Miksi N-Cleanin Itä-Suomen vastaava johtaja sallii sen, että firman työntekijää kiusataan eräässä Itä-Suomalaisessa Tokmannilla. Tokmannin päällikkö vaatii siivoojalta mahdottomia ja siivoojalta on vain 2.5 tuntia aikaa siivota valtava alue. Tämä johti siihen, että siivooja joutui jatkuvasti tekemään palkatonta työtä. Jouduin sairaslomalle työpaikkakiusaamisen takia, mutta aluejohtaja järjesti asian siten, että palkattiin uusi siivooja ja koska olin nollatuntisopimuksella, niin minua ei irtisanottu, mutta koska paikkakunnalla oli vain yksi firman siivous kohde, tarkoitti se sitä, etten enää työllistyisi. N-Clean on laatutakuu firma ja kolmen kuukauden välein tehdään laatutarkastuksia, jossa myymäläpäälikkö saa itse pisteyttää siivouksen. Kyseinen Tokmanni oli todella haastava ja vaikka firman työnohjaaja tuli kanssani siivoamaan, ei myymäläpäällikkö ollut tyytyväinen.
N-Cleanin It ä-Suomen vastaava
8
359
Vastaukset
- Anonyymi
Tokmanni käytävät ovat täynnä tavaroita, joten ilman siirtelyä vapaita käytäviä ei ole. Tavaroiden siirtely kuuluisi Tokmannin työntekijöille. Siihen he eivät kuitenkaan suostuneet, vaan alkoivat osoittaa minulle mieltään. He eivät enää puhuneet minulle ja jos tarvitsin jossakin apua, sanoivat he ettei se kuulu heille, vaikka olisi kuulunut kuin. He särkivät siivousvälineitä jotta en pystyisi työskentelemään siellä. Jouduin jäämään sairaslomalle työpaikkakiusaamisen takia ja N-Clean otti uuden työntekijän paikalleni, eikä puuttunut siihen millään tavoin. Kyseinen tapaus sattui Nurmeksen Tokmannilla.
- Anonyymi
Eli ensin Tokmannin työntekijät kiusasivat minua mm. särkemällä työvälineitäni, kuten muoviletkun, jolla puhdistetaan yhdistelmä kone. He kieltäytyivät myös auttamassa minua millään tavoin. Minulle ei puhuttu mitään jne. En pystynyt muuta kuin itkemään työpaikallani ja jouduin lähtemään työpaikaltani kesken pois. Menin suoraan lääkäriin ja kerroin työpaikan tilanteen. Hän antoi minulle sairaslomaa (työpaikkani osaamisen takia). Olin niin epätoivoisesti mielentilassa, että ilmoitin Tokmannin työntekijöille, että otan sitten jatkossa myymälän mopolla (jottei heidän tarvitse särkeä työvälineitäni). Tokmannin työntekijät ottivat yhteyttä N-Cleanin aluejohtajaan, joka syytti minua käyttäytymisestäni. Koska olin nollatuntisopimuksella, firma palkkasi uuden työntekijän tilalleni. Eli ensin kiusataan työntekijä sairaalakuntoon ja sen jälkeen kun lääkäri oli jo todennut työntekijän sairaslomalle psyykkisen voinnin takia ja kun työntekijä sekavassa mielentilassa ilmoittaa Tokmannin työntekijöille, ettei hän enää käytä yhdistelmä konetta, N-Cleanin johto ottaa uuden työntekijän. Tapaus on sattunut Nurmeksen Tokmannilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Korjaus:sain sairaslomaa työpaikkani osaamiseni takia
- Anonyymi
Onpa taas kerran yksi surullinen tapaus työelämästä. Ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä kiusataan ja esimiehet eivät puutu siihen vaan jopa itsekin osallistuvat kiusaamiseen.
Moni tekee sen ratkaisun että lopettaa työnteon kokonaan. Työttömyyskorvauksen lisäksi saa ainakin asumistukea. Jos te-toimisto määrää 3 kuukauden karenssin kun sanoo itsensä irti, voi hakea toimeentulotukea Kelasta. - Anonyymi
Työaika on mikä on, palkatonta tai ylitöitä ei tarvi tehä. Eli oma valinta
- Anonyymi
Kun kyse on laatutakuu firma, niin joka kolmen kuukauden välein tehdään laatutarkastuksia. Nurmeksessa on vaativa myymälä päällikkö, joka tekee muita laatuarviointeja. Työntekijällä on noin 2,5 tuntia aikaa siivota iso alue. Siivoaminen olisi nopeaa, jos vois vain ajella yhdistelmä koneella, Mutta kun Tokmannin käytävät ovat aivan täynnä tavaraa, kuten hyllyjä, laatikoita ja rullakoita. Myyjät eivät siirtele tavaroita ja siivoojalta on niin tiukka aikataulu, ettei hän kerkiää niitä siirtelemään. Eli siivoojan on pakko tehdä palkatonta työtä, jos hän yrittää pysyä NS. laatuktiteereissä. Myymälä päällikkö vaatii, ettei hyllyjen alla saisi olla pölyä. Tekstiiliä sisältävän myymälän pitäminen pölyttömänä on mahdotonta. N-Cleanin johto ei puuttunut millään tavoin työpaikkakiusaamisen, vaikka tiesi asiasta. Jouduin jäämään sen takia sairaslomalle.
- Anonyymi
Tokmannin hlö kunta on ylimielisiä , tuo on huomattu niin monesti et nykyjää kierrän kaukaa nuo liikkeet..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768