Oikein hienoa, Salea on onniteltu suomen liittymisestä natoon, mitä vittua, se ei ole mikään onnittelun aihe, kahdesta eri syystä. 1. se tulee aivan helvetin kalliiksi, 2. suomi ja ruotsi olisi ollut erinomainen suoja norjan natomaan ja russakan välissä, olisi pitänyt pysyä puolueettomana... kyllä taas on hölmöilty, ja urakkalla.
Mitä helvettiä...
Anonyymi-ap
9128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eipä ne kansan kohtalosta mitään välitä, kun leikitään globalistien leikkejä. Jenkit tekee Suomesta banaanitasavallan jossa ei ole minkäänlaiselle demokratialle mitään sijaa. Takin on kääntäneet niin monet ettei luottaminen ole kenenkään lupauksiin. Kukaan ei laita EU:lle hanttiin ja epäilen että vaikka persut pääsee hallitukseen niin niistäkin tulee taas lampaita. Hala-ahohan meni jo piiloon ja Soini munasi itsensä jo vuosia sitten.
Persut on ollut aina lampaita, paljon älämölöä maahanmuutosta yhden asian puolue, kokkareet sama juttu, aina liikaa velkaa, samaa laulua vuodesta toiseen, kepusta ei kannata edes puhua, demarit yrittää mutta ei riittävästi, muka pienen ihmisen asialla, äänestän skp jos sellainen on tarjolla.
Ladamies on aina ladamies. Demareiden tehtävä on pitää köyhät köyhinä koska muutoin heillä ei ole äänestäjiä ja Suomessa ei olisi tarvettä köyhäinpuolueelle ilman köyhiä.
Kommarit unohtaa aina sen että kun huolehditaan köyhistä niin senkin rahan pitää tulla jostakin. Se ei tule pankkiautomaatista, mutta luulehan Pasanen edelleen että ruokakin kasvaa kaupan hyllyssä.
Puhutko nyt taas asiasta mistä et tiedä mitään, kommunismi on ehdottomasti paras yhteiskunta järjestelmä, mutta varsin hankala toteuttaa, ideana on se että kaikki saavat mitä tarvitsevat, ja osallistuvat miten pysyvät, sosialismi on kommunismin esiaste, joka ei ole toiminut koskaan missään, eli kommunismi on utopia, jota ei ole olemassa... Ei ladalla eikä ilman...n
Karl Marx otti aikanaan kantaa yhteiskunnalliseen kehitykseen, ensin eletään orjayhteiskunnassa, sitten kapitalismissa ja sitten sosialismissa, joka on esivaihe kommunismille, hienoa ajatus on mutta ihmiselle mahdoton toteuttaa, ainakin toistaiseksi, sinänsä SCIFI kirjallisuus on asiasta ammentanut paljon, monet tunnetuimmat scifi kirjailija ovat ottaneet kirjoihinsa yhteiskunta rakenteen silloin kun ihmiset ovat kehittyneempiä kuin nykyään, vaikkapa Asimovin säätiö josta juuri pukattiin TV-sarja joka oli kyllä huonompi kuin kirjat.
By NumBall HHN 62v.
NATO, ainut oikea vaihtoehto. Köyhästä kaikki on kallista.
Ja varattomasta vielä enemmän, kuin köyhästä... pattayan savo rulettaa...
Hienoa, saatte pistää naton kassan kuntoon, muutenhan se ois kaatunut velkoihinsa.
Entä osakaslaina ?