Äänekoskella koulurakentamiseen on käytetty ja käytetään valtavasti rahaa. Kuitenkin oppilasmäärä n. puoliutuu jatkossa. Suomeksi se tarkoittaa, että me emme tarvitse nykyisiä rakennuksia lukio ja kaksi yläkoulua vaan nuoret mahtuvat helposti kahteen rakennukseen.
Myös opettajien määrä tippuu. Tulevaisuudessa esim. lukio ei tarjoa riittävästi töitä läheskään kaikille vaan opettajat joutuvat tekemään töitä sekä lukiossa että peruskoulussa.
Tästä on syytä aloittaa keskustelu viimeistään seuraavien kuntavaalien alla.
Ps. myös liikuntatilat esim. uimahallit on otettava mukaan keskusteluun. Raha tulee olemaan kova konsultti, jos ei uskalleta tehdä päätöksiä.
Myös opettajien määrä tippuu. Tulevaisuudessa esim. lukio ei tarjoa riittävästi töitä läheskään kaikille vaan opettajat joutuvat tekemään töitä sekä lukiossa että peruskoulussa.
Tästä on syytä aloittaa keskustelu viimeistään seuraavien kuntavaalien alla.
Ps. myös liikuntatilat esim. uimahallit on otettava mukaan keskusteluun. Raha tulee olemaan kova konsultti, jos ei uskalleta tehdä päätöksiä.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Heh "Koulumäkikeskustelija" päässyt lomille suljetulta osastolta. Muutama kuukausi olikin hiljaista 😂
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17801940m
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
se joka ei oo äänekäs
Yläkoulun ikäluokat puolituvat tulevaisuudessa. Seurauksena Suolahden Yläkoulu laitetaan kiinni.
Ei oppilaita ei seiniä.
Vuosiluokat tippuvat noin puoleen nykyisestä.
Miksi jatketaan suuria remontteja turhiin tiloihin?
Heheheee, sinä nimetön puskista huutelija taidat olla tämän asian asiantuntija 😂
Naureskele vain, mutta pian ihmetellään miksi nämä remontit tehtiin.
Kyllä hyvä kysymys?
Kun tiedetään oppilasmäärien väheneminen rakennetaan velkarahalla lisää tiloja.
Eihän tuossa ole mitään järkeä?…
Esimerkki:
https://www.aanekoski.fi/files/perusinfo/Vaestotilasto_ennakko_30.6.2012.pdf
Kaikki on siis hyvin, jos kestetään katovuodet.
Kymmenvuotta vanhoja tilastoja.
Äänekosken oppilasennuste on todella huono. Oppilasmäärä putoaa puolella nykyisestä kymmenessä vuodessa.
Lukion oppilasmäärä romahtaa.
Muualla lukiot erikoistuvat jo kovaa vauhtia houkutellakseen oppilaita.
Äänekoskella ei tehdä muuta kuin keskustellaan Suomi 24 :llä ja lisää kouluja rakennetaan velkarahalla.
Äänekoski ei nykyisellä Ilmiöllään ketään houkuttele asumaan Äänekoskelle.
Tiet ja kadut niin huonossa kunnossa että paljonko lienee korjausvelkaa ,mutta kouluja vain rakennetaan vaikka oppilaat ja opiskelijat loppuvat.
Hölmöläisten kaupunki.
Äänekosken lukio on jo erikoistunut. Ota selvää ennenkuin möliset täällä.
Seuraavien kunnallisvaalien alla asia nousee keskusteluun.
Luotaantyöntävä savolaispersoona iski jälleen 😂
Työtön opettaja täällä huutelee nimettömänä. Et sinä opettajan hommia saa. Kyllä sinut tiedetään.
Toinen kouluista kiinni ja molemmat rehtorit kilometritehtaalle.
Heheheheee 😂😂😂 Täällä se paras asiantuntija huutelee ja purkaa pahaa oloaan nimettömänä 😁😁😁
Mistä sinulla on paha olo? Olet mielestäsi johtaja ja kuulet kaupan kassajonossa naurua?
Säälittävää tekstiä sinulta. Olet näköjään päässyt suljetulta osastolta lomille. Pitkään täällä olikin hiljaista. No mölise täällä vaan ja pura paha olo, kyllä tähän maailmaan meteliä mahtuu 😁😁😁
Et sinä sitä opettajan vakituista työpaikkaa tule koskaan saamaan. Se on hyvä. Olisi karmeaa, jos opettaisit lapsiamme.
Ainakin väkeä joutuu pois.
Tuon perusinfon mukaan minä en tekisi tuollaisia päätelmiä kun tasaista 20 000 asukasta on ollut eikä mitään kohtuutonta romahdusta ole oletettavissa.
Romahdus tulee sen näkee syntyneistä lapsista ikäluokat pienevät rajusti.
Kyllä ihmettelen näitä Äänekosken ylisuuria kouluremonttia joita tehdään velkarahalla.
Oppilas ennuste on todella surkea.
Kaupungin tilinpäätös miljoonia alijäämäinen asukasluku laskeva.
Sama suunnitellaan Suolahden uimahallin remonttia.
Tämän kokoisessa kaupungissa yksi uimahalli riittää joten Suolahden uimahalli kiinni niinkuin aikoinaan on sovittu.
Esimerkillistä on panostaa kouluihin ✋️
Ei kai ylisuuria kouluja pidä velkarahalla rakentaa jos ne oppilasennusteen mukaan jäävät vajaa käytölle muutaman vuoden kuluttua.
Sehän tarkoittaa ,että kohta ollaan Hietama ,Konginkankaan ja Sumiaisten kouluja lakkauttamassa.
Tämä taas näiden taajamien alasajoa lopullisesti.
Täyttä höpinää 😂😂😂
Kerro mihin kaikkia nykyisiä kouluja tarvitaan lapsiluvun ollessa puolet tämänpäiväisestä?
Äänekoski investoinut kouluihin, myös esim. Koiviston kyläkouluun. Esimerkillistä!
Suurelta osalta hukkainvestointeja.
Mihin piakkoin n. 100 oppilaat lukio tarvitsee kaikkia tilojaan?
Lukio on jo nyt monitoimikäytössä. Illalla sitä käytetään monenlaiseen harrastamiseen.
95% tiloista on illalla tyhjänä.
Liikuntasalilla on käyttöä. Päivällä muilla tiloilla. Hienot ja toimivat tilat 👌
Tällä hetkellä päivällä riittää käyttäjiä. Muutaman vuoden päästä tilanne on toinen.
Päättäjille erityiskiitokset satsauksista Äänekosken kouluihin. Ei ole sisäilmaongelmia.
Tänään oli Sisä-Suomen lehdessä tulevaisuuden kuva Äänekosken kouluista ja oppilasennusteista.
Millähän tämä kaikki ylläpidetään. rakennetaan uusiakouluja velaksi pidetään kunnossa vanhat ,maksetaan velkaa ja velankorkoja , jotka nousevat koko ajan. Samaan aikaan asukkaat vähenevät ja huoltosuhde kasvaa.
Lapsemme ja nuoremme ansaitsevat terveet, nykyaikaiset tilat 😊
Totta. Tosin siinä voisi miettiä mikä yläkoulu laitetaan kiinni tyhjäkäynnin välttämiseksi.
Tarvitaan yksi Suolahdessa ja yksi Äänekoskella.
Tarvitaan vaikka tulee aika, jolloin yläkoululaisia ei ole edes yhden koulun verran?
Laitappas Äänekosken oppilasennusteet tänne kun tunnut olevan asiantuntija 🤣🤣🤣
Katso vuosittain syntyneet. Pahimpana vuonna n. 100.
Sinä irvailet vaikka et näyt tietävät mitään?
Lue Sisä-Suomen lehdestä siinä oli hyvät taulukot oppilaennusteesta.
Oppilasennuste on heikko ja Koulumäen koulua laajennetaan ,tehdään miljoonia maksava uusikoulu velkarahalla ja talous alijäämäinen asukasluku laskee koko ajan.
Onko järkee vai ei
Minkä päivän lehti?
Aivan höpö puhetta aloitus,maahanmuuttajille tarvitaan kouluja. Mistä muuten saadaan uusia osaajia? Oma väki ei enää riitä työvoimaksi.
Maahanmuuttajat eivät tänne jää.
Kaupunki elää velaksi ja samaan aikaan oppilaitoksiin tehdään remontteja, jotka ovat pitkällä tähtäimellä turhia.
Tietävätkö meidän valtuutetut, missä mennään?
Kyllä rahaa riittää. Korotetaan veroja, jos alkavat vähetä.
Vaikka valtiolta tulisi vuodessa 3,5 miljoonaa vähemmän niin veroja voidaan helposti korottaa vastaava määrä.
Tuo summa on pelkästään peruskoulua koskeva. Varhaiskasvatus ja lukio päälle niin tuskin 5 miljoonaa vuodessa riittää.
Laita nyt niitä pyytämiäni oppilasmääräennusteita 😂
Lue viikon Sisä-Suomen lehti. Siinä on aiheesta iso artikkeli.
Linkki:
https://www.sisasuomenlehti.fi/paikalliset/5900511
Kiitos lehdelle. Joko loppuu asiasta huolestuneiden hulluksi kutsuminen?
Lehden luvuissa ei edes näy vuosien päässä olevat kaikkein huonoimmat luvut.
Mahtuvatko jatkossa lapset yhteen yläkouluun ja lukion tiloihin?
Mitään kouluja ei laiteta kiinni. Nostetaan vain veroja.
Härskiä
Nykyiset päättäjät ovat silloin eläkkeellä ja todennäköisesti asustelevat muualla kuin Äänekoskella. Ovat kuitenkin saaneet sulan hattuunsa jokainen jostain rakennushankkeesta. Samoin kuin Kinnunen sai mukulakivikadustaan joka todella ainutlaatuinen ja ylistetty muistaminen äänekoskelaisille. Ei hänkään jäänyt tänne kuljeksimaan autioituvaan kaupunkipahaiseen.
Vähän samanlaista keskustelua tarvitaan terveysasemien tarpeellisuudesta. Ei täällä kohta tarvita tai ei ole varaa kuin yhteen terveysasemaan. Aina minä muistan tuon Suolahden vasemmistoliittolaisten esityksen, kuntaliitoksen jälkeen muistaakseni: uusi terveysasema tulee saada Suolahteen, vaikka Äänekosken pääterveysasema oli elinkaarensa päässä. Sittenpä alettiin suunnitella ihan uutta terveysasemaa kunnes huomattiin tai älyttiin hankkeesta luopua, kun rahaa ei kerta kaikkiaan ollut. Sitten suunniteltiin uutta terveysasemaa vanhaan rakennukseen. Ja sekin maksoi hunajaa. Kuinkahan vajaalle senkin käyttö on mahtanut jäädä ja kohta loppuu senkin aseman käyttö, kun vanhukset kuolee. Tämä maakunta sote tuskin on halukas ostamaan Suolahden tai Konginkankaan asemia. Jotta miettimisen paikka on noissakin rakennuksissa.
Eikös meillä jo ole vain yksi terveysasema?
Uusi terveysasema...missäs se vanha on??
Kyllä voisi vähän jo päivittää tietoja muuallekin kuin nettiin.
Varasin koronarokoteajan netistä ja se antoi mahdollisuuden ottaa rokote Suolahden terveysasemalta.Varasin ajan ja googlemapsista etsimään Suolahden terveysasemaa.No eihän se ollut siellä mihin neuvoi ettei muuta kuin soittaen Äänekosken infoon että mistä saa Suolahdesta rokotteen. Eipä siellä tiedetty neuvoa ettei muuta kun jalkaannu kyselemään missähän se mahtaa olla.
Sain neuvon että etsi opaste jossa puhutaan mielenterveydestä ja sieltähän se pistospaikka löytyi....voi hyvä jumala sentään.
Äänekoskella on urheilutiloja joka notkossa, vaikka harrastajia on vain kourallinen. Pankkari purkuun. Kiitos
Koiviston koulua ei tulla lakkauttamaan ainakaan 50v sillä se on ihan vasta rakennettu.
Toki koulut tarvitaan, vaikka ei olisi lapsia.
Seiniä tarvitaan opettajia voi vähentää.
Tällä paikkakunnalla tehdäänkin remontteja remontteja uutta uutta. Rahaa palaa. Rakennuksia tyhjillään. Niihin ei sitten osata satsata. Sitten ihmetellään kun rahaa menee. Jatkuvaa pas.... aa
Kyllä kaupungin talousjohtajallakin on jonkinlainen vastuu ,vai onko hän jonkun toisen käskyvallassa eikä uskalla avata suutaan?