Papit ja avioliitto

Ortodoksisen kirkon tavat periytyvät Raamatusta, kirkolliskokousten päätöksistä, Bysantin ja Venäjän käytännöistä. Näistä merkittävin on (minun mielestäni) Bysantin aika, jolloin valtiolla ja kirkolla oli lähes samat lait (ja usein yhteinen johto).

Pappi ei voi mennä naimisiin, sillä hän on pyhittänyt elämänsä Jumalan (ja kirkon) palvelemiselle. Ennen pappisvihkimystä solmittu avioliitto pysyy ja papin tulee olla esikuvana myös avioelämässä. Papin jäätyä leskeksi, hän voi valita munkkiuden ja maalikoksi siirtymisen välillä. Lukijat ja laulajat saavat mennä naimisiin, mutta kanonien mukaan alidiakonit, diakonit ja presbyterit eivät saa kättenpäällepanemisen jälkeen mennä avioliittoon.

Avioliitossa elävän piispaksi valitun vaimon on siirryttävä luostariin (ja pysyttävä siellä) ennen piispaksi vihkimistä. Bysantissa taisi olla useampikin tapaus, jossa piispan puoliso ei mennyt luostariin, vaikka oli luvannut ennen piispan vihkimistä tai lähti luostarista vihkimisen jälkeen.

Kirkkolaissa kanttorien ja pappien tulee asua seurakunnan alueella. Kovasti ihmettelen, jos opiskelijoiden keskuudessa ole syntynyt avioliittoja, jotka tulevat kariutumaan kun isä-pappi ja äiti-kanttori saavat viran eri seurakunnasta ja perhe joutuu asumaan kahdella paikkakunnalla. Eron jälkeen isä-papin pappisura on periaatteessa ohi. En tiedä yhtään tapausta jossa eronnut pappi olisi valittu kirkkoherraksi, mutta käsittääkseni käytännössä ei papin tarvitse enää erota virastaan.

Viisaammat korjaavat ja tarkentavat.

viisaudesta kirjoitti:

Ortodoksisen kirkon tavat periytyvät Raamatusta, kirkolliskokousten päätöksistä, Bysantin ja Venäjän käytännöistä. Näistä merkittävin on (minun mielestäni) Bysantin aika, jolloin valtiolla ja kirkolla oli lähes samat lait (ja usein yhteinen johto).

Pappi ei voi mennä naimisiin, sillä hän on pyhittänyt elämänsä Jumalan (ja kirkon) palvelemiselle. Ennen pappisvihkimystä solmittu avioliitto pysyy ja papin tulee olla esikuvana myös avioelämässä. Papin jäätyä leskeksi, hän voi valita munkkiuden ja maalikoksi siirtymisen välillä. Lukijat ja laulajat saavat mennä naimisiin, mutta kanonien mukaan alidiakonit, diakonit ja presbyterit eivät saa kättenpäällepanemisen jälkeen mennä avioliittoon.

Avioliitossa elävän piispaksi valitun vaimon on siirryttävä luostariin (ja pysyttävä siellä) ennen piispaksi vihkimistä. Bysantissa taisi olla useampikin tapaus, jossa piispan puoliso ei mennyt luostariin, vaikka oli luvannut ennen piispan vihkimistä tai lähti luostarista vihkimisen jälkeen.

Kirkkolaissa kanttorien ja pappien tulee asua seurakunnan alueella. Kovasti ihmettelen, jos opiskelijoiden keskuudessa ole syntynyt avioliittoja, jotka tulevat kariutumaan kun isä-pappi ja äiti-kanttori saavat viran eri seurakunnasta ja perhe joutuu asumaan kahdella paikkakunnalla. Eron jälkeen isä-papin pappisura on periaatteessa ohi. En tiedä yhtään tapausta jossa eronnut pappi olisi valittu kirkkoherraksi, mutta käsittääkseni käytännössä ei papin tarvitse enää erota virastaan.

Viisaammat korjaavat ja tarkentavat.

Lue lisää

" Eron jälkeen isä-papin pappisura on periaatteessa ohi"

Näin asia periaatteessa menee. Kanonisen oikeuden valossa pappeus ja avioliiton sakramentti ovat toisiinsa kytketyt, silloin kun pappi on solminut myös avioliiton - ja siis ennen diakoniksi ja papiksi vihkimistään. Jos tapahtuu avioero, papin tulee kanonien mukaan erota myös virastaan. Näin on mm. siksi, että papeilta edellytetään korkeampaa moraalia kuin seurakuntalaisilta.

Käytännössä meidän oloissamme piispat ovat kirkollisen ekonomian nimissä tehneet yksittäistapauksissa ratkaisuja, joissa pastoraaliset seikat ovat lieventäneet tämän säännön ehdottomuutta. Nähtävästi asia menee näin: jos pystytään selkeästi osoittamaan, ettei avioero ole papin syytä (siinähän on tietenkin aina kaksi osapuolta), pappi saa toistaiseksi jatkaa virassaan. Hän ei voi kuitenkaan solmia uutta avioliittoa, ellei eroa pappisvirastaan.

Diakoneihin sovelletaan tätä kanonia tapauskohtaisesti. On mm. tapauksia, että diakoni on jäänyt leskeksi ja solminut uuden avioliiton ja siksi joutunut toimituskieltoon.
Hänen on joissain tapauksissa pitänyt odottaa jopa 20 vuotta, minkä jälkeen hän on saanut takaisin luvan toimia diakonina palveluksissa.

Johannes kirjoitti:

" Eron jälkeen isä-papin pappisura on periaatteessa ohi"

Näin asia periaatteessa menee. Kanonisen oikeuden valossa pappeus ja avioliiton sakramentti ovat toisiinsa kytketyt, silloin kun pappi on solminut myös avioliiton - ja siis ennen diakoniksi ja papiksi vihkimistään. Jos tapahtuu avioero, papin tulee kanonien mukaan erota myös virastaan. Näin on mm. siksi, että papeilta edellytetään korkeampaa moraalia kuin seurakuntalaisilta.

Käytännössä meidän oloissamme piispat ovat kirkollisen ekonomian nimissä tehneet yksittäistapauksissa ratkaisuja, joissa pastoraaliset seikat ovat lieventäneet tämän säännön ehdottomuutta. Nähtävästi asia menee näin: jos pystytään selkeästi osoittamaan, ettei avioero ole papin syytä (siinähän on tietenkin aina kaksi osapuolta), pappi saa toistaiseksi jatkaa virassaan. Hän ei voi kuitenkaan solmia uutta avioliittoa, ellei eroa pappisvirastaan.

Diakoneihin sovelletaan tätä kanonia tapauskohtaisesti. On mm. tapauksia, että diakoni on jäänyt leskeksi ja solminut uuden avioliiton ja siksi joutunut toimituskieltoon.
Hänen on joissain tapauksissa pitänyt odottaa jopa 20 vuotta, minkä jälkeen hän on saanut takaisin luvan toimia diakonina palveluksissa.

Lue lisää

"Käytännössä meidän oloissamme piispat ovat kirkollisen ekonomian nimissä tehneet yksittäistapauksissa ratkaisuja, joissa pastoraaliset seikat ovat lieventäneet tämän säännön ehdottomuutta."

Tähän sanoisin, että nykyään on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ettei eronnut pappi menetä pappeuttaan.

Johannes kirjoitti:

" Eron jälkeen isä-papin pappisura on periaatteessa ohi"

Näin asia periaatteessa menee. Kanonisen oikeuden valossa pappeus ja avioliiton sakramentti ovat toisiinsa kytketyt, silloin kun pappi on solminut myös avioliiton - ja siis ennen diakoniksi ja papiksi vihkimistään. Jos tapahtuu avioero, papin tulee kanonien mukaan erota myös virastaan. Näin on mm. siksi, että papeilta edellytetään korkeampaa moraalia kuin seurakuntalaisilta.

Käytännössä meidän oloissamme piispat ovat kirkollisen ekonomian nimissä tehneet yksittäistapauksissa ratkaisuja, joissa pastoraaliset seikat ovat lieventäneet tämän säännön ehdottomuutta. Nähtävästi asia menee näin: jos pystytään selkeästi osoittamaan, ettei avioero ole papin syytä (siinähän on tietenkin aina kaksi osapuolta), pappi saa toistaiseksi jatkaa virassaan. Hän ei voi kuitenkaan solmia uutta avioliittoa, ellei eroa pappisvirastaan.

Diakoneihin sovelletaan tätä kanonia tapauskohtaisesti. On mm. tapauksia, että diakoni on jäänyt leskeksi ja solminut uuden avioliiton ja siksi joutunut toimituskieltoon.
Hänen on joissain tapauksissa pitänyt odottaa jopa 20 vuotta, minkä jälkeen hän on saanut takaisin luvan toimia diakonina palveluksissa.

Lue lisää

Kertokaa minulle. kuka pystyy ja miten osoittamaanm selkeästi, että avioero ei ole papin syytä? Avioliitto on aina kahdenkauppa, yksin on paha riidellä.

kaipaava kirjoitti:

Kertokaa minulle. kuka pystyy ja miten osoittamaanm selkeästi, että avioero ei ole papin syytä? Avioliitto on aina kahdenkauppa, yksin on paha riidellä.

No, jos esimerkiksi papin vaimo rakastuu toiseen mieheen ja haluaa sen tähden avioeron. Ei aina toinen osapuoli ole syyllistynyt mihinkään tällaisissa tapauksissa. Nykyinen lakimme ei enää etsi syyllisiä avioerotapauksissa niin kuin entinen lakimme teki. Minusta tämä on väärin. Avioeroon on yleensä kaksi syyllistä, mutta joskus, kuten edellä maiitussa tapauksessa, vain toinen on syyllinen.

MLS kirjoitti:

No, jos esimerkiksi papin vaimo rakastuu toiseen mieheen ja haluaa sen tähden avioeron. Ei aina toinen osapuoli ole syyllistynyt mihinkään tällaisissa tapauksissa. Nykyinen lakimme ei enää etsi syyllisiä avioerotapauksissa niin kuin entinen lakimme teki. Minusta tämä on väärin. Avioeroon on yleensä kaksi syyllistä, mutta joskus, kuten edellä maiitussa tapauksessa, vain toinen on syyllinen.

Lue lisää

"No, jos esimerkiksi papin vaimo rakastuu toiseen mieheen ja haluaa sen tähden avioeron. Ei aina toinen osapuoli ole syyllistynyt mihinkään tällaisissa tapauksissa"

Ehkä pieni kalluppi olisi paikallaan suorittaa molemmille, että saataisiin selville, mikä pani naisen rakastumaan toiseen mieheen.

Ps. Itse avioerosta yleensäkin. Isä vainajani totesi 7o vuotiaana: "Olenkohan minä ihan normaali, kun kaikki sisarukseni ovat eronneet aikapäiviä sitten ja minä typerys en ole vieläkään älynnyt sitä tehdä. Kunnia olkoon hänen periaatteelleen.

MLS kirjoitti:

No, jos esimerkiksi papin vaimo rakastuu toiseen mieheen ja haluaa sen tähden avioeron. Ei aina toinen osapuoli ole syyllistynyt mihinkään tällaisissa tapauksissa. Nykyinen lakimme ei enää etsi syyllisiä avioerotapauksissa niin kuin entinen lakimme teki. Minusta tämä on väärin. Avioeroon on yleensä kaksi syyllistä, mutta joskus, kuten edellä maiitussa tapauksessa, vain toinen on syyllinen.

Lue lisää

Eiköhän myös papin avioliittoon päde samat "säännöt" kuin meille muille, jos parisuhde on kunnossa ja liitossa on hyvä ja turvallista olla, siihen väliin on paha kenenkään tulla, ei ole "tarvetta" rakastua toiseen. Se siitä syyttömyydestä.....

etsimässä kirjoitti:

Eiköhän myös papin avioliittoon päde samat "säännöt" kuin meille muille, jos parisuhde on kunnossa ja liitossa on hyvä ja turvallista olla, siihen väliin on paha kenenkään tulla, ei ole "tarvetta" rakastua toiseen. Se siitä syyttömyydestä.....

Lue lisää

En kuitenkaan näe, miksi pappi ei voisi jatkaa pappina, vaikka hänen puolisonsa olisikin jättänyt hänet ja mennyt toiselle. Jos sen sijaan pappi itse on tehnyt aviorikoksen ja ero tulee siitä syystä, pitää hänet erottaa virasta.

Venäjän kirkossa keskusteltiin 1300-luvulla eräässä kirkolliskokouksessa siitä, voiko leskeksi jäänyt pappi vielä toimia seurakuntapappina, vai pitääkö hänet pakottaa luostariin. Tähän aikaan oli tavallista kuolla nuorena. Vaimot kuolivat usein lapsivuoteeseen. Muistaakseni kirkolliskokous ratkaisi asian lekeksijääneiden hyväksi.

Nykyään avioerot ovat yleisiä ja jollei pappi itse ole syyllinen osapuoli, saakoon hän jatkaa virassaan. Piispa ratkaiskoon asian. Hänhän se kirkolliset avioerotkin myöntää.

kaipaava kirjoitti:

Kertokaa minulle. kuka pystyy ja miten osoittamaanm selkeästi, että avioero ei ole papin syytä? Avioliitto on aina kahdenkauppa, yksin on paha riidellä.

ehkä useampaankin kysymykseen tällä saralla. Ensinnäkin ei ole olemassa mitään yleispätevää kriteeriä joka olisi kaikkiin pappien erotapauksiin sovellettavissa.

Kanonien ihanteena on se, ettei papin perhe hajoa. Tämä tulisi kaikkien tulevien papiston jäsenten ja heidän puolisojensa tiedostaa. Eli kun ottaa vastaan pappeuden astuu samaan säätyyn tavallaan myös papin vaimo. Tarkoitan tällä sitä, että papin perhe sitoutuu samalla tavalla kuin pappi tiettyihin velvotteisiin ja taakkoihin. Jos pappi kantaa seurakuntalaistensa taakkoja, kantaa papin perhe pappia ja Jumala heitä kaikkia.

Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää.

No nyt siihen ero-asiaan. Kanoneissa annetaan myönnytys, jonka mukaan erotapauksessa pappi saa pitää asemansa, jos vaimo tunnustaa pettäneensä miestään. (Nyt ei osunut tuo kanoni silmään kun kirjaa vilkuilin, niin ei ole tässä tarkkaa sanamuotoa). Käytännössä tämä tarkoitaa sitä, että piispan tulisi tutkia jokainen tapaus erikseen ja tehdä päätöksensä siltä pohjalta.

Eli ei ole sellaista yleispätevää ohjetta vaan ekonomiaa, joka on aina tapauskohtaista. Kanoni antaa ohjeessa suunnan, ettei pappia tule rangaista toisen synnistä. Mutta milloin on mistäkin kyse; puolison sitoutumattomuudesta, papin osalta tapahtuneesta perheen laiminlyönnistä tms - joka ajaa eroon, on tapauskohtaista ja siksi asia on aina tutkittava.

Toinen kysymys oli tuo pappien avioliitto. Ortodoksisessa kirkossa papiston jäsen saa olla aviossa. Tällä on tietyllä tavalla myös pastoraalista merkitystä. Perheellinen pappi ymmärtää ehkä paremmin perheiden sielunhoidollisia kysymyksiä.

Myös piispat saivat alunperin olla naimisissa, mutta käytännöstä luovuttiin mm. luostarimaailman arvostuksen kohoamisen myötä, ajateltiin, että luostarielämä antaa paremmat hengelliset valmiudet toimia hiippakunnan paimenena, lisäksi huomattiin, että piispalla on vapaus sitoutua työhönsä laiminlyömättä perhettään.

Samasta syystä lännen kirkko lienee asettanut pappeuden ihanteeksi aviottomuuden, ettei papin tarvitsisi laiminlyödä perhettään.

Tästä nyt sitten pääsemme takaisin aiheeseen pappien avioliitto ja erot. Kysyä voi kuinka monen papistonperheen eron taustalla on papin työn sitovuus, joka vie aikaa perheeltä. Hyvä olisi, jos kirkko löytäisi keinon tukea pappien perheitä.

Kun puhutaan pappeudesta sakramenttina astutaan keskusteluun siitä, ettei papilla ole oikeasti työaikaa. Tätä tosiasiaa osataan myös käyttää pappeja vastaan. Inhimillisesti katsoen ja kanonienkin mukaan hengellisen elämän vuoksi ei saa laiminlyödä perhettään.

Tämä sääntö koskee myös pappia. Siksi jonkinlaiseen kotirauhaan ja työaikaan on oltava oikeus, vaikka se näennäisesti sotiikin pappeuden sakramentaalisuutta vastaan. Toisaalta pappi lähtee aina liikkeelle hätätapauksia varten ja se osoittaa sakramentaalisuuden jatkuvuuden. Ja sakramentaalisuus ei koske vain työaikaa ja työntekoa, vaan sitä, että koettaa elää todeksi sen mihin on sitoutunut.

Todeksi eläminen tarkoittaa toki myös sitä, että miettii omassa sisimmässään miten toimia, jos perhettä kohtaa eron kaltainen onnettomuus ja toimii sen mukaan keskusteltuaanb asiasta piispan kanssa.

Ekonomiasta vielä. Tapauskohtaisesti erotapauksia ja niiden seuraksia mietittäessä pitää huomioida myös se, mikä vaikutus milläkin toimenpiteellä on seurakunnan elämään, ei vain papin. Eli jos pappi pystyy vielä palvelemaan seurakuntaa erosta huolimatta ja ohjaamaan sen jäseniä kohti pelastusta on ekonomian käytölle selvä tuki. Kuinka tämä sitten arvioidaan on toinen asia ja edellyttää taas tapauskohtaista tutkimista.

Samalla tavalla ihmistä vihittäessä papiksi on harkittava asiaa monelta taholta. Ihmisen menneisyyttä (onko kanoninen menneisyys) ja sitä kuinka hän voi palvella kirkkoa, ja jos menneisyydessä on jotain, joka ei täytä kanonista kelpoisuutta onko se todella este kirkon palvelutehtävälle. Kirkkohan tuntee pyhiä ihmisiä, jotka kanonien mukaan eivät olisi voineet pappeuteen astua, mutta jotka ovat kohonneet korkeallekin kirkon hierarkiassa ja myöhemmin julistettu pyhiksi.

Tämä osoittaa selkeästi sen, että joitakin kanoneja ei toteuteta kirjaimellisesti, vaan tapauskohtaisen harkinnan mukaan. Siksi yhdenkään kirkon jäsenen ei tulisi valittaa ja nurista jos piispat viisaudessaan päättävät hellemmällä kädellä tulkita jotakin yksittäistä kanonia. Tuomitseminen osoittaa aina nöyryyden puutetta ja on merkki ylpeydestä. Tämä yleisenä toteamuksena ei mitenkään selitystäkaipaavalle suunnaten, vaikkin ehkä joillekin muille...

Terv, i Tuomas

isä-Tuomas kirjoitti:

ehkä useampaankin kysymykseen tällä saralla. Ensinnäkin ei ole olemassa mitään yleispätevää kriteeriä joka olisi kaikkiin pappien erotapauksiin sovellettavissa.

Kanonien ihanteena on se, ettei papin perhe hajoa. Tämä tulisi kaikkien tulevien papiston jäsenten ja heidän puolisojensa tiedostaa. Eli kun ottaa vastaan pappeuden astuu samaan säätyyn tavallaan myös papin vaimo. Tarkoitan tällä sitä, että papin perhe sitoutuu samalla tavalla kuin pappi tiettyihin velvotteisiin ja taakkoihin. Jos pappi kantaa seurakuntalaistensa taakkoja, kantaa papin perhe pappia ja Jumala heitä kaikkia.

Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää.

No nyt siihen ero-asiaan. Kanoneissa annetaan myönnytys, jonka mukaan erotapauksessa pappi saa pitää asemansa, jos vaimo tunnustaa pettäneensä miestään. (Nyt ei osunut tuo kanoni silmään kun kirjaa vilkuilin, niin ei ole tässä tarkkaa sanamuotoa). Käytännössä tämä tarkoitaa sitä, että piispan tulisi tutkia jokainen tapaus erikseen ja tehdä päätöksensä siltä pohjalta.

Eli ei ole sellaista yleispätevää ohjetta vaan ekonomiaa, joka on aina tapauskohtaista. Kanoni antaa ohjeessa suunnan, ettei pappia tule rangaista toisen synnistä. Mutta milloin on mistäkin kyse; puolison sitoutumattomuudesta, papin osalta tapahtuneesta perheen laiminlyönnistä tms - joka ajaa eroon, on tapauskohtaista ja siksi asia on aina tutkittava.

Toinen kysymys oli tuo pappien avioliitto. Ortodoksisessa kirkossa papiston jäsen saa olla aviossa. Tällä on tietyllä tavalla myös pastoraalista merkitystä. Perheellinen pappi ymmärtää ehkä paremmin perheiden sielunhoidollisia kysymyksiä.

Myös piispat saivat alunperin olla naimisissa, mutta käytännöstä luovuttiin mm. luostarimaailman arvostuksen kohoamisen myötä, ajateltiin, että luostarielämä antaa paremmat hengelliset valmiudet toimia hiippakunnan paimenena, lisäksi huomattiin, että piispalla on vapaus sitoutua työhönsä laiminlyömättä perhettään.

Samasta syystä lännen kirkko lienee asettanut pappeuden ihanteeksi aviottomuuden, ettei papin tarvitsisi laiminlyödä perhettään.

Tästä nyt sitten pääsemme takaisin aiheeseen pappien avioliitto ja erot. Kysyä voi kuinka monen papistonperheen eron taustalla on papin työn sitovuus, joka vie aikaa perheeltä. Hyvä olisi, jos kirkko löytäisi keinon tukea pappien perheitä.

Kun puhutaan pappeudesta sakramenttina astutaan keskusteluun siitä, ettei papilla ole oikeasti työaikaa. Tätä tosiasiaa osataan myös käyttää pappeja vastaan. Inhimillisesti katsoen ja kanonienkin mukaan hengellisen elämän vuoksi ei saa laiminlyödä perhettään.

Tämä sääntö koskee myös pappia. Siksi jonkinlaiseen kotirauhaan ja työaikaan on oltava oikeus, vaikka se näennäisesti sotiikin pappeuden sakramentaalisuutta vastaan. Toisaalta pappi lähtee aina liikkeelle hätätapauksia varten ja se osoittaa sakramentaalisuuden jatkuvuuden. Ja sakramentaalisuus ei koske vain työaikaa ja työntekoa, vaan sitä, että koettaa elää todeksi sen mihin on sitoutunut.

Todeksi eläminen tarkoittaa toki myös sitä, että miettii omassa sisimmässään miten toimia, jos perhettä kohtaa eron kaltainen onnettomuus ja toimii sen mukaan keskusteltuaanb asiasta piispan kanssa.

Ekonomiasta vielä. Tapauskohtaisesti erotapauksia ja niiden seuraksia mietittäessä pitää huomioida myös se, mikä vaikutus milläkin toimenpiteellä on seurakunnan elämään, ei vain papin. Eli jos pappi pystyy vielä palvelemaan seurakuntaa erosta huolimatta ja ohjaamaan sen jäseniä kohti pelastusta on ekonomian käytölle selvä tuki. Kuinka tämä sitten arvioidaan on toinen asia ja edellyttää taas tapauskohtaista tutkimista.

Samalla tavalla ihmistä vihittäessä papiksi on harkittava asiaa monelta taholta. Ihmisen menneisyyttä (onko kanoninen menneisyys) ja sitä kuinka hän voi palvella kirkkoa, ja jos menneisyydessä on jotain, joka ei täytä kanonista kelpoisuutta onko se todella este kirkon palvelutehtävälle. Kirkkohan tuntee pyhiä ihmisiä, jotka kanonien mukaan eivät olisi voineet pappeuteen astua, mutta jotka ovat kohonneet korkeallekin kirkon hierarkiassa ja myöhemmin julistettu pyhiksi.

Tämä osoittaa selkeästi sen, että joitakin kanoneja ei toteuteta kirjaimellisesti, vaan tapauskohtaisen harkinnan mukaan. Siksi yhdenkään kirkon jäsenen ei tulisi valittaa ja nurista jos piispat viisaudessaan päättävät hellemmällä kädellä tulkita jotakin yksittäistä kanonia. Tuomitseminen osoittaa aina nöyryyden puutetta ja on merkki ylpeydestä. Tämä yleisenä toteamuksena ei mitenkään selitystäkaipaavalle suunnaten, vaikkin ehkä joillekin muille...

Terv, i Tuomas

Lue lisää

Tämä ei nyt kuulu tähän avioliitto asiaan kuin välillisesti, mutta kysyisin seurakuntapappien työajoista. Kuinka monta vapaapäivää virassa olevilla seurakuntapapeilla on viikossa? Saatteko olla silloin rauhassa kotonanne eli ovatko ne srk-laisten tiedossa? Entä kuinka usein papeilla on vapaa viikonloppu?

MLS kirjoitti:

Tämä ei nyt kuulu tähän avioliitto asiaan kuin välillisesti, mutta kysyisin seurakuntapappien työajoista. Kuinka monta vapaapäivää virassa olevilla seurakuntapapeilla on viikossa? Saatteko olla silloin rauhassa kotonanne eli ovatko ne srk-laisten tiedossa? Entä kuinka usein papeilla on vapaa viikonloppu?

Lue lisää

vaikka en seurakuntapappi olekaan, vaan työskentelen kirkollisessa järjestössä. Itselläni on ihan virkamiehen työaika ja työhöni sisältyy paljon työmatkoja, eli lähinnä noita leireillä oloja (10-14 päivän työrupeama ei ole mitenkään harvinainen noiden tapahtumien yhteydessä), mutta muutoin teen viisipäiväistä arkityöviikkoa ja lisäksi toimittelen silloin tällöin palveluksia viikonloppuisin seurakunnalle.

Mutta seurakuntapapeilla työviikko on periaatteessa kuusipäiväinen. Eli yksi arkivapaa kaiketi yleisimmin käytössä. Viikonloppuvapaita on todella harvoin - jos ollenkaan. Olen kuullut, että jotkut sen pystyvät joskus järjestämään ja toiset eivät käytännössä oikein koskaan, paitsi lomien yhteydessä. Lauantait ovat kaiketi yleisesti niitä pitkiä päiviä 10-12 tuntisia. Eli eivät papit paljoa ehdi viikonloppuvapaata viettävää perhettään näkemään.

Jos olen oikein ymmärtänyt vapaata ei aina pysty pitämään. Esimerkiksi yhden papin seurakunnissa ja muutoinkin voi olla vapaan pitäminen vaikeaa, jos juuri sille suunnitellulle vapaapäivälle sattuu jonkin seurakuntalaisen merkkipäivä ja hän pyytää silloin rukoushetkeä toimitettavaksi jne...

Eli tällainen on ymmärtääkseni tilanne meidän papistollamme. Mutta joku seurakuntapappi tarkentakoon asiaa, jos haluaa. Mutta tätä ei nyt pidä valitusvirreksi tulkita. Selittänee kuitenkin osaltaan joitakin asioita, ainakin sen, että seurakuntapapit todella omistautuvat työlleen ja tehtävälleen. Eli milloin pappeja moititaan olisi hyvä muistaa tämäkin puoli asiasta...

isä-Tuomas kirjoitti:

ehkä useampaankin kysymykseen tällä saralla. Ensinnäkin ei ole olemassa mitään yleispätevää kriteeriä joka olisi kaikkiin pappien erotapauksiin sovellettavissa.

Kanonien ihanteena on se, ettei papin perhe hajoa. Tämä tulisi kaikkien tulevien papiston jäsenten ja heidän puolisojensa tiedostaa. Eli kun ottaa vastaan pappeuden astuu samaan säätyyn tavallaan myös papin vaimo. Tarkoitan tällä sitä, että papin perhe sitoutuu samalla tavalla kuin pappi tiettyihin velvotteisiin ja taakkoihin. Jos pappi kantaa seurakuntalaistensa taakkoja, kantaa papin perhe pappia ja Jumala heitä kaikkia.

Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää.

No nyt siihen ero-asiaan. Kanoneissa annetaan myönnytys, jonka mukaan erotapauksessa pappi saa pitää asemansa, jos vaimo tunnustaa pettäneensä miestään. (Nyt ei osunut tuo kanoni silmään kun kirjaa vilkuilin, niin ei ole tässä tarkkaa sanamuotoa). Käytännössä tämä tarkoitaa sitä, että piispan tulisi tutkia jokainen tapaus erikseen ja tehdä päätöksensä siltä pohjalta.

Eli ei ole sellaista yleispätevää ohjetta vaan ekonomiaa, joka on aina tapauskohtaista. Kanoni antaa ohjeessa suunnan, ettei pappia tule rangaista toisen synnistä. Mutta milloin on mistäkin kyse; puolison sitoutumattomuudesta, papin osalta tapahtuneesta perheen laiminlyönnistä tms - joka ajaa eroon, on tapauskohtaista ja siksi asia on aina tutkittava.

Toinen kysymys oli tuo pappien avioliitto. Ortodoksisessa kirkossa papiston jäsen saa olla aviossa. Tällä on tietyllä tavalla myös pastoraalista merkitystä. Perheellinen pappi ymmärtää ehkä paremmin perheiden sielunhoidollisia kysymyksiä.

Myös piispat saivat alunperin olla naimisissa, mutta käytännöstä luovuttiin mm. luostarimaailman arvostuksen kohoamisen myötä, ajateltiin, että luostarielämä antaa paremmat hengelliset valmiudet toimia hiippakunnan paimenena, lisäksi huomattiin, että piispalla on vapaus sitoutua työhönsä laiminlyömättä perhettään.

Samasta syystä lännen kirkko lienee asettanut pappeuden ihanteeksi aviottomuuden, ettei papin tarvitsisi laiminlyödä perhettään.

Tästä nyt sitten pääsemme takaisin aiheeseen pappien avioliitto ja erot. Kysyä voi kuinka monen papistonperheen eron taustalla on papin työn sitovuus, joka vie aikaa perheeltä. Hyvä olisi, jos kirkko löytäisi keinon tukea pappien perheitä.

Kun puhutaan pappeudesta sakramenttina astutaan keskusteluun siitä, ettei papilla ole oikeasti työaikaa. Tätä tosiasiaa osataan myös käyttää pappeja vastaan. Inhimillisesti katsoen ja kanonienkin mukaan hengellisen elämän vuoksi ei saa laiminlyödä perhettään.

Tämä sääntö koskee myös pappia. Siksi jonkinlaiseen kotirauhaan ja työaikaan on oltava oikeus, vaikka se näennäisesti sotiikin pappeuden sakramentaalisuutta vastaan. Toisaalta pappi lähtee aina liikkeelle hätätapauksia varten ja se osoittaa sakramentaalisuuden jatkuvuuden. Ja sakramentaalisuus ei koske vain työaikaa ja työntekoa, vaan sitä, että koettaa elää todeksi sen mihin on sitoutunut.

Todeksi eläminen tarkoittaa toki myös sitä, että miettii omassa sisimmässään miten toimia, jos perhettä kohtaa eron kaltainen onnettomuus ja toimii sen mukaan keskusteltuaanb asiasta piispan kanssa.

Ekonomiasta vielä. Tapauskohtaisesti erotapauksia ja niiden seuraksia mietittäessä pitää huomioida myös se, mikä vaikutus milläkin toimenpiteellä on seurakunnan elämään, ei vain papin. Eli jos pappi pystyy vielä palvelemaan seurakuntaa erosta huolimatta ja ohjaamaan sen jäseniä kohti pelastusta on ekonomian käytölle selvä tuki. Kuinka tämä sitten arvioidaan on toinen asia ja edellyttää taas tapauskohtaista tutkimista.

Samalla tavalla ihmistä vihittäessä papiksi on harkittava asiaa monelta taholta. Ihmisen menneisyyttä (onko kanoninen menneisyys) ja sitä kuinka hän voi palvella kirkkoa, ja jos menneisyydessä on jotain, joka ei täytä kanonista kelpoisuutta onko se todella este kirkon palvelutehtävälle. Kirkkohan tuntee pyhiä ihmisiä, jotka kanonien mukaan eivät olisi voineet pappeuteen astua, mutta jotka ovat kohonneet korkeallekin kirkon hierarkiassa ja myöhemmin julistettu pyhiksi.

Tämä osoittaa selkeästi sen, että joitakin kanoneja ei toteuteta kirjaimellisesti, vaan tapauskohtaisen harkinnan mukaan. Siksi yhdenkään kirkon jäsenen ei tulisi valittaa ja nurista jos piispat viisaudessaan päättävät hellemmällä kädellä tulkita jotakin yksittäistä kanonia. Tuomitseminen osoittaa aina nöyryyden puutetta ja on merkki ylpeydestä. Tämä yleisenä toteamuksena ei mitenkään selitystäkaipaavalle suunnaten, vaikkin ehkä joillekin muille...

Terv, i Tuomas

Lue lisää

"Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää."
-- Eikös tuohon pitäisi lisätä myös papin lapset, mikäli he ovat jo niin vanhoja, että pystyvät ilmaisemaan itsensä? Minulta ei ainakaan kysytty, haluanko luovuttaa isäni muiden käyttöön. Olin 13 kun isä vihittiin. Papin perheessä eläminen vaatii sekä vaimolta että lapsilta paljon. Isä kun ei ole koskaan kotona. Tai jos on, niin huonolla tuulella, kun ei voi puhua asioista, kun ne ovat luottamuksellisia.

Eli meillä pitää saada toimimaan tämä pappien ja seurakunnan työntekijöiden työssäjaksamishomma, tai tulee vielä paljon eroja! Nykynaiset kun ennen pitkää etsivät lohdutuksen muualta, jos sitä ei kotoa saa.

Kiitos!

Papin tytär kirjoitti:

"Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää."
-- Eikös tuohon pitäisi lisätä myös papin lapset, mikäli he ovat jo niin vanhoja, että pystyvät ilmaisemaan itsensä? Minulta ei ainakaan kysytty, haluanko luovuttaa isäni muiden käyttöön. Olin 13 kun isä vihittiin. Papin perheessä eläminen vaatii sekä vaimolta että lapsilta paljon. Isä kun ei ole koskaan kotona. Tai jos on, niin huonolla tuulella, kun ei voi puhua asioista, kun ne ovat luottamuksellisia.

Eli meillä pitää saada toimimaan tämä pappien ja seurakunnan työntekijöiden työssäjaksamishomma, tai tulee vielä paljon eroja! Nykynaiset kun ennen pitkää etsivät lohdutuksen muualta, jos sitä ei kotoa saa.

Kiitos!

Lue lisää

Tämä on kyllä vähän kerettiläinen ajatus, mutta ajattelen, että kaikille olisi joskus hyödyksi, jos pappi olisi vähän parempi perheenisä ja aviomies ja vähän laiskempi pappi. Sillä mitä ahkerampi pappi on, sitä vähemmän aikaa hänellä on perheelleen.

Lisäksi olen sitä mieltä, että papeillakin saisi olla vähän sunnuntaivapaata. Kirkolliset toimitukset kuten kasteet, avioliittoon vihkimiset, kodinsiunaukset, panihidat ym voisi toimittaa lauantaisin tai arki-iltaisin. Näin papeille jäisi toisinaan sunnuntaisin edes hiukan iltapäivävapaata, kun he joskus kello kahden jälkeen tulevat liturgiaa toimittamasta.

MLS kirjoitti:

Tämä on kyllä vähän kerettiläinen ajatus, mutta ajattelen, että kaikille olisi joskus hyödyksi, jos pappi olisi vähän parempi perheenisä ja aviomies ja vähän laiskempi pappi. Sillä mitä ahkerampi pappi on, sitä vähemmän aikaa hänellä on perheelleen.

Lisäksi olen sitä mieltä, että papeillakin saisi olla vähän sunnuntaivapaata. Kirkolliset toimitukset kuten kasteet, avioliittoon vihkimiset, kodinsiunaukset, panihidat ym voisi toimittaa lauantaisin tai arki-iltaisin. Näin papeille jäisi toisinaan sunnuntaisin edes hiukan iltapäivävapaata, kun he joskus kello kahden jälkeen tulevat liturgiaa toimittamasta.

Lue lisää

"Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään."

"Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus."

Pastoraalikirjeistä molemmat lainaukset.
1 Tim. 3:12 ja 4

Miten kukaan voi olla varma kenenkään hurskaudestqa jos ihmiset eivät yleisestikkään ole varmoja edes itsestään.Kuulostaapa aikamoiselta vankilalta.Ehkä luostarielämä on helpotus.

MLS kirjoitti:

Tämä on kyllä vähän kerettiläinen ajatus, mutta ajattelen, että kaikille olisi joskus hyödyksi, jos pappi olisi vähän parempi perheenisä ja aviomies ja vähän laiskempi pappi. Sillä mitä ahkerampi pappi on, sitä vähemmän aikaa hänellä on perheelleen.

Lisäksi olen sitä mieltä, että papeillakin saisi olla vähän sunnuntaivapaata. Kirkolliset toimitukset kuten kasteet, avioliittoon vihkimiset, kodinsiunaukset, panihidat ym voisi toimittaa lauantaisin tai arki-iltaisin. Näin papeille jäisi toisinaan sunnuntaisin edes hiukan iltapäivävapaata, kun he joskus kello kahden jälkeen tulevat liturgiaa toimittamasta.

Lue lisää

Voisi verrata juoppoihin vanhempii jotka eivät ole koskaan itse kotona.. kumma kun lastensuojelu ei puutu tälläiseen perheen laiminlyöntiin kun rahvasta kyttäävät vaikkei rahvas joisi tai istuisi kapakoissa, pelkkä juoppo naapuri voi ilkeyttään ilmoitella jos ei ole päässyt taksia keskellä yötä soittamaan.Sitten on lastensuojelu aina niskassa kyttäämässä.

Juopotkin laiminlyövät itse perhettään entäpä papit.Minusta ei ole kumpikaan hyväksyttävää laiminlyöntiä.Selibaattipapit tai munkit ovat parempi vaihtoehto.

Johan isä tuossa mainitsikin että kanoneja ollaan muuteltu.Mitä pyhää niissä silloin voi olla?

Papin tytär kirjoitti:

"Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää."
-- Eikös tuohon pitäisi lisätä myös papin lapset, mikäli he ovat jo niin vanhoja, että pystyvät ilmaisemaan itsensä? Minulta ei ainakaan kysytty, haluanko luovuttaa isäni muiden käyttöön. Olin 13 kun isä vihittiin. Papin perheessä eläminen vaatii sekä vaimolta että lapsilta paljon. Isä kun ei ole koskaan kotona. Tai jos on, niin huonolla tuulella, kun ei voi puhua asioista, kun ne ovat luottamuksellisia.

Eli meillä pitää saada toimimaan tämä pappien ja seurakunnan työntekijöiden työssäjaksamishomma, tai tulee vielä paljon eroja! Nykynaiset kun ennen pitkää etsivät lohdutuksen muualta, jos sitä ei kotoa saa.

Kiitos!

Lue lisää

Kaikki papit eivät jaksa pitää asioita sisällään, vaan puhuvat luottamuksellisia asioita eteenpäin vaimolleen ja ystävilleen. Omakohtaisesti olen tämän aikoinaan kokenut.

Papin jaksamisen ja vaitiolovelvollisuuden säilyttämiseksi olisi ehdottoman tärkeää järjestää sielunhoitoon osallistuvalle papistolle kunnollinen työnohjaus, keskustelut ammattilaisen kanssa määräajoin ja tarvittaessa. Silloin rippi-isän kuppi ei menisi nurin kovin helposti eikä alitajuisia, ehkä rankaisevia ja jopa sadistisia impulsseja tarvitsisi päästää läpi rippilapsen naaman ärsyttäessä. Papin perhekin tästä hyötyisi. Olisi parempi, jos työnohjaaja ei olisi kirkkokuntaan kuuluva, vaan kovan luokan ammattilainen kirkon ulkopuolelta.

Papin tytär kirjoitti:

"Eli papiksi vihkiminen edellyttää kyllä myös keskustelua vihittävän vaimon kanssa ja sen tutkimista onko hän valmis kantamaan oman kortensa kekoon kaikessa mikä tuleman pitää."
-- Eikös tuohon pitäisi lisätä myös papin lapset, mikäli he ovat jo niin vanhoja, että pystyvät ilmaisemaan itsensä? Minulta ei ainakaan kysytty, haluanko luovuttaa isäni muiden käyttöön. Olin 13 kun isä vihittiin. Papin perheessä eläminen vaatii sekä vaimolta että lapsilta paljon. Isä kun ei ole koskaan kotona. Tai jos on, niin huonolla tuulella, kun ei voi puhua asioista, kun ne ovat luottamuksellisia.

Eli meillä pitää saada toimimaan tämä pappien ja seurakunnan työntekijöiden työssäjaksamishomma, tai tulee vielä paljon eroja! Nykynaiset kun ennen pitkää etsivät lohdutuksen muualta, jos sitä ei kotoa saa.

Kiitos!

Lue lisää

Papin jaksamisen ja vaitiolovelvollisuuden säilyttämiseksi olisi ehdottoman tärkeää järjestää sielunhoitoon osallistuvalle papistolle kunnollinen työnohjaus, keskustelut ammattilaisen kanssa määräajoin ja tarvittaessa. Silloin rippi-isän kuppi ei menisi nurin kovin helposti eikä alitajuisia, ehkä rankaisevia ja jopa sadistisia impulsseja tarvitsisi päästää läpi rippilapsen naaman ärsyttäessä. Papin perhekin tästä hyötyisi. Olisi parempi, jos työnohjaaja ei olisi kirkkokuntaan kuuluva, vaan kovan luokan ammattilainen kirkon ulkopuolelta.

xyz kirjoitti:

"Käytännössä meidän oloissamme piispat ovat kirkollisen ekonomian nimissä tehneet yksittäistapauksissa ratkaisuja, joissa pastoraaliset seikat ovat lieventäneet tämän säännön ehdottomuutta."

Tähän sanoisin, että nykyään on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ettei eronnut pappi menetä pappeuttaan.

Lue lisää

Juuri näin. Eronneita ja uudelleen naimisiin menneitä pappeja on viime vuosilta runsaasti. Maallikkojen joukkoon siirrettyjä taas vain muutama. Mikä on hyvin inhimillistä ja tuon ekonomian periaatteen mukaista.

Anonyymi kirjoitti:

Papin jaksamisen ja vaitiolovelvollisuuden säilyttämiseksi olisi ehdottoman tärkeää järjestää sielunhoitoon osallistuvalle papistolle kunnollinen työnohjaus, keskustelut ammattilaisen kanssa määräajoin ja tarvittaessa. Silloin rippi-isän kuppi ei menisi nurin kovin helposti eikä alitajuisia, ehkä rankaisevia ja jopa sadistisia impulsseja tarvitsisi päästää läpi rippilapsen naaman ärsyttäessä. Papin perhekin tästä hyötyisi. Olisi parempi, jos työnohjaaja ei olisi kirkkokuntaan kuuluva, vaan kovan luokan ammattilainen kirkon ulkopuolelta.

Lue lisää

ehkä, mutta miksi tällaisia tarpeita ja ongelmia ei ole Kreikan kirkossa?