Tukiperhe asiaa...

Haluaisin kysellä onko kukaan useamman tukilapsen perhe?Käykö kenelläkään lapsia useina viikonloppuina ja vielä eri perheistä?Meillä on sijaislapsi määrä lain mukaan täynnä ja silti rakkautta ja syliä riittäisi,joten ajateltiin tukilapsia?Kiitos vastauksista ja jaksamista biovanhemmille ja sijaisvanhemmille.
181698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Meillä on ollut kolmesta eri perheestä lapset viikonloppuja viettämässä ja aika hyvin on toiminut, mutta ihan heti en näkisi tukisuhteen palvelevan tarkoituksen mukaisesti teidän tilanteessa.
Mikäli lapsiluku on täysi sijaislasten osalta, niin kyllä nämä tukilapset haluavat ja nimenomaan tarvitsevat sitä omaa rauhaa ja huomiota.
Tästä olen keskustellut juuri lasten vanhempien ja sossujen kanssa, he kaikki olivat sitä mieltä jotta pohja menee pois jos tehtaillaan liikaa lapsia kerralla saman katon alle, vaikkakin rakkautta riittäisikin.
Meillä ainakin tukilapset ovat toinen toisilleen todella mustasukkaisia meistä ja se aiheuttaa sen, ettei heitä ainakaan kovin usein viitsi samaan aikaan ottaa.
Muutenkin menee todella helposti meillä hösseliksi, koska kaikilla on käytös ongelmia ja vilkkautta.
Mutta tietysti kaikilla perheillä on omat tilanteensa ja en voi sanoa, etteikö teillä toimisi.
Itse vaan olen sitä mieltä, ettei se hösellyt mikä meillä syntyy ole hyväksi kenellekään.

Äänestä

ja siitä huolimatta tuntuu, että viikonloput käyvät vähiin eikä ns. vakiperheelle ole yhtään omaa viikonloppua. Sijoitetut tapaavat vanhempiaan viikonloppuisin ja tapaamiset eivät välttämättä ole samana viikonloppuna. Tukiperhelapsi kaipaa toisia lapsia ja hän tuleekin aina silloin, kun kaikki muut lapset ovat paikalla. Joskus haluamme viettää viikonlopun ihan rauhassa; eli vain me ja pitkäaiseen sijoitukseen tulleet lapset.

Meille sopii tämä systeemi ja tässä tukiperhelapsi saa kaipaamansa huomiota ja me saamme välillä "hengähtää". Lapsetkin kaipaavat joskus rauhaa ja ovat onnellisia, kun on ihan "tavallinen viikonloppu". Eli ei tapaamisia eikä ylimääräisiä lapsia.

Äänestä
  • Olemme toimineet useamman vuoden sijais- sekä tukiperheenä.
    Minulla on myös sellainen näkemys, että nämä nykypäivän tukiperhettä tarvitsevat lapset tarvit-
    sevat kovasti huolenpitoa sekä rakkautta. Tarkoitan siis sitä, ettei tulisi mieleenkään ottaa niitä useampia. Yritän tankata heille rakkautta ja huolenpitoa, niinä viikonloppuina, kun ovat meillä. Meille yritettiin myös lisää lapsia tukisuhteeseen, mutta sanoin ei, koska mielestäni nämä entiset eivät saisi sitä mitä tarvitsevat.

    Äänestä

meillä oli pohjalla pitkäkestoinen tukiperhesuhde, kun ensimmäinen pitkäaikainen sijaislapsi tuli.

jo silloin hesan sos. toivoi, että lopettaisimme tukiperheenä olon, mutta jatkoimme vielä koska perhe tarvitsi apua ja takana oli pitkä tukisuhde.

kun kakkosta alettiin sijoittamaan, tuli luopuminen tukilapsista ehdottomana vaatimuksena.

kyseessä on juuri jaksamisen rajat. sillä uudet lapset omine omituisinekin tapoineen rikkoo perheen rytmin ja siinä on varsinkin juuri sijoitetun pitkäaikaisen vaikea pärjätä.

näin siis meillä.

jos teillä tilanne on suvantovaiheessa, eikä mitään kriisinpoikasta tulossakaan, niin vapaille viikonlopuille voi toki tarjoutua ottamaan uusia tukilapsia.

mutta oletko tosiaan jutellut asiasta myös jo olemassaolevien lasten kanssa? meilläkin toivotaan joskus vain aikaa olla ihan itseksemme. ilman tapaamisia, ilman kaverikyliä, ilman hässäkkää.

kuuntele toki lastenkin mieltä!

Äänestä

Meillä on perheessä kolme biolasta, kolme sijaisperhelasta ja tukisuhteessa käy kahdesta eri perheestä yhteensä kolme lasta.
Välillä maidän tilanne oli sellainen että meillä oli yksi sijoitus ja kahdeksan tuki lasta tosin neljästä eri perheestä.
Eli vaihtelevasti olemme voineet pitää.
Meillä on jotenkin niin hyvä porukka, että kaikki tulee toimeen kaikkien kanssa ja meiltä irtoaa aikaa ja halua touhuta lasten kanssa vaikka heitä on useampiakin.
Se on niin monista asioista kiinni miten kukakin haluaa.

Äänestä
  • miksi joku ottaa noin monta tukilasta? Ei tule mieleen kuin että rahan takia. Yhtä ei kannata ottaa, kaksikin on vielä vähän tuloa joten nälkä kasvaa syödessä ja sitten rohmutaan niitä lapsia monesta perheestä mahdollisimman monta.

    Ei kuullosta hyvältä! joku raja siinä pitäs olla.

    Äänestä

  • herää kirjoitti:

    miksi joku ottaa noin monta tukilasta? Ei tule mieleen kuin että rahan takia. Yhtä ei kannata ottaa, kaksikin on vielä vähän tuloa joten nälkä kasvaa syödessä ja sitten rohmutaan niitä lapsia monesta perheestä mahdollisimman monta.

    Ei kuullosta hyvältä! joku raja siinä pitäs olla.

    lapsista kukaan rikastuu, kertokaa nyt, mitä yhdestä lapsesta saa vuorokaudesta.
    Kuulin erään summan, mutta en tiedä uskoako tuota?

    Äänestä

  • Tuskimpa kirjoitti:

    lapsista kukaan rikastuu, kertokaa nyt, mitä yhdestä lapsesta saa vuorokaudesta.
    Kuulin erään summan, mutta en tiedä uskoako tuota?

    No kuten jo tossa mainitsin, niin ei sillä yhdellä lapsella paljon ansaitsekaan, mutta kun niitä on kuin vilkkilässä kissoja, niin kyllä siitä jo ihan kiva summa tulee rahaa. Yhdestä lapsesta saa viikonlopusta (pe ilta - su ilta) reilun satasen käteen. Se sitten kerrottuna niin monella, kun lapsia on! Ihan kiva lisätulo. Ottaa monta lasta ni kyllähän ne toisiaan viihdyttää juu, ja soppaan lisää vaan vähän vettä, niin samalla hinnalla tulee kaikki suut ruokittua. Ja tienisti on taattu!

    Äänestä

  • Tuskimpa kirjoitti:

    lapsista kukaan rikastuu, kertokaa nyt, mitä yhdestä lapsesta saa vuorokaudesta.
    Kuulin erään summan, mutta en tiedä uskoako tuota?

    Meillä yksi tukilapsi ja hänestä saamme korvausta 19 euroa vuorokausi, eli pe-su 57 euroa.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Meillä yksi tukilapsi ja hänestä saamme korvausta 19 euroa vuorokausi, eli pe-su 57 euroa.

    Taidan myös alkaa tukiperheeksi.

    Äänestä

  • 100 euroa viikonloppu kirjoitti:

    Taidan myös alkaa tukiperheeksi.

    Hehhee

    Äänestä

  • 100€ kirjoitti:

    Hehhee

    taitaisi jäädä yhteen viikonloppuun. Ei sitä noin vaan rahanperässäolla.

    Äänestä

  • 100 euroa viikonloppu kirjoitti:

    Taidan myös alkaa tukiperheeksi.

    Jos lapsesta maksetaan 100 euroa pe-su, niin kyseessä täytyy olla erittäin vaativa ja vaikea hoitoinen lapsi. Sellaisille lapsille tarvitaan paljon tukiperheitä, mutta onneksi täältä niitä näkyy löytyvän kun noin moni on asiasta (rahasta) kiinnostunut.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos lapsesta maksetaan 100 euroa pe-su, niin kyseessä täytyy olla erittäin vaativa ja vaikea hoitoinen lapsi. Sellaisille lapsille tarvitaan paljon tukiperheitä, mutta onneksi täältä niitä näkyy löytyvän kun noin moni on asiasta (rahasta) kiinnostunut.

    ...niin meille maksettiin viimeksi olleesta "tuki" nuoresta jotain noin 10euroa vrk. en ole ihan varma, mutta jotain sinnepäin.
    Mutta tiedän ns. Perhekodin jossa nuorilta menee kyllä lähelle tuo 100 euroa viikonloppu, tää on varmaa tietoa.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Meillä yksi tukilapsi ja hänestä saamme korvausta 19 euroa vuorokausi, eli pe-su 57 euroa.

    Meillä on myös 19 euroa vuorokausi ja siitä pois vielä verot.
    Eli käteen ei jää juuri mitään. Tukilapset ovat yleisesti hyvin nälkäisiä sekä paljon tarvitsevia.
    En rahallisesti tämä ei kyllä kannata!

    Äänestä

  • herää kirjoitti:

    miksi joku ottaa noin monta tukilasta? Ei tule mieleen kuin että rahan takia. Yhtä ei kannata ottaa, kaksikin on vielä vähän tuloa joten nälkä kasvaa syödessä ja sitten rohmutaan niitä lapsia monesta perheestä mahdollisimman monta.

    Ei kuullosta hyvältä! joku raja siinä pitäs olla.

    voi kuulostaa todella oudolta että pidämme useita lapsia, mutta kuten mainitsinkin, usein nämä ovat saman perheen sisaruksia,siksi lapsi määrä helposti nousee kuukautta kohden noinkin rajusti.
    Raha toivossa emme ole koskaan tätä hommaa tehneet,kun saatu korvaus riittää kattamaan heidän kulunsa se riittää, ei tästä hommasta saa rahapalkkaa, palkka on jotain ihan muuta, mutta kaikki eivät sitä voi ymmärtää.
    Meille maksetaan noin 15€/lapsi/vrk.Emme ole rikastuneet noilla summilla.
    Järjestämme näille lapsille vielä tähän samaan "hintaan" talvella pikkujoulut ja kesällä grilli iltamat ja arvatkaa vaan monestiko nuo lapset ovat meillä muulloinkin kun sovittuna ajankohtana jolloin heistä korvauksen saa.
    Kuten sanoin jo; kaikki tyylillään.

    Äänestä

Mielestäni riippuu kovin tilanteesta. Meidän tukilapset olivat niin erilaisia luonteeltaan ja käyttäytymiseltään kuin sijoitettumme ja biomme, ettei yhteistä leikkiä ja säveltä tuntunut löytyvän lasten kesken enää sijaislasten tultua. Tukilapset olivat hiljaisia ja vetäytyviä ja sijoitetut voimakkaasti huomionkipeitä, rupesi tuntumaan ettei meidän kannata tukilapsille "varastona" olla. He kaipaavat toisenlaista tukea kuin meidän perheemme pystyy enää antamaan. Ja tilanahtauskin rupesi haittaamaan.

Äänestä

pystyneet muutama vuosi sitten auttamaan tukilapsia niin paljon kuin olisi pitänyt. Viikonloppu on niin lyhyt aika. Silloin lapset olivat meillä siksi, että olivat niin moniongelmaisia ja äiti tarvitsi siksi lomaa välillä. Palkkion ja kulukorvauksen maksoi kaupunki ja se oli paljon suurempi kuin Pelan maksama palkkio. Mutta kaupungin maksamasta palkkiosta ja kulukorvauksesta meni vero ja Pelalla sen saa suoraan käteen. En muista, että paljonko se oli, mutta se maksettiin täysistä vuorokausista, joten esim. pe-su tuli kaksi vuorokautta, mutta Pelalla maksetaan pe-su kolmen päivän taksa. Pelalla tukilapsen kulukorvaus on muistaakseen siinä jotain 15 e tuntumassa päivä.
Me toimimme nyt lomaperheenä vaikkakin eräs kunta yritti vetää alta lipan ja pitää lasta meillä tukilapsena ja maksaa vain lomaperheen korvauksen. Emme ole tähän enää suostuneet periaatteesta. Rahassa se ei tee kuin pari euroa, mutta on väärin, et kunnat yrittää tällä lailla säästää ja kiertää. Kohtahan kaikki kunnat yrittää samaa, jos siihen suostutaan.

Lapset eivät ole meillä rahasta, vaan siksi, että olemme halunneet tarjota heille mahdollisuuden maaseudun elämään ja heidän äidilleen hetken lepoon. Näistä lapsista on enempi kaveria perheemme lapsille, kuin et olisivat meillä hoidossa.
Sijaisperheenä joudumme kuitenkin niin paljon sitoutumaan ja olemme joutuneet muuttamaan elämäämme, että emme tällä hetkellä jaksa ajatella varsinaisesti tukilapsia, mutta lomalapsia otamme mieluusti varsinkin kesällä. Olemme ensisijaisesti siis nyt sijaisperhe ja tulevaisuudessa varmaan enemmänkin tukiperhe ja otamme mielellämme silloin useampia lapsia.

Tukiperheistä on todellakin huutava pula!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisää huisketta kirjoitti:

Haluaisin kysellä onko kukaan useamman tukilapsen perhe?Käykö kenelläkään lapsia useina viikonloppuina ja vielä eri perheistä?Meillä on sijaislapsi määrä lain mukaan täynnä ja silti rakkautta ja syliä riittäisi,joten ajateltiin tukilapsia?Kiitos vastauksista ja jaksamista biovanhemmille ja sijaisvanhemmille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu