiikastamme. Persut lopettavat maahanmuuton vaikka juuri sitä tarvitsemme kipeimmin saadaksemme Suomeen uutta kasvua.

    Nyt taitaa olla puurot ja vellit sinulla sekaisin. Jos et tiedä....Suomessa on lähes 40000 maahanmuuttajaa työttömänä. Vihervassarihallitus vahvistettuna kepulla onnistui työllistämään ehkä muutaman sata ihmistä. Jos lasket mitä täällä oleskelevien ylläpito tulee maksamaan, huomaat varmaan nopeasti, että yhtälö on jo nykyisellään mahdoton. Ongelma on siinä, että täällä ei ole tehty mitään todellista 340000 kotoperäisen työttömän eikä 40000 maahanmuuttajan työllistymiseksi. Minulla on oma käsitys miksi ei ole tehty, mutta nyt kyllä kuulisin mielelläni sinun kantasi asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nyt taitaa olla puurot ja vellit sinulla sekaisin. Jos et tiedä....Suomessa on lähes 40000 maahanmuuttajaa työttömänä. Vihervassarihallitus vahvistettuna kepulla onnistui työllistämään ehkä muutaman sata ihmistä. Jos lasket mitä täällä oleskelevien ylläpito tulee maksamaan, huomaat varmaan nopeasti, että yhtälö on jo nykyisellään mahdoton. Ongelma on siinä, että täällä ei ole tehty mitään todellista 340000 kotoperäisen työttömän eikä 40000 maahanmuuttajan työllistymiseksi. Minulla on oma käsitys miksi ei ole tehty, mutta nyt kyllä kuulisin mielelläni sinun kantasi asiaan.

    Duunarin osuus bruttokansantuotteesta on liian pieni. Työllistämistyöt ovat lähinnä jotain puunhalausta 9 euron bussirahalla, eikä ketään huvita maksaa kunnon työllistämistyöpalkkaa koska rahat täytyy saada itselle. Lisäksi suuren osan kakusta vetää järjettömän kokoinen julkinen sektori lähinnä siis virkamiehet. On virkamiestä kehitysmanageria ja projektikoordinaattoria torin jokaiselle kulmalle. Eikä ollenkaan huonolla palkalla ollaanhan sitä korkeakoulutettuja. Vuorotteluvapailla monen tonnin ansiosidonnaisella lomaillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Siivoojilla ja wolttikuskeilla ei kasva ku porvarin maha.

    Porvarit ei voittojaan syö,
    vaan laajentaa toimintaansa halua rikastua enemmän ja työllistää lisää ihmisiä.

    Itse työllistän yli 40 henkeä kahdessa yrityksessä, enempää ei näillä sosiaalidemareiden ehdoilla kannata työllistää koska kulut kasvaa 50 hengen kohdalla aivan liikaa.

    Äänestä

Ymmärrän hyvin, jos ulkomaiset sijoittajat pitävät perussuomalaisten vaalivoittoa riskinä.

Äänestä
  • Kyllä se on katastrofi eikä mikään riski. Käytännössä askel Pohjois- Korean suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kyllä se on katastrofi eikä mikään riski. Käytännössä askel Pohjois- Korean suuntaan.

    Juu, nythän Suomelle on 20 miljardia jo maksettavaa Eu:lle. Kiitos vihervasemmistohallituksen ja varsinkin kansainvälisen tähden Sanna Marinin. Miten nämä kehitysmaasta tuodut siivoojat ja wolttikuskit niitä sitten maksavat kun saavat osan tuloistaan kelalta. Se on yhtälö jota järkeni ei lunasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Juu, nythän Suomelle on 20 miljardia jo maksettavaa Eu:lle. Kiitos vihervasemmistohallituksen ja varsinkin kansainvälisen tähden Sanna Marinin. Miten nämä kehitysmaasta tuodut siivoojat ja wolttikuskit niitä sitten maksavat kun saavat osan tuloistaan kelalta. Se on yhtälö jota järkeni ei lunasta.

    Niille kuuluisikin maksaa palkkaa jolla elää. Eli meidän tulee palata kakun jaossa niin vuoteen 1985-2000. Sen jälkeen kakku on alkanut jakaantua sairaasti siten että rahat ovat menneet hyvätuloisille jotka ovat ulkoistaneet suuren osan palkanmaksusta valtiolle ja joka sen seurauksena velkaantuu. Toisin sanoen olisi palattava hyvinvointivaltioksi jälleen.

    Äänestä

Tuolloin demarista tuli kapitalisti. Lipponen tappoi hyvinvoinnin Filatovimme säesti.

Äänestä

𝐉𝐨𝐬 𝐬𝐮𝐨𝐦𝐞𝐧 𝐯𝐞𝐥𝐚𝐧𝐨𝐭𝐭𝐨 𝐭𝐚𝐬𝐚𝐚𝐧𝐭𝐮𝐮 𝐣𝐚 𝐯𝐚̈𝐡𝐞𝐧𝐞𝐞, 𝐤𝐨𝐫𝐨𝐭 𝐥𝐚𝐬𝐤𝐞𝐞 𝐡𝐲𝐯𝐢𝐧 𝐧𝐨𝐩𝐞𝐚𝐬𝐭𝐢.

𝐄𝐢𝐤𝐨̈𝐬 𝐤𝐨𝐤𝐨𝐨𝐦𝐮𝐬 𝐣𝐚 𝐏𝐞𝐫𝐬𝐮𝐭 𝐚𝐢𝐣𝐨 𝐯𝐚̈𝐡𝐞𝐧𝐭𝐚̈𝐚̈ 𝐯𝐞𝐥𝐚𝐧𝐨𝐭𝐭𝐨𝐚 𝐣𝐨𝐭𝐞𝐧 𝐤𝐨𝐫𝐤𝐨𝐣𝐞𝐧 𝐩𝐢𝐭𝐚̈𝐢𝐬𝐢 𝐥𝐚𝐬𝐤𝐞𝐚.

𝐉𝐨𝐬 𝐯𝐢𝐞𝐥𝐚̈ 𝐨𝐭𝐞𝐭𝐚𝐚𝐧 𝐯𝐞𝐥𝐤𝐚𝐚 𝐤𝐨𝐫𝐤𝐨𝐤𝐮𝐥𝐮𝐢𝐡𝐢𝐧 𝟑 𝐦𝐢𝐥𝐣𝐚𝐫𝐝𝐢𝐚 𝐣𝐚 𝐦𝐮𝐢𝐡𝐢𝐧 kuntien valriontukeen, kehitystukeen ulkomaille yms. 𝟔 𝐦𝐢𝐥𝐣𝐚𝐫𝐝𝐢𝐚, 𝐨𝐧 𝐨𝐝𝐨𝐭𝐞𝐭𝐭𝐚𝐯𝐢𝐬𝐬𝐚 𝐬𝐮𝐨𝐦𝐞𝐞𝐧 𝐤𝐨𝐫𝐤𝐞𝐚 𝐤𝐨𝐫𝐤𝐨𝐤𝐚𝐧𝐭𝐚.

Äänestä

Persuilla on turha pelotella, järkiporukkaa.

Silloin kun Lipponen oli pääministerinä saivat tunarit pudotettua eläkeläisten eläkettä taittamalla indeksin.
Entäpä Darja F? Pistipä työttömyysministerinä ollessaan työttömät melkeinpä pakkotyöhön.
Kumpikin perusteli valtiontalouden huonovointia.

Entäpä nyt, Sanna hankki hitosti velkaa lisää eikä vieläkään hänen mukaansa ei pitäisi olla ongelmia.

Äänestä
  • Purralla ja Ranteella menee miljoonat ja miljardit sekaisin eikä siitäkään ole oikein selkoa, vaativatko persut kiky-leikkausten korvaamista palkansaajille. Purra vaatii Eu-eroa, ellei ole itse hallituksessa, jossa voisi edistää asiaa. Persut on aika vaikeasti ymmärrettävää porukkaa.

    Äänestä

  • Sanna hankki valtavasti velkaa vaikka peloiteltiin jo viimeinen vuosi ja kerrottiin korkojen nousevan.

    Sanan ei välittänyt.
    Ja mihin ne menivät, suuri osa kunnille ilman pätevää syytä valtionosuuksina. Meidänkin kunta osti kunnan pampulta lisää suojelumaata.
    Suuri osa meni yrityksiin, kun keksi lajentaa verkkokaupaksi sai 100 000 e kevyesti vaikka tekijä olisi ollut hyvä kaveri.
    Tietysti on annettu myös ulkomaille niin kallista lainarahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Purralla ja Ranteella menee miljoonat ja miljardit sekaisin eikä siitäkään ole oikein selkoa, vaativatko persut kiky-leikkausten korvaamista palkansaajille. Purra vaatii Eu-eroa, ellei ole itse hallituksessa, jossa voisi edistää asiaa. Persut on aika vaikeasti ymmärrettävää porukkaa.

    Jos kiky maksut menisivät tällaisena aikana työnantajalle, moni pienempi yritys kaatuisi. Suurempi laittaisi joukkoirtisanomisia. Siinä jäisi moni työttömksi.
    oliosiko se hyvä asia.

    Itse ollaan oltu jo neljännessä polvessa yrittäjiä ja niin lapsetkin jatkaa. Alat kyllä muuttuu, isoisä ja isä apteekkaria , itse autokauppias ja korjaamon pitäjä. Kaikki lapset IT alan konsultteja ja yrityssaneeraajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos kiky maksut menisivät tällaisena aikana työnantajalle, moni pienempi yritys kaatuisi. Suurempi laittaisi joukkoirtisanomisia. Siinä jäisi moni työttömksi.
    oliosiko se hyvä asia.

    Itse ollaan oltu jo neljännessä polvessa yrittäjiä ja niin lapsetkin jatkaa. Alat kyllä muuttuu, isoisä ja isä apteekkaria , itse autokauppias ja korjaamon pitäjä. Kaikki lapset IT alan konsultteja ja yrityssaneeraajia.

    It alan konsultit eivät saneeraa yrityksiä.

    Äänestä

  • Ei ollut pakkotyötä vaan mielekästä tekemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    It alan konsultit eivät saneeraa yrityksiä.

    Satusetä mokasi.

    Äänestä

Se nyt vaan on rumaa valehdella äänestäjille. Persut joutuvat tämän vielä maksamaan.

Äänestä
  • Hjallis on ainoo rehellinen politiikko. Mutta kaikki hänen laukomansa totuudet eivät suinkaan ole totta muuten kuin hänen päässään.

    Äänestä

Ensi viikolla asuntolainan koron tarkistus, vähän huolestuttaa...

Äänestä

Perussuomalaisten äänestäminen on muutenkin haitaksi suomelle:

- muukalaisvihainen retoriikka voi vahingoittaa Suomen kansainvälistä mainetta ja vetovoimaa. Ulkomaisten yritysten investoinnit voivat vähentyä, koska ne eivät halua olla tekemisissä maan kanssa, joka on tunnettu rasismista ja muukalaisvihasta. Tämä voi johtaa talouden hidastumiseen ja vähemmän työpaikkojen luomiseen.

- maahanmuutto voi tuoda monia taloudellisia etuja, kuten työvoimaa, osaamista ja innovaatioita. Jos muukalaisvihaiset puolueet ovat vallassa, he saattavat tehdä maahanmuuton hankalammaksi tai jopa estää sen kokonaan. Tämä voi rajoittaa työvoiman ja osaamisen saatavuutta, mikä voi hidastaa talouskasvua ja johtaa suurempaan työttömyyteen.

- muukalaisvihainen puolueiden tukeminen voi aiheuttaa epävakautta ja epävarmuutta taloudessa. Esimerkiksi, jos muukalaisvihainen puolue on hallituksessa, se voi luoda epävarmuutta liiketoiminnan ja talouden suunnittelun suhteen, mikä voi estää yrityksiä investoimasta Suomeen ja hidastaa talouskasvua.

Äänestä
  • No onko ruotsin ulkomaalaiset investoinnit nyt sitten tyrehtyneet? Tai Tanskan.

    Äänestä

Harmi, kun puuttuu tarpeeksi äärioikeistolainen vaihtoehto niin puolueista kuin ehdokkaistakin.

Demulien holtiton talouspolitiikka uhkaa ajaa koko Suomen konkurssiin.

Äänestä
  • Hitto missasin vaalit. Heräilin vasta äskön pämppäsinneilen kuuteen. Olisin persuja äänestelly.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Hitto missasin vaalit. Heräilin vasta äskön pämppäsinneilen kuuteen. Olisin persuja äänestelly.

    Hei. Ehdit vielä äänestämään, kun kiirehdit. Mutta ole itsellesi rehellinen ja äänestä vasemmistoa, kun heitä kannatatkin. Puolueella menee niin heikosti, niin todellakin tarvitsevat jokaisen äänen joka on saatavissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nordean mukaan perussuomalaisten vaalivoitto voi huoletuttaa kansainvälisiä sijoittajia ja johtaa korkojen nousuun Suomessa. Jokaisen asuntovelallisen kannattaa nyt todella miettiä, ketä äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu