Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Maksoin ystävättäreni mökkiremontin perseelläni

Sinkku ystävättäreni teetti kesämökistään vakituista asuntoaan. Hän oli tilannut remontin paikalliselta remonttireiskalta. Remontin ollessa ajankohtainen paikalle ilmestyi kaksi vanhempaa remonttimiestä. Toinen oli varmaan yli 60 v tyypillinen Pohjois-Karjalainen keski-iän ohittanut isomahainen isäntämies. Toinen miehistä oli hieman nuorempi.

Itse olin tuolloin 36 v ja ihan ok kroppainen, isohkot kiinteät tissit ja mukavan leveä takapuoli. Näin ainakin puolisoni on todennut. Ystävättäreni ei ihan yhtä houkuttelevalta näytä. Tämä oli ehkä syynä siihen, että maksun hoitaminen kohdistui minuun….

Tiesin, että ystävättärelläni ei hirveästi varoja ollut ja maksun hetkellä hän kysyikin joustoa maksuaikaan. Miehet katsoivat toisiaan ja sitten vanhempi mies kääntyi puoleeni. Totesi että maksu voitaisiin kyllä hoitaa muutenkin kuin puhtaalla rahalla, onhan niitä maksuja ennenkin peritty luonnossa. Ystävättäreni punastui, kun ymmärsi mistä oli kyse. Hän kysyi ääni kaksitellen minulta, onko homma ok, hän kyllä jotenkin hyvittäisi asian minulle.

Tällä välin miehet olivat riisuuntuneet ja miesten kullit sojottivat nätisti ylöspäin. Huomasin, että molemmilla miehillä oli isompi ja paksumpi siitin kuin miehelläni. Katse miesten kulleissa totesin, että hoidetaan maksu alta pois. Täytyyhän sitä ystävää auttaa. Kumpi miehistä aloittaisi?

Vanhempi remonttimies ilmoitti, että hän ottaisi minut ensin vanhemman etuoikeudella. Riisuin vaatteet, asetuin selälleni ystävättäreni sängylle ja avasin jalkani. Pehmeän karvainen tussu oli suoraan miehiä kohti. Rintojeni nännit nöpöttivät kovina. Vanhempi mies kiipesi ripeästi sängyn päälle ja nousi satulaan. Jäykkä kova kulli osui maaliin ja yhdellä pitkällä työnnöllä mies työntyi sisääni. Ystävättäreni oli tässä vaiheessa paennut huoneesta jättäen minut yksin kahden alastoman miehen kanssa.

Remonttireiska aloitti maksun perimisen. Kyrpä takoi pillun pohjaa ja iso vatsa hakkasi omaa vatsaani. Sen verran isosta miehestä oli kyse, että pelkäsin kuolevani miehen painon alla. Tunsin kuinka kyrpä kasvoi, jos mahdollista, vieläkin isommaksi. Siemensyöksyn hetkellä hänellä ei ollut mitään aikomusta vetää elintään pois. Päinvastoin. Mies junttasi kyrpänsä pohjaan asti, karjaisi ja alkoi ruiskimaan siementään sisälleni. Olin itsekin jo niin kuumissani, että avasin reidet mahdollisimman auki, tarrasin miehen perseestä kiinni ja vedin itseäni vasten. Tunsin, kuinka elin sykki ja sykki sisälläni siemennestettä sylkien. Viimein vanhempi mies oli valmis ja veti jo osin pehmentyneen kullinsa ulos turvonneesta pillustani.

Nuorempi remonttireiska oli katsonut vanhemman miehen astuntaa vierestä. Paksu kova kyrpä osoitti terhakkaasti ylöspäin. Hän käänsi minut näppärästi nelinkontin eteensä, avasi jalkojani hieman ja tunsin, kuinka kova terska tökki pilluni huulia. Kulli osui kohteeseen ja elin työntyi takaapäin sisääni. Hetki pohjassa ja mies aloitti rytmikkäät työnnöt. Sisään-ulos, sisään-ulos oli tahti. Isohkot tissini heiluivat työntöjen tahdissa ja miehen täysinäiset kivespussit hakkasivat pilluni huulia. Miehen vatsa takoi persettäni. Kauaa ei mies kestänyt. Rytmi kiihtyi, ähinä takanani koveni ja sitten mies runttasi aisan pohjaan. Kyrpä tuntui kurkussani asti. Tunsin tutut sykkeet sisälläni ja jo toistamiseen tänään sain vieraan miehen siemennesteet pilluuni. Sinne ne menivät muiden joukkoon. Samalla hetkellä, kun miehen kyrpä ampui ensimmäisen lastinsa, sain oman tärisevän orkun. Silmissä sumeni, niin hyvää se teki.

Naispuolisille lukijoille voin kokemuksesta sanoa, että jos on mahdollisuus jakaa persettä täysin tuntemattomalle miehelle/miehille niin kannatta kokeilla. Varsinkin kun jakamista ei suunnittele etukäteen vaan mies/miehet ottavat vähän niin kuin puoliväkisin. Miehen/miesten ei tarvitse olla mitään komeita. Päivänvastoin, en olisi uskonut mutta kiihotuin itsekin, kun isomahainen partasänkinen isäntämies astui minut silmät puoliummessa kuola suupielestä valuen kuin jonkun eläinnaaraan. Siinä ei armoa anneta eikä mies yleensä ajattele saako kumppani orkun vai ei. Fokus on vain omassa tyydytyksessä ja siinä että saa lopuksi laskea siemennesteensä naaraaseen. Nussiminen on erilaista kuin jokaviikkoinen peruspamputus oman kumppanin kanssa.

Lopulta nuorempi remonttimies oli saanut hommansa päätökseen ja vetäytyi minusta. Miehet pukivat vaatteensa ja poistuivat talosta. Kovasti kiittelivät ystävätärtäni maksusta ja lupasivat mielellään remontoida toistekin. Jospa keittiö pitäisi uudistaa.? Maksu voitaisiin hoitaa samalla tavalla.
Ystävätär kysyi päivän päätteeksi, miten hän voisi tämän minulle hyvittää. Saat vuorostasi antaa miehelleni, ja useasti, totesin.
3924641
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Varsinkin maaseudulla on iät ja ajat maksettu palveluksista joko osittain tai kokonaan muutenkin kuin pelkällä rahalla. Siinä on sitten talon emäntä avannut jalkojaan yhdelle jos toisellekin. Ja joko isäntä on tiennyt tai ollut tietämättä.

Rajaseudulla kun isäntä on ollut viikonkin metsähommissa ja lapset kylillä koulussa, on rajavartija voinut yhden jos toisenkin kerran vierailla talossa. Kysynyt miten emäntä pärjää ja josko on avun tarpeessa. Siinä on sitten hoidettu talon emäntäkin. Aina ei emäntä ole sitten ollut varma kenen alta mikäkin lapsi on....

1Äänestä

Nainen ei kirjoita aloitusta " maksoin perseelläni"
Kyllä sä olet kalja ukko joka asut paskasessa yksiössä.

1Äänestä
  • Spede perseilijä se vaan on

    Äänestä

  • Minusta naiset itse käyttävät enemmän tuota sanontaa "maksaa perseellä", kun oikeasti kyse on pillusta. Miehet puolestaan ovat tarkempia tuossa, tarkoittavat täsmällisemmin kumpaa kulloinkin tarkoittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Spede perseilijä se vaan on

    Sinähän se ihan ite taas olet. Tunnustat sentään sen.

    Äänestä

Siis eikös toi remontti maksettu ihan pillulla eikä perseellä? Vai luinko ihan väärin?
Harmi kuitenkin etten oo käsistäni niin taitava että voisin tuollaiseksi remonttireiskaksi ruveta ja maksut ottaa luonnossa ;)

Äänestä
  • Sulle ei mistään rahasta haiseva rakinlöyhkä.HAISTA PASKA JA PISTELE SE VIELÄ POSKEES.

    Äänestä

Mikään remontti ei ole niin halpa, että se korvattaisiin kerta panolla.

Äänestä
  • Entäs sitten osamaksulla? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Entäs sitten osamaksulla? ;)

    Spede perseilee jälleen

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Spede perseilee jälleen

    Kiva kun joku edes esittelee itsensä.

    1Äänestä

Shit.

Äänestä

Remontti maksetaan rahalla. Kukkapenkin rikkaruohon mekaaninen poisto perseellä.

Joku roti sentään, PÖLÖ!

Äänestä

Mitä täällä höpistään. Kyllä remonttimiehille vieras pillu maistuu. Monet kerrat olen kodin remontteja ja huoltotöitä maksanut sängyn päällä. Joskus on remonttimies ehdottanut joskus olen itse. Ja aina paljaalla...
N 45

2Äänestä
  • Oikein!

    Äänestä

  • Ihana oot ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ihana oot ;)

    Kusipää oot

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kusipää oot

    Paskapää oot spede.

    Äänestä

  • Missä vaimosi sinä aikana oli

    Äänestä

  • minä miehenä maksanut remontin otsikon mukaisesti perseellä oli 2 miestä kummankaan vaimo ei antanut mutta minä annoin joka päivä kahden viikon ajan maksu hoituu ja miehet ja minä tyydytettyinä pitäs vielä kylppäri rempata pitää soittaa numero tallessa

    Äänestä

Naiset ovat kautta historian maksaneet hyvinvointinsa toosallaan. Se tosin on tehtävä silloin, kun tavara on myyntikelpoista.

Äänestä
  • Toosa on radio- tai televisiovastaanotin.

    Äänestä

Minua kiihottaa todella paljon kun vieraat ottavat vaimon niin ettei niitä tunnu kiinnostavan vaimon nautinto vaan omien tarpeiden tyydytys. Samoin vaimo käyttää miehiä tyydyttääkseen itsensä. Seksi säilyy eläimellisenä ja kiimaisena. Vaimo säilyy minun silmissä himottavana seksiä janoavana persettään eli pilluaan jakavana lutkana. Tykkään!

Äänestä

Itsevarma seksuaalisuudesta nauttiva nainen antaa nautintoa myös muillekin kuin omalle miehelle.

Äänestä

Ja tuon aloittajan kaveri oli sinkku. Totuus on se, että varatun pillu kelpaa paremmin paineitten purkuun. On kiihottavampaa nussia varattua.

Äänestä

Eikö niitä remontteja voisi maksaa ihan rahalla vaan ,siitähän saa kotitalous vähennyksenkin ,kammoksuttavaa lukea kun joku maksaa jotain luonnossa.

Äänestä
  • Jos muistan oikein niin eikos kotitalousvähennyksessäkin ole tietty yläraja minkä ylimenevää ei voi vähentää?

    Äänestä

  • Luonnossa kun maksaa niin saa reilun alennuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Luonnossa kun maksaa niin saa reilun alennuksen.

    Jos rempan laatu ei vastaa sovittua niin hankala pyytää maksettua summaa takaisin.

    Äänestä

Oli aika hämmentävä kesä kun isäpuoleni käytti minua maksuvälineenä. Suostuin kun en halunnut aiheuttaa äidilleni mielipahaa mökkiremontin keskenjäämisellä rahan puutteen takia. Mutta paljon enemmän hämmästyin kun rempan valmistuttua "lainasin" äitini pankkitunnuksia. Olin huolissani perheen taloudellisesta selviämisestä. Tilejä katsellessa tajusin että rahaa on vaikka mihin.

Äänestä

Kylläpä sinulla on kallis pillu. Ei ole mökki remppa mikää halpa homma...

Äänestä
  • Ei sillä koko remppaa maksettu. Mutta pudotti se kummasti tuntihintoja kun olin käytettävissä. Eikä tarvinnut miesten illalla lähteä saunaseuraa kyliltä etsimään kun olin paikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Ei sillä koko remppaa maksettu. Mutta pudotti se kummasti tuntihintoja kun olin käytettävissä. Eikä tarvinnut miesten illalla lähteä saunaseuraa kyliltä etsimään kun olin paikalla.

    niin no voihan sitä pyytää tuntihinnaksi sen verran enemmän ettei harmita vaikka jäisi pillu hyvänmiehenlisänä saamati..

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    niin no voihan sitä pyytää tuntihinnaksi sen verran enemmän ettei harmita vaikka jäisi pillu hyvänmiehenlisänä saamati..

    Ei se minua haitannut. Ihmettelin vaan kun kerran rahaakin oli. Isäpuolelta sen ymmärrän. Pikkaisen pervo huhupuheitten mukaan. Mutta äidin osuus ihmetyttää. Jälkikäteen ymmärsin remppamiesten puheista äidin olleen paikalla sopimassa vaikka hänen osuutta ei saanutkaan minulle kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    En ottanut tilien saldoja esiin kummankaan vanhemman kanssa. Isäpuolen kanssa se mulla maksaminen oli harkittu. Äidin kanssa en voinut keskustella pepulla maksamisesta. Ei varmasti kestäisi tyttärensä huoraamista. Keskustelu tuli yllättäen. Onneksi katsoin silloin kännykkääni ja vanhemmat olivat selkäni takana. Äiti selitti. Perheeni olisi loman ajan poissa. Minä voisin jäädä valvomaan talonmme pintaremonttia. Kun meillä ei ole oikein valmiuksia maksaa valvovalle mestarille. Hyvinhän se mökki remppakin meni. Hoitaisin sen samalla tavalla. Minuthan oli esitelty porukalle sisustusmessuilla. 
    Mitä ihmettä, äiti parittaa tytärtää. Vittu, sitä saa mitä tilaa.
    Yritin vilkaista taakseni nähdäkseni Äidistä sutenööriksi muuttuneen naisen ilmeen. En taipunut. Mutta huomasin sen sijaan uuden turvajärjestelmän piilotetun kameren. Ei hitto, ei kait tämä voinut olla se kameroiden kiireisen asennuksen syy.
    Värjäsin hiuksen rempan ajaksi. Irtoripset oli pisimmät kuin koskaan näkemäni.

    Kävin poistattamassa värin hiuksista ja irtoripset hoidin itse. Hain perheen kentältä. Kävellessä autolle tuuli heilutti hiuksiani. 
    Kyllä sulle sopii sellainen tumma tukka paremmin. Se oli äidin huomio. Mistä se tiesi ellei ollut katsonut turvajärjestelmän tallenteita. Millainen äiti katsoo tytärtään huoraavanakimppakivana?

    Äänestä

Silloin tällöin on piparia tarjottu maksuksi mutta kun sillä ei voi omia menoja maksaa niin en ole maksuvälineeksi kelpuuttanut. Mutta maksuaikaa sillä saa helposti

Äänestä

Meil oli sellanen parin jepen talon pystytys porukka jokka seilas asuntovaunullan ees taas kolmen työmaan väliä ja kaverit valitteli kun ei pääse kotona käymään paineitaan purkamas missään välis ku urakat painaa päälle. No meil oli ollu puhetta et vaimon kanssa et joskus vois koittaa vähän vierastakin. Kun jepet vaalitteli niin sain ajatuksen et nyt ois oiva tilaisuus. Kerroion asian Elinalle josta hän tietty eka otti vähän itteensä et eikai hän nyt voi, mut alko lämpeneen asialle kun asiaa kiivaan rakastelumme lomassa tas kyselin. Sovittiin et perjantai ois hyvä ilta kun vois asiaa alkaa toteuttaan. Kehotin Elinan pukeen stay-upit ja lyhyehkön hameen alle läpikuultavat pikkarinsa ja meneen viemään kavereille mäyräkoirallisen olutta perjantain kunniaksi. Arvasin et miehet ei pysty olee käymättä käsiksi Elinaan asuntovaunussaan. Ja niin myös kävi. Elia tuli kotiin hyvin naituna ja osin vielä jeppejen spermaa pillussaan. Lauantaina kun menin raksalle pojat vain virnuili ja kyseli et onko mäyräkoiran tuonti perjantaina niinku jatkossakin tapana ja sanoiovat et täst eteenpäin heidän urakka jatkuu meidän talolla ain loppuviikosta :) Niin myös kävi ja Elina sai kunnolla vierasta sinä kesänä. Tosin harmittavan hiotaasti pystytys kyl sujui, miksiköhän ....

Äänestä
  • Mulla oli vaimo usein mukana reissuhommissa ja asustimme enimmäkseen asuntovaunussamme. Olimme vuorotöissä minä jouduin vetämään yövuoroa, kun hommat piti saada valmiiksi niin pian kuin mahdollista. Vaimo oli sillä aikaa vaunussamme. Jo eka iltana hän oli tutustunut pariin työkaveriini ja siitä oli seurannut niinkuin arvata saattaakin. Vaimo oli saanut vierasta, jopa useampaa samalla kertaa sillä aikaa kun itse oli töissä. Ansimmäisen aamulla kun tulin kuuden jälkeen vaunuun, se suorastaan haisi nainnilta. Vaimo makasi tuhruisen näköisenä vuoteella, mutta ei laittanut vastaan kun pyysin päästä liukkaolle. Ja olihan siellä spermaan. Hulluna kiimasta nuolin vaimon spermaisen pimsan puhtaaksi. sitä jatkui koko keikana ajan. Myöhemmin saimma pari näistä miehistä myös kotiini vaimo naimaan. Upeaa, kerrassaan upeaa.

    Äänestä

Poika miehenä ollessa tein pieni muotoisia remontteja ikkunan vaihtoa ulko- oven vaihtoa ja tuommoista, Aloitin heti aamusta usein oli vaimo kotona katsomassa että en varata mitään. Työn kehittyessä lapset meni päivähoitoon ja oltiin kahden, Näitä töitä tehtiin kesällä, usealla vaimolla vaatteet oli kesäiset, ei tarvinnut kuin katsoa aina silmiin pitkään kun puhui, alkoi liikkeet oola kuin olis jonkin sortin kutina seisoi jalat ristissä ja antoi nännien näkyä. Kysyin joskus etumaksua se sai naiset miettimään.
Osa sanoi suoraan jos luonnossa jos lupasin löytyi suurimmalta osalta tosi seksikäs osallistuminen ku kehuin vähän antoivat riettaasti imeä rintoja ja kouria vähän rajummin parhaimmalla kerralla sain panna kolmesti samalle päivälle.
jos työ jatkui seuraava päivä alkoi heti rakastelulla, kalun imeminen oli melkein 100%:sta. Takaapäin nuoleminen ja pano oli suosittua.
Maksu oli aina köntti summa jonka naiset piti itsellään tienasin silti hyvin suurin osa maksoi sovitusti eikä vähentänyt pillu veroa. Joskus joku meinas jäädä roikkumaan ja nauttia useammin. Kesällä en tarvinnut omaa tyttö ystävää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 154 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sinkku ystävättäreni teetti kesämökistään vakituista asuntoaan. Hän oli tilannut remontin paikalliselta remonttireiskalta. Remontin ollessa ajankohtainen paikalle ilmestyi kaksi vanhempaa remonttimiestä. Toinen oli varmaan yli 60 v tyypillinen Pohjois-Karjalainen keski-iän ohittanut isomahainen isäntämies. Toinen miehistä oli hieman nuorempi.

Itse olin tuolloin 36 v ja ihan ok kroppainen, isohkot kiinteät tissit ja mukavan leveä takapuoli. Näin ainakin puolisoni on todennut. Ystävättäreni ei ihan yhtä houkuttelevalta näytä. Tämä oli ehkä syynä siihen, että maksun hoitaminen kohdistui minuun….

Tiesin, että ystävättärelläni ei hirveästi varoja ollut ja maksun hetkellä hän kysyikin joustoa maksuaikaan. Miehet katsoivat toisiaan ja sitten vanhempi mies kääntyi puoleeni. Totesi että maksu voitaisiin kyllä hoitaa muutenkin kuin puhtaalla rahalla, onhan niitä maksuja ennenkin peritty luonnossa. Ystävättäreni punastui, kun ymmärsi mistä oli kyse. Hän kysyi ääni kaksitellen minulta, onko homma ok, hän kyllä jotenkin hyvittäisi asian minulle.

Tällä välin miehet olivat riisuuntuneet ja miesten kullit sojottivat nätisti ylöspäin. Huomasin, että molemmilla miehillä oli isompi ja paksumpi siitin kuin miehelläni. Katse miesten kulleissa totesin, että hoidetaan maksu alta pois. Täytyyhän sitä ystävää auttaa. Kumpi miehistä aloittaisi?

Vanhempi remonttimies ilmoitti, että hän ottaisi minut ensin vanhemman etuoikeudella. Riisuin vaatteet, asetuin selälleni ystävättäreni sängylle ja avasin jalkani. Pehmeän karvainen tussu oli suoraan miehiä kohti. Rintojeni nännit nöpöttivät kovina. Vanhempi mies kiipesi ripeästi sängyn päälle ja nousi satulaan. Jäykkä kova kulli osui maaliin ja yhdellä pitkällä työnnöllä mies työntyi sisääni. Ystävättäreni oli tässä vaiheessa paennut huoneesta jättäen minut yksin kahden alastoman miehen kanssa.

Remonttireiska aloitti maksun perimisen. Kyrpä takoi pillun pohjaa ja iso vatsa hakkasi omaa vatsaani. Sen verran isosta miehestä oli kyse, että pelkäsin kuolevani miehen painon alla. Tunsin kuinka kyrpä kasvoi, jos mahdollista, vieläkin isommaksi. Siemensyöksyn hetkellä hänellä ei ollut mitään aikomusta vetää elintään pois. Päinvastoin. Mies junttasi kyrpänsä pohjaan asti, karjaisi ja alkoi ruiskimaan siementään sisälleni. Olin itsekin jo niin kuumissani, että avasin reidet mahdollisimman auki, tarrasin miehen perseestä kiinni ja vedin itseäni vasten. Tunsin, kuinka elin sykki ja sykki sisälläni siemennestettä sylkien. Viimein vanhempi mies oli valmis ja veti jo osin pehmentyneen kullinsa ulos turvonneesta pillustani.

Nuorempi remonttireiska oli katsonut vanhemman miehen astuntaa vierestä. Paksu kova kyrpä osoitti terhakkaasti ylöspäin. Hän käänsi minut näppärästi nelinkontin eteensä, avasi jalkojani hieman ja tunsin, kuinka kova terska tökki pilluni huulia. Kulli osui kohteeseen ja elin työntyi takaapäin sisääni. Hetki pohjassa ja mies aloitti rytmikkäät työnnöt. Sisään-ulos, sisään-ulos oli tahti. Isohkot tissini heiluivat työntöjen tahdissa ja miehen täysinäiset kivespussit hakkasivat pilluni huulia. Miehen vatsa takoi persettäni. Kauaa ei mies kestänyt. Rytmi kiihtyi, ähinä takanani koveni ja sitten mies runttasi aisan pohjaan. Kyrpä tuntui kurkussani asti. Tunsin tutut sykkeet sisälläni ja jo toistamiseen tänään sain vieraan miehen siemennesteet pilluuni. Sinne ne menivät muiden joukkoon. Samalla hetkellä, kun miehen kyrpä ampui ensimmäisen lastinsa, sain oman tärisevän orkun. Silmissä sumeni, niin hyvää se teki.

Naispuolisille lukijoille voin kokemuksesta sanoa, että jos on mahdollisuus jakaa persettä täysin tuntemattomalle miehelle/miehille niin kannatta kokeilla. Varsinkin kun jakamista ei suunnittele etukäteen vaan mies/miehet ottavat vähän niin kuin puoliväkisin. Miehen/miesten ei tarvitse olla mitään komeita. Päivänvastoin, en olisi uskonut mutta kiihotuin itsekin, kun isomahainen partasänkinen isäntämies astui minut silmät puoliummessa kuola suupielestä valuen kuin jonkun eläinnaaraan. Siinä ei armoa anneta eikä mies yleensä ajattele saako kumppani orkun vai ei. Fokus on vain omassa tyydytyksessä ja siinä että saa lopuksi laskea siemennesteensä naaraaseen. Nussiminen on erilaista kuin jokaviikkoinen peruspamputus oman kumppanin kanssa.

Lopulta nuorempi remonttimies oli saanut hommansa päätökseen ja vetäytyi minusta. Miehet pukivat vaatteensa ja poistuivat talosta. Kovasti kiittelivät ystävätärtäni maksusta ja lupasivat mielellään remontoida toistekin. Jospa keittiö pitäisi uudistaa.? Maksu voitaisiin hoitaa samalla tavalla.
Ystävätär kysyi päivän päätteeksi, miten hän voisi tämän minulle hyvittää. Saat vuorostasi antaa miehelleni, ja useasti, totesin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu