Saatetaan ostaa kaksi neitokakadua

Olisin kiinnostunut kesällä ostamaan kaksi aikuista (yli 1½v koiras ja yli 2v naaras) neitokakadua lisää, Tällä hetkellä kotona majailee kaksi ennestään. Linnut toivottavasti monipuoliseen ruokaan tottuneita ja terveitä.
Myös kasvatustarkoituksiin, ei sisaruksia. Mahd. myös eri kodeista eli yksittäisen linnun myyjät ottakaa myös yhteyttä. Väreistä mieluisimmat kaneli, harlekiini ja valkokasvo sekä näiden yhdistelmät. Ei harmaata eikä lutinoa. Ostan mieluiten kesyjä/puolikesyjä lintuja sillä tulevat tottakai lemmikiksi.
Ostopäätös ei ole vielä varma ja en ihan mitä tahansa lintua ota.
2377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

moi ! mulla olisi myynnissä tumma harlekiini tyttö ikää n.3-v ja uros 1.5-v jossa harlekiini piilevänä. linnut asustelee keravalla.

Äänestä

Yhä edelleen etsitään mahdollisesti kahta nuorta, kesyä, tervettä ja pesimäkuntoista lintua kotiimme. Linnun saaminen näyttää todennäköisemmältä nyt. Erityisesti kanelikoiras (mieluusti harlekiinin geenillä näkyvänä tai piilona) ja harlekiininaaras, vielä tarkentaakseni edelliseen. Muitakin värejä saa tarjota ja ostopäätökseni perustuukin eniten luonteeseen, terveyteen ja kesyyteen. En osta yli viisivuotiasta lintua mielelläni.

Vastaus tähän tai sähköpostitse [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anni kirjoitti:

Olisin kiinnostunut kesällä ostamaan kaksi aikuista (yli 1½v koiras ja yli 2v naaras) neitokakadua lisää, Tällä hetkellä kotona majailee kaksi ennestään. Linnut toivottavasti monipuoliseen ruokaan tottuneita ja terveitä.
Myös kasvatustarkoituksiin, ei sisaruksia. Mahd. myös eri kodeista eli yksittäisen linnun myyjät ottakaa myös yhteyttä. Väreistä mieluisimmat kaneli, harlekiini ja valkokasvo sekä näiden yhdistelmät. Ei harmaata eikä lutinoa. Ostan mieluiten kesyjä/puolikesyjä lintuja sillä tulevat tottakai lemmikiksi.
Ostopäätös ei ole vielä varma ja en ihan mitä tahansa lintua ota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu