Lulu - Häsa 10 - 0

Hämeen Sanomien toimtus aloitti juuri vaalien alla armottoman ajojahdin ja mustamaalaus kampanjan Lulu Rannetta kohtaan jankuttamalla peräti 6 kirjoituksella samaa asiaa persujen sisäisistä asioista.

Häsan toimitus kuvitteli varmasti pystyvänsä pudottamaan Lulun eduskunnasta, mutta toisin kävi. Nimittäin Lulun äänimäärä nousi huimasti vuoden 2019 vaalien 7812 äänestä, 10666 ääneen. Kun ottaa vielä huomioon, että Persut voittivat ylivoimaisesti Hämeen vaalipiirissä, voidaan todeta, että Häsan todella surkea ajojahti vaikutti juurikin päin vastoin kuin oli tarkoitus.

Olisikohan toimituksen kannattanut miettiä, miten kävi Kiemungille, joka yritti samaa temppua julkaisemalla Lulun lasten yksityisiä tietoja kaiken kansan töllisteltäväksi, ja menetti itse samalla eduskuntapaikan.

Mutta nyt siis juhlitaan ja riemuitaan Lulun ja Persujen voittoa , tämä on balsamia haavoihin, joita Häsa on aikojen saatossa meille aiheuttanut persuja ja Lulua kalvamalla.
10112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kummallista, että persujen pitää aina syyttää mediaa.

Äänestä

Lulusta tulee ministeri!

Äänestä

Kyllä oli hienoa katsella illalla Riikan puhetta. Hyvä Lulu. Nyt alkaa tärkeät neuvottelut, joissa teitä taas yritetään vedättää, mutta te (me) pärjäätte (mme).

Äänestä

Persujen naama on vaalivoiton jälkeen kuin Teppo Turjalla.

Äänestä

Haluan nähdä Hämeen demareiden keulahamo Kiemungin naaman venähdyksen, kun Lulu sovittelee ministerinsalkkua.

Äänestä

Teppo nyt vaan purkaa pahaa oloaan, antakaa olla.

Äänestä

Katuman taas höyryää. fakta ei ymmärrä kansavälisestä politiikista

tämä persu kertokaa mikä on fakta


mikä on kansainvälinen kokemus

mikä on talouden fakta

Äänestä
  • Voi herran jumala.

    Äänestä

Jari on jälleen vauhdissa.

Äänestä

En tuota lehteä tilaa enkä lue muutoinkaan.
UPEAA PERUSSUOMALAISET. Teidän ansiosta Hml:n talous on hyvällä mallilla... V..... n toriparkit ja uudet jäähallit, eiköhän nuo parkkihallitkin riitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hämeen Sanomien toimtus aloitti juuri vaalien alla armottoman ajojahdin ja mustamaalaus kampanjan Lulu Rannetta kohtaan jankuttamalla peräti 6 kirjoituksella samaa asiaa persujen sisäisistä asioista.

Häsan toimitus kuvitteli varmasti pystyvänsä pudottamaan Lulun eduskunnasta, mutta toisin kävi. Nimittäin Lulun äänimäärä nousi huimasti vuoden 2019 vaalien 7812 äänestä, 10666 ääneen. Kun ottaa vielä huomioon, että Persut voittivat ylivoimaisesti Hämeen vaalipiirissä, voidaan todeta, että Häsan todella surkea ajojahti vaikutti juurikin päin vastoin kuin oli tarkoitus.

Olisikohan toimituksen kannattanut miettiä, miten kävi Kiemungille, joka yritti samaa temppua julkaisemalla Lulun lasten yksityisiä tietoja kaiken kansan töllisteltäväksi, ja menetti itse samalla eduskuntapaikan.

Mutta nyt siis juhlitaan ja riemuitaan Lulun ja Persujen voittoa , tämä on balsamia haavoihin, joita Häsa on aikojen saatossa meille aiheuttanut persuja ja Lulua kalvamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu