miten voisin päästä normaaliin päiväjärjestykseen
ensimmäinen kissa lähti 18v omia aikojaan toisen jouduin viemään piikille 21v itte olen sairaseläkkeellä tuntuu helvetin tyhjältä
ensimmäinen kissa lähti 18v omia aikojaan toisen jouduin viemään piikille 21v itte olen sairaseläkkeellä tuntuu helvetin tyhjältä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uusi pieni kissaystävä voisi tuoda päivään tarkoitusta ja seuraakin. :) Tietenkään uusi ystävä ei vanhoja korvaisi, mutta saattaisi auttaa eteenpäin kovastikin.
Jos et halua pentua, niin mieti löytökissaa. Niitä on pentuiän jo ohittaneita leikattuja ja rokotettuja odottamassa hyvää kotia.
Vaikka saattaa tuntua kurjalta ottaa uutta kissaa, voisi se olla tosiaan hyvä ratkaisu. Älä ajattele sitä niin, että uusi ystävä "korvaisi" vanhat, vaan niin, että siinä uusi kissa saa elämälleen mahdollisuuden ja sinä uutta suuntaa ja seuraa päiviksi.
Itse oma kissani on vielä pieni joten en ole tuota tuskaa joutunut kokemaan, joten en sano tietäväni miltä sinusta tuntuu.
Mieti sitä uuden tai uusien ystävien ottamista. Itsestäsi tuntuisi varmaan myös hyvältä antaa koti toisten hylkäämille.
Kaik' on niin hiljaa mun ympärilläin,kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämmesäin ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(Eino Leino)
Harmi! no, voisit ottaa ehkä sellasen
löytökissan kun toiset ovat hylänneet sen!
=( otan osaa...